Näin EU:n ilmastopaketti näkyy suomalaisen arjessa

YLE kokosi viisi elämänalaa, joihin toimet vaikuttavat eniten
https://yle.fi/uutiset/3-12020847
2189
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Näyttää niin kauhistuttavan kalliilta operaatiolta, että kun EU:n esittämien ehdotusten tavoitteena on saada unioni hiilineutraaliksi vuoteen 2050 mennessä,
miksi Suomi on asettanut omaksi aikarajakseen vuoden 2035 ?
Liian nopeaa tavallisen ihmisen, puhumattakaan pienituloisen ihmisen kukkarolle.
Melkein kaiken hinta näyttäisi nousevan kuluttajalle. Tulee kalliiksi kansalaisille.
Kaikilla kansalaisilla kun ei ole "ilmastoministerin" tasoisia liksoja,
jotka intona ajavat asiaa kauhealla vauhdilla eteenpäin.

Äänestä

Päätä alkaa huimata. EU jakaa ilmastorahaa 1000 miljardia euroa pelkästään
hiilestä luopumiseen. Se ei ole suinkaan EU:n ainoa menoerä.
https://yle.fi/uutiset/3-11156695
Tuhat miljardia on 1000000000 euroa, eikö olekin ?
Olemmeko me EU-kansalaiset niin rikkaita ?
EU:lla on muitakin verolähteitä luonnollisesti, mutta silti mietityttää
nouseeko esimerkiksi nettomaksaja jäsenmaitten maksu EU:lle ja milloin vähenevät EU-nettosaajien saamiset eli valtavat EU-tuet?
Maailman tappiinko asti EU rahoittaa korruptuneita hallituksia kuten Unkarin Puolan, Romanian ja Bulgarian, joissa korruptio rehottaa ?

Äänestä
  • Ei ole nollat oikein. Tuossa on vain yksi miljardi. Näissä miljardeissa ja miljoonissa meitä hämätään rajusti, kun ei edes päättäjät näytä ymmärtävän niiden eroa. Ne tuntuvat niin pieniltä kun jokin asia on yksi.

    Äänestä

  • Tuossa+näkyy+Suomen+suuret+päästömäärät+asukasta+kohti,+viittaan+toiseen+aloitukseen+jossa+eräs+väittää+metsäpalot+on+suurin+syyllinen+päästöihin,+kaavion+mukaan+Suomessa+täytyisi+olla+valtavat+metsäpalot,+meillä+kun+ei+ole+Trumpin+mukaan+Suomalaiset+haravoivat+metsät+puhtaaksi+roskista+siten+ei+synny+metsäpaloja.Kustannuksia+jaettavaksi+EU+maitten+kesken,+Suomi+1,5+%+osuudella+asukasta+kohden+siinähän+laskevat.

    Äänestä

  • Pertikki kirjoitti:

    Tuossa+näkyy+Suomen+suuret+päästömäärät+asukasta+kohti,+viittaan+toiseen+aloitukseen+jossa+eräs+väittää+metsäpalot+on+suurin+syyllinen+päästöihin,+kaavion+mukaan+Suomessa+täytyisi+olla+valtavat+metsäpalot,+meillä+kun+ei+ole+Trumpin+mukaan+Suomalaiset+haravoivat+metsät+puhtaaksi+roskista+siten+ei+synny+metsäpaloja.Kustannuksia+jaettavaksi+EU+maitten+kesken,+Suomi+1,5+%+osuudella+asukasta+kohden+siinähän+laskevat.

    HUMPUUKIA
    ihmisten huijaamista,



    uskotaan että ihmiset ovat niin tyhmiä
    että mitä tahansa nille kerrotaan tukimustietona menee täydestä,
    vaikka tutkimustulokset ovat vain olettamuksia,

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    HUMPUUKIA
    ihmisten huijaamista,



    uskotaan että ihmiset ovat niin tyhmiä
    että mitä tahansa nille kerrotaan tukimustietona menee täydestä,
    vaikka tutkimustulokset ovat vain olettamuksia,

    Taidat olla ainoa suomessa joka pitää tiedettä humpuukkina.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taidat olla ainoa suomessa joka pitää tiedettä humpuukkina.

    onhan se niin kauan humpuukia kun se lopulta aina todetaan olettamukseksi,

    aivan hullua että suomessaki MUKA viisaat ihmiset uskoo pelkästään OLETTAMUKSIIN,


    osittainhan voi todeta asioita taphtuneen, MUTTA kun kaikki tutkimukset AINA lopulta todetaan olettamukseksi eli luuloksi, niin on todella outoa että sen perusteella tuhotaan jo loista kehittyny toimiva yhteiskunta

    voi olla että ÖLJYÄ ja maakaasua ja kivihiiltä tulee vielä maapallolla HIRMU IKÄVÄ kun vouhakeet ovat kaiken kehityksen tuhonneet
    ja kesineet muka paremma sähköistetyn yhteiskunnan, hah hah haaa, sanon mä,

    Äänestä

V.Niinistön naamassa se näkyy jo.

Äänestä

Jos valtio tukisi 45000 eurolla sähköauton ostoa ja saisin vanhasta autosta 3000 euroa romutuspalkkiota marssisin huomenna sähköauton ostoon.Muuten sen hankinta on täysi mahdottomuus enkä suinkaan ole aivan minimieläkkeellä.
Meitä on varmasti satoja tuhansia.

Äänestä
  • Lisäksi on todettu, ettei sähköauto olekaan lopulta niin ympäristöystävällinen kuin on annettu ymmärtää.

    Äänestä

Päästökauppa se vasta humpuukia on. Miten ne päästöt muka maksamalla vähenevät? Saastuttavia lähteitä siirtämällä, ei saasteiden kokonaismäärä vähene.

Tässä yksi esimerkki jolla esim. rahastetaan. Haistaako lentokoneen moottori, että lentoyhtiön pankkitilille on tullut lisää rahaa (matkalipun päästölisä) ja alkavat yhtä-äkkiä tuottamaan vähemmän päästöjä?

Äänestä

Saharassa on pienet päästöt
Siksi saharalaiset haluvat Suomeen

Äänestä

Koska Saharassa ei ole kaivoksia siellä ei ole jätteitä
Koska Suomessa ja Australiassa on siellä on paljon jätteitä

Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ''Koska Saharassa ei ole kaivoksia ...''

    Vähänpä sinäkin tiedät...
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Malin_kaivosteollisuus
    Eikä Mali ole suinkaan ainoa maa.....

    Mene akka kotiin itkemään vähän kullanhuuhdontaa ja pieniä määriä timantteja
    ei mitään kunnollista

    Äänestä

Hällä väliä tyyli sopisi joillekin kommettien perusteella, EU ei kuitenkaan ole hällä väliä se on valtioiden muodostama yhteisö joka pyrkii yhteiseen hyvään skeptikoista huolimatta.

Äänestä

Jotenkin kateellinen kun nykyään pystyy valitsemaan sähköauton, en ole ollut kyydissä mutta arvelen kun sen käynistää pitää varmistua onko se käynnissä, tai ääni korkeintaan kuin parranajokoneessa.
Bensa-auto sanoo talvella niu niu " kevveemmällä kevveemmällä "

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

YLE kokosi viisi elämänalaa, joihin toimet vaikuttavat eniten
https://yle.fi/uutiset/3-12020847

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu