Ajatuksenani on kertoa ja pahoittelen suuresti miten huono ihminen, isä ja yrittäjä olen.
Ei se minunkaan elämä ole aina linnunlaulua ollut, vaan on ollut myös vastoinkäymisiä ja aikeeni oli hyvä.
Olen tehnyt kaksi konkurssia.
Olen saanut kaksi talousrikostuomiota ja kaksi pahoinpitelytuomiota.
Olen epäonnistunut avioliitossa kahdesti.
Kärsimys tekee inhimilliseksi ja elämääni mahtuu myös kaksi 10 vuoden jaksoa menestystarinaa.
Ensimmäisen nousun aikaan tehtiin se valtavalla työllä, toisessa jaksossa mentiin suhteilla, älyllä, osaamisella ja johtamistaidoilla.
Sanotaanko näin että olen hyvä jätkä ja ihmiset haluaa asioida kanssani.
En tarvi enempää rahaa toteuttaakseni unelmiani.
Vietin alkoholistin elämää ja tiesin aina että näin ei voi jatkua.
Meni monta hyvää kaverisuhdetta, minulta vaihtui puhelinnumerot, duunit ja osoite. Moni entinen kaveri tulkitsi sen niin että heidän seuransa ei kelpaa minulle.
Minä taas ajattelin että ei minusta ole iloa kellekään siinä mielentilassa.
Oli aika siinä 2012, kun ainoita kavereitani oli omat lapset, toinen exä ja pari tyttöystävää.
Siitä se sitten lähti liikunnan, työn, levon, raittiuden ja itkujen kautta paluu elämään ja ihmisten pariin.
Oli 2011-2012 talvi Thaimaassa sellainen etten muista siitä paljon mitään muuta kuin että jotakin 30 tonnia meni rahaa jonnekin ja olin lihonut 128 kiloiseksi porsaaksi.
Kuten olen sanonut juuret ovat tärkeät. Itselläni ei ole enää kuin veli jäljellä suvusta, kenen kanssa yhteyttä pidetään.
Olen kuitenkin vain kovin vaatimaton persoona.
T 2010

Vastaukset 6
Vanhimmat
Vaatimaton persoona ...... vittujenkevät että ihiminen voi olla noin saatanan idiootti.
Addiktio valtaa aivot, oli pääkirjoituksena National Geographic Suomi eräässä numerossa, joka postista saapui. Luin jutun suurella mielenkiinnolla, koska se hieman ehkäpä valaisee kahden tänne, lähinnä Pattayapalstalle kirjoittavan, todella pahaa addiktiota toisia kirjoittajia ja Pattayaa vastaan potevien häirikköjen käyttäytymisestä.
Nämä häiriköt tunnemme tällä hetkellä lähinnä nimistä numball ja aviomies numeroilla, nämä nimet ovat itselleen luoneet tai vastaavat, joita vikkelään vaihtelevat.
Palstalaiset ovat antaneet heille kyllä osuvammat nimet, lerppa, joka kuvaa hyvin heidän nykyistä tilaansa.
Onpa moni alkanut käyttämään heistä persläpilerppa nimitystä, aivan oikeutetusti, koska tämä NumBall lerppa on vuosikausia haukkunut toisia kirjoittajia resuperseiksi, jollainen lie haaveissaan saada sydänystäväkseen, koska lakkaamatta tuota brutaalia sanaa toistaa yleisillä palstoilla.
Tämä ballinumbba on kaikenlaisia törkyjuttujaan tuhertanut palstoille jo vuosikausia, monet nimimerkkinsä osoittavat hyvinkin selvästi hänen älykkyysosamääränsä, kuten vaikkapa OtaHanuriinPoju, joka viitannee sukupuoliseen suhtautumiseensa.
Toinen Chiang Main perseilerppa on aloittanut tuhertelunsa myöhemmin.
Tyypillistä molempien kirjoituksille on, että matkailullista antia kirjoituksistaan on turhaa hakea
Usein on myös lukuisien kirjoittajien joukossa levinnyt epäilys, että kyseessä olisivatkin siamilaiset kaksoset, jotka todellisuudessa asuvat Suomessa ja vieläpä Hiekkaharjussa ja olisivatkin vain yksi henkilö, joka kuvittelee itsensä Hua Hinin vauraaksi lento kapteeniksi, milloin rikkaaksi kiinteistö- ja condosijoittajaksi ym ym. Toisella minällään hän elelee Chiang Maissa huolehtien ravintoloista, asuen välillä Phuketin loistohuvilalla, purjehtien jahdillaan ja tietysti ajellen Harley Davidsonillaan.
Ai niin meinasi unohtua, että Chiang Main lerpalla on hammaslääkäri vaimonaan, jota kyllä jotkut ilkeämielisesti väittivät vinyylistä valmistetuksi.
Näiden kahden herran törkyjutuista olemme saaneet kärsiä jatkuvasti aikaisesta aamusta, myöhään iltaan jatkuvasti ja luultavasti tämä ei lopu, ennenkuin tuohon vakavaan addiktioonsa tiedemiehet keksivät parannuskeinon ja heidät saadaan suljetulle osastolle pitkäaikaiseen hoitoon, tai menehtyvät vanhuuteen, joka sekään ei lie kaukana, niin höperöjä juttunsa ovat.
tässäkin jutussa on lainauksia vuodelta 2017, keksi resupetteri parempia juttuja.
Minua vituttaa suunnattomasti kun toisille menee hyvin ja he ovat selviytyneet kunnialla vastoinkäymisistä.
Sama täällä pohjoisen mies... By NumBall.
Mikä puoltaa sitä ajatusta että olisit persoona ? Minusta olet normaali bisnesmies joka jättää velat maksamatta . Siinä ei ole mitään persoonallista .