Jokainen yksilö toteutuu perheessä.
Lännessä ei ole perheitä enää.
Pahemmaksi kanssa käy kun valtio ei tue perheitä.
Yksinäinen ihminen ei tee mitään elämässä.
Toisin kuin luullaan, yksinäinen on työkyvytön.
Kenen etu on yksinolo?
Rikkaan oman etuaan tavoittelevan poliitikon?
Lännessä perhepolitiikka ei toimi.
Kun ollaan kaikki yksin....kuka meitä hoitaa.
Yksilö vieraassa ryhmässä loppuu ennen aikojaan.
Ilman perheen tukea yksilö loppuu ennen aikoja.
Valtion politiikka yksinäistä
5
99
Vastaukset
- Anonyymi
Kohta loppuu liikkuminen ja taloudellinen pärjääminen meikäläiseltä EU:n kurjistamispaketin myötä.
Perhe oli kiikarissa mutta taitaa aika loppua kesken. Täältä syrjäseudulta en tulevana työttömänä lähde jalkapatikalla muijaa etsimään, enkä rahattomana niitä tänne enää houkuttele.
Yksin jäin. - Anonyymi
Jos valtio huolehtisi edes yksinäisistä sen verran, että joku soittaisi näille pari kertaa viikossa tarkastaakseen onko tyyppi elossa vai ei. Soiton ei tarvitsisi olla kun tekstiviesti, johon voisi vastata tietyllä koodilla. Jos vastausta ei tulisi, tekoäly lähettää uuden tekstarin. Ellei vastata, homma siirtyy ihmiselle, joka soittaa. Jos puheluun ei vastata, lähtee joku tarkastamaan asian. Jos tyyppi kuitenkin kunnossa, asia siirtyy jatkokäsittelyyn, koska tyypin päässä alkaa olla vikaa.
- Anonyymi
T.i.not.Afrika this is T.I.S.
-tätsit- - Anonyymi
Hajota ja hallitse
- Anonyymi
Timanttinen ikävä.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ootko nainen noin mustis musta
Onhan se toki imartelevaa kun olet kaunis ja kaikkea muutakin, mutta ehkä vähän kummallista, kun ei varsinaisesti olla t947703- 374077
- 483650
- 2463167
Kauan säkin jaksoit
Minun perässä juosta. Kunnes pahoitit mielen. Kuinka monta anteeksipyyntöä olet vailla? 🧐402742Askanmäessä Huippu esitys
Kävimme Ystävien kanssa Askanmäen kesäteatterissa. Kaikki tykättiin esityksestä aivan valtavasti. En varmaan koko vuonna212644Häiriköinti
Sinä joka rälläsit viime yönä aamuun klo. 00 :04 koulun pihassa ja pitkin kyliä. Rekkari ylhäällä. Terv. Kerrostalon as382616- 462613
- 1392576
Miksi kaipaat
Ja olet elämässäni vielä kaiken tämän jälkeen? Eikö kaikki ole jo selvää välillämme?292509