Älkää töötätkö

Tik Tok-kanavalta liikkeelle lähtenyt "villitys" kehottaa antamaan äänimerkin siltojen kohdalla, jos siellä on lapsia näyttämässä merkkiä. En tiedä tämän kampanjan tarkkoja ohjeita, mutta joten näin se menee ja koskee rekkoja.

Tämä höpötys on syytä lopettaa. Turha tööttäily on häiritsevää, joku voi olla nukkumassa ja äänimerkin ääni kaikuu betonirakennelmista kauas. Auton äänimerkki on varoittamista varten, eikä mikään sirkuksen torvi!

Lisäksi, kaikki liikenteeseen liittyvät temput ovat tuomittavia, varsinkin kun temppujen tekijöinä on lapsia jotka eivät ymmärrä vaaroja. Yksi lapsi kuoli Suomessakin ratapihalla tälläisen tyhmän temppuilun vuoksi ja tempun aihe oli saatu juuri netin palstoilta.
6240
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tuo ilmiö on levinnyt moneen maahan. Tenavat odottaa sillalla, että ali menevällä tiellä menee rekka tai kuorma-auto, ja näyttää sitten kädellä merkkiä että tööttää. Harmitonta hupia tuo on muuten, mutta lapsi ei aina muista olevansa tien varressa, eli tarkkana saa autoilijat olla. Täällä päin tuo villitys on onneksi menossa jo ohi.

Äänestä

Rekkakuskien pitäisi olla tööttäämättä, niin asia unohtuu. Olen samaa mieltä, tiet, rautatiet tai vaikkapa joet eivät ole leikkipaikkoja tai jonkun haasteen suorituspaikkoja.

Äänestä
  • Luulen, että juuri noin on tapahtunut. Kuskit eivät ole töötänneet, jolloin lasten mielenkiinto koko asiaa kohtaan on loppunut.

    Äänestä

Koko tiktok-palvelu pitäisi sulkea ja kieltää lailla. Siellä liikkuu aivan sairasta materiaalia (esimerkiksi hengenvaaralliset "haastevideot" joita kakarat tekevät).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tik Tok-kanavalta liikkeelle lähtenyt "villitys" kehottaa antamaan äänimerkin siltojen kohdalla, jos siellä on lapsia näyttämässä merkkiä. En tiedä tämän kampanjan tarkkoja ohjeita, mutta joten näin se menee ja koskee rekkoja.

Tämä höpötys on syytä lopettaa. Turha tööttäily on häiritsevää, joku voi olla nukkumassa ja äänimerkin ääni kaikuu betonirakennelmista kauas. Auton äänimerkki on varoittamista varten, eikä mikään sirkuksen torvi!

Lisäksi, kaikki liikenteeseen liittyvät temput ovat tuomittavia, varsinkin kun temppujen tekijöinä on lapsia jotka eivät ymmärrä vaaroja. Yksi lapsi kuoli Suomessakin ratapihalla tälläisen tyhmän temppuilun vuoksi ja tempun aihe oli saatu juuri netin palstoilta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu