Kiinailmiö 2

Teimme firmassamme viime syksynä kovan päätöksen:
Valmistustoiminnot siirrettiin kokonaan
Liettuaan.

Nyt ensimmäinen neljännesvuositilinpäätös
osoittaa 86% kasvua käyttökatteessamme.

Demareiden kannattaa nyt mennä itseensä, ja miettiä kannattaisiko sittenkin luopua nykyisestä
näivetyspolitiikasta, jolla teollinen
tuotanto savustetaan maasta ulos!

Varmaa on, että Kiinailmiö voi hyvin!
272
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

KAUAN KIINAILMIÖ VOI JATKUA?

LIETTUASSA TÖNTEKIJÄT JÄRJESTÄYTYVÄ AIVAN SAMOIN KUIN SUOMESSA.

JÄRJESTÄYTYMINEN LEVIÄÄ KOKO MAAILMAAN!!!

HUOMIOI TUO!!!

Äänestä
  • Isot voitot kerätään jopa vuodessa tai kahdessa.
    Jo se riittää kattamaan tuotannon siirrosta aiheutuneet kustannukset.

    On selvää, että aina tulee olemaan alueita, joissa
    palkkataso on matala. Näinollen on turhaa
    demarihölynpölyä kuvitella työntekijöiden järjestäytymisen lopettavan kiinailmiön.

    Demareiden punakaartipolitiikan lopettaminen
    on ainoa keino saada suomalaiselle teollisuudelle
    uutta vauhtia!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ins. kirjoitti:

Teimme firmassamme viime syksynä kovan päätöksen:
Valmistustoiminnot siirrettiin kokonaan
Liettuaan.

Nyt ensimmäinen neljännesvuositilinpäätös
osoittaa 86% kasvua käyttökatteessamme.

Demareiden kannattaa nyt mennä itseensä, ja miettiä kannattaisiko sittenkin luopua nykyisestä
näivetyspolitiikasta, jolla teollinen
tuotanto savustetaan maasta ulos!

Varmaa on, että Kiinailmiö voi hyvin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu