ajattelimpa tehdä topicin kun ahdistus taso noussut sellaiseksi ettei sitä enää näemmä päihteilläkään turruteta. 21'hän napsahti ikää täyteen, kukaan ei onnitellut, ainoa ihminen jota näin ko päivänä oli yks tuttu ja sekin tais lähtee tuopille vaan säälistä. samaisena päivänä tyttö josta luulin saavan tyttöystävän antoi rukkaset. eikä hänenkään kanssa kerennyt päästä sinne asti että ois päässyt eroon poikuudesta joka tuuppaa rasittamaan aika paljon kun saa lähes joka yö kuunnella kämppiksen ja hänen naisensa ääntelyä sekä työharjoittelussa ihmiset tykkää puhua seksielämästään myös. joka aamu herään itkemään että miksi minun vieressä ei ole ketään ja mikä minusta tekee huonomman kuin kaikista muista. tunne pahenee iltaa kohden. illalla on jo ihan karsea olo, julkisilla paikoilla ei kykene oikein selvänä olemaan. jokainen helvetin pariskunta minkä näen aiheuttaa sekä raivoa että surua.....
tahtoisin vaan läheisyyttä :( sen että joku sanoisi pitävänsä minusta.... tahtoisin jonkun jota rakastaa... tai edes eroon tästä poikuudesta. käy mielenterveyden päälle...
ei kyllä enää kestä toista yksinäistä kesää. muistan joskus 14 vuotiaana otin tavoitteeksi että nyt tänä kesänä viimein löydän naisen, sama tavote ollu joka kesä mutta toivo on kyllä kuollut...
enää ei muuta syytä tälle helvetille voi keksiä tai hyväksyä kuin että korkeammat voimat koettelee. kaikkeni olen tehnyt...
kavereitakaan ei ole. ei ole ketään jolle soittaa, ei ketään jota nähdä, ei ketään jonka kanssa tehdä jotain...
ennen ravasin baareissa, siellä sentään 10 tuopin jälkeen saattoi saada juttelua aikaan tuntemattomien kanssa mutta ei sieltä kyllä naista, panoa tai kaveria saa... nykyään ei pää kestä enää alkoholia...
tahtoisin vaan läheisyyttä :( sen että joku sanoisi pitävänsä minusta.... tahtoisin jonkun jota rakastaa... tai edes eroon tästä poikuudesta. käy mielenterveyden päälle...
ei kyllä enää kestä toista yksinäistä kesää. muistan joskus 14 vuotiaana otin tavoitteeksi että nyt tänä kesänä viimein löydän naisen, sama tavote ollu joka kesä mutta toivo on kyllä kuollut...
enää ei muuta syytä tälle helvetille voi keksiä tai hyväksyä kuin että korkeammat voimat koettelee. kaikkeni olen tehnyt...
kavereitakaan ei ole. ei ole ketään jolle soittaa, ei ketään jota nähdä, ei ketään jonka kanssa tehdä jotain...
ennen ravasin baareissa, siellä sentään 10 tuopin jälkeen saattoi saada juttelua aikaan tuntemattomien kanssa mutta ei sieltä kyllä naista, panoa tai kaveria saa... nykyään ei pää kestä enää alkoholia...
Vastaukset 14
Vanhimmat
mullakin on synttärit, siksi mä tänne eksyinkin. Mikä näissä synttäreissä on niin helvetillistä? Sitä ei koskaan koe olevansa niin yksinäinen kuin syntymäpäivänä, tosin kaikki juhlapäivät on pahoja, mutta ei ihan näin itkuisia.
Miksi ei musta välitetä?
Mitä sitä itkemään jos ei oo naista tai miestä, paljon ennemmin mä ottaisin kavereita, jotka kanssa olis kavereita. Olis olemassa mulle.
Mä oon huomannut saman jutun myös, ei pää kestä loputtomiin alkoholia jos sitä aina vetää unohtaakseen ja irrottaakseen. Jossain vaiheessa se alkoi vaan potkia vastaan. No, onhan niitä muitakin päihteitä.
Hei,
Täällä vielä kolmas sosiaalisesti epäonnistunut yksilö. Keksin tosin kyllä moniakin syitä sille, miksi sos. suhteeni rajoittuvat perheeseeni ja pariin lapsuudenystävään. Minä en ehkä voi väittää yrittäneeni kaikkea, mutta kuitenkin minusta tuntuu jotenkin epäreilulta se, että toiset jotenkin vain näyttävät saaneen laajan ystäväpiirin ja sosiaaliset taidot synnyinlahjana, mutta minun vain täytyy aikuisenakin opetella miten sitä toisten kanssa oikein toimitaan.
Tietysti se on myös sillä tavalla ikävää, että jos ei tunne ketään niin ei oikein voi tutustua potentiaalisiin seurustelukumppaneihinkaan. Ja sehän se vasta tuntuukin kurjalta jos ei ole kumppania vaikka toivoisi että olisi.
Itse olen kokenut ongelmaksi sellaisen ajan ja paikan löytämisen, jossa voisi luonnollisesti tutustua muihin. Jotenkin tuntuu siltä, että kun piireihin ei kerran ole päässyt niin se on sillä selvä, ja saat olla omassa seurassasi aina loppuun asti.
Olipa tuttua. Varsinkin tuo viimeinen virke pyörii vähän liian usein mielessä.
Itse olen erakoitunut melko pitkällä aikavälillä, mutta nyt kiinnostaisi tutustua immeisiin. Vaikeinta tuntuisi tosiaan olevan se, mistä ystävän ylipäätään löytäisi.. Jonkun mukavan tyypin, jonka kanssa tavata edes silloin tällöin. Tällä hetkellä elää pieni toivo, että ystävystyisin johon kuhun tulevaisuudessa uudessa opiskelupaikassa, kunpahan sellaiseen tulee ensin haettua.
Ja onneksi tosiaan niitä sosiaalisia taitoja voi harjoitella, vaikkapa miettimällä millaista ystävää itse arvostaisi...
Sama tilanne mullakin. Joskus ala-asteella olin vielä suosittu henkilö, taisin jopa voittaa jonkinnäköisen "paras kaveri"-stipendin meijän koulussa.
Sit ylä-asteella kaks parasta kaveria muutti pois, ja jostain syystä yhteydenpito katkesi kuin seinään. Jonnekkin jäi se sosiaalinen puoli minusta, toki sain pari kaveria, mutten enää ollut se "kaikkien kaveri". Nykyään olen lukiossa ja voi hyvin olla etten puhu kenellekkään muulle koko päivän aikana kuin kahdelle kaverilleni loukalla.
Kouluajan ulkopuolella en näitäkään tapaa. Toinen on varmasti vielä epä-sosiaallsiempi kuin minä, ja hänelle kelpaa hyvin tietokoneen edessä istuminen päivät pitkät. Toisella taas on oma kaveriporukkansa jossa hän liikku iltasin. Ikinä ei ole tullut kustua mukaan, vaikka koulussa ollaan vaikka kuinka hyviä ystäviä.
Olen kyllä miettinyt että mistä tällainen eristyminen johtuu. Yksi syy on varmaan se että minua ei kauheasti kiinosta ryyppääminen ja yleinen rellestäminen, jota muut harrastavat viikonloppusin.
Kun joskus uusia ihmisiä tapaa, niin yleensä menee hyvin siihen saakka kunnes keskustelu kääntyy alkoholiin tai tyttöihin. Kummastakaan ei paljon kokemusta ole joten on paras olla hiljaa.
Ei se alkoholi auta. Kaksi ensimmäistä kirjoittajaahan olivat omakohtaisesti ko. menetelmää kokeilleet, eikä toiminut... ;)
Mutta tosissaan, ikävä että menetit yhteyden kavereihisi.
Aina ei tosin varmaan voi ihan kaikkien kaveri olla. Luulisin, että tärkeää olisi löytää ne asiat ja ihmiset, joiden parissa viihtyy. Ehkä meidän kummanikin pitäisi keksiä jokin uusi kiinnostava harrastus?
Kämppiksesi rikkoo muuten soluasumisen sääntöjä, jos häiritsee yöaikaa sinua seksiharrastuksillaan. Lisäksi soluissa ei saa majoittaa tyttö- tai poikaystäviä.
Sanot vaan kämppikselle, että haluaisit nukkua yöllä ilman kiljumista yms. Luulenpa, että ahdistuksesi lievenisi edes vähän siitä.
Ei siinä seksissä ole mitään niin ihmeellistä, että siitä poikuudesta pitäisi päästä eroon ihan kenen tahansa kanssa. Sitä katuu myöhemmin, jos sen menettää jonkun yhdentekevän ihmisen kanssa. Eniten aina ihmetytttää, miksi naisilla voi olla hyvä itsetunto ja he ovat tyytyväisiä elämäänsä ilman miestä, mutta miehet tarvitsevat naista ja tulevat ihan reppanoiksi ilman naista. Jotenkin suomalaisilta miehiltä puuttuu terve itsetunto. Toinen puoli miehistä on näitä narsisteja, jotka kehuskelevat, kuinka saivat taas naisen isketyksi jne. Kai sinussakin on jotain hyvää.
Mieti vaikka joku näistä ja korosta sitä sekä kehitä muita hyviä ominaisuuksia:
-et ole lihava
-olet lihaksikas
-olet pitkä
-et ole kalju
-sinulla ei ole silmälaseja
-käytät piilolinssejä
-olet älykäs
-olet tyylitajuinen
-olet empaattinen
-et petä, vaikka tulisi siihen tilaisuus
-et ole alkoholisti, narkkari, ketjupolttaja
Itseään pystyy muokkaamaan halutummaksi. Lue naistenlehtiä, niin pääset naisten asioista enemmän jyvälle, koska naiset eivät kuitenkaan kestä sellaista miestä, joka puhuu vain koneista, moottoreista ja tietokoneista.
Minä olen kaunis, seksikäs, haluttu. Tunnen paljon ihmisiä ja olen oikein sosiaalinen. Silti olen tällä hetkellä yksinäisempi kuin koskaan aikaisemmin. Olen usein surullinen ja yksinäinen, mutta siihen olen tottunut. Minun luona kävi muutama viikko sitten eräs henkilö, jonka sanomiset romahduttivat elämäni. Olen eristäytynyt elämästäni. Menen töihin joka päivä ja tulen kotiin, jonne linnottaudun kaljapullon, syötävien ja telkkarin kanssa. Minulla on poikaystävä joka onkin ainoa ulkopuolinen joka tietää kuka kävi ja mitä sanoi. Mutta meidän suhde on aina ollut huono, en tunnu merkitsevän mitään. Olen varma, että yhessäkin ollaan vaan jonkun vedonlyönnin takia.
Se mitä oikeastaan piti sanoa, on se, että minä taas olen kateellinen niille tavallisen näköisille, ehkä joidenkin mielestä "rumille" ihmisille (en tarkoita, että pidän rumina, mutta haluan, että ymmärrätte mitä tarkoitan, eli en siis supermalleja ja kansikuvapoikia tarkoita). Näen (tai näin kun kävin vielä ulkona) sellaisia pareja jatkuvasti onnellisesti kävelemässä käsikädessä ja suukottelemassa toisiaan, halailemassa. Ja tunnen oloni niin kauhean yksinäiseksi ja aina mietin löydänkö koskaan ketään itselleni.
Pojat/miehet aina esim. netissä kuvien perusteella aina selittää et on varmaan ihana elämä ja kaikki ihanaa kun on niin nätti, mut ei se niinkään mene.
Eli kun vaan saisit jostain itsevarmuutta lisää ja et esim baarissa ollessasi mainosta sitä,että olet niin kauhea ja kamala omasta mielestäsi, niin kyllä sitä aikaseks alkaa saamaan. Luo uusi ulkokuori ja minäkuva. ajattele,että olet paras, mutta älä ole ylimielinen tai sellanen etova.
Mitäköhän selitän. Juon kaljaa yksinäni kotona ja istun netissä neuvomassa muille, että kuinka ei olisi yksinäinen. Säälittävää. Huoh..
Kyllä sä oot siinä ihan oikeessa, että ei oo ulkonäöllä hirveesti tekemistä sen kanssa, onko yksinäinen ja onneton vai ei... Mä itse olen sitä mieltä ettei ole rumia tai kauniita ihmisiä,on vain niitä joiden olemuksesta pitää tai sitten ei, ja se on paljon asenteista ja luonteesta kiinni.
Ei kai sulta kaikki noin totaalisesti voinut hävitä yhtäkkiä. Mieti sen ihmisen motiiveja, joka sut masensi ja kuinka vakavasti muiden puheet yleensä kannattaa ottaa. Joskus toisen sanomiset voi tehdä todella pahaa jälkeä tiedän, mutta rakenna uudestaan entistä vahvemmalle pohjalle.
Jos sun poikaystävä ei ole sen arvoinen, anna senkin mennä. Huonoa suhdetta ei kannata vaalia. Terveellä asenteella saat paljon parempaakin, etenkin jos oot vielä kaunis katellakin...=)
Se asia joka romahdutti mun elämän, on jotain mitä minä olen tehnyt jollekkin toiselle lapsena. Sitä ei voi perua ja vahinko on jo tapahtunut. En mä toisten sanomisista välitäkään tai anna niiden pilata mun elämää, mutta tämä asia on sellainen, että jos se ei tuntuisin pahalta mussa mä olisin todella paha ihminen.
Mut yritän oppia elämään sen kanssa.
On vaikeaa jättää poikaystävä, kun siitä kumminkin välittää niin paljon eikä haluaisin erota. Olen kyllä yrittänyt monesti.
pakkohan sun on. Me kaikki tahdään mokia, toiset pienempiä ja toiset isompia, ei voi tehdä muuta kuin katua. Joskus ei vaan voi. Kyllä sä vielä varmaan saat asioita parempaan järjestykseen, aika auttaa. Mä toivon kaikkea hyvää sulle.
Moi!! minulla oli myös samanlainen ku juttu kun olin nuorempi.nyt olen 21 v. en löytänyt poikaystävää ja se otti kyllä aika koville ku kaveri/ ystävät puhuivat koko ajan poikaystävistään ja se masensi todella paljon. mutta en luovuttanut .2 vuotta sitten netin kautta löysin itselleni poikaystävän. ja ollaan edelleen yhdessä ja kihloissa. että kyllä sinä joskus vielä löydät itselles naisen joka rakastaa sua sellaisena kun olet. sorry kirjoitus virheistä kirjoitan nopeasti ku pitäs tehdä läksyjä. ku huomenna on taas koulua. mutta hyvää jatko sinulle ..
vaatimuksia. Ja ennen kaikkea säälittelemästä itseäsi. Sullahan on tallella vielä! Nuoruus ja kaikki mahdollisuudet!
Sinulla näyttää olevan niin ylikireät normit, heitä ne hemmettiin ja rentoudu. Et takuulla ole ainut jolla ei ole tyttöystävää 21-vuotiaana! Vielä ehtii ja mainiosti! Ensimmäiseksi jätä kauhea kaljan latkiminen ja rupea vain juttelemaan naisten kanssa ihan jokapäiväisiä asioita. Useimmat naiset ei halua mitään hirveätä moottoriturpaa ja supliikkiveikkoa, päin vastoin vaan kaverin joka puhuu ihan ystävällisesti ja tavallisesti tavallisista asioista.
Kuvittele että juttelisit vaikka siskollesi, siitä se lähtee. Ei sitä tarvitse esittää mitään ihmeellistä vaan ole vain oma itsesi.
Kännissä mokaat kaiken ja sekin pilaa jos nainen näkee miten kuolasuussa häntä jallitat sänkyysi.
itse olen 31 vuotias mies helsingistä enkä usko ikinä löytäväni ketään. Olet vasta 21 vuotias elämä edessä löydät varmasti jonkun. Masennuksestani johtuen ihmis-suhteiden löytäminen on todella vaikeata, ihmiset aina vaan jaksavat loukata eikä välitä ne ymmärtäisivät jos itse joutuisivat samaan tilanteeseen, ja vielä haluaisin kertoa että 30 vuotis syntymä päivillä ei ketään käynyt vaikka se monille on iso päivä sitä jäin kaipaamaan että olis voinut niitä kavereiden kanssa viettää, nuoruuteni olen hukkaan elänyt. viimeisin kolhu elämässäni oli kun menetin työpaikkani, sain potkut pienistä virheistä ja tulevaisuudelta meni kokonaan pohja kun vaan olis joku joka tukis ettei tarttis näitä yksin kestää. En juuri muuta ajatte kun kuolemaa ei kukaan kuitenkaan välitä jos kuolen, älä huoli löydät varmasti lähitulevaisuudessa jonkun.
Hei!
Ensiksi sanoisin: Älkää vain tehkö mitään peruuttamatonta kuten itsemurhaa! Mitä hyötyä siitä olisi? Nimimerkki "tommi": Älä ajattele niin kuin viestissäsi kirjoitit!
Noita ikäviä uutisia saa joka viikko lukea lehdistä. Toivottavasti edes tämän viestin lukijat ymmärtävät olla tekemättä tyhmyyksiä.
Itsekin olen 21-vuotias ja melko yksinäinen. Koskaan en ole edes suudellut ketään! Opiskelen yliopistossa ja olen absolutisti. Kyllä minäkin tunnen itseni usein yksinäiseksi, muuten ole kuitenkaan joutunut huuhtomaan päätäni millään viinalla tai vastaavalla.
Itse ainakin löydän suunnatonta mielenkiintoa esimerkiksi tietokoneista ja luonnontieteistä. Kun ajattelen fysiikkaa, lähes kaikki muu unohtuu. Kokeilkaa tekin jotain vastaavaa! Kunpa tietäisitte sen mielihyvän tunteen, kun tajuaa jonkin fysiikan/matematiikan jutun, jota ei ennen ole tajunnut! Se on hauskaa!
Esimerkiksi fysiikkaa voi päästä opiskelemaan melko helposti. Katsokaa vaikkapa http://www.phys.jyu.fi/.
Onhan opiskelu toisaalta aika raskasta ja yleensä tuntuu aika kurjalta, jos ei saa jotain kurssia läpi, mutta ainahan voi yrittää uudelleen. :-)
Opiskelusta saa opintotukea, ja ainakin minä olen tavannut ihan mielenkiintoisia ihmisiä opiskelun ansiosta. Ainoa huono puoli on se, että kaikki riennot ovat lähes aina yömyöhään ja ne eivät oikein sovellu absolutisteille. Olen myös ujo, joten vastakkaista sukupuolta on vaikea "tavoittaa".
Kaiken kaikkiaan tunnen olevani aika onnellinen. Toivottavasti te muutkin olette!