Päätimme uusia pienen kaksiomme lattian ja ostimme työn lattialiike Widgreniltä, sillä usea vaikuttaja oli heiltä saanut upean lattian. Lyhyestä virsi kaunis: meille laitettiin väärä öljy eli lattia on nyt väärän värinen. Lisäksi lattiasta puuttuu paloja, öljy on epätasaisesti levitetty jne. Asiakaspalvelu ja projektinhallinta (mukaan lukien toimitusjohtajan asenne) oli ala-arvoista koko projektin ajana ja lopulta pitkien keskustelujen jälkeen korjasivat osan virheistä (eivät kuitenkaan kaikkia) ja sanoivat suoraan, että heitä ei pienet projektit kiinnosta ja meidän pitäisi olla tyytyväisiä virheelliseen ja epäammattimaisesti asennettuun lattiaan. Saimme lopulta -20% loppulaskusta, mutta meille jäi virheellinen lattia. Ihmettelen, miksi ovat sitten ylipäätään ottaneet työn vastaan, jos pienemmät projektit eivät kiinnosta. Lattiaremontti oli meille todella iso investointi ja harmittaa todella paljon, että luotimme vaikuttajien suositteluihin.
Aivan järkyttävää toimintaa parkettiliime Widgreniltä ja toivon, että kukaan ns. tavallinen ihminen ei heiltä palvelua osta, sillä heitä ei kiinnosta hoitaa töitä kunnolla, jos kyseessä ei ole vaikuttaja tai ison luokan projekti.
Lattialiike Widgren 2021 - epäammattimainen tekijä
10
1338
Vastaukset 10
- Anonyymi
Samaa kuraa. Työn laatu kamala ja laskut ei sovittuja. Ei jatkoon
- Anonyymi
Todella huonoja kokemuksia myös minulla vuonna 2023. Kahden viikon hiontaurakka venyi puolen vuoden urkaksi, kun kerta toisensa jälkeen tekivät korjaustyön huonosti. Lopputuloksena ennen kestävän parkettipinnan sijasta naarmuuntuva parketti.
Johdon käyttäytyminen asiakasta kohtaan asiatonta.
En voi millään tavalla suositella. - Anonyymi
Kuitenkin töitä yötä päivää ja liikevaihto kohdallaan.onneksi etelä Suomessa on paljon vielä asiakkaita jotka eivät ymmärrä mitään.
- Anonyymi00004
Asiakas oli hankkinut tuotteet joita asentajamme käytti ja tuotteet eivät vastanneet sitä mitä luvattiin eli työn jälkikään ei vastannut odotuksia.Pahoittelen tapahtunutta mutta vahinkosta viisaampana tiedämme,että käytämme vain omia tuotteita käsittelyssä jatkossa.
- Anonyymi00005
Ja kuitenkin käytätte
- Anonyymi00006
Mutta aihe näyttää oikein hyvältä palstan aktivointia ajatellen...
- Anonyymi00007
Mulle kävi Widgrenin kanssa niin, että laskuun oli lisätty tuntuva korotus, eli ei ollut tarjouksen mukainen.
- Anonyymi00008
En voi suositella. Lattiaremontti venyi yrityksen virheen vuoksi. Itsekin myönsivät virheen ja lupasivat ettei meille koidu tästä johtuen lisäkuluja. Loppulaskun tullessa oli summa kuitenkin huomattavasti isompi kuin mistä oli sovittu. Asiakaspalvelu oli huonoa. Meidän kanssamme luvattiin käydä lasku läpi ja hyvittää osa. Tämän jälkeen mihinkään viesteihin ei enää vastattu. Edelleen selvitämme asiaa kuluttaja-asiamiehen avustuksella.
- Anonyymi00009
Meillä myös todella huono kokemus yrityksestä! Lasku ei ollut sopimuksen mukainen vaan huomattavasti isompi ja työn jälki myös keskinkertainen, eteinen jäi epätasaiseksi ja huoneiden väliset lattioiden listat irtosivat heti. Ne tultiin lopulta monien viestien jälkeen korjaamaan mutta lattiaa emme koskaan saaneet tasaisen väriseksi.
- Anonyymi00010
Samanlainen eli erittäin negatiivinen kokemus. Asiakaspalvelu aivan ala-arvoista, suorastaan epärehellistä toimintaa. Kutsuin yrityksen edustajan tekemään arvion pyydetyn toimenpiteen riittävyydestä ennen työn aloittamista. Arvio oli epäonnistunut. Tämän jälkeen edustaja väitti, etten ollut näyttänyt hänelle parketin vaurioita - joita nimenomaan ja kirjallisesti olin kutsunut heidät tarkistamaan (ja joista olin jo aikaisemmin lähettänyt heille kuvia). Asian selvittämistä viivyteltiin viikkoja, eikä heillä ole mitään halua korjata asiaa. Nyt asia menossa kuluttajaviranomaiselle.
Oman kokemukseni pohjalta neuvoisin: KIERTÄKÄÄ KAUKAA.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062185- 103886
- 64791
- 46780
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21696Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha511686Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76630- 60570
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23570- 57551