Harjoitetaanko lestadiolaisuudessa uhrilahjoja?
Muunmuassa tällainen kysymys on nyt noussut esille, kun tapaustamme on pohdittu erilaisissa yhteyksissä.
Tarinani liittyy työelämään, tarkemmin työsuhteeseeni Oululaisen suuren tietoliikennealan alihankintafirman Varkauden konttorin palveluksessa. Kyseisellä konttorilla oli viime vuoden loppuun asti esimies, joka on lestadiolainen uskonnoltaan. Itse olen tavallinen kristitty ja kaksilapsisen perheen isä. Perheen hyvinvointi on minulle kaikki kaikessa.
Viisivuotisesta työsuhteestani viimeiset kolme vuotta olivat maanpäällistä helvettiä, työpaikalla minua kohtaan toteutetun henkisen väkivallan ansiosta. Työyhteisön nuoremmat ja koulutetummat jäsenet eivät hyväksyneet minua, koska olen erilainen. Olen luonnonlahjakkuus, joka tekee samoja töitä kuin mm. insinöörit tai diplomisellaiset; mutta pelkästään ammattikoulupohjalta. Lisäksi menestyin työssäni hyvin ja pääsin myös etenemään organisaatiossa.
Henkinen väkivalta toteutettiin mm. syrjäyttämisenä ja pahoina puheina selän takana; työyhteisöstä eristämisenä. Tätä tapahtui aina esimiehen ollessa poissa mm. työmatkoilla.
Keskustelin esimiehen kanssa runsaasti tästä asiasta, mutta hän ei koskaan myöntänyt ongelman olemassaoloa. Sensijaan syytti alusta alkaen minua tapahtuneesta, kuulemma vain kuvittelen kaiken ja ettei työyhteisössä oikeasti ole mitään vikaa.
Hän piti erittäin tuomittavana tapaani yrittää saada ongelmat ratkeamaan keskustelemalla kiusaajien kanssa. Lähetin mm. kiusaajille sähköpostiviestin jossa totesin että tilanne on minulle erittäin vaikea, enkä enää jaksa tällaista - asiaan on pakko saada muutos. Toivoin normaalia kohtelua. Muunmuassa tällaista lähestymistapaa esimies piti niin tuomittavana, että uhkasi välittömällä lomautuksella, jos lähettäisin vielä yhdenkin viestin, jossa "syytin muita aihettomasti".
Sensijaan, että hän olisi puuttunut kiusaamiseen, hän tuomitsi vain minut ja sanoi monesti "hyväksy tilanne, se on sinun kohtalosi". Lopulta tilanne johti viikkojen mittaiseen sairauslomaani, jonka aikana tein asiasta tutkintapyynnön työsuojelupiiriin. Tämä johti työsuojelutarkastukseen, jonka yhteydessä käsiteltiin myös asiaani. Tässä palaverissa esimies harjoitti suoranaista valehtelua; hän mm. leimasi minut mielisairaaksi ja väitti etten hoida työtäni kunnolla. Kumpikin edellisistä väitteistä voidaan kumota todistajien kautta; jopa pääkoppa on tutkittu eikä löydetty esimiehen kuvittelemaa sairautta.
Lopulta tilanne johti siihen, että minut irtisanottiin. Esimiehen mukaan tässä "on menetelty oikein". Sanomattakin lienee selvää, etten minä ole tilanteen ainoa kärsijä, vaan mukana elävät myös vaimo ja lapset - tämä on näkynyt jopa pojan koulumenestyksessä, aiheuttaen ylimääräistä levottomuutta. Oma kotihan tässä on nyt vaakalaudalla, kuten elämän jatkuminen muutenkin. Ensin monivuotinen henkinen kidutus työpaikalla ja sitten irtisanominen; ja kaikessa tässä ollaan esimiehen mukaan menetelty oikein.
Tällä hetkellä samalla työpaikalla on toinen ihminen samassa tilanteessa kuin minä ennen irtisanomistani. On uhkailtu irtisanomisella, jos ei "pidä turpaansa kiinni".
Voisikohan tapahtuneelle olla jokin uskonnollinen selitys? Olemmeko me kristittyinä jonkinlainen vihollinen tälle lestadiolaiselle esimiehelle, vai onko tapahtuneelle olemassa jokin muu selitys? Hyväksyykö lestadiolaisuus avoimen valehtelun ja väärän totuuden lausuminen lähimmäisetä; tässä tapauksessa työsuojelupiirille. Esimiehen valheet johtivat siihen, ettei työsuojelupiiri ottanut asiaani lainkaan todesta.
Käsittääkseni 10 käskyä ei salli valehtelua. Entä mikä oppi kieltää erimielisyyksien selvittämisen rauhanomaisesti keskustelemalla? Vai Miksihän keskustelunavaukset tuomittiin niin rankasti, että tilanne johti irtisanomiseen?
Voisiko kyseeseen tulla jonkinlainen uhrilahja, joka perheemme nyt olisi menetettyään oikeuden normaaliin elämään monivuotisen kiusauksen ja aihettoman irtisanomisen tuloksena?
Olisi kiva jatkaa elämää; mutta miten saada ko. esimies myöntämään virheensä ja uskomaan totuutta? Muutakaa työpaikkaa ei nyt ole, IT-alan työtilanne on todella huono ja varsinkin täällä syrjäseuduilla. Tästä onkin tullut meille elämän ja kuoleman kysymys.
Muunmuassa tällainen kysymys on nyt noussut esille, kun tapaustamme on pohdittu erilaisissa yhteyksissä.
Tarinani liittyy työelämään, tarkemmin työsuhteeseeni Oululaisen suuren tietoliikennealan alihankintafirman Varkauden konttorin palveluksessa. Kyseisellä konttorilla oli viime vuoden loppuun asti esimies, joka on lestadiolainen uskonnoltaan. Itse olen tavallinen kristitty ja kaksilapsisen perheen isä. Perheen hyvinvointi on minulle kaikki kaikessa.
Viisivuotisesta työsuhteestani viimeiset kolme vuotta olivat maanpäällistä helvettiä, työpaikalla minua kohtaan toteutetun henkisen väkivallan ansiosta. Työyhteisön nuoremmat ja koulutetummat jäsenet eivät hyväksyneet minua, koska olen erilainen. Olen luonnonlahjakkuus, joka tekee samoja töitä kuin mm. insinöörit tai diplomisellaiset; mutta pelkästään ammattikoulupohjalta. Lisäksi menestyin työssäni hyvin ja pääsin myös etenemään organisaatiossa.
Henkinen väkivalta toteutettiin mm. syrjäyttämisenä ja pahoina puheina selän takana; työyhteisöstä eristämisenä. Tätä tapahtui aina esimiehen ollessa poissa mm. työmatkoilla.
Keskustelin esimiehen kanssa runsaasti tästä asiasta, mutta hän ei koskaan myöntänyt ongelman olemassaoloa. Sensijaan syytti alusta alkaen minua tapahtuneesta, kuulemma vain kuvittelen kaiken ja ettei työyhteisössä oikeasti ole mitään vikaa.
Hän piti erittäin tuomittavana tapaani yrittää saada ongelmat ratkeamaan keskustelemalla kiusaajien kanssa. Lähetin mm. kiusaajille sähköpostiviestin jossa totesin että tilanne on minulle erittäin vaikea, enkä enää jaksa tällaista - asiaan on pakko saada muutos. Toivoin normaalia kohtelua. Muunmuassa tällaista lähestymistapaa esimies piti niin tuomittavana, että uhkasi välittömällä lomautuksella, jos lähettäisin vielä yhdenkin viestin, jossa "syytin muita aihettomasti".
Sensijaan, että hän olisi puuttunut kiusaamiseen, hän tuomitsi vain minut ja sanoi monesti "hyväksy tilanne, se on sinun kohtalosi". Lopulta tilanne johti viikkojen mittaiseen sairauslomaani, jonka aikana tein asiasta tutkintapyynnön työsuojelupiiriin. Tämä johti työsuojelutarkastukseen, jonka yhteydessä käsiteltiin myös asiaani. Tässä palaverissa esimies harjoitti suoranaista valehtelua; hän mm. leimasi minut mielisairaaksi ja väitti etten hoida työtäni kunnolla. Kumpikin edellisistä väitteistä voidaan kumota todistajien kautta; jopa pääkoppa on tutkittu eikä löydetty esimiehen kuvittelemaa sairautta.
Lopulta tilanne johti siihen, että minut irtisanottiin. Esimiehen mukaan tässä "on menetelty oikein". Sanomattakin lienee selvää, etten minä ole tilanteen ainoa kärsijä, vaan mukana elävät myös vaimo ja lapset - tämä on näkynyt jopa pojan koulumenestyksessä, aiheuttaen ylimääräistä levottomuutta. Oma kotihan tässä on nyt vaakalaudalla, kuten elämän jatkuminen muutenkin. Ensin monivuotinen henkinen kidutus työpaikalla ja sitten irtisanominen; ja kaikessa tässä ollaan esimiehen mukaan menetelty oikein.
Tällä hetkellä samalla työpaikalla on toinen ihminen samassa tilanteessa kuin minä ennen irtisanomistani. On uhkailtu irtisanomisella, jos ei "pidä turpaansa kiinni".
Voisikohan tapahtuneelle olla jokin uskonnollinen selitys? Olemmeko me kristittyinä jonkinlainen vihollinen tälle lestadiolaiselle esimiehelle, vai onko tapahtuneelle olemassa jokin muu selitys? Hyväksyykö lestadiolaisuus avoimen valehtelun ja väärän totuuden lausuminen lähimmäisetä; tässä tapauksessa työsuojelupiirille. Esimiehen valheet johtivat siihen, ettei työsuojelupiiri ottanut asiaani lainkaan todesta.
Käsittääkseni 10 käskyä ei salli valehtelua. Entä mikä oppi kieltää erimielisyyksien selvittämisen rauhanomaisesti keskustelemalla? Vai Miksihän keskustelunavaukset tuomittiin niin rankasti, että tilanne johti irtisanomiseen?
Voisiko kyseeseen tulla jonkinlainen uhrilahja, joka perheemme nyt olisi menetettyään oikeuden normaaliin elämään monivuotisen kiusauksen ja aihettoman irtisanomisen tuloksena?
Olisi kiva jatkaa elämää; mutta miten saada ko. esimies myöntämään virheensä ja uskomaan totuutta? Muutakaa työpaikkaa ei nyt ole, IT-alan työtilanne on todella huono ja varsinkin täällä syrjäseuduilla. Tästä onkin tullut meille elämän ja kuoleman kysymys.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olen todella pahoillani puolestasi. En usko uskonnolla olevan paljoakaan merkitystä kohdallesi osuneessa kiusaamisessa.
Kaikki ihmiset valehtelevat joskus. Yleensä siitä ei ole haittaa kenellekkään, mutta tilanteessasi jouduit jo törkeän valehtelun ja kohtelun uhriksi.
Kuitenkin ihmettelen, miksi kestit tilannetta niin kauan? En halua syyllistää sinua, uhria. Mutta toivon, että olisit tehnyt ratkaisusi jo aiemmin. Nyt se on kuitenkin myöhäistä.
Joten voimia sinulle jaksaa eteenpäin. Usko, että työpaikka vielä löytyy ja saat huomata, että työtoverit osaavat olla miellyttäviäkin.
Tiedäthän, että ammattiapua saa, jos tilanne käy sietämättömäksi. Hae sitä tarpeen vaatiessa.
Tilannetta oli pakko sietää, on talo maksettavana ja perhe elätettävänä. Näiden vuoksi on vain pakko kestää. Työtilanne kun on sellainen tällä alalla, ettei niitä työpaikkoja niin vain ole.
Mutta sitä en voi ymmärtää, kuinka esimies oli kiusaajien puolella vaikka hänelle esitettiin jopa todisteita kiusaamisesta. Yksi kiusaajista oli määräaikaisena toiminut sinkkumies, joka sitten irtisanomiseni tapahduttua pääsi vakituiseen työhön tilalleni. Esimiehen mukaan on siis oikein, että sinkkumies saa perheellisen työpaikan. Näinollen en voi ymmärtää, miten uskova ihminen voi syyllistyä tällaiseen valehteluun, väärän todistuksen lausumiseen lähimmäisestä tms.
Ajatteleeko hän sitten asiat siten, että hällä väliä mitä syntiä tekee, annetaanhan se kumminkin anteeksi? Minultakin hän odotti vain monivuotisen helvetin anteeksiantoa ja katsomista läpi sormien, vaikka meillä on koko perhe jo kärsinyt tilanteen vuoksi niin paljon, ettei kärsimyksiä ole edes mahdollista unohtaa. Tilanne näkyy tietenkin jokapäiväisessä elämässä; ei ole työtä, ei ole leipää. Miten voi olla, että tämä on hänen mielestään "oikein"?
Ammattiauttajat on käyty läpi, eivät keksineet varsinaista hoitoa; vika ei kuulemma edes ole minussa, vaan muualla.
Sama ongelma on varmasti monessa muussakin työpaikassa ilman koulutusta edenneen ja koulutetun henkilöstön välillä. Tässä taas hyvä opetus työnantajille: koskaan ei pidä palkata henkilöä jolla ei ole tehtävään soveltuvaa koulutusta, vaikka tehtävistä selviäisikin.
Työntekijöiden välisestä arvostuksesta - tai sen puutteesta: Sinä et arvostanut työtovereitasi, koska he eivät kyenneet sinua parempaan työpanokseen vaikka olivat koulutettuja. Työtoverisi eivät arvostaneet sinua koska sinulla ei ollut tehtävän vaatimaa koulutusta.
Kouluttamattoman henkilön eteneminen johtavaan asemaan on riski, ennen pitkää tämä alkaa olla kehityksen esteenä. Uusiutumiskyky ja uuden oppiminen on helpompaa jos aiemmassa koulutuksessa ei ole aukkoja. Lisäksi yhteistyö on helpompaa samanlaisen koulutustaustan omaavien kesken. Ymmärrän helposti, että olet kokenut itsesi syrjäytetyksi - johtuen juuri viimeksimainitusta - sama koulutus muodostaa yhteisen kielen, ja mahdoitko olla valmis oppimaan sen jotta yhteistyö olisi ollut mahdollista ? Veikaan että olisit halunnut työtovereittesi työskenteleän sinun ehdoillasi, koska olit niin hyvä ?
Itse olen kouluttamaton. Edellä kerrotun ymmärrettyäni olen pärjännyt hyvin. Pelkkä luonnonlahjakkuus ei riitä. Eikä saa riittää. Ei sinulle eikä työnantajille. Mars koulun penkille, taikka sitten niele ylpeytesi ja hanki koulutustasi vastaava työ. Pidätä vaari virasta, vai millai se teologinen termi asiasta kuuluukaan. Siinä kai se ikärasismin perimmäinen syy on.