Erik Enderin puisto: kenen idea?

Anonyymi

Typerä puiston ruotsalainen nimikin jo kertoo pieleen menneestä suunnittelusta kaikin tavoin.
Uuden kolkon puiston tilalle olisi voinut laittaa tunnin parkkipaikkoja viereisessä kirjastossa ja virastoissa asioiville, kuten myös tyhjänä olevalle torialueelle. Valkeakosken keskustassa on torialue pysäköintialuetta, vain toripäivinä rajoitetaan alueella pysäköintiä.
Eipä juuri tule kirjastossa käytyä, koska autoa ei saa järkevästi parkkiin.

Muutamat lähistössä olevat katuparkit ovat toteutettu idioottimaisesti, ne on erotettu rotvallikivillä ajoväylästä. Eli autoa parkkeeratessa täytyy ajaa vinosti lähes 10 cm korkean kivireunan yli, tuota kiven reunaa ei ole pyöristetty ja ne ovatkin mustanaan renkaista irronnutta kumiainesta.
Nastarenkaista lähtee joka kerta pysäköidessä irti muutaman nasta ja renkaan sivujen kudoksiin voi tulla vaurioita.

Ihmetystä herättää myös keskustan muu rakentaminen, kerrostalot ovat väljien maisemien kunnassa sijoitettu niin lähelle tosiaan, että useimpien asuntojen parvekkeelta ja ikkunasta näkyy vain toisen talon seinä. Tiheä rakentaminen tietää myös lisäkustannuksia talvikunnossapidolle, lumelle ei ole läjitystilaa, se on joka kerta kauhakuormaajalla lastattava ja kuljetettava kuorma-autolla pois.

14

1182

    Vastaukset 14

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Nää on niitä suunnittelijoiden kukkia jotka ei palvele niiden maksajia eikä käyttäjiä siten kuin pitäisi. Lappuliisojen ihanneparkkeja laputtaa veronmaksajien autoja jotka ensimmäisen ja viimeisen kerran sattuu parkkeeraamaan vaika nyt edes 15 minuutiksi. Eli perse edellä puuhun tehty muka nykyaikaista sutta.

    • Anonyymi

      Muut pysäköintipaikat täytyy poistaa, tai tehdä niiden käyttö vaikeaksi, jotta uuteen pysäköintitaloon saadaan maksavia asiakkaita.
      Tampereen tauti on iskenyt myös Lempäälän kuntaan, rakennetaan kallista ja monumentaalista ideologia edellä. Sillä ei ole väliä, palvelevatko ratkaisut kuntalaisia.

    • Anonyymi

      Laita kunnalle lasku itsekin laitoin kun autoni teloin hidastetöyssyyn. Lempäälän kunta hallitus ja johto täynnä idiootteja

    • Anonyymi

      Turpaan vedän jos nään jonkun tässä maalaispitäjässä pysäköintivirhelappuja kirjottavan tämä on lupaus

    • Anonyymi

      Erik ender on satavarmasti joku DEMARI. Vaihtakaa puistoksi mörkö anttilan puisto

      • Anonyymi

        Erik Ender on demari, tai ruotsalainen homo.
        Homompaa nimeä puistolle on vaikea keksiä, onnitelut nimen kehittäjälle.


    • Anonyymi

      Puistossa on hiljaista.Luulen että ihmiset pelkäävät siellä olla ja erik enderin kummittelevan ja janoavan demari kostoa??

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Ruotsalainen loinen, joka eli suomalaiselta kansalta imetyillä varoilla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ruotsalainen loinen, joka eli suomalaiselta kansalta imetyillä varoilla.

        Erik Herra oli kyllä aivan suomalainen, niin äitinsä kun isänsäkin suvusta. Tietääkö arvon kirjoittajat, että tuohon aikaan suomessa vallitsi ja hallitsi vielä ruotsi-suomen aika ja sivistys, nimetkin oli sen mukaisia. Ryssä vallotti suomen myöhemmin ja kansalaisten totuttelu ryssän vallan alle kyyristymisestä on surkeata historiaa näihin päiviin saakka.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Erik Herra oli kyllä aivan suomalainen, niin äitinsä kun isänsäkin suvusta. Tietääkö arvon kirjoittajat, että tuohon aikaan suomessa vallitsi ja hallitsi vielä ruotsi-suomen aika ja sivistys, nimetkin oli sen mukaisia. Ryssä vallotti suomen myöhemmin ja kansalaisten totuttelu ryssän vallan alle kyyristymisestä on surkeata historiaa näihin päiviin saakka.

        Ruotsinkielinen oli, juuri niitä joiden muita korkeampi elintaso revittiin tavallisten ihmisten selkänahasta. Häpeällistä nimetä puisto tuollaisen loisen mukaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ruotsinkielinen oli, juuri niitä joiden muita korkeampi elintaso revittiin tavallisten ihmisten selkänahasta. Häpeällistä nimetä puisto tuollaisen loisen mukaan.

        Puhutte Lempäälän kirkkoherra Erik Edneristä,jonka mukaan puisto on saanut nimensä. Hän olimyös aloitteentekijänä 1700- luvun lopulla Tampereen kaupungin perustamisessa.


    • Anonyymi

      On loppunut kokonaan kirjastossa käynti, kun uuden kirjaston lähellä ei ole pysäköintitilaa, vain tuulen huuhtoma suuri aukio. Aikaisemmin tuli käytyä viikottain siinä vanhassa kirjastossa, auton sai kätevästi edustalle parkkiin, ei siinä montaa ruutua ollut, mutta yleensä riittävästi.

    • Anonyymi

      Mene linja autolla kylälle vai etkö jaksa kävelle pysäkille

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      110
      2311
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      23
      1014
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      912
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      906
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      583
      855
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      845
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      738
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      670
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      68
      641
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      30
      627
    Aihe