Presidentinpalmun yksi varsi mätänee

Anonyymi

Presidentinpalmu on kolmivartinen ja yksi niistä varsista on mätääntynyt eli pehmeä ja ei kasva enää mitään. Muut kaksi vartta kasvavat nyt vauhdilla uusia lehtiä. Leikkaanko sen mätääntyneen varren pois kokonaan? Mullan vaihtaessa se varsi oli niin tiukasti kiinni ja juuret niin täynnä etten edes huomannut mätääntyneitä juuria. Myös tuntui vaikealta erottaa sitä huonompaa vartta.

Tarkempi selostus historiaa:
Tullessa oli keltaisia ja ruskettuneita lehtiä ja juuret tuli ulos ruukusta. Se oli sen verran tiivis juuristo ettei oikein saanut mitään vanhaa multaa pois.
Vaihdoin pari senttiä suurempaan ruukkuun ja lisäsin multaa (oma multasekoitus) ja hetkeksi piristyi. Tein sen virheen että jätin kaksi kertaa veden aluslautaselle pidemmäksi päiväksi ja sen takia alkoi yksi kaunis varsi kokonaan kellastua.
Vaihdoin mullat viherkasvimultaan johon laitoin sekaan vähän perliittiä ja laitoin ruukun pohjalle pienen kerroksen ruukkusoraa. Myöhemmin laitoin pienempää ruukkusoraa myös kasvin pintaan kun harsosääsket pyörivät mullan lähellä. Sain vähän otettua vanhaa multaa pois kun suihkuttelin käsisuihkulla kauan juuristoa. Kaikki varret olivat tiukasti kiinni ja juuret tiukat ja sain vähän edes ilmaa juuriin. Nyt se kolmas varsi kuollut ja mätääntynyt ja ilman mitään lehtiä, mutta muista varsista puskee uutta.
Eli mitä teen tolle pehmeälle varrelle? Tai muita ehdotuksia?

2

244

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Siis vaihdoin mullat kaksi kertaa:
      Ekaksi oma sekoitus
      Toiseksi se viherkasvimulta juttu

    • Anonyymi

      Ensinnäkin olet nyt sitten repinyt ja raastanut sen juuria! Apua! Ihmekös että otti nokkiinsa. Ja multaakin oikein omasta sekoituksesta! Palmut viihtyvät Espanjalaisessa savessa johon sekin todennäköisesti oli istutettu. En olisi tehnyt mitään itse juuripaakulle vaan olisin istuttanut sen vain vähän suurempaan ruukkuun ,hyvälaatuiseen multaan. Mielellään aika kivennäispitoiseen. Palmumultaa? Harsosääsket tulevat mullan mukana. Kastele seuraavalla kerralla suopavedellä tai hanki nematodeja hyvinvarustellusta puutarhaliikkeestä. Palmut eivät saa kuivua kastelukertojen välissä mutta ne kastellaan mieluiten aluslautaselle ja siinä saa seistä vettä. Kesällä voit laittaa palmusi ulos. Mielellään puolivarjoo tai valoon jos ei ole kauhean paahteinen paikka.. Mutta aloita varjoisalla ettei se pala äkkinäisestä paljosta valosta.
      Pitää muistaa miten me mielletään esim. kookospalmut. Ne kasvavat yleensä rannan läheisyydessä eli siellä on vuorovesi. Se maa ei koskaan kuivu vaikka kuinka on hiekkarantaa. Eli palmut tarvitsevat jatkuvaa kosteutta. Mutta ei märkyyttä. Lautaselta ne pystyvät säännöstelemään itse veden tarpeensa. Vähiten vettä tarvitseva on vuoripalmu vaikka sekin pitää kastella suht reippaasti kun kastelee. Ja jukkapalmu ei ole palmu vaan kuuluu liljakasveihin. On markkinamiesten keksintö koko nimi. Kiiltojukka on lähin oikea nimi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      125
      1168
    2. 69
      1081
    3. Carunan hinnat

      Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun
      Maailman menoa
      93
      838
    4. Koetko vielä et

      Olen elämäsi rakkaus?
      Ikävä
      77
      761
    5. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      45
      741
    6. Kunnan päätie ja sen lähialueet

      Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la
      Hyrynsalmi
      38
      694
    7. Oletko tullut siihen

      Tulokseen ettet saa minua
      Ikävä
      67
      633
    8. Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit

      ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka
      Ikävä
      25
      628
    9. Mitä luulet

      Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?
      Ikävä
      38
      518
    10. Luule ja ajattele minusta

      mitä tykkäät nainen, olet ajat sitten antanut itsestäsi ihan omanlaisen kuvan.. 😅
      Ikävä
      44
      487
    Aihe