Olen mielestäni varsin tavallisen ikäiseni (30v) naisen näköinen, normaalipainoinen, pukeudun siististi, meikkaan kevyesti. Saan kuitenkin melko usein ikävää palautetta, välinpitämätöntä ja jopa vihamielistä kohtelua ihmisiltä, joiden silmää en syystä tai toisesta miellytä. Kasvoissani ei ole epämuodostumia, mutta ilmeisesti piirteeni ovat jollain tavalla "kolhot" ja epänaiselliset. Olen saanut osakseni haukkuja ja hyi vittu-kommentteja tuiki tuntemattomilta ohikulkijoilta, sääliviä/halveksivia katseita miehiltä, ynseää asiakaspalvelua miespuolisilta kassoilta. Tiedän, että minun pitäisi kasvattaa paksumpi nahka ja olla välittämättä ihmisten pinnallisuudesta, mutta välillä sitä on vain niin vaikea kestää.
Muita, jolla vastaavanlaisia kokemuksia?
Ulkonäköni karkottaa ihmiset
16
918
Vastaukset
- Anonyymi
Lakkaa murehtimasta, syö, nuku, runkkaa, harrasta, käy töissä tai opiskele. Et tarvitse muita.
- Anonyymi
Jokainen saa joskus kritiikkiä ulkonäöstään, vaikka olisi kuinka kaunis!
Kunhan kuluu vielä parikymmentä vuotta, kritiikki kyllä loppuu. - Anonyymi
Kauneus ei ole samannäköisyyttä, persoonallinen on sopivaa https://youtu.be/yDKYK-9yh7o
- Anonyymi
Minä lupaan rakastaa sua vaikka ikäeroa on, miten saan yhteyden?
- Anonyymi
Mua ei ikinä ole sanottu kauniiksi ,paitsi miehet jotka etsii seksiseuraa ja joile kelpaa minkä näköinen vaan.Mulla on ruusufinni mutta sinut asian kanssa,koska siihen ei ole hoitokeinoa niin se on helpompi hyväksyä.Ihmiset katsoo kasvojeni punaisuutta mutta mitä sitten.Sain diagnoosin vasta muutaman vuosi sitten jonka jälkeen ymmärsin ettei sitä pystytä parantaa lopullisesti.Pari kertaa viikossa saan käyttää antibioottivoidetta,joka auttaa sen hetken kun voide vaikuttaa.Jos mä olisin saanut tämän diagnoosin 25 vuotta sitten niin olisin silloin hyväksynyt kasvojen punaisuuden jo silloin.
Ei kannata liikaa miettiä sitä mitä muut sun ulkonäöstä ajattelee. Itsetunnon ei pitäis olla kiinni siitä että ihmiset tuijottaa. - Anonyymi
Onneksi me kaikki olemme rumia sitten vanhoina, ei tarvitse omia erityisiä piirteitä hävetä.
t. ruma ukko - Anonyymi
Jos mua joku haukkuisi rumaksi julkisella paikalla, niin vastaisin näin " no onneksi se olen minä, etkä sinä itse, niin elämäsi tuntuu kenties vähän helpommalta ".
Minusta on aika ikävää, jos toisen ihmisen ulkonäkö saa jonkun toisen tuntemaan oman olonsa jollain tavoin huonoksi.
Jos tai kun joku haukkuu, niin sehän tarkoittaa enimmäkseen, ettei hänellä itsellään ole hyvä olla, ja purkaa oloaan ulkopuolisille.
Ja jos yhtään osaa ajatella toista ihmistä, niin voisi miettiä, kuinka ikävät puheet ja sanat loukkaavat. Haluaisiko itse tulla kohdelluksi samalla tavoin, tuskin. - Anonyymi
Kuvittelet kaiken huonon itsetuntosi vuoksi. Ei kellään normaalijärkisellä aikuisella ole aikaa tai halua miettiä muiden ulkonäköä. Kyllä ne syyt huonoon asiakaspalveluun yms ovat muualla. Ihmisillä kun on oma henkilökohtainen elämä. Kaikki ei johdu ulkonäöstäsi.
- Anonyymi
Sellaista gaslightingia taas. Ulkonäkö nyt vaan vaikuttaa ihan tutkitustikin siihen, millaista kohtelua ihmisiltä saa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sellaista gaslightingia taas. Ulkonäkö nyt vaan vaikuttaa ihan tutkitustikin siihen, millaista kohtelua ihmisiltä saa.
Hohhoijaa. Ehkä jos näyttää täysin epämuodostuneelta tai poikkeuksellisen rumalta. Harva kuitenkaan sitä on. Kaikki muu on pinnallista vouhotusta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sellaista gaslightingia taas. Ulkonäkö nyt vaan vaikuttaa ihan tutkitustikin siihen, millaista kohtelua ihmisiltä saa.
Melko tärkeä ihminen sun täytyy olla jos kuvittelet että ulkonäkösi on kaikkien ihmisten mielessä. Ajattele nyt v*ttu järjellä? Et taida tavallista arkea elää ollenkaan.
Haluatko 100% rehellisen arvion/ palautteen kuvastasi?
Jos haluat kuulla onko ulkonäössäsi oikeasti jotain silmiinpistävää erityistä, niin laita tulemaan..Saat varmuuden asiasta.- Anonyymi
En ole aloittaja, mutta ihan näin yleisesti voin mainita, ettei yksi ihminen pysty kertomaan kuin ainoastaan oman mielipiteensä jonkun toisen ulkonäöstä.
Joku voi pitää jotain tiettyä piirrettä ihmisessä kauniina, kun taas jotain toista sama piirre ei välttämättä miellytä yhtään.
Valitettavasti joskus ihmiselle riittää yksi ainoa ikävä mielipide, joka voi aiheuttaa suurta haittaa tälle ihmiselle, esim. ongelmia itsetuntoon tms.
Itse en ainakaan tykkää arvostella ihmisiä ulkonäön perusteella, mehän kun ei omalle ulkonäölle loppujen lopuksi paljoa voida.
Erilainenkin voi olla kaunista.
- Anonyymi
Kävin kierroksella iräsatamassa... näin miehen, kävin kysymässä onko hän yksin... lähdössä oli, ei siis tärpännyt... etsin miestä täyttämään tyhjyyttä elämässäni... ei löydy..
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude15913689Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t789882Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h999182Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k218219Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk446800Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy426209Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1506205Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua945134Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri243645En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen
Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä4031332