Lahti vs. Helsinki.

Käväisin Lahdessa ja vietin siellä parisen päivää pieniä toimiani hoitaen. Jos jotain kiinnostaa niin yövyin Sokos- hotellissa jonka baarissa istui pari ikävystynyttä huoraa. Mutta se siitä.

Huomioni kiinnitti ettei kenelläkään kaduilla, liikkeissä eikä kauppakeskuksissa ollut naamallaan vaippoja muutamia myyjiä lukuun ottamatta.
Kotikulmille Stadiin tultuani kävin lähiostarilla jossa kaikilla oli naamavaipat paitsi minulla.
Viinakaupassa ei ollut jonoa ja rupattelin viehättävän kassaneitosen kanssa asiasta. Hän arveli että Lahdessa on paljon vähemmän koronaa kuin stadissa... :-)

Tähän vastailin että syy taitaa olla siinä koska Stadi on täynnä punavihreitä lammaslaumoja.....

7

187

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Pääkaupunkiseutu, Turku ja Tampere ovat kommunistien hallussa.
      Muu Suomi on järkevien ihmisten asuttama.

      • Viimeiset rintamalinjat muodostuvat aivan samoin kuin 1918 sisällissodassa.
        Ensin kukistuivat kurjat oululaiset kommunistit, Turussa ja Kotkassa ja kaikkialla punakaarti antautui tai lyötiin.

        Päälinja kulki n. nykyistä Kehä III:sta noudattaen aivan kuten nytkin, etäispesäkkeenä Tampere.
        Ne tullaan lyömään kuten silloinkin eikä verta tarvitse edes vuodattaa. Nykyisten punikkien pääjoukot muodostuvat narkkareista ja kaikenlaisista homoista kukkien haistelijoista tukijoukkoina lesbot kehopositiiviset akat.

        Isänmaalliset joukkomme tulevat repimään ja kusemaan sateenkaarilippujen päälle ja nostamme jälleen uljaan Suomen lipun kaikkiin salkoihimme liehumaan!

      • Anonyymi
        martta98 kirjoitti:

        Viimeiset rintamalinjat muodostuvat aivan samoin kuin 1918 sisällissodassa.

        Lahdessa komukat voittivat kuntavaalit…

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lahdessa komukat voittivat kuntavaalit…

        Kommunistit käyvät äänestämässä jokainen.
        Muut paskat välittävät.

      • Anonyymi
        martta98 kirjoitti:

        Viimeiset rintamalinjat muodostuvat aivan samoin kuin 1918 sisällissodassa.
        Ensin kukistuivat kurjat oululaiset kommunistit, Turussa ja Kotkassa ja kaikkialla punakaarti antautui tai lyötiin.

        Päälinja kulki n. nykyistä Kehä III:sta noudattaen aivan kuten nytkin, etäispesäkkeenä Tampere.
        Ne tullaan lyömään kuten silloinkin eikä verta tarvitse edes vuodattaa. Nykyisten punikkien pääjoukot muodostuvat narkkareista ja kaikenlaisista homoista kukkien haistelijoista tukijoukkoina lesbot kehopositiiviset akat.

        Isänmaalliset joukkomme tulevat repimään ja kusemaan sateenkaarilippujen päälle ja nostamme jälleen uljaan Suomen lipun kaikkiin salkoihimme liehumaan!

        Onko sulla hormoonit taas epätasapainossa vai miksi noin paljon raivoa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kommunistit käyvät äänestämässä jokainen.
        Muut paskat välittävät.

        Espoossa kommunistit hävisivät vaalit mutta kaikilla on vaipat naamalla… 😂 taitavat olla kommunisteja ne jotka eivät käytä naamavaippaa!

    • Anonyymi

      Me kaikki jo tiedämme että joudut turvautumaan maksullisiin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Eduskunnan setämiehet eivät häiritse

      Porvariston sedät kertoivat kuorossa, että eivät tiedä häirinnästä mitään.
      Maailman menoa
      312
      7567
    2. Jaguar i pace sähköauto hajosi. Jopa 100 tonnia akun vaihto. Edullisia kilometrejä

      https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/fcaa5ae4-c04d-414d-ac54-dab991758b2e Tuo että sähköautossa ei lämmitys toimi on
      Hybridi- ja sähköautot
      56
      3973
    3. PropsApp Koodi

      Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset
      2
      3448
    4. Persut yrittävät epätoivon vimmalla

      kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a
      Maailman menoa
      72
      3201
    5. Muistakaa demarit, että TE petitte, ei vihreät tai vas.liitto

      Te veitte eduskunnasta turvallisen tilan, veditte sen viemäristä alas. Te demarit, itsensä ylentäneet moraalinvartijat,
      Maailman menoa
      114
      2864
    6. "Skandaali muhii SDP:ssä" - "pelon ilmapiiri vallitsee"

      Puolueen johto on vähintään vastuussa ilmapiiristä, jossa häirinnän uhrit eivät ole saaneet ääntään kuuluviin. Vyyhdin
      Maailman menoa
      46
      2688
    7. IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n

      eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-
      Maailman menoa
      51
      2534
    8. Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen

      Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.
      Maailman menoa
      61
      2300
    9. Oletko ollut

      Oletko omasta mielestäsi ollut sokea asioille?
      Ikävä
      68
      2063
    10. Pitäiskö meidän tehdä jotain

      Mennä vaikka kihloihin?
      Ikävä
      101
      1963
    Aihe