Oikein sijoitettu tuulivoima-alue on ok

Anonyymi

Täytyy tehdä tämä aloitus, jotta tulisi erittäin selväksi se, että on täysin eri asia vastustaa tuulivoima-aluetta, joka on täysin sopimaton alueelle kuin vastustaa tuulivoimaa yleensä.

Kannatan tuulivoimaa oikein sijoitettuna ja niin kannattavat monet muutkin.

Sievi on kuitenkin tehnyt ison virheen Jakostenkallioiden tuulivoimahankkeessa. Paikka ei sovellu tuulivoimarakentamiseen läheisen asutuksen ja suurten maisemavaikutusten takia.

Maisemavaikutusten osalta on olemassa myös kartoitus, jossa todetaan, että Jakostenkallioille ei suositella tuulivoimaloita suurten maisemavaikutusten takia.

Sievin kunta ohitti tämän ja paljon muuta asiaan vaikuttavaa ja samalla lähiasukkaiden elämänlaadun arvostamisen hamutessaan kiinteistöverotuloja. Täytyy todeta, että halvalla menee satojen ihmisten elämänlaatu.

Sievissä on myös tuulivoimalle sopivia paikkoja. Sellaisia löytyy varmasti esim Kiiskilän takamailta.

Parasta kuitenkin olisi, että Suomessa luovuttaisiin ripottelemasta metsiin tuulivoimaloita sinne tänne. Sen sijaan pitäisi rakentaa joitakin satojen tuulivoimaloiden ryppäitä.

8

1071

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kunnan kannattaisi järjestää esim. ala-astelaisille suunnittelukilpailuja, kun on kysymys suurista hankkeista. Minkälaisena he haluavat lähiympäristönsä kokea ja nähdä myös tulevaisuudessa. Sieltä saattaisi tulla ihan varteenotettavia ideoita.

      • Anonyymi

        Mikä on seuraava kunnan saama tukipotti?


    • Anonyymi

      Tuulivoimalat on luonnon tuho ja vihreät tuhon takuuhenkilöinä.

    • Anonyymi

      Sievin kunnalle/joillekin toimijoille siellä tuli obsessio ko. alueesta.

    • Anonyymi

      Tuulivoimaloiden sijoittelua tullaan aivan kohta tarkastelemaan Suomessa entistä vakavammin, arvelen. Siitä on jo nyt merkkejä olemassa. Esim. satuin eilen kuulemaan radiosta jonkun asiantuntijan mielipiteen, että kun tuulivoimaloita on tulossa paljon, täytyy ryhtyä tarkastelemaan niiden hyväksyttävyyttä sijoittelualueilleen.

      Siis nyt ollaan päättäjienkin taholta kohta heräämässä. Tähän asti tuulivoimafirmat ovat saaneet rellestää mielin määrin kuntapäättäjien siunauksella. Ehkä siksi, että tuulivoimaloita on pystytetty lähinnä Pohjanmaan maakuntiin. Täällä ei ole niin vaikutusvaltaisia ihmisiä, eikä niin paljon ihmisiä, että heitä kuunneltaisiin. Siis näitä ihmisiä ei ole tarvinnut kuunnella, heidän hyväksymistään ei ole tarvinnut ottaa vakavasti, ei. Tuulivoima-alueita on kaavoitettu kilvan kylien kupeeseen ja kaikki tahot, kuten kunnat, elyt, maakuntaliitot, hallinto-oikeudet ovat murjoneet hankkeet läpi läpihuutojuttuina, luulen ajatuksella "ihmiset sopeutukoot ja jos ei sopeudu, so what".

      Mutta tähän tulee kohta muutos.

      • Anonyymi

        Tuoreessa A-studiossa Aalto-yliopiston proffa, ilmastopaneelin jäsen Peter Lund painotti tuulivoimasta puhuessaan oikeudenmukaisuutta, paikallisten ihmisten kuulemista jne. Elämme jännittäviä aikoja.

        Nyt iskee kohta kipinää, kun osa asiantuntijoista ja päättäjistä herää siihen, että tuulivoimaloista on haittaa ja haitat tulee ottaa huomioon tuulivoimaloita sijoitettaessa. Ja sitten ovat ne asiantuntijat ja päättäjät, joille asukkaat ovat vain pikkuhidaste, kun tuulivoimaloilla täytetään Suomea. Näitä on ollut tähän asti suurin osa, mutta nyt myös viisaus alkaa saada jalansijaa.

        Jännittävää seurattavaa. Oma ennuste: minimietäisyys asutuksesta tuulivoimaloihin tullaan määrittämään tarkemmin kuin nykyisin, asettunee vähintään 2 km, tuulivoimaloiden aiheuttamalle varjojen välähtelylle tulee max-raja kuten esim. Ruotsissa ja muissa edistyksellisissä maissa, maisemia tullaan suojelemaan entistä enemmän, ihmisten oikeus hyvään ympäristöön tulee tärkeäksi näkökulmaksi tuulivoimaloiden sijoittelussa, kuntien päätösvaltaa tuulivoimaa-asioissa vähennetään, koska se tuntuu johtavan mielivaltaan jne.


    • Anonyymi

      Miksi Sievissä ei osata valita tuulivoimaloille niille sopivia paikkoja?

      Ei kai sieviläiset muita tyhmempiä ole, ei tietenkään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2280
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      23
      903
    3. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    4. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      892
    5. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      845
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      563
      816
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      718
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      660
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      24
      612
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      571
    Aihe