Keskitalon puheen eräs osa Reisjärven virtuaalisten suviseurojen avajaisissa käsitteli 70-luvun niin sanottuja hoitokokouksia.
”Herätysliikkeen itsensä kannalta avoimuus ja mediajulkisuus merkitsee myös sitä, että vaikeitakin asioita historiasta ja nykyisyydestä nousee tämän keskustelun myötä pintaan. Niinpä kuluneenkin vuoden aikana on käsitelty niin sanottujen hoitokokousten kipeääkin historiaa, joka liikkeen nuoremmalle sukupolvelle voi tuntua jo kaukaiselta menneisyydeltä, josta ei oikeastaan mitään omakohtaista kokemusta ehkä olekaan..........Tämän liikkeen historiassa on vaiheita, esimerkiksi 1970-luvulla, jolloin ulkopuolinen huomio on johtanut eristäytymiseen ja koteloitumiseen. Tämä ei ole ollut pitkään aikaan nähdäkseni vallitsevana toimintalinjana tässä herätysliikkeessä. Tästä olen iloinen. Avoimuus ja kipeidenkin historian asioiden läpikäyminen tekee liikkeestä vahvemman. Se vaatii rohkeutta ja johtajuutta, mutta tuottaa parhaimman lopputuloksen kaikkien kannalta.”
Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistyksen, SRK:n, puheenjohtaja Matti Taskila mainitsi haastattelussa Keskipohjanmaan suviseuraliitteessä 30.6. 70-luvun hoitokokoukset. ”Ne olivat nimenomaan tuon vuosikymmenen ilmiö. Vanhoillislestadiolaisten puhujien kokous totesi jo 1989, että 70-luvun hoitokokouksissa esiintyi monia opillisia harhoja ja niiden seurauksena monissa tilanteissa toimittiin virheellisesti. Virheitä on sen jälkeen yritetty korjata asianomaisten kanssa.”
SRK:n vuosikirjassa 1989 myönnettiin, että ”....Hoitotilanteissa saattoi hoitajille tulla virheitäkin, sillä emme ole täydellisiä, erehtymättömiä.” Siis ei todettu, että esiintyi monia virheitä vaan joitakin. SRK:n eläkkeelle siirtyneen pääsihteerin Aimo Hautamäen mukaan 1970-luvun kokoukset olivat pääosin rakentavia ja myönteisiksi koettuja, vaikka myös ”yksittäisiä ylilyöntejä ja taitamatonta menettelyä” tapahtui. Hoitokokoukset olivat siunauksellisia. Mistään tällaisista vanhusten kiduttamis- ja nöyryyttämistilaisuuksista en ole tietoinen, ovat pelkkää uskovaisten pilkkaamista. SRK:lta on joskus pyydetty siioneihin keskusteluapua, jota sitten olemme tietenkin antaneet ”. (Kotimaa 2006)
Ilmaisu ”joskus” on vähättelevä, sillä SRK on osallistunut 523 kertaa rauhanyhdistyksissä pidettyihin hoitokokouksiin. Hoitokokouksia ei pidetty pelkästään rauhanyhdistysten pyynnöstä, vaan myös SRK oli aloitteellinen niiden järjestämisessä.
Kun harhaan meno selvisi vuoden 1979 lopulla, henkiharhaopin kehittäjä Heikki Saari teki parannuksen ja on kerrottu, että hän olisi halunnut lähteä korjaamaan aiheuttamiaan vääryyksiä siinä laajuudessa kuin oli niitä tehnyt, mutta SRK:n johtokunta painosti hänet luopumaan aikeestaan. Hoitokokousten loppumisen syytä ei tiedotettu rauhanyhdistyksille. SRK:n 27.10.2019 julkistetun historiakirjan Myrskyjen keskellä, SRK:n historia 3 (1962-1980) mukaan Heikki Saari oli yksin vastuussa hoitokokousvääryyksistä. Kuitenkin SRK:n koko johtokunta ja työvaliokunta hyväksyivät hänen toimintansa ja olivat siinä mukana.
Hoitokokousvääryyksistä ei paljon puhuttu ennen 2000-luvun alkua. Sitten internetin mahdollistamassa sosiaalisessa mediassa, erityisesti Suomi24:n vanhoillislestadiolaisuus-palstalla, alkoi ilmestyä enenemässä määrin hoitokokouksia koskevia keskusteluja. Julkisuuden paine pakotti SRK:n johtokunnan julkaisemaan kannanilmaisun, jossa tunnustettiin 1970-luvun opilliset harhat väärinkäytökset ja esitettiin pahoittelu niistä.
Päivämies Nro 21 23.5.2012:
”SRK:n nykyinen johtokunta on ollut valmis omalta osaltaan ottamaan vastuun hoitokokouksista, kun se lokakuussa 2011 julkaisi kannanilmaisun, jossa tunnustettiin 1970-luvun opilliset harhat ja väärinkäytökset. Johtokunta esitti niistä myös pahoittelunsa. Kannanilmaisu julkaistaan uudelleen tässä lehdessä sivulla 3.”
Ote SRK:n johtokunnan kannanilmaisusta:
”Tällainen tuolle ajalle (70-luvun loppupuoli) leimallinen oppiharha oli esimerkiksi niin sanottu henkioppi: parannuksen vaatiminen erinimisistä hengistä, kuten kuivasta, hempeästä tai kososlaisesta hengestä. ….Näiden ilmiöiden ohella alkoi esiintyä myös yksilön omantunnon vähättelyä, loukkaavaa kielenkäyttöä ja anteeksiannon kieltämistä. Toisen ihmisen nöyryyttäminen ei ole milloinkaan oikein, ei myöskään ruumiillinen, henkinen eikä hengellinen väkivalta.
Pahoittelemme esiintyneitä oppiharhoja ja väärinkäytöksiä. On valitettavaa ja jälkikäteen arvioituna myös käsittämätöntä, että tällaiset erehdykset pääsivät leviämään lähes kaikkialle kristillisyytemme toimintaan. Tämän tyyppiset kokoukset päättyivät 1970-luvun lopussa, kun keskeisesti opinharhoja mukanaan kantaneet saivat erehdyksistään parannuksen armon.
….Kun yksittäiset kristityt erehtyvät, vika ei ole seurakunnan. Niinpä asioiden korjaus lähtee yksittäisen kilvoittelijan omasta halusta vaeltaa hyvällä omallatunnolla Jumalan ja ihmisten edessä.”
jatkuu....
”Herätysliikkeen itsensä kannalta avoimuus ja mediajulkisuus merkitsee myös sitä, että vaikeitakin asioita historiasta ja nykyisyydestä nousee tämän keskustelun myötä pintaan. Niinpä kuluneenkin vuoden aikana on käsitelty niin sanottujen hoitokokousten kipeääkin historiaa, joka liikkeen nuoremmalle sukupolvelle voi tuntua jo kaukaiselta menneisyydeltä, josta ei oikeastaan mitään omakohtaista kokemusta ehkä olekaan..........Tämän liikkeen historiassa on vaiheita, esimerkiksi 1970-luvulla, jolloin ulkopuolinen huomio on johtanut eristäytymiseen ja koteloitumiseen. Tämä ei ole ollut pitkään aikaan nähdäkseni vallitsevana toimintalinjana tässä herätysliikkeessä. Tästä olen iloinen. Avoimuus ja kipeidenkin historian asioiden läpikäyminen tekee liikkeestä vahvemman. Se vaatii rohkeutta ja johtajuutta, mutta tuottaa parhaimman lopputuloksen kaikkien kannalta.”
Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistyksen, SRK:n, puheenjohtaja Matti Taskila mainitsi haastattelussa Keskipohjanmaan suviseuraliitteessä 30.6. 70-luvun hoitokokoukset. ”Ne olivat nimenomaan tuon vuosikymmenen ilmiö. Vanhoillislestadiolaisten puhujien kokous totesi jo 1989, että 70-luvun hoitokokouksissa esiintyi monia opillisia harhoja ja niiden seurauksena monissa tilanteissa toimittiin virheellisesti. Virheitä on sen jälkeen yritetty korjata asianomaisten kanssa.”
SRK:n vuosikirjassa 1989 myönnettiin, että ”....Hoitotilanteissa saattoi hoitajille tulla virheitäkin, sillä emme ole täydellisiä, erehtymättömiä.” Siis ei todettu, että esiintyi monia virheitä vaan joitakin. SRK:n eläkkeelle siirtyneen pääsihteerin Aimo Hautamäen mukaan 1970-luvun kokoukset olivat pääosin rakentavia ja myönteisiksi koettuja, vaikka myös ”yksittäisiä ylilyöntejä ja taitamatonta menettelyä” tapahtui. Hoitokokoukset olivat siunauksellisia. Mistään tällaisista vanhusten kiduttamis- ja nöyryyttämistilaisuuksista en ole tietoinen, ovat pelkkää uskovaisten pilkkaamista. SRK:lta on joskus pyydetty siioneihin keskusteluapua, jota sitten olemme tietenkin antaneet ”. (Kotimaa 2006)
Ilmaisu ”joskus” on vähättelevä, sillä SRK on osallistunut 523 kertaa rauhanyhdistyksissä pidettyihin hoitokokouksiin. Hoitokokouksia ei pidetty pelkästään rauhanyhdistysten pyynnöstä, vaan myös SRK oli aloitteellinen niiden järjestämisessä.
Kun harhaan meno selvisi vuoden 1979 lopulla, henkiharhaopin kehittäjä Heikki Saari teki parannuksen ja on kerrottu, että hän olisi halunnut lähteä korjaamaan aiheuttamiaan vääryyksiä siinä laajuudessa kuin oli niitä tehnyt, mutta SRK:n johtokunta painosti hänet luopumaan aikeestaan. Hoitokokousten loppumisen syytä ei tiedotettu rauhanyhdistyksille. SRK:n 27.10.2019 julkistetun historiakirjan Myrskyjen keskellä, SRK:n historia 3 (1962-1980) mukaan Heikki Saari oli yksin vastuussa hoitokokousvääryyksistä. Kuitenkin SRK:n koko johtokunta ja työvaliokunta hyväksyivät hänen toimintansa ja olivat siinä mukana.
Hoitokokousvääryyksistä ei paljon puhuttu ennen 2000-luvun alkua. Sitten internetin mahdollistamassa sosiaalisessa mediassa, erityisesti Suomi24:n vanhoillislestadiolaisuus-palstalla, alkoi ilmestyä enenemässä määrin hoitokokouksia koskevia keskusteluja. Julkisuuden paine pakotti SRK:n johtokunnan julkaisemaan kannanilmaisun, jossa tunnustettiin 1970-luvun opilliset harhat väärinkäytökset ja esitettiin pahoittelu niistä.
Päivämies Nro 21 23.5.2012:
”SRK:n nykyinen johtokunta on ollut valmis omalta osaltaan ottamaan vastuun hoitokokouksista, kun se lokakuussa 2011 julkaisi kannanilmaisun, jossa tunnustettiin 1970-luvun opilliset harhat ja väärinkäytökset. Johtokunta esitti niistä myös pahoittelunsa. Kannanilmaisu julkaistaan uudelleen tässä lehdessä sivulla 3.”
Ote SRK:n johtokunnan kannanilmaisusta:
”Tällainen tuolle ajalle (70-luvun loppupuoli) leimallinen oppiharha oli esimerkiksi niin sanottu henkioppi: parannuksen vaatiminen erinimisistä hengistä, kuten kuivasta, hempeästä tai kososlaisesta hengestä. ….Näiden ilmiöiden ohella alkoi esiintyä myös yksilön omantunnon vähättelyä, loukkaavaa kielenkäyttöä ja anteeksiannon kieltämistä. Toisen ihmisen nöyryyttäminen ei ole milloinkaan oikein, ei myöskään ruumiillinen, henkinen eikä hengellinen väkivalta.
Pahoittelemme esiintyneitä oppiharhoja ja väärinkäytöksiä. On valitettavaa ja jälkikäteen arvioituna myös käsittämätöntä, että tällaiset erehdykset pääsivät leviämään lähes kaikkialle kristillisyytemme toimintaan. Tämän tyyppiset kokoukset päättyivät 1970-luvun lopussa, kun keskeisesti opinharhoja mukanaan kantaneet saivat erehdyksistään parannuksen armon.
….Kun yksittäiset kristityt erehtyvät, vika ei ole seurakunnan. Niinpä asioiden korjaus lähtee yksittäisen kilvoittelijan omasta halusta vaeltaa hyvällä omallatunnolla Jumalan ja ihmisten edessä.”
jatkuu....
Vastaukset 22
Vanhimmat
jatkoa:
Aikaisemmin sanottiin, että hoitokokouksissa tapahtui yksittäisiä ylilyöntejä. Nyt kannanilmaisussa sanotaan, että on käsittämätöntä, että tällaiset erehdykset pääsivät leviämään lähes kaikkialle kristillisyytemme toimintaan.
Miksi johtokunta pahoittelee yksittäisten kristittyjen erehtymistä? Mitä vastuun ottamista se on omalta osaltaan? Johtokunta ja työvaliokunta olivat aktiivisia toimijoita opillisten harhojen ja väärinkäytöksien levittämisessä. SE olisi oikeaa vastuun ottamista, että tämä rehellisesti myönnettäisiin.
Pelkkä pahoittelu ei riitä vääryyksien korjaamiseen siinä laajuudessa kuin ne ovat tapahtuneet. Liikkeestä väärillä perusteilla erotettujen aseman oikaisusta ei sanota kannanilmaisussa mitään.
SRK:n johtokunnan edellinen puheenjohtaja Aimo Juntunen toivoi, että voitaisiin aloittaa puhtaalta pöydältä. Pöydän puhdistamisessa riittää vielä työtä.
Kiitos oikaisusta.
aloittaja
Tainnut mennä Aimo Hautamäki ja Viljo Juntunen sikinsokin.
"SRK:n 27.10.2019 julkistetun historiakirjan Myrskyjen keskellä, SRK:n historia 3 (1962-1980) mukaan Heikki Saari oli yksin vastuussa hoitokokousvääryyksistä. Kuitenkin SRK:n koko johtokunta ja työvaliokunta hyväksyivät hänen toimintansa ja olivat siinä mukana."
Kirjassa kuvataan HS:n keskeistä roolia hoitokokouksissa, mutta hänen roolinsa ei ole syy tämän hetkisten hoitokokouskeskusteluiden jatkumiselle. "HS teki kesällä 1980 puhujien ja seurakuntavanhinten kookouksessa julkisen parannuksen."
Tässä Joona Korteniemen gradu:
https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/163440/KorteniemiJoonaProGradu.pdf?sequence
Gradun tekemisen aikoihin Joona oli vielä puhujana Jumalan valtakunnassa, joten hänen omat kommenttinsa ja johtopäätöksensä gradussa ovat maltillisia. Gradu antaa kuitenkin hyvän kuvan hoitokokousvuosien sekoiluista.
Muutamista teologeista tahtoo tulla "liika viisaita" kun oikein tutkivat näitä "juttuja" opiskeluaikoinaan ! Toisilla vaan asiat kirkastuu, juurikin raamattua tutkiessaan, ihan "tolokun" pappeja heistä "sukeutuu" !
Olisiko tuo gradun aihevalinta vaikuttamassa jotenkin !?
Kun lukee netistä joskus valmiita graduja, niin siellä paljon hyviäkin "tuotoksia", joissa asioihin saatu hyvää ainesta. Muutamia tosi hyviä lukenut, ei ole tuo papin virka joka miehen, eikä naisen soisi olevan ollenkaan, mutta heitä nyt vaan tahtoo olla kohta enemmistönä seurakunnissa. Paremmin sopisivat diakoneiksi ( diakonissaksi ).
Diakonin virkoja usein avoinna, ja nykyaikana heitä saisi olla suhteessa enemmänkin, siinäkin virassa, myös naiset saavat pitää puheita, miehillekkin se olisi hyvä koulutus-suunta, sitten vielä lisänä teolodin / papin koulutus, niin seurakunta saisi kaksi "viranhaltiaa" samassa persoonassa ! Nyky-yhteiskunta tarvitsee hengellistä ja henkistä tukea, mm. yksinäiset vanhukset !! Valtiovalta ei siihen kykene, apu on sieltä tiukassa, kun vanhushoitoon ei saa sitoutunutta väkeä, nuoret eivät jaksa ja eivätkä heti ole kypsiä siihen työhön, vaikka vanhan ihmisen hoitoa ei tarvitse tehdä kiireellä, eikä usein voikkaan, siksi pitäisi olla hoitajia enempi ja palkkaus olisi yksi hyvä keino, kun kumminkin on ihmisen hoitamisesta kyse !
Kaikille hoitajille lisäkorvausta palkkaan ja miehiäkin innostaa vanhustyöhön, kun siellä on myös vanhoja miehiä kylilläkin, omissa kodesissaan !
Päättäjien pitäisi jalkaantua vaikka viikoksi kotipalveluun töihin, seuraamaan sitä touhua !Ehkä silmät aukeaisivat mitä se työ sisältää ja onko heidän vanhuus tulevaisuudessa samaa !? Maailma ei ole vielä valmis, kun Suomessakaan ei ole ymmärretty vanhojen ihmisten arvoa !! Vanha ihminen ei jaksa enää taistella, vaan tyytyy siihen mitä saa ja jos vielä on yksinäinen vanhus, niin sen voi kuvitella mikä on tilanne !? Ennen vanhaan vanhukset hoidettiin kodeissa, oman perhepiirin voimin, tai ns. vanhainkodeissa, jossa oli toisiakin vanhuksia, nyt tämä kotihoito on suurta muotia. Kodeissa asuu erittäin huonokuntoista väkeä, muistisairaita, puoleksi halvaantuneita jne. Muistakaa omaiset vanhempianne ja käykää katsomassa vaikka hoitopaikoissa, niin kauan kuin he vielä ovat elossa, koska heiltä olette saaneet elämänne !!
.... ja teksti vilisee virheitä, kun ajatus kulkee nopeammin edellä ja kirjoitus perässä ..!
vaikeaa se näyttää olevan se parannuksen tekeminen, vai mitä?
kun oikein mitään ei passaa tunnustaa mut apakko on jotain selittää, kokonaan tinen asia on jos Jumala saa vaikuttaa sisältäpäin asioihin.
silloin ollaankin jo rehellisessä toiminassa, aivan kuin Sakkeus muinoin kun kohtasi Jeesuksen ja arkielämän muutos näkyi saman päivänä.
"Tämän tyyppiset kokoukset päättyivät 1970-luvun lopussa, kun keskeisesti opinharhoja mukanaan kantaneet saivat erehdyksistään parannuksen armon."
Tämä ei pidä paikkaansa. Tiedän ainakin yhden paikkakunnan, jossa "hoitoaktivistit" tehtailivat hoitokokouksia vielä 80-luvun lopulla. He säntäilivät kutsumatta ihmisten kotisohville "puhuttelemaan" itse keksimillään tekosyillä, joita he eivät kirjallisistä ksymyksistä huolimatta ole kertoneet tähän päivään mennessä. Päätekijöitä oli 1-3 tilanteesta riippuen. Että yksi tällainen tuntemani henkilö toimii tällä hetkellä puhujana, kertoo todella paljon yhteisön tilasta.
Minulla on muistoja 1990-luvulta 2000-luvun taitteeseen, että paikkakuntani vanhuksia ja aikuisia ihmisiä "hoidettiin" esim. Tv:n katselusta tai rahapelien pelaamisesta. Keskitalon puhe oli aivan liian diplomaattinen ja SRK:ta mielistelevä. Se pohjimmiltaan loukkasi uhreja syvästi vähättelyllään.
Mites, mites se nyt silleesti... Vai että on se Ainoa Oikea Usko muka sortunut vikaan ja virheeseen näissä hoitokokouksissa. Ei voi pitää paikkansa.
Vanhoillislestaadiolainen usko on erehtymätön, eikä sen oppi muutu.
Vai mites se nyt menikään.. ; O
Saatanan oma lahko
Pieniä ylilyöntejä tapahtui, muuten siunauksellisia. Tämä on SRK:n linja.
No, ne varmasn tullaan vielä selvittämään ja puntaroimasan olivatko ylilyönnit pieniä vai olivatko ne ollenkaan ylilyöntejä vaan suorasn poliisiasioita. Srk:n tulisi valita häirintäyhdyshenkilö, niin asiat alkavat selvitä. Moni varmaan haluaa nähdä valvotusti silmästä silmään kiusaajansa/ pilkkaajansa ja saada vastaukset erinäisiin kysymyksiin
SRK on kehottanut ottamaan yhteyttä entiseen hoitomieheen/naiseen, jos on jäänyt jotakin selvitettävää.
Tämä lienee kevytmielinen yleisohje, jolla ei ole mitään merkitystä sellaisessa asiassa, kun tietoa siitä, mitä asia koski ei ole/ kaikki on selvittämättä ja asia on alusta asti ollut julkinen.
Lähtökohtaisesti 80-luvun lopulla räyhänneet /kiusaamisperiaatteelka hoitoja tehtailleet hoitajat, jotka eivät ole korjanneet tekojaan, kantavat edelleen mukanaan opinharhoja ts. eivät ole oikein uskomassa. Vuosia ja vuosikymmeniä jatkunut kiusaaminen ei todellakaan ole mikään erehdys tsi väärinkäsitys. "Tämän tyyppiset kokoukset päättyivät 1970-luvun lopussa, kun keskeisesti opinharhoja mukanaan kantaneet saivat erehdyksistään parannuksen armon."
Nyt tarvitaan sitä hullunrohkeutta, minkä aiheuttamaa näytelmää saatiin hoitamisissa /kiusaamisissa seurata.
" "Tämän tyyppiset kokoukset päättyivät 1970-luvun lopussa, kun keskeisesti opinharhoja mukanaan kantaneet saivat erehdyksistään parannuksen armon.""
-Usko on kaikille omakohtainen ja sen vuoksi ei toisen parannuksenteko riitä
omaksi parannukseksi.
Henkioppi jäi joillekin vallitsevaksi.
Narsistit eivät halunneet luopua tuosta systeemistä,
vaan jatkoivat.
Kiimahöyryiset huo_at kävivät kimppuun kuin yleiset syyttäjät. Ja valitettavasti tämä on täyttä totta, sillä minulla on henkilökohtaisia kokemuksia seä nais- että miespuolisesta seksuaalisesta ahdistelijasta. Asioista tulee puhua niiden oikeilla nimillä.
Aikoinaan nim. Pakkula kertoi täällä netissä;
Että oli vielä Jäljellä oikein uskovia joilta
sai siunauksen.
Jos Saari olisi halunnut korjata asiansa, niin hän olisi voinut niin tehdä, vaikka SRK:n johto sen kielsikin.
Heikki Saari oli ilmeisesti niin paljon riippuvainen SRK:n johtokunnan jäsenten hyväksymisestä, ettei ollut rohkeutta lähteä korjauskierrokselle.
Mutta pääsikö Heikki Saari taivaankotiin kun ei tehnytkään niin kuin Raamattu opetti vaan teki niin kuin SRK:n johtokunta halusi.