Keskustassa on paljon hyviä johtajan alkuja.
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 71 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 71 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 149
Vanhimmat
Ei ole Marin ihan aikuisen oikea johtaja, Sipilä on.
Marinia pitää oikeana johtajana. HO HOO, HO HOO!
Marin ei edelleenkään ole aikuisen oikea johtaja.
Tosiasiallisesti ei yhden yhtäkään.
Sipilä on edelleen ihan oikea johtaja.
Paljon löytyy!
Sanna ja Sankaritytöt johtavat Suomea menestyksellisesti. Perskokkareet vain öyhöttävät.
Sanna johtaa edestä. Annika toimii vastuullisesti yhteisen tavoitteen hyväksi Sannan ohjauksella ja koordinaatiolla.
Ei Marin johda mitään kun ei ole ymmärrystä koko asiasta.
Marin johtaa koko Suomea -sinuakin. Virkaheitto aliupseeri ei johda mitään - ei edes itseään.
Johtaa se. Ylivoimaisesti. Poistettujen viestiensä ja suljettujen nikkiensä määrässä.
Tytöt tosiaan, vailla perspektiiviä.
Älä täyttä paskaa jauha. Ei Marin ole oikea johtaja.
Minaä ymmärrän johtamisesta paljon, Marin ei juurikaan mitään.
Jonkun pitää johtaa joukkoa takaakin. Edestä johtavan katse ja keskittyminen on vastustajassa. Takaa johtava pitää huolta omasta porukasta ja katsoo, ettei yksikään jää pois porukasta. Annika osaa sen homman.
Marin "johtaa" poseeraamalla julkisuudessa Suomen kannalta merkityksettömien asioiden tiimoilla.
Ei muuten tosin ole Saarikollakaan.
Jorma tietysti ymmärtää johtamisesta, ossi ei ymmärrä.
Vaaleissa ossi punnitiin, ja tulos aivan surkea.
Kurvinen kiian nuorena johtotehtäviin.
Pitää olla liian nuorena
Mutta näin nyt, valitettavasti.
Valitettavasti perspektiivittömät johtavat.
Marin ensin mainittuna.
Liian perspektiivitön on myös Saarikko.
Leppä ja Lintilä ovat ihan ok.
Tasapainoton ja epävakaa ossi on, se nähtiin vaaleissa.
Ei taida olla siellä asiat hyvin.
Hyvä johtaja on selkeä.
Ei ossi ole.
Moni lestalapsi huuhtaa äitiä ja isää. moni lestekepu ei armo anna.
Mutta minä olenkin kännissä joka päivä ja varastan ruokani. Yrittäkääpä laittaa ylhäisemmäksi!
Ossia alemmaksi ei pääse, se nähtiin vaaleissa.
Pakollisilla Mummojen pissasäiliöillä ei kepu vihreät päässyt rahastamaan niin paljoa kuin olisi halunneet!! mutta sähkönsiirto maksut lobattiin veroksi sähköyhtiöille. Varmaan olivat sähkönsiirto yhtiöt maksaneet puoluetukea?
ja sen aikaset politikot on saanu suojatyö virkoja, yms. etua!!
Nyt sdp-vihreä-rkp-kepu-vas haluaa lisätä verotusta. Rahat lopussa. Nyt Mummojen halkoliiterit kuvataan, ja näin verotulot kasvaa. Näin voidaan entistä enemmän lähettää rahaa välimerelle ja asuttaa lepoloma turisteja helsinkiin lomailemaan täys-ylläpitoon kela-lomille.
Ei ossi ole kehittynyt johtajaksi, se nähtiin vaaleissa.
Se on kuulkaa kun vetää sulkeisia alokkaille ja huutaa asentoa ja lepoa 30 vuotta, niin siinä kouliintuu todelliseksi johtajaksi. Presidenttiainesta suorastaan.
Kyllä kelpaa mihin tahansa.
Hyvän johtajan pitää sietää ryhmäpainetta.
Valitettavasti liian nuoria valitaan johtoon.
Esimerkkeinä Saarikko ja Kurvinen.
Ossi oh yrittänyt monesti valtuustoon. Mutta ei ossia kukaan äänestä. Inkeroisissa tiedetään että ossi on typerä tollo.
Varmasti häviö ossiin vaikuttaa.
Ei todellakaan.
Hyvä johtaja on viisas.
Aisa ei ole.
Ja peräänantamaton oikeissa asioissa.
Aisa johtaa ainoastaan poistettujen viestien määrässä. Ei missään muussa.
Ero on vain siinä, että sinun viestit on ylläpito törkeinä poistanut ihan ilman aloitettani.
Sipilä on edelleen hyvä johtaja, Marin ei sinne päinkään.
Aisa johtaa poistettujen viestien määrässä. ei missään muussa.
Harhaan johtamisessa lyömättömiä, kuten imaami sippilä tms, eräskin kepuli 8milj källistä tuomiota odottelee,
Voi olla johtajan alkuja mutta keskustan välistäveto, pettämis, varastamis, ym perinne vie senkin aineksen perkeleen omaksi.
Sinä et johtamisesta mitään ymmärrä kun Marinia kehut.
Ei rehdinsotilaan kuulu eikä pidä valehdella, nyt taas niin teit.
Minä näen jalan asennosta ihan oikean johtajan.
Keskijalanko asennosta?.
Aisa johtaa harhaan.
Aisa johtaa ainoastaan poistettujen viestien määrässä.
Vaatimaton olet kun otsikoit jotakin johtamisesta. Ylivoimainen johtaja olet. Parikymmentä eri nimimerkkiä sinulla tällä aloituksellasikin. Ei kukaan muu pysty samaan. Kapi-ressukkakin joutunut tyytyyn vain siihen yhteen nimimerkkiinsä.
Minä osaan johtaa, sinä et!
Johdatko silloinkin kun olet sähköjohdon välissä.
Kysyn vaan että miksi aina olet tyytymätön nimeesi? Tällä aloituksellasikin vaihtanut sen jo pitkälti toistakymmentä kertaa? Ota nimeksesi tämä anonyymi, se on niin hyvä nimi että sitä ei tarvitse koskaan vaihtaa.
Hyvää huumoria, saat porukan kirjottaa ties mitä. Antaisin Sinulle arvonimen: Turvenuija.
Ei ole mitään perustetta puhua Marinista ihan oikeana johtajana.
Totta. Ei Marinilla ole kokemusta joukkueen apulaisjohtajana. Joutuu tyytymään vain Suomen hallituksen johtajana.
Ei pystyisi edes joukkueen apulaisjohtajan tehtävään. Se on muuten varajohtaja tittelinä.
Maata ei kukaan johda. Koira tärkeä.
Ei Marin johda mitään vaikka niin väitetäänkin.
Tittelinsäkin sen kertoo. Pääministeri ei ole sama asia kuin pääjohtaja.
Hyvä huomio. Pääjohtajatkin ovat nykyisin kai harvemmassa kuin ennen. Valiolla oli runsaan kymmenen ensimmäisen palveluvuoteni ajan pääjohtaja, kun työnantajani oli silloin Valio meijerien keskusosuusliike. 1990-luvun alkupuolella siitä tuli Valio Oy ja firman johtajan titteli muuttui toimitusjohtajaksi.
Suhteessa johdettavien määrään eniten johtajia on sotaväessä. Minäkin olin jo varusmiehenä ryhmänjohtaja, kersantina joukkueenjohtaja ja yliluutnanttivaiheessani mestarikurssin johtaja. Valiolla minulla oli sitten konkreettisemmat vastuut toimialastani ja myös sen mukainen palkka, mutta tittelini oli vain isännöitsijä.
Mutta jos sotilasjohtaja on ainoa oikea johtaja, ja jos sotilas on aina sotilas, kai minunkin täytyisi alkaa puhua johtamisesta ja johtajuudesta. Vaikka 01.08.1980 päättyneestä sotilasurastani on jo runsaat 41 vuotta - eli kauemmin kuin silloin oli aikaa talvisodan alkamisesta;))
Näin sivusta seuranneena: mitä helvetin väliä? Miksi takertua tuollaiseen juttuun menneisyydessä aivan kuin se olisi ainoa asia, joka antaa sinulle omanarvontunnon? 🤔
Äärimmäisen harvoin viesteihisi puutun, mutta nyt täytyy tehdä poikkeus:
Sinä perusteellisesti koulutettuna ja valtavasti johtamiseen harjaantuneina jouduit kuitenkin lähtemään eläkkeelle yliluutnanttina, vaikka palvelit pv:ssa paljon kauemmin kuin minä. Minä lähdin eläkkeelle välittömästi kun täyttyi täyteen eläkkeeseen oikeuttava 25 vuotta; silloisten eläkesäännösten mukaan minulla siihen luettiin myös 11 kk:n varusmiesaikanikin, kun se oli liittynyt suoraan vakinaiseen palvelukseen.
Kapteenihan minusta oli tullut jo n. 22,5 vuoden aktiivipalveluksen jälkeen, yhtenä neljästä ensimmäisinä puolustusvoimissa siihen arvoon ylennetyistä toimiupseereista. Melkoinen saavutus silloisessa yli 5000-päisessä ammattikunnassa. Sinun eläkkeelle jäämisen aikoihin toimiupseerikunta oli jo paljon pienempi mutta kapteeneita siinä jo paljon enemmän; miksi sinä et sitä ylennystä saanut?
Väärinhän sinua on kohdeltu, joten ymmärrän katkeruutesi. Sen täytyisi kuitenkin kohdistua puolustusvoimiin eikä minuun. Minä en ollut kohtaloosi mitenkään syyllinen. Toivon sinun sen viimein ymmärtävän ja lopettavan tuollaisen minuun kohdistuvan jahtaamisesi, jota tänäänkin näyt jo parillakymmenellä viestissä jatkaneen. Tuollaisen vuoksi sinua pidetään täällä hyvin vakavasti mielisairaana. Etkö todellakaan ymmärrä sitä - vai oletko ihan oikeasti sellainen, jollaisena noin näyttäydyt?
Jo kauan näyttämäsi perusteella tiesin, että täällä taukoamatta päivystät ja heti minulle vastaat, niin tulipa minäkin heti käymään. Vastauksesi osoittaa, että viestini lopuksi vihjaamassani lienee totuus.
Tunnustusta sinulle kuitenkin siitä, että vaikka puolustusvoimissa sinua kaltoin kohdeltiin, yhä koet olevasi sotilas. Vaikka olen näihin saakka ollut varsin innokkaasti mukana evp- riennoissa, sotilas en enää vuosikymmeniin ole kokenut olevani. Kai minut sellaisesta vieroitti sekin, kun sen sotilasaikani jälkeen minulla oli vielä pitkä siviilityöura - jolle pääsemiseksi tosin sotilasurallani saavuttamallani oli varmaan suuri merkitys.
Ole mikä olet, mutta nyt viimeistään saat jäädä täysin vaille huomiotani. En puutu mitenkään siihen, että näet täällä lukuisat muut minuna, sillä minä en koskaan laita tänne mitään muulla kuin vain tällä rekisteröidyllä nikilläni. Mutta jatka toki entiseen malliin kymmenillä avauksilla joka päivä, arjet ja pyhät ja niihin vastaillen puskasta itsellesi herjoja heittäen.
Tämä sinua koskien lopulliseksi lopuksi puoleltani.
Miksi et hyvästä johtamisesta mitään kuitenkaan ymmärrä?
Roskaa Inkeroisista.
Ei kaikki aktiivit kuitenkaan ole kehityskykyisiä johtajiksi.
Esko Aho vaikuttaa hyvältä.
Hyvä johtaja johtaa esimerkillään.
On se tosiasia nuorisosäätiön kaikissa johtajissa huomattu. Maalaisliiton presitenteistä puhumattakaan.
Kekkonen johti esimerkillään.
Siis Keskusta puolueessako ? Voi olla, mutta ennen kuin he pääsevät johtopaikoille, nämä nykyiset romahduttavat puolueensa kannatuksen pohjamutiin ja alemmaskin. Vasemmisto-kesk. siipi on luikahtanut "punaisen" tapetin taakse ja siellä onkin niin paksu liima, että sinne puolue sitten jääkin. Ja joutaakin. Mitäpä siitä, saahan kansa maakunnat ja sen verotusoikeudet niskaansa.
Ei ole paras mahdollinen johto Keskustalla.
Onneksi Sipilä tuli kehiin.
Hakusessa ovat hyvät johtajat.
Ydinkysymys kuuluu: saako rahalla hyvää johtamista:
Esimerkki: Olikohan Ollilan johtaminen huippua kun pystyi pistämään globaalin yrityksen ”päreiksi”. Ollilan palkkakin oli varmaan 10 x Sanna Marinin palkka mutta oliko johtaminen 10 kertaa parempaa, no ei todellakaan ollut:
Kirjassaan Robson puhuu paljon Nokiasta. Vuonna 2007 suomalainen matkapuhelinjätti hallitsi lähes puolta maailmanmarkkinoista. Kuusi vuotta myöhemmin jäljellä oli savuavat rauniot.
Marin hoiti Suomen koronapandemian niin hyvin että oli siinä maailman paras ( Der Spiegelin tutkimus), missä Ollila oli sitten paras, ei missään. Lopputulos, rahalla ei saa aina hyvää johtamista!
Ei Marin ihan oikea johtaja ole, ei sinne päinkään.
A-Talk paljasti eilen, että kaikki ei ole johtajia.
Ei aisa ole johtaja vaan potilas, skitsofrenikko.
Katsoitko onnetonta Marinia eilen? HO HOO, HO HOO!
Sääliksi kävi!
Roskaa Inkeroisista,
Nyt ossi tunnusti olevansa surkimus, se on kyllä tiedetty.
Ei voi olla totta, että ihminen on harhoissaan noin syvällä likaojassa, saastoissasi.
Olosuhteet muovaavat ihmistä.
Niin tekevät.
Hyväksi johtajaksi harjaannutaan vain käytännön johtamistehtävissä.
Kuten joukkueen apujohtajan tehtävissä. Vähäiset vaatimukset sen rinnalla presidentillä ja pääministerillä.
Kyllä minä edelleen näen presidentin ja pääministerin ymmärryksellisen keskinkertaisuuden. Kokemusta arvioinnista on valtavasti.
Kyllä minä johtamisesta olen sen verran perillä, että ymmärrän S Niinistön ja Marinin olevan alemman keskitason johtajia.
Hyvän ja merkityksellisen johtamisen näkökulmasta ovat molemmat suorastaan surkeita.
Lähinnä huvittaa tuo Marinin ja Saarikon jäsenyys YGL:ssä.
Vähenemään päin ovat oikeat johtajat Keskustassakin.
Alf Rehn on samoilla linjoilla kanssani. Kohta ruudussa.
Olen jo kauan ennen hänen professuuriaan ollut samoilla linjoilla.
Ja olen edelleen.
Valitettavasti puoluepolitiikan avulla pääsee johtotehtäviin, joihin ei muuten rahkeet riittäisi.
Aisa ei ymmärrä mistään mitään, se nähtiin vaaleissa.
Ei vaaleissa ehdokkaan ymmärrystä mitata, valitsijoiden kylläkin.
Taitaa Leppä ja Lintilä olla hallituksen parhaita johtajia, kuten tuo ruotsinkielinen mieskin.
Myös Väyrynen on hyvä johtaja.
Pidän itseäni edelleen rautaisena johtamisen asiantuntijana ihan kokemani perusteellä.
Ei ole tarvetta tukeutua muodolliseen asemaan tai arvoon.
Olen edelleen huippuammattilainen johtamiseen liittyen.
Et ole enää työelämässä, joten mitä väliä.
Siitä huolimatta ymmärrän mistä puhun.
Ahhaa niinhän sinä luulet mutta sinun toimintasi kyllä osoittaa aivan jotain muuta. Mutta voithan jatkaa tuota itsellesi valehtelua, muille se ei mene lävitse.
Vai vielä muka sotilas. Idiootti sinä olet, et muuta. ;)
Hyvä johtaja ei hätkähdä, juurikaan mistään.
Aisa ei ole johtaja, johtaa ainoastaan poistettujen viestien määrärssä.
Olen kuitenkin arvioinut valtavan määrän ihmisiä johtamisen nälökulmasta. Kai siinä jotakin oppii itsekin.
"Kai siinä jotakin oppii itsekin."
Jos katsoo sinun toimintaa niin ei näköjään. Ei sinulla näytä olevan mitään johtamiseen liittyviä taitoja. Näkeehän sen jo tuosta sinun käyttäytymisestä. Ja jatkuvasta valehtelusta että olisit muka joku sotilas. Kuka haluaa että tuollainen valehtelija olisi missään johtavassa asemassa?
Hyvä johtaja on itsenäinen ja keskitasoa hieman älykkäämpi myös.
"..keskitasoa hieman älykkäämpi myös".
Eli myönnät että et ole mikään hyvä johtaja, tuskin johtaja lainkaan.
Aisa on vaaleissa punnittu, aivan surkea tulos, Kukaan ei ossia kannata.
Kyllä ossia pahasti hetkauttaa, se näkyy heti. Ossia kyrsii.
Ossia vaalitulos vaivaa pahasti, ossi on surkea venäläinen.
Ei varmaan vaivaa millään tavalla, tuskin on vaivannutkaan.
Suuri määrä viestejä on poistettu. Kipeää on jollekin käynyt.
Tosi kovasti sattunut.
Ei papereita siirtelemällä harjaannu oikeaksi johtajaksi. Tarvitaan perusteellinen teoriakoulutus ja harjaantuminen käytännön tehtävissä.
Samaa mieltä edelleen.
Ihmettelen koko valtakunnan johtamisen alennustilaa.
Ihmettelen miten alas on johtamisosaamisessa vajottu.
Ei ossia alemmaksi voi päästä, on surkea.
Oikeat johtajat eivät pienistä hätkähdä.
Aisa ei ole johtaja, johtaa ainoastaan poistettujen viestien määrässä.
Aika paljon on myös Korhon viestejä poistettu. Tästäkin ketjusta yli 50.
Oikeudenmukaisia johtajia tarvitaan.
Leppä on osoittanut sellaista johtajuutta, jota tarvitaankin.
Väessä oli johtamisen oppikirjoina Johtamistaito 1 ja Johtamistaito 2. Niistä pystyi ammentamaan johtamisen perusopit perusteellisesti.
Tuskin missään siviiliopetuksen materiaalissa on mitään vastaavaa.
Maslow´n tarvehierarkia oli kirjojen mielenkiintoisinta antia, erityisesti sen merkitys käytännössä.
Hyviä kirjoja kelle johtajalle tahansa, mutta niiden ymmärtäminen käytäntöön sovellettaessa on se suurin haaste.
Koska siviilissä johtaminen on täysin eri asia kuin armeijassa. Armeijan johtamistaitoja ei kannata käyttää siviili elämässä tai voi jäädä ura aika lyhyeksi. Esimerkiksi sinulla ei näytä olevan mitään sellaisia johtamistaitoja mitä käytetään siviilissä.
SOTILAALLA ainakin 30 nikkiä tässä ketjussa! Kolmas nikki jo tänään! Ainutlaatuisen huikea saavutus! Mpp. Pysty, Kapi, Arska ja eräät muutkin huppukirjoittajina pidetyt vuosia joutuneet tyytymään vain yhteen nikkiinsä. Voi raukkoja.
Saako nyt olla samalla useitakin rekisteröityjä nikkejä? Ei saanut silloin kun olin rekisteröity. Yritin kerran, ei mennyt läpi, ilmoitettiin että sähköpostiosoitteellani on jo nikki, se pitäisi poistaa jotta uuden saisi läpi. Koitappa rekisteröidä toinen nikki ennenkuin ylläpito nykyisesi poistaa. Luulen että ei mene läpi.
Käytä vain tätä nikkiä kuin minäkin jo kauvan, tätä ei koskaan poistetakkaan.
Älä turhaan nikeistä vaan johtamisesta, kuten aloitus edellyttää.
Kysymystäni edellytti viestisi johon vastasin. Koitappa siis rekisteröidä nykyisen lisäksi toinenkin nikki. Jos ei mene läpi lopeta lopeta huuhaa että Mpp, Pysty, Kapi ja Arska olisi sama henkilö,
Ei ole huuhaata. MPP on täysin fiktio, kuten myös Oiksossu, Pysty ja Arska.
Tuon SOTLAAN sanomisiin en juuri koskaan puutu, mutta tuon ”keskustelunne” johdosta:
Tulin näille palstoille kai v. 2003, ensiksi historian palstalle ja siellä jo silloin esiintyi noista mainituista ainakin Mielipidepankki ja aito-arska, ehkä myös Pystyyn_kuollut. Silloin ei vielä nikkejämme tainnut saada rekisteröidyksi, mutta kun v. 2004 tulin kai ensimmäisen kerran tälle kepun palstalle, ainakin pian sen jälkeen rekisteröityminen tuli mahdolliseksi ja silloin minäkin nikkini rekisteröin.
Vaihtelin nikkejäni useampaan kertaan vuosien ajan, mutta aina sen entisen poistin ennen kuin uuden otin. En kai olisi uutta saanutkaan, jos en olisi sitä entistä poistanut. Lähes 10 vuotta sitten otin tämän nikin, jolla minua oli varsinkin kepulainen taho jo kauan nimitellyt ja silloin ilmoitin, etten tule tätä koskaan muuksi vaihtamaan. Mielipidepankki ja Pystyyn_kuollut ovat koko ajan pysyneet vain noissa nikeissään, samoin myös aito-arska, joka oli sitten näiden palstojen valvojanakin.
En usko, että nytkään voisi kenelläkään olla useita rekisteröityjä nikkejä, kun rekisteröityessä vaaditaan aina sähköpostiosoite ja ei varmaankaan samalle osoitteelle saisi useita nikkejä. Vaikka tuon SOTILAAN ainoana ajatusten kohteena olen vain minä, tuo minun ja noiden mainittujen yhdeksi ja samaksi niputtaminen lienee häneltä vain huonoa huumoria. Vai olisiko niin, ettei hän ole koskaan ehtinyt yrittääkään rekisteröidä toista nikkiä edellisenkin vielä voimassa ollessaan, kun ne nikkinsä aina niin nopeasti suljetaan.
Eipä enempää, kun alkoi tv:ltä mielenkiintoinen ohjelma Göringin veljeksistä Hermanista ja Albertista, jotka olivat kovin erilaisia ihmisiä.
On edelleen sama henkilö.
Hukkaan menevät hyvät tulevat johtajat sellaisessa puolueessa, jota kukaan ei äänestä.