Pysty kirjoittaa

"Vaikka itsekin maksan jätevesimaksua, pidän oikeudenmukaisena, että joudun vastaamaan kunnalle aiheuttamistani jätevesihuoltokustannuksista henkilökohtaisesti, koska minähän niitä kustannuksia tuotan. Yli 50 vuotta vanha systeemi, jossa myös viemäröimättömien kiinteistöjen enimmäkseen köyhät omistajat joutuivat kunnallisveron muodossa maksamaan parempiosaisten aiheuttamat jätevesikustannukset, oli epäoikeudenmukainen."

Jätevesimaksu siis on tullut voimaan 1973 eikä liity näihin surullisenkuuluisiin ylihintaisiin toimimattomiin muovipönttöihin mitenkään, joita aggressiivisesti tuputettiin 2000-luvun puolella ovelta ovelle systeemillä.
Mutta tuossa on jätevesimaksusta Pysty kirjoittanut ihan viisaasti.
Aivan kuten TV-lupamaksussakin ennen YLE-veroa ne, jotka maksoivat rehellisesti luvan, kustansivat myös niiden luuserieen TV:n katselun, jotka eivät lupamaksua maksaneet. Nuo termit ei ole tarkkoja, mutta kaikki ymmärtävät, mistä on kyse.
052
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

"Vaikka itsekin maksan jätevesimaksua, pidän oikeudenmukaisena, että joudun vastaamaan kunnalle aiheuttamistani jätevesihuoltokustannuksista henkilökohtaisesti, koska minähän niitä kustannuksia tuotan. Yli 50 vuotta vanha systeemi, jossa myös viemäröimättömien kiinteistöjen enimmäkseen köyhät omistajat joutuivat kunnallisveron muodossa maksamaan parempiosaisten aiheuttamat jätevesikustannukset, oli epäoikeudenmukainen."

Jätevesimaksu siis on tullut voimaan 1973 eikä liity näihin surullisenkuuluisiin ylihintaisiin toimimattomiin muovipönttöihin mitenkään, joita aggressiivisesti tuputettiin 2000-luvun puolella ovelta ovelle systeemillä.
Mutta tuossa on jätevesimaksusta Pysty kirjoittanut ihan viisaasti.
Aivan kuten TV-lupamaksussakin ennen YLE-veroa ne, jotka maksoivat rehellisesti luvan, kustansivat myös niiden luuserieen TV:n katselun, jotka eivät lupamaksua maksaneet. Nuo termit ei ole tarkkoja, mutta kaikki ymmärtävät, mistä on kyse.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu