Onko se ikävä, jota potee kun ei saa vastarakkautta mutta itse on lätkässä tulisesti vain aivokemiaa. Eli olenko rakkausriippuvainen. Onko rakastuminen verrattavissa huumeisiin. Koska se ikävä on ihan järjetöntä. Voisin varmaan kuolla oikeasti sen ihmisen puolesta ja tehdä muuta järjetöntä. Mutta tämä riutuminen on myös järjellä ajateltuna täysin turhaa ja toivotonta. Silti itsari tuntuu välillä mukavalta vaihtoehdolta. Kun en käsitä miksi sen ihmisen tunteet ei syty vaikka olen ihan mukava. Tragikoomista kun aina ennen ei ole ollut löytää rakkautta. Nyt toisella ei vaan sytytä vaikka olen tehnyt parhaani. Ihan kauheeta. Eli onko kaikki aivoissa eikä oikeasti mitään todellista. Kuvittelen vaan rakastavani kun fysiologia rakkautta.
Rakkaus on aivokemiaako? Ja ikävä?
Anonyymi
22829
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Rakkaus on kovinkin todellista. Kun oikeasti ja syvästi rakastaa, se voi muistuttaa jopa riippuvuutta, mutta ei sitä ole. Riippuvainen ihminen ottaa viereensä lähes kenet vain saadakseen rakkautta. Oikea rakkaus haluaa vain hänet, tietyn. Tietää, että se toinen on ainutlaatuinen, eikä kukaan voi korvata häntä.
En usko, että voisit kuolla hänen puolestaan tai muutakaan. Olet täällä, joten todellisuudessa on todennäköisesti niin, ettet edes yhtä oikeaa viestiä hänelle saa aikaiseksi. Oikea rakkaus sisältää myös tekoja.
Ikävä voi olla todella järjetöntä, jopa lamauttavaa. Rakkaus on todella vahva tunne. Pitkälti se on aivokemiaa, mutta meneehän se Rakastettu kokonaan ihon alle. Ja huomaathan, että se kyllä koskettaa syvästi sydäntä ja sieluakin . . . ❤️
Noin ajattelen myös. Omalla kohdallani olen sulkenut myös limerenssin pois. Kyllä rakkautta on ja se on tärkeä taito. Aidosti rakastavalle ihmiselle on rakkauden osoittaminen tärkeämpää, kuin odotus vasta rakkaudesta. Joku ihminen sen pystyy herättämään, eikä sitä voi tukahduttaa, eikä kannata analysoida. Että siinä mielessä mysteeri. Itsari on huono ajatus, eikä sentään toisen puolesta kuulu kuolla. Jokaisella ihmisellä on merkitys itsessään, ei toinen ihminen voi tuoda elämälle tarkoitusta. Mutta rakkaussuhde tietenkin on hyvä asia, kunhan osapuolet siinä ovat tasavertaisessa asemassa. Ja niinhän se on, jos aidosta rakkaudesta on kysymys.
Rakastaminen on ihaninta mitä on. Siksi jos ei saa vastarakkautta se on tuskallista. Jos siitä huolimatta mitään pyytämättä mitään toivomatta jaksaa suhtautua rakastaen ihmisiin uskoisin, että ajan myötä myös rakkauteen vastataan. Aina se vaan ei tule vastaan nk itse haluaa. Sillä tavalla elämä koettelee. Mutta rakkaudesta saa myös voimaa, se kantaa vaikka on tuskaisaa. Se tekee elämästä elävää. Rakkaudessa ihminen elää täydesti. Asiassa on paljon oppimista. Rakkaus antaa energiaa. Rakkauden tulee antaa levitä koko elämään. Ei ihan helppoa mutta vaivan arvoista. Sillä rakkaus myös sattuu. Kuitenkin sydän avoinna eläminen on elämän kokemista rakaudessa. Jos tämä nyt ketään auttaa.
Oikea, molemminpuolinen Rakkaus edellyttää kyllä yhteyttä, todellisuutta ja yhdessäoloa.
Niin sen pitää olla ja toteutua.
Minusta oikea Rakkaus on kaukana pelkästä haaveilusta ja unemoinnista, vaikka tokihan rakkaudessa niitäkin on. Mutta ne teot . . . Ja miten sitä toista kohtelee . . .
* unelmoinnista
Juuri noin suhtaudun myös siihen. On kyllä satuttavaa, mutta pystyn elämään ns. rakkaudellisesti. Olen oppinut rakastamaan eri tasoilla ihmisiä. Ei aina ravitse olla sitä romanttista rakkautta. - en ap
Tuo on tavallaan ihmisillä leikkimistä. Mitäs jos se toinen osapuoli haluaakin romanttista rakkautta? Ei sitä väkisin voi toiselle antaa. Onko toisen huijaaminen oikein?
Ja jos vain ajattelee toista ja on toisen kanssa, se ei ole oikeastaan kenellekään oikein. Unohdat yhden tärkeimmistä asioista elämässä ja Rakkaudessa - totuudellisuuden!
Eri tasoilla rakastaminen voi olla myös kylmää laskelmointia, toisista ihmisistä hyötymistä omiin tarpeisiinsa. Näin se vain on. 🤢
Oletan että kommentoija tarkoitti rakkaudellista suhtautumista itseen, toisiin ja itse elämään. Suomen kieli, vaikka kaunis onkin, käyttää sanaa rakkaus ilmaisemaan kaikenlaista rakkautta ja moni heti yhdistää sen romanttiseen rakkauteen.
Saavuttamaton romanttinenkin rakkaus voi muuttua ajan myötä "hiljaa rakastamiseksi ", jos se ei toteudu.
Ihminen elää joko pelosta tai rakkaudesta käsin...
https://hidastaelamaa.fi/2015/02/peilikuvana-perhe-6-rakkauden-muotoa/#e2446cf9
Juuri sellaista tarkoitin. Rakastan ystäviä, lähimmäisiä. En käytä ihmisiä hyväkseen omia tarpeitani varten, enkö kiusaa ketään.
Helpommin rakastuu ihmiseen joka vastaa eniten omaa ihannekuvaa luonteen, tekojen ja/tai olemuksen puolesta. Sen ei tarvitse olla aina mitään suurta ja loistokasta.
Kun toinen täyttää itsessä olevan vajeen, tuo iloa ja vastaa tunteisiin se lisää rakkautta.
Niin pienestä voi tuo rakkaus alkaa joskus myös sammumaan. Riippuu ihmisen herkkyydestä miten voimakkaasti asioita tunteella kokee.
Sitruunat ja herneet voi joskus mennä sekaisin
https://www.iltalehti.fi/fiidi/a/a1e83eda-67a3-4a50-9e8c-ebaf7790fc09🐛https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/d3c66dc6-8c19-4061-9070-6735b1b1b9ee
Rölli et tykkää musta senkään vertaa kun ehkä kun oot tykänny, kun kerron sulle että rakastumiseen voi tulla riippuvaiseksi ja se on tietyllä tapaa epävirallisesti psyykkinen häiriö joka kaipaa psykiatria.
Itse oon joutunu paljonkin miettiin sitä mikä on tervettä rakastumista ja missä se muuttuu sairaaksi tai itsekääksi tai riippuvuudeksi eikä rakkaudeksi, sillä olen ollut itse ns. riippuvainen suhteesta mieheen joka vaan hakkas ja haukkui minua päivästä toiseen. Silti vaan aina palasin uudelleen sen luokse. Miksi?
Sitä jouduin terapiassa asti käymään miettimässä. Miksi halusin palata miehen luokse joka:
1. ei tee mua onnelliseksi.
2. joka saa itsetuntoni aivan riekaleiksi. '
3. minut näkeen painajaisia ja pelkäämään henkeni puolesta.
4. Jonka kanssa en oikeestaan edes nauti olla
5. Joka täyttää elämäni synkkyydellä
6. joka saa mulle tunteen ettei minussa ole mitään hyvää, rakastettavaa, arvostettavaa enkä osaa mitään tai mun ei edes kannata yrittää mitään kun en oikeesti ole mitään tai osaa mitään tai onnistu missään
Totesin etten edes kai ollu rakastunu, en ehkä edes ihastunu. Miksi silti palasin siihen suhteeseen uudelleen ja uudelleen maanitteluiden seurauksena?
Riippuvuus se oli.. mutta mistä? Läheisyydestä? Olin niin nuori ja eksyksissä, vasta 4 kuukautta takaperin eronnut 8 vuoden suhteesta/avoliitosta. Vailla tulevaisuutta ja kai sitten se koukku oli siinä. Hän merkitsi minulle suuntaa ja jotain näkymää tulevassa. Läheisriippuvuus jotain elämänsuunnan näyttäjää kohtaan kun eron jälkeen suunta oli kadosissa?
Mitä hän sitten oli? Rakastunut? Eiii.. Miten voi olla rakastunut jos jokainen sana ja teko on täynnä halveksuvia mitätöiviä piirteitä? Olinko hänelle väline saada itselleen itsetuntoo tai roskakori johon kaataa kaikki syyt kun elämässä on kaikki persiillään?
Mu a on aidosti rakastettukin ja tiedän ettei aitorakkaus sisällä halua haavoittaa toisen mieltä ja itsetuntoo toistuvasti ja järjestelmällisesti. Kaikki "rakkaudentunteet" ei ole aitoja vaan niillä on itsekäs taka-ajatus ja epäaito syy.
Tässä artikkelin määrittelemänä rakkausriippuvaisuus:
Se on veteen piirretty viiva, milloin kyse on psyykkisestä ongelmasta ja milloin taas yksilöllisestä selviytymiskeinosta ihmissuhteiden pyörityksessä. Yhteistä kaikille näille käyttäytymismalleille on se, että ihmissuhteet muuttuvat myrkyllisiksi.
Parisuhteen myrkky syntyy näistä aineksista
1. Määrittelet itsesi kumppanisi ja parisuhteesi kautta. Kun parisuhde päättyy, sinun pitää äkkiä löytää uusi kumppani tilalle, ettet tunsi itseäsi arvottomaksi.
2. Olet koukussa rakastumisen tunteeseen. Kun se tunne hiipuu, sinun täytyy löytää nopeasti uusi ihastuksen kohde.
3. Suhteessasi on huippuja ja aallonpohjia, muttei oikeastaan lainkaan tasaista maastoa. Suhde on jatkuvaa suurta draamaa.
4. Kuvitelmasi rakkautesi kohteesta ja teidän välisestä suhteesta ovat epärealistisia. Utuiset kuvitelmat ja pieni epärealistisuus kuuluvat rakastumiseen, mutta rakkausaddiktiossa mielikuvitus ja todellisuus sekoittuvat jo liikaa. Kuvittelet näkeväsi ja tuntevasi merkkejä, joita toinen ei todellisuudessa anna.
5. Kontrolloit kumppaniasi. Yrität määrätä, millainen hänen pitää olla, miten hänen kuuluu pukeutua ja käyttäytyä, ketä hän saa tavata ja ketä ei. Kun toinen yrittää päättää suhteen, pelaat hänet takaisin luoksesi manipuloimalla
6. Otat hoidokkeja. Rakastut ihmisiin, joilla on ongelmia. Kuvittelet, että voit auttaa heitä ja parantaa heidät. Usein teet sen huomaamattas
https://www.is.fi/seksi-parisuhde/art-2000000697298.html
Kiitos kaikille vastaajille. Tästä saa voimaa, kun ihmiset kertoo omista näkökulmista asioita. Ei tunnu niin toivottomalta kun huomaan, ihmisten kokeneen jotain samaa. En silti oikein tajua miksi on niin vaikea löytää rakautta joka oikeasti toimii. Muutaman kerran kyllä kokenut ja pitkiä parisuhteita takana. Silti maailma on täynnä kivoja ihmisiä. Mutta hyvin harvan kohdalla on tilaa rakkaudelle. Sillä rakkaudessa on jotain taikaa ja lumovoimaa. Jotain mitä ei voi vastustaa vaan se vie järjen ja tunteet mennessään. Se on suurempaa kuin elämä sillä se ei ole kontrolloitavissa. Tai joskus on mutta kun kunnolla kolahtaa ei sille tunteelle voi mitään. Helpompaa oli olla ilman rakkautta. Mutta ehkä vielä selviän jotenkin.
No joo, pohjimmiltaan tuossa varmaan kyse ihan maailmannäkemyksestäkin. Fysikalismin eli filosofisen materialismin mukaan kaikki olevainen on fysikaalista, hiukkasia ja kenttiä. Asiat kuten rakkaus, tahdon vapaus ja järki, totuus.. vain hiukkasten liikettä. Miksi hiukkasten liike saisi aikaan totuudellisia ajatuksia?...Apo Wiki
Ja joku fenomenologia sitten taas yrittää selvittää miten subjektiivinen näyttää oman olemuksensa.
"Vain lepakko tietää, mitä on olla lepakko", Ja sama pätee rakastuneeseen, jokainen omalla subjektiivisella tavallaan rakastuu ja rakastaa, sitä ei aivokuvannus tai välittäjäainetasojen mittaus selvitä.
Tota olen just miettinyt. Että jos rakkaus on hiukkasten liikettä niin miksi sen kokee joko autuutena tai epätoivona, tilanteesta riippuen. Kun ei tunne sinällään ole mitään todellista. Sen vain tulkitsee niin. Ja eikö jokin tulkintakin ole hiukkasten tai energian tanssia?
Oommä itekin miettiny mitä tämä on. Tykkee ja rakastaakin mutta onko se vain omassa piässä?
En 6sko että se aivokemiaa....
Se on tunne mikä on tullut jo varhain . Kasvanu vain siihen kiinni kuin tatti?
Siihen ommoon piähän.
En tiijjä minkätakia pidän syksystä erityisen paljon.
Aurinko on silloin syvemmän keltainen.
Outoa, miksi muilla ei ole piässä tunteita??
Sitten kun näkköö jonkun ihmisen niin piä reago7 heti.
Pitää.
Mitä tuota sel7ttämmään jos on tunteita eli rakkautta.
Se vain sydän kärsii jos ei näe toisessa tunteita. Pahasta siis tämmöinen yksipuolinen rakkaus.
Lohkoon pesiytyessä se voi olla kuntakaali. Joissain kuvissa se on ilman kaaliakin.
Olisiko rakkaus energiaa. Ainakin siitä saa voimaa. Elämäkin on energiaa. Jostain samasta on kyse. Niin sen koen. Mutta tuskin sitä voi tieteellisesti selittää. Ihmisten välinen yhteys vaikka ystävillä antaa myös voimaa ja inspistä. Joten eipä kannata jäädä suremaan yhtä ihmistä vaan löytää sellaisia tyyppejä jotka ovat valmiimpia uusiin haasteisiin ja myös halukkaampia rakastamaan. Jos itse on avoin ja uskaltaa tehdä uusia asioita niin elämä kyllä vastaa siihen huutoon tavalla tai toisella. Toivottavasti.
Kyllä se on ihan fyysistä kipua , kun ei saa olla sen kanssa jota rakastaa. Ei voi mitään. Eikä siihen auta kuin aika. Elämä tuntuu tyhjältä ilman häntä. Vaikea tajuta mikä sen on jossain ihmisessä mikä saa tälläisen tunteen jatkumaan kuukausia tai vuosia. Kauhea ikävä vaan on.
Ei ole. Rakkaus on paljon enemmän. Siihen liittyy välittäminen, hyvä tahto, syvä kiintymys jne. Rakkaansa vuoksi itkee. Sydämeni täyttää murhe kun se nainen ei ole kanssani. Minussa on halu toimiakin, mutta en tiedä vielä miten.