Millainen luonteeltasi olet?

Oon helppo kaikinpuolin ja varmasti petän jokaista naista! En pysty hillitsemään nysääni!!

Mahdoton elää kenenkään muun kuin sen naisen, ainoani.

Helppoa kuin heinänteko helteellä.

Minun on vaikea elää parisuhteessa . Minunkanssa eläminen toiselle on helppoa .

Ei ole. Se on yhtä helvettiä.

Helppoa luulisin. Olen asunut vain vähän aikaa yksin elämäni aikana. Parisuhteessa en ole ollut yli kymmeneen vuoteen, mutta olen asunut lasteni kanssa eron jälkeen. Nyt enää yksi aikuinen lapsi asuu kanssani. En tykkää asua yksin.

Luultavasti on. Suhteeni on olleet pitkiä.

Kunhan eukko tekee niin kuin mä sanon niin kaikki on hyvin

Mitä sä nyt tollasia siellä mietit?

Omasta mielestäni joustava ja helppoa pitäis olla, jollei ole kovin hankala vastapari. Mä en tykkää holhoamisesta, jos huomaan sellaista asennetta tai määräilyä ja minun muuttamis aikeita, niin saatan olla aika vaikea ihminen.

Kun saan olla itseni, olen yhteistyökykyinen.

Riippuu varmaan millainen se toinenkin on.

Mun miesmakuni on vähän sellainen että aika itsepäisiä ja hallitsevia miehiä on usein ihastuksen kohteinani.

Yhden sellaisen kanssa olin suhteessa jotain 8 vuotta kokonaisuudessaan josta asuttiin yhdessä virallisesti ja epävirallisesti sellaiset 6 vuotta.

Kyllä se avomieheni joka siis mut kaikkein parhaiten mun entisistä oppi tunteen koska niin kauan mun kanssa oli suhteessa sanoi aina etten mä aina mikään ihan helpoin ihminen ole, mutta kaiken kaikkiaan parisuhteesta saa kanssani enemmän hyvää kuin huonoa jonka takia haluaa olla mun kanssa.

Minusta se oli sellaisen mun mieleinen vastaus sillä se oli rehellinen. Tiedän etten ole täydellinen mutten ihan paskakaan. Silloin oli vielä vakava masennus ja siihen hän kommentillaan viittaskin. Oli aika rankkaa elää vakavasti masentuneen rinnalla. Lisäksi olen hyvin nuori tyttö kun suhteen aloitin entiseen avopuolisooni. 17 v kun ihastuttiin 18 v kun alettiin seurusteleen sillee oikeesti 25 v kun erosimme.

Nykyisin olen 11 vuotta vanhempi ja monesti tuntuu että olen niin paljon kokenut avoliittoni jälkeen ja aikuistunu, itsenäistynyt ja muuttunu monin tavoin enemmän itseeni luottavaksi sekä parantunut masennuksesta etten osaa enää sanoa olenko ollenkaan sellainen enää suhteessa kun silloin olin.

Olin silloin jääräpäinen, mutta mussa oli paljon sellaista teinimäistä uhmaa ja angstia ja pikkulapsi tyylistä jumpittelua, joka siis leimasi mun käytöstä lapsena. Isäni muistelee aikoja hyyyyvin lämmöllä. (oikeesti se naureskelee niille kun mulla oli vahva oma tahto jo silloin ja se joutu aika paljon mun kans tekeen tahtojen taistoo)

Olen nykyisinkin jääräpäinen mutta mulle on tullu järkee. En jääräile itselleni hyödyttömistä asioista vaan periaatteesta ja oman kunnian ja ylpeyden takia, vaan nykyisin se on enemmän järkisyy taustalla et miksi en jousta yhtään. Suhteessa se tarkoittaa sitä että on asioita jotka on ihan sama, niissä joustan ja annan periksi, mutta sitten on sellaisia isoja asioita, joissa en voi antaa periksi sillä jos annan en voi suhteessa hyvin ja suhde kaatuu enemmin tai myöhemmin mun onnettomuuteeni. Mun pitää vaan pitää kiinni rajoistani ja olla joustamatta niissä vaikka pahalta tuntuu jos toinen vielä valitsee sen vastapuolen eikä näe pointtia taustalla. Suhde on vaan sellainen asia että sitä on turha yrittää edes väärällä tyylillä jos tavote on vedellä 10 vuotta tao loppu elämän siinä. Feikki ei toimi niin kauan joten se homma pitää oikasta nopeesti sellaiselle raiteelle et mahiksia edes olisi..

Toinen mistä entinen avomieheni aina jaksoi sanoo tuon jääräpäisyyden lisäksi oli mun sellainen sulkeutuminen kuoreeni kun jokin vaivasi. Mä vajosin hiljaisiin mietteisiin ja olin haluton puhuun pääni sisällöstä ääneen. Muutenkin se kritisoi mun sellaista piirrettä että annan sanallisesti hyvin niukasti itsestäni tietoa. Siis mitä tunnen, ajattelen, miltä musta tuntuu. Pidin asioita omana tietonani ja mietiskelin itsekseni. Se keksikin hyvin ärsyttävän tavan saada musta lypsettyä noita ulos. Se tahallaan suututti mut, kun huomasi et vihasena mä en mieti mitä puhun vaan multa lipsahtelee suusta ilman suodatinta kaikki. Se oli tosi inhottava tyyli sen pakottaa multa sanoja ulos koska inhoon sanoo niin kärkkäästi suoraan asioita pehmentämättä niitä ottaen kuulijan huomioon tunteineen.

Entiseni myös kritisoi mun syrjään vetäytyvää esiintymistä kammoavaan ujohkoa luonnetta. Josta myöhemmin päättelin että olin väärä nainen hänelle. Hänen tyyppiä on spontaani ekstrovertti eikä mun luonteinen.

Positiivista sen mielestä oli mun aika (hassua sanoo depressio potilaasta ) mutta sellainen vitsaileva, nauravainen, energinen touhuava puoli joka ajattelee ja kykenee keskusteleen aika laajasti monenlaisesta asiasta. Muuta en muista positiivista ja se muuten oli kans yks mistä se kritisoi

"kato ny taas! Kuinkahan monta nättiä sanaa oon susta sanonu, mutta sä tarkerrut noihin negatiivisiin ja ne jää sit ainoana sun mieleen. Et muista niitä hyviä ollenkaan. Ja nyt sä masennut ja itket. Aina sä itket" (SE inhosi ja hajoili henkisesti jos näki mun itkevän)

Me siis ei sovittu yhteen kuin 8 v ja se oli enemmän sellainen teinisuhde. Eka suhde kummallekin jossa harjoiteltiin parisuhdetta ja vituiks meni. Pahasti.

Ja näinhän ei hommat etene

Tuskin kukaan liian helppo on parisuhteessa, kyse on kuitenkin kahdesta ihmisestä ja heidän välisestä vuorovaikutuksesta, miten pystyvät elämään keskenään, eikä siitä, ett yks tekee niinkuin toinen haluaa ja tahtoo, silloinhan se ei ole parisuhde.

Koen että en ole mitenkään helppo ihminen olla parisuhteessa.
Liian itsenäinen ja tilaa vaativa. Harva mies sietää sitä. Ja minä en siedä kontrollointia ja kyttäystä ja ripustautumista ja mustasukkaisuutta joka on turhaa.

Olen kyllä parisuhteessa tälläkin hetkellä ja ollut jo seitsemän vuotta. Onnistuin löytämään miehen joka antaa tilaa ja vapautta jota tarvitsen.
Meillä on luottamus molemmin puolin eikä sitä siksi ole minkäänlaista halua rikkoa.
Kun löytää ihmisen jonka kanssa luottamus pelaa ja joka ei yritä omistaa toista, on tilaa hengittää, on ihan hyvä elää.
Meillä kumpikin on vapaa ihminen ja vapaaehtoisesti tässä suhteessa. Itse vaadin suoruutta ja selkärankaa, selän takana kieroilua en hyväksy itseltäni enkä toiselta.

Useimmat entisistä suhteista päättyikin tuohon että mies pyrkii kahlitsemaan.
Pahinta mielestäni on alituinen epäily ja epävarmuus. Jos ei kykene toiselle tilaa antamaan ilman että pitää koko ajan kytätä ja epäillä, ei minun kanssani sovi olemaan.

Kysy exältä. On varmaan koska hän ei halunnut erota. Olen oikeasti oikeudenmukainen. Suuttuessa huudan niin että kuuluu naapuriin asti. En ole kovin hyvä kulissi kellekään, jos haluaa esittää jotain :)

Ehkä vähän ujo, en helposti mene juttelemaan vieraiden ihmisten kanssa.

Se millainen olen parisuhteessa riippuu vähän siitäkin millaisia piirteitä hän saa minusta esiin. Tykkään esim. passata toisen pilalle, mutta jos hän ei pidä sellaisesta niin yritän hillitä itseäni 🙄

Kyllä mun kanssa on helppo elää parisuhteessa. Tietenkin se toinen osapuolikin vaikuttaa siihen millainen se parisuhde sitten on.

Parisuhteeni ovat jalostaneet minusta hirviön. Mutta se on naisten vika kun ovat hankalia

Se helppous riippuu yhtä paljon siitä vastapuolesta kuin minustakin. Oikeenluontosen on hyvin helppo elää mun kanssa ja vääränlaisen kanssa ei onnistu edes kahta päivää.

no parisuhde on aina kahden kauppa, edellisistä ei oikein voi päätellä seuraavaan, oppimistakin ehkä tapahtuu ja uuden suhteen voi nähdä korjaavana mahdollisuutena niille edellisille epäonnistuneille, toki jotkut toistavat virheitään läpi elämän ja hakeutuvat samanlaisiin suhteisiin

Kaikkeen tottuu, varmaan minuunkin. En osaa arvioida itseäni, enkä kaipaa liikaa julkisuutta. En kanna vihaa, olen iloinen, että saan elää ja tehdä töitä. Yhtä naista rakastan mielettömästi. Tv. K mies

No see on kaikkein helpoin😂🤣😅

Vaikea. Haukun täälläkin sitä. Suhteessa vielä enemmän. Suuret tunteet kun on

Olen empaattinen sekä hengenvaarallinen.

Ei ole olemassa helppoja ja vaikeita kumppaneita. On olemassa toisiensa temperamenttiin hyvin sopivia pareja, toisiaan kasvattavia ja haastavia, mutta mukautuva pareja ja toisilleen sopimattomia pareja. Yhden kanssa voi olla helppo ja toisen kanssa katastrofi. Toisilleen sopimisen pohja on luonne, arvomaailma ja yhteiset tavoitteet/unelmat (jos kumpikin niitä kaipaa, kaikki ei kaipaa). Myös parin hellyyden, kosketukseen, läsnäolooon ja seksin tarpeet pitäisi olla sovitettavissa yhteen. Jos toinen haluaa olla illat autotallista/työhuoneessa yksin ja toinen haluaisi jutella, tehdä yhdessä asioita, olla iholla ja lähellä, ei toimivaa kompromissia ole mahdollista löytää. Silti parisuhde voi kestää pitkäänkin, vaikka lähtökohta on täysin väärä kun kumpikin on pitkäjänteisiä, kestävät perustarpeiden vajetta ja pystyvät keskustelemaan edes jotenkin.

Toki ihmisen omat piirteet ohjaa parisuhteen onnistumista. Jos raivoaa joka asiasta tai vetäytyy riidoissa ja eri mielisyyksissä johdonmukaisesti tai on sairaanloisen mustasukkainen, on sopivaa paria hyvin vaikea löytää. Ehkä toinen samanlainen sopii?

Tunteiden syvyys myös vaikuttaa motivaatioon pitää suhde hyvänä. Jos tietää olevansa sen oikean kanssa, on rakkaudessa paljon enemmän kiinni ja silloin myös motivaatio on muutakin kuin tunnollisuutta, kiltteyttä ja vastuunottamista. Parit, jotka puhuvat toisilleen kauniisti ja kunnioittavat toisiaan onnistuvat todennäköisemmin.

Vaikeimmasta päästä.

Kysyisit tätä puolisoltani! 😆😝😆 Hänellä on asiasta 31 vuoden kokemus.

Helppoa olisi jos elämänarvot ja arkirumba natsaisi hyvin yhteen. Osaan pienistä asioista pitää hyvin mölyt mahassa. Saatan toki kiihtyä nollasta sataan jos epämiellyttävä tilanne iskee kohdalle mutta lepyn nopeasti jos toinenkin osoittaa ymmärrystään. Puhuminen tunteista ja kaikesta suhteessa tärkeää ja tätä elämän varrella opetellut. Eli helppoa voisi olla oikeanlaisen kanssa.

Kyllä jos tietää mistäpäin tuulee.
Olen usein rauhallinen mutta se riippuu toisesta ihmisestä.

Kanssani ei ole helppoa elää. Tiedän liikaa liian paljosta ja en pysy hiljaa jos toinen satuilee mitä sattuu, vaan korjaan. Olen rehellinen vikaan saakka. Minulta ei kannata kysyä saako tämä ja tämä mekko näyttämään lihavammalta.

Kyllä, ihan varmasti.