Moottoripyörä on viisasten ajopeli.

Anonyymi

Moottoripyöräily on viisasten hommaa. Jos on vähääkään taipumusta kuvitella olevansa jossain motogp kisassa tai temppuilemassa areenalla kun on liikenteessä ei kannata lähteä muulla pyörällä kuin polku. Kisoja otetaan tullaan neljänkympin alueella 150kmh risteykseen ja sitten ihmetellään jos jäädään henkiin miksi autoilija ei väistänyt vaikka hänellä oli kolmio. Ei ymmärretä lainkaan että ne nopeusrajoitukset on juuri turvallisuuden takia siinä että ehditään ajoissa havaitsemaan ja toimimaan. Youtubessa on koostevideoita joista selviää onnettomuuksien syitä ylinopeus ylinopeus ylinopeus se ettei osaa hallita ja arvioida vain muutamassa tapauksessa sadoista laskisin että autoilijan vika ja epähuomiota. Saman suuntaista tietoa on lähipiirin onnettomuuksista liikaa nopeutta jne. Tubessa on myös koosteita motoristeista jotka ovat kuvanneen joutuessaan omasta mielestään väärin kohdelluiksi. Joku ei huomaakkaan heitä ja kaikki ei menekkään niin että he ovat kuninkaita liikenteessä muiden väistellessä kun ylinopeutta ajaessaan pujottelevat muuta liikennettä. Sielläkin sama juttu. Moottoripyöräilijän leuka asenne ja luulo tien herruudesta ja ylinopeus. En ymmärrä miksi moottoripyöriä myydään sellaisenaan koska se on täysin ristiriitainen laite liikennesääntöjen kannalta eikä niillä tarvitse välittää edes liikennekameroista. Ainakin pyörät tarvitsisi rajoittaa johonkin satasen päälle vai onko suomessa jossain tie jolla saa ajaa 300-400kmh? Liikenteessä pitää osata muutenkin lukea muuta liikennettä olenko näkyvä vai olenko kuolleessa kulmassa. Muutamia liikenneuudistuksia tulisi jos pääsisin päättämään.
Ei silti mitä tulee liikenteeseen niin jos autokoulu ei perustuisi bisnekseen meillä olisi huomattavasti laadukkaampia ajajia. Nythän suurin osa ei osaa näyttää edes vilkkua tai taskuperuuttaa. Joku on mennyt pieleen. Oikea vilkun näyttö tapa kääntymis tilanteissa. Hyvissä ajoin ennen risteystä vilkku päälle. Pikkuhiljaa hidastaminen ja ryhmittyminen ja kääntyminen. Nythän näkee paljon tällaista. Yhtäkkiä äkki jarrutus kääntyminen ja sitten kun ollaan jo kääntymässä näytetään vilkkua. Eihän sillä sitten ole enää merkitystä.

7

171

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Liikenteessä liikkuminen ajoneuvolla tulisi olla viisasten laji tykkänään. Asennevammaiset örveltäjät tulisi saada sieltä karsittua pois ihan kokonaan.

    • Anonyymi

      Olipa viisaasti laadittu kirjoitus. On lohdullista tietää, et liikenteessä on viisaitakin kuljettajia, ei ainoastaan niitä asennevammaisia.,

    • Anonyymi

      Turhat voidaan korjata joukosta pois.

    • Anonyymi

      Kaikki tuollaiset moottoripyörät, ja toyotat voisi kieltää suomen teillä heti, sillä ne aiheuttavat noin 75% kaikista onnettomuuksista ajamalla joko liian hiljaa, tai liian kovaa. Minä oikein ajavana, ja kokeneena kuljettajana en ole koskaan joutunut mihinkään vaaratilanteisiin maanteillä ikinä, vaikka ikää on jo 48v. Ajan silti joutuisasti, n, 122km/h 100Km/h rajoitusalueella, enkä ole koskaan saanut ylinopeus sakkoja. Onha autoni toki ylivertainen Audi Quattro.

      Audi King.
      -Teiden King-

      • Anonyymi

        Sinä oletkin kuolematon Mr. Audi KIng- Teiden King


      • Anonyymi

        Älä nyt "Audi King." konepyörämiehiä turhaan syyllistä. Senhän se konepyörä tai ainakin useimmat kulkee mitä Audikin. Mopot ja mainitsemasi toyotat on taas eri juttu, tai siis niiden kuskit.


      • Anonyymi

        Vai että oikein neljän rinkulan skoda. Jokainen tyylillään.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1127
    2. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1087
    3. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      50
      1080
    4. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1009
    5. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      922
    6. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      857
    7. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      89
      857
    8. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      182
      810
    9. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      105
      729
    10. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      51
      713
    Aihe