Tulee kokea myös menettämisen tuska.
Elämässä ihmisten
Anonyymi
22<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Voi vakuuttaa että jokainen sen kokee monella tapaa, jos ei kuole kovin nuorena.
Totta. Itse menettänyt monta läheistä jo ja muutama mennyt yhtäkkiä. Ensimmäisen kerran koin läheisen poismenon, kun olin alle 10v. Läheisen poismeno ja parisuhteen menetys, ne on verrattavissa toisiiinsa, joku loppuu lopullisesti.
Juu, koira joka oli kasvanut pienestä pennusta 15-vuotiaaksi. :(
Kyllä. Alkaa sitä nöyryyttäkin löytymään.
Nöyryys ei ole menetykseen rinnastettavissa.
Menetys tuo tuskan enimmäkseen.
Kyllä menetyksetkin fiksut ihmiset kääntää voitoksi. Eli ottaa nöyränä kasvun mahdollisuuden vastaan, kun sellainen tarjoutuu. Onhan niitä tietysti ihmisiä, jotka päästää itsensä katkeroitumaan. Mutta siitä kärsii lähinnä itse. Kaikki tunteet kannattaa kohdata ja käsitellä. Voi tapahtua niin, että alkaa ymmärtämään elämää vähän paremmin, sekä arvostamaan niitä ihmissuhteita, joita ei menetä ❤️
Aina ei tarvitse nöyrtyä ymmärtääkseen ja arvostaakseen ihmisiä, joista ei halua luopua. Se on itsestään selvää ainakin itselle. Olen löytänyt jonkinlaisen "ymmärryksen" , tai se on ollut sisälläni, jonka esiintulo on muokannut ja muokkaa jatkossakin ilman ikäviä tulkintoja.
”Kuinka onnekas olenkaan, kun minulla on ihminen, joka tekee hyvästeistä niin tuskallisen.”
Niin. Ei ole mitään toivoa että se nainen ajattelisi minua. Minulla on aivan liian rikkinäinen ja hiljainen sydän. Sitä ei näe, eikä kuule. Miten minua sitten voi rakastaa? Ei mitenkään.
Päätään ei pitäisi jemmata muiden takalistoon
Saaamisen Satu
Sadun kanssa onistuu
Vain Satua
No voi. Että oikein tuskaa. Jokainen tamplaa tyylillään. Minä sille mitn voi. Nyyh.
Amazonanias Perceles
Sinä voit aloittaa ihan itsestäsi, minä olen menettänyt jo tarpeeksi. Annat ihan itsestäsi ja kasvat ihmisenä 😂
Ei näköjään kaikkien. Elämä ei ole muuta kuin kärsimystä.
En mä tiedä onko menettämisen tuska hyväksi vai huonoksi ihmisen henkiselle kasvulle. Toiset ei muutu parempaan vaan katkeroituu ja syyttää muita ja muuttuu yhä itsekkäämmäksi ja julmemmaksi muita kohtaan.
Toiset taas kasvaa henkisesti ja muuttuu viisaammiksi. Varmaan riippuu persoonan tavoista kohdata ja käsitellä elämän vastoinkäymisiä.
Toisaalta itsellä on ollu paljon menetyksiä. Äitini menetin jo 3 vuotiaana. Hän vain hylkäsi ja sitten lopullisesti kolmekymppisenä kun hän kuoli.
Isäni menetin ensin viinalle kun olin 4-6 vuotias ja sitten psykoosille kun olin 15 v ja sen jälkeen mut otettiin huostaan ja menetin kotini, vanhempani, synnyinjuureni ja kaverini, kouluni, kotiympäristöni ja kaiken tutun ja turvallisen kerta heitolla ympäriltäni
Silloin opin et ainoo pysyvä tässä maailmassa olen minä. Mun täytyy oppia luottaan vain itseeni, sillä ainoo joka rinnallani pysyy olen minä. Vanhemmat luopuu minusta miesten, seksin, viinan tai sekoamisen takia.
Aikuisuuden miehet taas ovat olleet kaikki enemmän oma napa edellä. Ei niihin voinu tukee. Ne valitsi tiukassa paikassa aina itsensä ja jätti mut selviytyyn itsekseen itse aiheuttamaansa soppaan.
Olen menettänyt ystäviä kuolemalle. Anoreksiaan ja itsemurhaan on kuollu läheisiä 20-29 vuotiaana.
Itseni menetin myös hetkeksi. Hukuin depressioon ja osa siitä kuka todella olen hävisi masennuksen alakulon ja synkkyyden alle piiloon. Persoonani ominaisuuksia vain katosi ja tilalle tuli surullinen minä.
Menetin paljon elinvuosistani sairaslomailuun, paljon jouduin tinkiin ammattiunelmista. Luopuun unelmista olla psykiatrian sairaanhoitaja, psykologi, mielenterveys ja päihdetyönlähihoitaja tms. koska depressio herkkyys on minussa liian lujassa. Vaikka toipunut niin se herkkyys on osa mua ja olen liian herkkä noin rankkaan työhön. Hautasin unelmaani pitkään ja se menettämisen kipu oli kova.
Itkin monet kyyneleet kiroten sitä
Mutta kaikella on aina hyvätkin puolensa.Esim. se että nyt työni sisältää kauniita asioita ja on täynnä visuaalista kauneutta. Alani on kevyempi. Se ei sisällä niin raskaita asioita kuten väkivaltaisia potilaita ja raivokohtauksia vaan asioita jotka ei kuormita liikaa.
Lisäksi menetykset ovat opettaneet mut hyvin omilla jaloillani seisovaksi. Miehet ehkä jopa pelkää mua koska olen niin itsenäinen. Kuuntelen suhteessa mitä toinen ajattelee ja on mieltä mistäkin ja niiden pohjalta teen omat päätökset ja se voi olla vaikka ero jos kuulostelen et toi kiukuttelee et
"miks en muka saa hiihtää joka viikonloppu baareissa ja viettää öitäni muijien sängyissä?? Siis mikä justiina vttu sä oot?? ET sä mua käske. Teen jos haluun"
Mä saatan kuunnella sen avautumisen tyynenä ja hiljaa ja samalla tehdä jo päässäni päätöksen erosta ajatellen:
"Ok. sä haluut elää niin joten elä, mutta myös mä olen aikuinen ihminen ja noi sun halut ja tapas elää vaikuttaa myös muhun ja mä en haluu olla lähelläkään sua kun toi tekee mulle niin paskan olon miten sä haluut elää. Siispä elä ja toteuta tapaasi, mutta kaukana musta ettet saa aikaan pahaa mun elämälle. Tiemme eroaa jotta kumpikin voi toteuttaa itsensä näköistä elämää kärsimättä toisen tyylistä haluta elää"
Sit vaan jätän. Sellainen itsenäisyys on oppia noista menetyksistä, kun on oppinut että vain minä luon oman onneni ja loppuviimein mä olen se joka rinnalleni jää ja johon luottaa voi. Aina.
Allekirjoitan!
Sulle kirjoittaja, hyvää elämään ja runsaammin kuin menneinä aikoina 👍
Nöyryyttä löytyy ihmiseltä ihmiselle. Ei tarkoita kenenkään kengän nuolemisia. Meinaatko, että ihminen on alistuvainen haavoitettuna. Niin voi olla tai nousee suurempi viha.
Mustikka ja sienisadot jää pieniksiiii.
Kaikki on suhteellista, sadotkin..