Ennustus tulevasta Perussuomalais-puolueen kohdalla

Tämä mittauksiin perustuva arvio persujen kannatuksesta ja kohtalosta lähiviikkojen, ja kuukausin parin vuoden osalta.

Perusteina olen käyttänyt viimeisten kannatusmittauksien tuloksia enne vaaleja ja niiden jälkeen ja verrannut niitä tapahtuneeseen, vaalien antamaan tulokseen.
Gallup enennen vaaleja 21,6 %, kannatus vaaleissa 14,5 % ja galluptulos pari viikkoa sitten,17,8 %.

Ja ne valeet, ne käy yhä paksummaks
ja ne persut, ne käy yhä tyhmemmäks
Ja se kannatus, se käy yhä piennemäks
ja se mölinä, se käy yhä suuremmaks
ja se hulluus, se käy yhä hurjemmaks
ja se väkivalta, se käy yhä julmemmaks

Vaikka persut eivät mistään mitään ymmärrä, varsinkaan luonnontieteistä, mutta nyt he ottavat oppia luonnosta, sen pienistä soluista, jotka lisääntyvät jakautumalla.
Seuraavien viikkojen aikana näemme, että Persupuolue lisääntyy jakautumalla vähintään kolmen osaan! Ehkä alussa kahteen, mutta ennen kun eduskuntavaalit ovat, on 14,5 prosentin puolue jakautunut vähintään kolmeksi kilpaa mölyäväksi rikolliseksi väkivaltaa ihaileviksi ja sitä käyttäviksi hölmöläisjoukoiksi, todellisiksi roskasakeiksi.

122

732

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mahdetaanko kokouksessa mitata kallot, jotta paljastetaan mahdolliset soluttautuneet antipersut kokousväestä?

    • Anonyymi

      Vajakit keskustelee taas viisaita.

      • Anonyymi

        Elämäänsä vittuuntuneen katkeran ihmisen provoamista oman ahdistuksen helpottamiseksi.

      • Anonyymi

        Löysitpähän kerrankin itsellesi kaltaistasi seuraa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Löysitpähän kerrankin itsellesi kaltaistasi seuraa?

        Harvinaisen hyvä avaus joka osuu naulankantaan. Kiitos.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Harvinaisen hyvä avaus joka osuu naulankantaan. Kiitos.

        Heh,,,sinä 🍌 se et pääse eroon tavastasi kiitellä itse kirjoittamiasi avauksia ja viestejä mutta niiden peukuttelun jätit pois kun sille naurettiin tarpeeksi kauan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heh,,,sinä 🍌 se et pääse eroon tavastasi kiitellä itse kirjoittamiasi avauksia ja viestejä mutta niiden peukuttelun jätit pois kun sille naurettiin tarpeeksi kauan?

        En ole avauksen tekijä. Avaus on silti hyvä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole avauksen tekijä. Avaus on silti hyvä.

        Vajaan aivokapasiteetin omaavan punikin avauksia päivittäin, valuvika vaivaa ruohonjuuritasolta päättäjiin, korjattua ei saa edes velkarahalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole avauksen tekijä. Avaus on silti hyvä.

        Väsynyttä, niin väsynyttä..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väsynyttä, niin väsynyttä..

        Riika ei omien sanojensa mukaan halua puheenjohtajaksi. Silti hänet valitaan puheenjohtajaksi. Miksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Riika ei omien sanojensa mukaan halua puheenjohtajaksi. Silti hänet valitaan puheenjohtajaksi. Miksi?

        Soveliain ehdokas avaamaan persuille oven hallitukseen. Muita tyhmiä kysymyksiä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Soveliain ehdokas avaamaan persuille oven hallitukseen. Muita tyhmiä kysymyksiä?

        "Kokoomus seuraa mielenkiinnolla myös perussuomalaisten elokuun puoluekokousta. Todennäköisesti Jussi Halla-ahon puheenjohtajan nuijan perii Riikka Purra, ehdokkaita on muitakin.

        Orpo sanoo, että mitään puoluetta ei pidä demokratian kannalta demonisoida, eikä perussuomalaisilta kannata sulkea hallitusovea."

        IS 31.7.2021

        "Halla-aho ei sulje pois mahdollisuutta hallitusyhteistyöstä kokoomuksen kanssa. Hän sanoo IS:lle, ettei puolueella ole periaatteellista syytä kieltäytyä yhteistyöstä kenenkään kanssa.
        – Jos meille on mahdollista jossain hallituskokoonpanossa edistää itsellemme ja äänestäjille tärkeitä asioita, niin kyllä me olemme valmiita hallitusyhteistyöhön."

        IS1.8.2021

        Halla oli este persujen pääsemiseksi hallitukseen joten ao. hyppäsi johdosta "syrjään" tehden tilaa Purralle jonka kasvoilla persuille aukeaa ovi hallitukseen. Laskelmoitu veto jonka politiikan asiantuntijat toi julki samana päivänä kun Halla ilmoitti ettei asetu ehdolle seur. puh.joht.kisaan ja palstan hitailla käyvä folihattu miettii vieläkin syitä sille, miksi Halla hyppäsi syrjään ja Putta tulee tilalle? Vaatien naisvihaajana Purran tilalle jotain takarivin tuntematonta rivien hajottajaa jonka valinnalla persut varmistaisi vain sen, että ovi hallitukseen pysyisi jatkossakin kiinni.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Elämäänsä vittuuntuneen katkeran ihmisen provoamista oman ahdistuksen helpottamiseksi.

        Älä nyt, käsität väärin! Minä oikea Osmium 76 iloitsen ja riemuitsen Perusuomalaisten loistavasta vaalituloksesta 14,5 %. Mutta vielä enemmän riemuitsen siitä, että tämä vihan, kaunan ja kateuden puolueen kannattaja vähenevät kiihtyvällä nopeudella!
        Pastori, myöhemmin kirkkoherra Salpakari Linnan romaanisarjassa Täällä pohjantähden alla sanoi: "Kyllä Herra laittaa perkeleellekin aikansa..."
        Ei Suomessa voi loputtomasti valehtelemalla kannatustaan nostaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heh,,,sinä 🍌 se et pääse eroon tavastasi kiitellä itse kirjoittamiasi avauksia ja viestejä mutta niiden peukuttelun jätit pois kun sille naurettiin tarpeeksi kauan?

        Hyvä kommentti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä kommentti.

        Siinä toinen omien kommenttiensa kehuja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vajaan aivokapasiteetin omaavan punikin avauksia päivittäin, valuvika vaivaa ruohonjuuritasolta päättäjiin, korjattua ei saa edes velkarahalla.

        Miten aiot mitata minun tietoja ja taitoja? Voi olla että sinun ja muiden alikoulutettujen höpönassujen tiedot eivät riitä esimerkiksi kemiassa, fysiikassa, ympäristönsuojeluun liittyvissä asioissa, historiasta ja yleistiedosta puhumattakaan.
        Aloittakaamme ympäristönsuojelusta,. Ilmasto on muuttunut. Vai väitätkö vastaan? Kerro miten ilma ympärillemme, siis maapallon kaasukehä lämpiää ja miksi. Kerro oma näkemyksesi, niin nauramme yhdessä tyhmyydellesi.
        Miksi ei ilmakehän typpi ja happi yhdy?
        Kerro vastauksesi, tai oma mielipiteesi.

        Tuo yllä on minun, oikean Osmium76 kirjoittama ja varmaa oikeaa Osmiumia. Ei minun tarvitse itselleni vastata, eikä peukuttaa, ei myöskään valehdella ja vääristellä, sillä kirjoittamani raaka totuus riittää samaan persut raivon valtaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Riika ei omien sanojensa mukaan halua puheenjohtajaksi. Silti hänet valitaan puheenjohtajaksi. Miksi?

        Riikka Purra uhraa itsensä persu aateen vuoksi.Hänellä ei ole rikosrekisteriä joten hän on yksi harvoista persuista joilla on pieni mahdollisuus päästä joskus ehkä ministeriksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väsynyttä, niin väsynyttä..

        Harhaisuutta, puhdasta harhaisuutta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Soveliain ehdokas avaamaan persuille oven hallitukseen. Muita tyhmiä kysymyksiä?

        Esitetty kysymys ei ollut tyhmä saati aiheeton. Ehkä pitäisikin nyt sitten kysyä, onko tilanne puolueessa todella noin huono ehdokasasettelun kohdalla, että puheenjohtajaksi ajetaan henkilöä, joka on selvästi osoittanut epävarmuutensa haluttomuudellaan puolueen keulakuvaksi?

        Pahasti näyttää siltä, että Halla-ahon astuessa syrjään puolue joutuu vapaapudostukseen. Kyyti tulee olemaan kylmää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Elämäänsä vittuuntuneen katkeran ihmisen provoamista oman ahdistuksen helpottamiseksi.

        On se ihmeellistä, että peruisssa on valtava lauma Hakkaraisen yliopiston psykiatrian desantteja. Mutta miksi heillä ei ole lääkärinoikeuksia?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Soveliain ehdokas avaamaan persuille oven hallitukseen. Muita tyhmiä kysymyksiä?

        HS:n kannatuskysely 21,6 %, todellinen kannatus vaaleissa 14,5%.
        Vielä lisää mölyä ja se viimeinenkin järjenripe pois, niin kyllä pölhöpersujen mielestä kannatus on yli 50%. Totuus on tietysti toinen, mutta eihän se koskaan ole persuja kiinnostanut. Persut ovat kaikissa tärkeissä asioissa väärässä. Ja mikä on surullista, he ovat aina, siis aina väärässä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Heh,,,sinä 🍌 se et pääse eroon tavastasi kiitellä itse kirjoittamiasi avauksia ja viestejä mutta niiden peukuttelun jätit pois kun sille naurettiin tarpeeksi kauan?

        Avaaja ei ole diplomiekonomihätäpaskabanaani, ei totta totisesti, eihän banaaniboju osaa edes välttävästi suomea.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Kokoomus seuraa mielenkiinnolla myös perussuomalaisten elokuun puoluekokousta. Todennäköisesti Jussi Halla-ahon puheenjohtajan nuijan perii Riikka Purra, ehdokkaita on muitakin.

        Orpo sanoo, että mitään puoluetta ei pidä demokratian kannalta demonisoida, eikä perussuomalaisilta kannata sulkea hallitusovea."

        IS 31.7.2021

        "Halla-aho ei sulje pois mahdollisuutta hallitusyhteistyöstä kokoomuksen kanssa. Hän sanoo IS:lle, ettei puolueella ole periaatteellista syytä kieltäytyä yhteistyöstä kenenkään kanssa.
        – Jos meille on mahdollista jossain hallituskokoonpanossa edistää itsellemme ja äänestäjille tärkeitä asioita, niin kyllä me olemme valmiita hallitusyhteistyöhön."

        IS1.8.2021

        >Jos meille on mahdollista jossain hallituskokoonpanossa edistää itsellemme ja äänestäjille tärkeitä asioita, niin kyllä me olemme valmiita hallitusyhteistyöhön."<
        Tässä lehtijutussa Pölhöpersu Petteri Orpo haluaa perussuomalaiset samanlaiseen hallitusyhteistyöhön kuin oli Juha Sipilän kyykytys- ja kurjustushallituksessa.
        Yleissitovuus pois, samoin palkansivukulut, lapsilisät, palkalliset vuosilomat, sairausajan palkka jne.
        Persiit, anteeksi perussuomalaiset onnistuivat Sipilän hallituksessa ja myöhemmin oppositiossa ollessaan heikentämän huomattavasti palkansaajien, työttömien ja kaikkein heikommassa asemassa olevien asemaa.
        Persujen ahkera työ heikommassa asemassa olevien olojen heikentämisiksi oli esimerkillisen ahkeraa, itseään säästämättä he olivat valmiit suorastaan lapioimaan rahaa rikkaille ja Vakuutuskuorilla ja muilla vastaavilla he tekivät veronkierrosta laillista.
        Eivät taida nämä meidän persut olla samaa mieltä kuin siitä, että palkansaajien ja heikommassa asemassa olojen kurjistamisesta ja siitä, että tosi rikkaat tarvitsevat suuret veronalennukset ja siitä, että palkansaajin oikeudet on saatava minimiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Harhaisuutta, puhdasta harhaisuutta.

        Hullua mutta totta. Aivan täysin linjassa persujen ajatuksenjuoksun kanssa.

      • Osmium76 kirjoitti:

        Tuo yllä on minun, oikean Osmium76 kirjoittama ja varmaa oikeaa Osmiumia. Ei minun tarvitse itselleni vastata, eikä peukuttaa, ei myöskään valehdella ja vääristellä, sillä kirjoittamani raaka totuus riittää samaan persut raivon valtaan.

        Miksi persupellet eivät vastaa?
        Täysjärkisiä ei totta totisesti siellä ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Soveliain ehdokas avaamaan persuille oven hallitukseen. Muita tyhmiä kysymyksiä?

        Tyhmä vastaus: Vaalit kait tuon ratkaisee ei Riika .

    • Anonyymi

      Peppuliinit toki ovat valmiita hallitukseen. Siinä on vain yksi pikku juttu. Vaativat muilta kompromisseja, sekä ymmärtävät sen tärkeyden. Mutta itse eivät ole valmiita joustamaan omista tavoitteistaan, kuten Halla haastattelussa sanoi. Persufani vain jätti sen lainauksestaan pois, sen kiusallisuuden takia.

      Eli persut ovat tulevaisuudessakin ikuinen oppositiopuolue. Ei siis mitään uutta auringon alla, eikä Täällä ei ole mitään nähtävää. Hajaantukaa.

      • Anonyymi

        Asettamalla hallitukseen menolle riittävän kovat ehdot, persut varmistavat sen, ettei persujen tarvitse jatkossakaan kantaa vastuuta mistään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asettamalla hallitukseen menolle riittävän kovat ehdot, persut varmistavat sen, ettei persujen tarvitse jatkossakaan kantaa vastuuta mistään.

        Paitsi että Halla-aho toistelee jo kyllästymiseen asti kuinka hän tiedostaa kuinka hallitukseen pääseminen edellyttää kompromisseja joihin hän on valmis. Viimeksi tänään:

        "Halla-aho toteaa perussuomalaisten ymmärtävän, että hallitusohjelmat ovat aina kompromisseja"

        ps Anna kun arvaan seuraavaksi sinä banaani väität TAAS kuinka persut tekevät kaikkensa päästääkseen kantamaan vastuuta?

        loogisuus ei ole yhdenkään foliohatun suurimpia vahvuuksia päinvastoin.

      • Anonyymi

        Heh...Hajaantukaa...Ja äänessä tyyppi joka itse aina hajoaa.

        Mitä Halla tarkoittaa on se, ettei hänen johtamansa persut ole kuten Soinin persut jolle riitti hallitukseen pääsemiseen yksin se, että puoluejohto sai salkkunsa vaan salkkujen lisäksi Hallan persut vaatii hallitusohjelmaan jotain persuille tärkeää ehtona hallitukseen hyppäämiselle siinä missä Soini ei saanut edes huvikuunariveroaan läpi - NADA - EI mitään.

        Lue ja yritä foliohattu vihdoin ja viimein ymmärtää lukemasi. Toinen vaihtoehto eli valitsemasi on tietenkin se, että jatkat harhojesi esillle tuomisen parissa hihitellen kuin pehmeäpäinen mitä toki oletkin ymmärtämättä koskaan kuinka ainoa ihminen joka on koko ajan aiheesta riippumatta pihalla kuin lumiukko. Sitä ne harhat teettää..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paitsi että Halla-aho toistelee jo kyllästymiseen asti kuinka hän tiedostaa kuinka hallitukseen pääseminen edellyttää kompromisseja joihin hän on valmis. Viimeksi tänään:

        "Halla-aho toteaa perussuomalaisten ymmärtävän, että hallitusohjelmat ovat aina kompromisseja"

        ps Anna kun arvaan seuraavaksi sinä banaani väität TAAS kuinka persut tekevät kaikkensa päästääkseen kantamaan vastuuta?

        Ainahan Halla-aho on ymmärtänyt kompromissien tekemisen merkityksen. Kannattihan jo 2015 Persujen hallitukseen menemistä.

        Se on sitten eri asia, miten hän ymmärtää kompromisseissa tehdyissä päätöksissä pysymisen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heh...Hajaantukaa...Ja äänessä tyyppi joka itse aina hajoaa.

        Mitä Halla tarkoittaa on se, ettei hänen johtamansa persut ole kuten Soinin persut jolle riitti hallitukseen pääsemiseen yksin se, että puoluejohto sai salkkunsa vaan salkkujen lisäksi Hallan persut vaatii hallitusohjelmaan jotain persuille tärkeää ehtona hallitukseen hyppäämiselle siinä missä Soini ei saanut edes huvikuunariveroaan läpi - NADA - EI mitään.

        Lue ja yritä foliohattu vihdoin ja viimein ymmärtää lukemasi. Toinen vaihtoehto eli valitsemasi on tietenkin se, että jatkat harhojesi esillle tuomisen parissa hihitellen kuin pehmeäpäinen mitä toki oletkin ymmärtämättä koskaan kuinka ainoa ihminen joka on koko ajan aiheesta riippumatta pihalla kuin lumiukko. Sitä ne harhat teettää..

        "Mitä Halla tarkoittaa on se, ettei hänen johtamansa persut ole kuten Soinin persut jolle riitti hallitukseen pääsemiseen yksin se, että puoluejohto sai salkkunsa vaan salkkujen lisäksi Hallan persut vaatii hallitusohjelmaan jotain persuille tärkeää ehtona hallitukseen hyppäämiselle siinä missä Soini ei saanut edes huvikuunariveroaan läpi - NADA - EI mitään."

        Hyvin Halla-aholle kuitenkin kelpasi Sipilän hallituksen hallitusohjelma, jonka hyväksymisellä taattiin persujohdolle ministerinsalkut.

        Olipa Halla-aho jopa laatimassa Soinille ja kumppaneille hillotolppahallitusohjelmaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Asettamalla hallitukseen menolle riittävän kovat ehdot, persut varmistavat sen, ettei persujen tarvitse jatkossakaan kantaa vastuuta mistään.

        On heillä toinen, jo käytetty tapa. Ennen vaaleja persut vannovat ja vakuuttavat "puolustavansa heikommassa asemassa olevia" ja kun saavat riittävästi petettyä kansaa ja sillä tavalla kansanedustajia, he suostuvat ja ovat jopa ensimmäisenä hallituksessa heikentämässä niiden asemaa joita kertoivat puolustavansa.
        Juuri näin persut toimivat Juha Sipilän hallituksessa ja vielä törkeämpää oli Jussi Halla-ahon toiminta oppositioista käsin palkansaajien ja heikommassa asemassa olevien elinehtojen heikentämisessä.
        Persut tietysti kehuvat saavutuksiaan Sipilän hallituksessa:
        - Vakuutuskuoret
        - Postin pilkkominen
        - Ammattikoulutuksen lähes täydellinen alasajo.
        - Hoito- ja hoivakotien suoranainen kurjuus
        - Lääkekorvausten törkeä pienentäminen.
        Nämä nyt aluksi.

    • Anonyymi

      Vielä yks näkökulma. Selvyyden vuoksi: äänestän kyllä PS. Asiaan: kun PS oli hallituksessa 2015-2017 niin SUOSIO eli Ek-VAALIEN tulos 17-18 % laski Gallupeissa alimmillaan muistaakseni 6-7 %. Mikähän tuo lukema olisi ollut ek-vaaleissa 2019 jos PS olisi pysynyt hallituksessa yhtenäisenä joukkona jopa Halla-Ahon johtamana. Luulen, että sinertävän surkea. Siniset soi Perussuomalaisille jatko-ajan. Milloin on kiitoksen vuoro?

      • Anonyymi

        Ihan hauskoja nämä "sinun" näkökulmasi jotka ovat aina muiden viestien sisältöjen toistoja jotka sinä omit aina itsellesi toistaen lukemasi omina aivotuotoksinasi.

      • Anonyymi

        Siinähän se vitsi että Halla-aho kerkesi jo lupautua seisomaan hallitusohjelman takana mikä olisi tarkoittanut sitä, että Halla-ahon suosio persuineen olisi pysynyt siellä n.8%:ssa minne Soini sen onnistui puolittamaan lähtötilanteesta. Mutta mitä vielä Soinilla pääsi itku kun salkku oli menossa jakoon niin eikun Halla-ahot syrjään persut hajalle ja siniset jatkamaan Sipilän ja Orpon perseen nuolemista lopputuloksella missä siniset sai...hetkinen..EI ENSIMMÄISTÄKÄÄN EDUSKUNTAPAIKKAA seur. vaaleissa siinä missä Hallat teki jytkyn.

        Mikä hirveintä Halla ei noteera Soinin laisinkaan vaikka ao. kuinka ranteitaan aukoo hänen suuntaansa. Pahin mahd. suhtautumistapa ihmiselle joka pyrkimällä pyrkii provoamaan täydellinen mitätöinti ja sivuuttaminen.

        JOS Soini ei olisi olisi myynyt persettään saadakseen salkun istuisi hän edelleen tukevasti persujen johdossa eikä ns. Halla-aholaisia olisi edes olemassa muutoin kuin maks. Soinin juoksupoikina ja nuolijoina.

        Kalliiksi tuli Soinin salkku persujen pihalle potkimisineen hallituksesta. Pyyhki historiaan Soinin persut ja loi tilalle Halla-ahon persut joilla Soinin persujen kanssa yhteistä on vain puolueen nimi. Ex populisti puolue nykymuodossaan maahanmuuttokriittinen. Luojina Halla-aholaisten lisäksi Soini, Sipilä ja Orpo joille Halla-aholaisten pitäsii lähettää ruusupuskat kortteineen joissa lukee KIITOS tehdystä työstä Halla persujen eteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan hauskoja nämä "sinun" näkökulmasi jotka ovat aina muiden viestien sisältöjen toistoja jotka sinä omit aina itsellesi toistaen lukemasi omina aivotuotoksinasi.

        Milloinka tämä Vanha-Komuakka tajuaa että palstalaiset pitävät sinua pilkkanaan,mutta taidat olla niin tyhmä ettet sitä taida tajuta,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        JOS Soini ei olisi olisi myynyt persettään saadakseen salkun istuisi hän edelleen tukevasti persujen johdossa eikä ns. Halla-aholaisia olisi edes olemassa muutoin kuin maks. Soinin juoksupoikina ja nuolijoina.

        Kalliiksi tuli Soinin salkku persujen pihalle potkimisineen hallituksesta. Pyyhki historiaan Soinin persut ja loi tilalle Halla-ahon persut joilla Soinin persujen kanssa yhteistä on vain puolueen nimi. Ex populisti puolue nykymuodossaan maahanmuuttokriittinen. Luojina Halla-aholaisten lisäksi Soini, Sipilä ja Orpo joille Halla-aholaisten pitäsii lähettää ruusupuskat kortteineen joissa lukee KIITOS tehdystä työstä Halla persujen eteen.

        Halla-aholaise ns. nuivat, valmistelivat Soinin syrjäyttämistä jo vuosia ennen Persujen hallitukseen lähtemistä.

        Soinin hallituspolitiikka ei ollut Soinin syy syrjäyttämiseen, se vain loi syrjäyttämiselle mitä otollisimman tilaisuuden, jollaista nuivat olivat odottaneet jo pitkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinähän se vitsi että Halla-aho kerkesi jo lupautua seisomaan hallitusohjelman takana mikä olisi tarkoittanut sitä, että Halla-ahon suosio persuineen olisi pysynyt siellä n.8%:ssa minne Soini sen onnistui puolittamaan lähtötilanteesta. Mutta mitä vielä Soinilla pääsi itku kun salkku oli menossa jakoon niin eikun Halla-ahot syrjään persut hajalle ja siniset jatkamaan Sipilän ja Orpon perseen nuolemista lopputuloksella missä siniset sai...hetkinen..EI ENSIMMÄISTÄKÄÄN EDUSKUNTAPAIKKAA seur. vaaleissa siinä missä Hallat teki jytkyn.

        Mikä hirveintä Halla ei noteera Soinin laisinkaan vaikka ao. kuinka ranteitaan aukoo hänen suuntaansa. Pahin mahd. suhtautumistapa ihmiselle joka pyrkimällä pyrkii provoamaan täydellinen mitätöinti ja sivuuttaminen.

        Tämähän on suoraan kuin NL:n/Venäjän historiankirjoitusta. "Petturi"-Soinin nimi poistetaan kaikista puolueeseen liittyvistä julkaisusuita. Häntä ei ole olut olemassakaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Siinähän se vitsi että Halla-aho kerkesi jo lupautua seisomaan hallitusohjelman takana mikä olisi tarkoittanut sitä, että Halla-ahon suosio persuineen olisi pysynyt siellä n.8%:ssa minne Soini sen onnistui puolittamaan lähtötilanteesta. Mutta mitä vielä Soinilla pääsi itku kun salkku oli menossa jakoon niin eikun Halla-ahot syrjään persut hajalle ja siniset jatkamaan Sipilän ja Orpon perseen nuolemista lopputuloksella missä siniset sai...hetkinen..EI ENSIMMÄISTÄKÄÄN EDUSKUNTAPAIKKAA seur. vaaleissa siinä missä Hallat teki jytkyn.

        Mikä hirveintä Halla ei noteera Soinin laisinkaan vaikka ao. kuinka ranteitaan aukoo hänen suuntaansa. Pahin mahd. suhtautumistapa ihmiselle joka pyrkimällä pyrkii provoamaan täydellinen mitätöinti ja sivuuttaminen.

        ulluko olet, vai pelkkä äärioikeistolainen persupelle?
        Työnlait turvaavat vain vähimmäisehdot. Nyt kun EK ei suiostu neuvottelemaan uusista Työehtosopimuksista, ne raukeavat silloin, koska ei ole vastapuolta joka neuvottelisi.
        Asiat olivat sovittu suunnilleen siten kun kerroit, mutta nyt on tilanne muuttunut.
        Varmasti on ihana olla noin tyhmä persu ja valehdella joko tietoisesti tai perussuomalaisen äärioikeiston määräysten mukaisesti.
        Osmium tietää, sinä olet joko hullu tai tyhmä, siis äärioikeistolainen typerä persu.

    • Anonyymi

      GCR-pakolaissopimus piilottelee GCM-siirtolaissopimuksen varjossa.

    • Anonyymi

      Fakta kuitenkin on se että jos persut haluaa tosissaan seuraavaan hallitukseen niin takki pitää kääntää monessa asiassa ja se tarkoittaa sitä että persuissa koittaa jälleen kerran jakautuminen ainakin kahteen jopa kolmeen osaan.

      • Anonyymi

        Persujen kertoessa kuinka he tiedostavat kuinka hallitukseen pääseminen edellyttää kompromisseja miten sinä saat siitäkin muodostettua itsellesi pakkomielteen ja ongelman jota hokea kyllästymiseen asti?

      • Anonyymi

        Ja ennen muuta se merkitsee sitä, että Persujen kannatus putoaa vähintään puoleen ja hillotolppa lähtee yhdeltä jos toiseltakin persulta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ja ennen muuta se merkitsee sitä, että Persujen kannatus putoaa vähintään puoleen ja hillotolppa lähtee yhdeltä jos toiseltakin persulta.

        Otamme katseemme niin sanotusti eteen ja ennustamme ja oletamme kuinka monta persulähtöistä puoluetta on kolmen vuoden kuluttua Suomessa.

    • Anonyymi

      Kaksi turhinta elämässä, ennustus ja olettamus.

      • Anonyymi

        Paitsi että tuo on faktaa esim.eu politiikassa persujen on pakko pyörättää takki totaalisesti muuten ei onnistu yhteistyö kokkarien kanssa ja siinä vaiheessa moni persu ottaa ritolat.

        Näin on! EU-politiikassa persut ja kokkareet ovat täysin vastakkaisissa leireissä. Ja monessa muussakin asiassa. Persut ei tule toimeen kenenkään kanssa. Eivät edes keskenään.

      • Anonyymi

        Miksi persauhookkan kyselee tällä palstalla aina poikakaverinsa Tenhon perään? Eihän tämä ole mikään senssipalsta. Luulisi sen jopa typerän persun ymmärtävän?

      • Anonyymi

        Kolmepa. Nunnan nännit, paavin pallit ja pomon kiitos ilman palkankorotusta.

      • Anonyymi

        Kiitos kysymästä. Ihan tasaista jurria. Harkitsen tässä varasan vaihtamista lekaan.

      • <Kaksi turhinta elämässä, ennustus ja olettamus.>
        Meidän elämämme perustuvat olettamukseen. Kun lähdemme liikenteeseen OLETAMME, että kaikki noudattavat liikennesääntöjä, esimerkiksi sitä, että Suomessa on oikeanpuolinen liikenne.
        Kun olemme ravintolassa ja tilaamme pihvin, oletamme, että saamme pihvin emmekä hernekeittoa. Mitään varmaa tietoa ei ole ennen kun näemme ruuan.
        Lentomatkustajat OLETTAVAT, että kone pysyy ilmassa.
        Oletan, että edellisissä eduskuntavaleissa persuja äänestäneet OLETTIVAT Timo Soinin toimivan lupaustensa mukaisesti. Hän meni Sipilän hallitukseen ja toimi täysin vaalilupauksiaan vastaan. Mutta hän olikin persu.

    • Anonyymi

      Aloituspostaus on ERITTÄIN HYVÄ!

      Ja nyt persut, väittäkää taas kuin aivottomat papukaijat,
      että muka minä olen aloittaja!
      En ole. Raa'at totuudet saavat
      persut raivoihinsa ja se on heille ihan
      oikein. Mitäs rakastavat vain omia
      valheitaan!

      Ei ole vaikea huomata myöskään täällä Suomi24:ssä, että
      persujen ölinä on yhä enemmän perätöntä
      populistista TYHJÄNpuhumista.

      Kun Suomen rehellinen kansa näkee, että persut yhä rypevät
      äärioikeistolaisissa valheissaan, kumartelevat
      diktaattoreiden kuville ja ripuloivat kuultuaan sanan
      "hallitusvastuu" niin mitä rehellinen Suomen kansa tekee?
      Tietenkin alkaa äänestää rehellisempiä, terveempiä ja
      vastuunkantoon kykenevämpiä puolueita.

      On helppoa ja viisasta hylätä persut, koska
      parempia vaihtoehtoja on ainakin seitsemän.

      • Kuvittelet että on vain yksi Tenho, joka kirjoittaa totuuksia persuista, mutta totuus on toinen.
        Meitä "tenhoja" on komppaniakaupalla, Persuja, kaikki yhteen laskettuna; pölhöpersut, persuidiootit ja höpönassut, nämä alikoukutetut rääväsuut, on tulos 14,5%.
        Iloitse ja riemuitse vielä tästä 14,5 % se tulee alas etä rytiseen-

    • Anonyymi

      Eikka puolueen johtoon, niin järjen vlo lankeaa kannattajienkin päähän!

    • Anonyymi

      Tässäkö teidän persuvastaisten eväät ja motiivit? Valheita, trollausta, räksytystä. Eikö todellakaan ole mitään realistista keskusteltavaa Perussuomalaisista?

      PS: Osmium, milloin postaat sen linkin tukemaan väittämääsi, että Hakkarainen on sanonut "Venäjällä on 58 kertaa parempi sananvapaus kuin Suomessa"? Vai joko on selkärankaa sen verran, että myönnät valehdelleesi?

      • Anonyymi

        Olkaa persut kiitollisia, että me antipersut kunnioitamme läsnäolollamme palstaanne. Muutenhan täällä olisi vain teidän persujen umpityperiä öyhötyksiä.

      • En ole kertonut Hakkaraisen sanoneen noin. Hän Suomen Kuvalehden haastattelussa kertoi vanhassa Neuvostoliitossa olleen 50 kertaa suuremman sananvapauden kuin EU:ssa. Pitääkö minun pyytää sinulta anteeksi sinun tyhmyyttäsi.

      • Anonyymi
        Osmium76 kirjoitti:

        En ole kertonut Hakkaraisen sanoneen noin. Hän Suomen Kuvalehden haastattelussa kertoi vanhassa Neuvostoliitossa olleen 50 kertaa suuremman sananvapauden kuin EU:ssa. Pitääkö minun pyytää sinulta anteeksi sinun tyhmyyttäsi.

        Hakkarainen on todellakin sanonut, että hänen mielestään Neuvostoliitossa oli suurempi sananvapaus kuin EU suomessa.

        Hakkarraisen Neuvostoliitto ihailu on varauksetonta.

        https://www.verkkouutiset.fi/teuvo-hakkarainen-islle-neuvostoliitossa-oli-suurempi-sananvapaus-kuin-eussa/

      • Anonyymi

        Persumaista uhriutumista projisoida omia maneerejaan muiden niskoille.

      • Osmium76 kirjoitti:

        En ole kertonut Hakkaraisen sanoneen noin. Hän Suomen Kuvalehden haastattelussa kertoi vanhassa Neuvostoliitossa olleen 50 kertaa suuremman sananvapauden kuin EU:ssa. Pitääkö minun pyytää sinulta anteeksi sinun tyhmyyttäsi.

        Hakkarainen on oikeassa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hakkarainen on todellakin sanonut, että hänen mielestään Neuvostoliitossa oli suurempi sananvapaus kuin EU suomessa.

        Hakkarraisen Neuvostoliitto ihailu on varauksetonta.

        https://www.verkkouutiset.fi/teuvo-hakkarainen-islle-neuvostoliitossa-oli-suurempi-sananvapaus-kuin-eussa/

        Verkkouutiset ja joku persujulkaisu yritti vielä enemmän kiertää ja kieltää Hakkaraisen "persutotuuksia" joita hän laukoi SK:n haastetuissa.
        "Suomi olisi vapaampi osana Venäjää kuin EU:N jäsenenä."

      • Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

        Teukan tyhmyys on kuin sadusta. Ei tuollaisia voi oikeasti olla. 🤣

        Älä nyt, T. Hakkarainen on ehdottomasti kolmen viisaimman perussuomalaisen joukossa. Hänen koulusivistyksensä ja kirjallinen tuotanto on ehkä paras koko Perussuomalaispuolueessa.
        Tosin hän ei osaa lukea sanaa hiilidioksidi oikein eikä hänellä ole pienintäkään käsitystä mitä aineita ilmakehä sisältää, mutta ei se mitään. eivät muutkaan persut sitä tiedä.
        Tyhmyys on suuri persuja koossa pitävä voima.

    • Anonyymi

      Tämä ketju on oikein hyvä.
      Miksi?
      Siksi että persujen ja antipersujen kirjoitusten tasoero
      näkyy niin selvästi.

      Erityisen napakasti ytimeen osuu tämä antipersun kommentti:

      "Olkaa persut kiitollisia, että me antipersut kunnioitamme läsnäolollamme palstaanne. Muutenhan täällä olisi vain teidän persujen umpityperiä öyhötyksiä."

    • Anonyymi

      "Ja ne valeet, ne käy yhä paksummaks
      ja ne persut, ne käy yhä tyhmemmäks
      Ja se kannatus, se käy yhä pienemmäks
      ja se mölinä, se käy yhä suuremmaks
      ja se hulluus, se käy yhä hurjemmaks
      ja se väkivalta, se käy yhä julmemmaks"

      Tuo aloittajan ennustus on hyvin todennäköinen.
      Koska persuuteen (ja varsinkin sen natsimielisyyteen)
      kybällä uskoneet umpihurahtaneet joutuvat
      alenevien galluplukujen seinää vasten niin
      odotettavissa on persumaisia purkauksia,
      yhä suurempaa valehtelua, yhä äänekkäämpää
      mölinää ja yhä julmempaa väkivaltaa.

    • Anonyymi

      Tuore poiminta toisesta ketjusta:

      "Vaikuttaa siltä, että Suomen Sisulaiset aikovat tällä kertaa vallata koko ps puolueen johdon?
      Olisi kohtuullista, että silloin persut vaihtaisivat nimensä esim. Suomen Sisulaisiksi.
      Ripaus rehellisyyttä ei olisi persuillekaan pahitteeksi."

      Ovatko PS-puolueen asiat todella niin huonosti, että
      Seinäjoella persut yrittävät viedä toiseen potenssiin sen,
      mitä tekivät Jyväskylässä 2017 ja josta Soini sanoi
      suorapuheisesti ja totuudenmukaisesti näin:
      "Natsit voitti, tämä oli tässä!"

      • Anonyymi

        Merkittävä osa persuja ei taida tietääkään, mitä puolueessa todellisuudessa tapahtuu ja ketkä siellä todellisuudessa vetelevät naruista. Sisulaisten vahva ote puolueesta on joko täyttä tietämättömyyttä tai sitten sitä joko vähätellään tai peitellään.

        Se puolue, mitä mm. Soini ja Vistbacka olivat perustamassa, on pelkkä muisto vain. Nyky-PS on pelkkä fasistien näpeissä oleva puolue, jonka agenda on täysin toisenlainen kuin alkuperäisen PS-puolueen. Se näkyy myös EU-parlamentissa. Perusuomalaiset ovat liittoutuneet venäjämieliseen ryhmään, johon kuuluu Euroopan änkyräpopulistisimmat puolueet Unkarin ja Puolan diktatuurihallintoja myöten. Jopa Ruotsidemokraatit ovat ihmetelleet ja paheksuneet persujen linjavetoa.

        https://www.verkkouutiset.fi/ruotsidemokraatit-ryopyttaa-perussuomalaisia-hs-olen-pettynyt/#24a52d03

        Tulemmeko näkemään PS-puolueen Seinäjoen kokouksessa jopa vuotta 2017 rajumman valtakamppailun, jos Suomen Sisun ote puolueeseen uhkaa heikentyä?

      • Anonyymi

        Onko vähättelyllä muuta tarkoitusta kuin pyrkimys siirtää huomiota pois fasismin läsnäolosta?

      • Anonyymi

        Kaikki historian tutkijat ovat sitä mieltä, että myös Hitler valehteli erittäin paljon.
        Ja natsien mielestä kaikki fiksut natsikriittiset ihmiset olivat "piruparkoja, joilta pitää ottaa ihmisoikeudet".

      • Anonyymi

        Persut pelkäävät, että joku heiluttaa natsikorttia,
        koska persujen kohdalle se on niin totta!

    • Anonyymi

      Osmium76 multinikin ylimielisyys pahenee, olisikohan helle osasyyllinen ÄO;n sulaamiseen. Hienosti kuitenkin pärjää itselleen kommentoinnissa, tasollaan pysyy kuin juntattuna - ala-arvoisella sellaisella.

      🤔🤨🙄😏😂🤣

      • Vielä kerran, käytän nimimerkkiäni Osmium aina ja milloinkaan en vastaa tai peukota itselleni.
        Ei minun tarvitse.
        Tietoni on sillä tasolla johon ei tällä saitilla ja koko persukuplassa moni yllä.
        Kepun älypelin järjenjättiläisistä puhumattakaan-
        ä

    • Anonyymi

      Höperöitä nuo perussuomalaiset.

      • Anonyymi

        Persupuolueen nykytilanne: Suomen Sisu vie ja persut vikisee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persupuolueen nykytilanne: Suomen Sisu vie ja persut vikisee.

        Mitkä ihmeen persut ne katosi historiaan sinisten mukana? Jäljellä maahanmuuttokriittinen puolue joka vain jatkaa persujen nimellä ja niistä pihalle potkitut äärioikeistolaiset sinimustat.

    • Anonyymi

      "Ja ne valeet, ne käy yhä paksummaks
      ja ne persut, ne käy yhä tyhmemmäks
      Ja se kannatus, se käy yhä pienemmäks
      ja se mölinä, se käy yhä suuremmaks
      ja se hulluus, se käy yhä hurjemmaks
      ja se väkivalta, se käy yhä julmemmaks"

      Tuo aloituksen lyyrinen ennustus näyttää todella toteutuvan jo
      täällä Suomi24:ssä.
      Puhumattakaan sitten siitä, mitä Seinäjoella eli "Ääsjoella"
      tulee tapahtumaan.

      Kuinkahan moni Ääsjoelle ilmoittautunut persu
      tulee jäämään kotiin, koska on nyt päättänyt vaihtaa
      puoluetta. Mikä tahansa muu puolue on turvallisempi
      ja pätevämpi. Antaa natsimielisten kipuilla ja käydä
      toistensa kraiveleihin ja hakaristeihin ihan rauhassa,
      sitähän he haluavat ja vain senhän he osaavat.

      • Anonyymi

        Kopiopersu pitää ketjua hienosti yllä.
        Samalla hän paljastaa meille kaikille erehtyvänsä.

      • Ei parempaa paikkaa pölhöpersujen älämölöö-kokoukselle kuin Tolliskomaan pääkaupunki Seinähullujenjoki-

    • Anonyymi

      On jo kuulemma persujen keskuudessa alettu epäillä
      muutamien järkevimpien ja kriittisten persujen
      olevan soluttautuneita fiksuja antipersuja - siis
      persujen mielestä "mielisairaita". Persut tunnistavat
      kuulemma nämä petturit, nämä "mielisairaat" siitä, että
      he todella puhuvat järkeviä ja ajattelevat omilla aivoillaan.

    • Anonyymi

      Aloittaja on yökastelusta kärsivä koulukiusattu sekä hyvin persufoobinen vihervasemmistolainen mieshenkilö. Hän esimerkiksia ennustelee lottonumeroita kasvoissaan olevista finneistä sekä vanhoista kahvinporoista.

      • Anonyymi

        Persujen "huumorintaju" huononee päivä päivältä. Valitettavasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persujen "huumorintaju" huononee päivä päivältä. Valitettavasti.

        Ja huumorintajuttomuus mistä sinä kärsit on merkki hyvin vakavista mielenterveysongelmista.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Persujen "huumorintaju" huononee päivä päivältä. Valitettavasti.

        Ei persuilla ole oikea huumorintajua, se on sukua järjelle, ja se puuttuu persuilta tyysti..

    • Anonyymi

      Sivari loikkii piiloon vegaanin huulipunan loisteessa.

      • Anonyymi

        Tohtori Halla-aho näki, että nyt hänen pitää persujen puoluejohtajan
        pallilta luikkia kiireesti pois. Tohtori Halla-aho näki, miten
        koko PS-puolue on nyt vääjäämättä suuren alamäen kynnyksellä.

        Tämä ketju on saanut jo melkein 400 lukijaa.
        Eipä ihme, sillä persujen tulevaisuus kiinnostaa
        varsinkin niitä (80 % kansasta), joiden mielestä
        PS on inhotuin puolue, sellainen jota ei voi
        koskaan äänestää.

    • Anonyymi

      Persut pelkäävät, että totuus paljastuu.
      Persut pelkäävät, että täällä taas joku heiluttaa natsikorttia,
      koska se todella on persujen kohdalla totta selvästi
      enemmän kuin minkään muun suomalaisen
      puolueen kohdalla.

      Persut pelkäävät, että fiksut antipersut eivät lopeta
      totuuden kertomista persuista.
      Persut sen takia (pelkojensa takia) ovat ajautuneet
      aloittamaan monta ketjua, joilla he luulevat saavansa
      lukijatkin uskomaan sen, mitä persut epätoivoisen
      hädissään itse uskottelevat itselleen eli että
      fiksuja antipersuja on muka vain yksi ja että hän on
      muka "mielisairas".

      Nuo "säälittävistä antipersuista" kertovat persutrollien
      kyhäämät ketjut kertovat persuista hyvin paljon, erityisesti
      sen, miten täysin kyvyttömiä persut ovat arvioimaan
      itseään fiksumpia ihmisiä. Näkyyhän se jo siinäkin,
      miten persut hädissään ja epätoivoissaan eivät
      kykene alkuunkaan näkemään, miten pätevä ja fiksu
      Sanna Marin on.

      Persut yrittävät hädissään nostaa
      itseään ikään kuin ylöspäin painamalla muita
      keinotekoisesti ja valheellisesti alaspäin. Persut
      uskovat ihan tosissaan "nousevansa ylöspäin" ja
      he uskovat ihan tosissaan, että heidän haukkumansa ja
      mustamaalaamansa ihmiset todella "painuvat alaspäin".
      Persut elävät aivan naurettavissa harhoissa.

      On päivänselvää, että persutrollien kylvämä
      disinformaatio saa loputkin vähänkin
      järkevät persut vaihtamaan puoluetta.

      • Anonyymi

        Koitappa banaani hiukan rauhottua.

      • Hyvä kirjoitus.
        Totuus on populismin pahin vihollinen ja siksi he iskevät kaikin keinoin kirjoittajan henkilöä vastaan ja valehtelevat vaikka mitä, kun eivät totuutta tiedä, ja henkinen laiskuus estää heitä lukemasta ja etsimästä oikeaa totuutta.
        He ovat niin tyhmiä ja persupampujen ja-pamputtarien valeiden lumoissa, ettei heidän päihinsä oikeaa totuutta mahdu.
        On persujen seuraava puheenjohtaja kuka tahansa, hän on mahdottoman tehtävän edessä. Mikään mahti maalimassa ei voi tätä joka suuntaan vetävää mölyävää, riitelevää ja rikoksia tekevää ja niitä suosivaa ja ihailevaa poppoota voi pitää koossa.

    • Anonyymi

      Kannattaisko mittailla jotain ihan muuta ? Vois joskus jopa osua kohdilleen, jota sitäkin saa rohkeasti epäillä.

      • Anonyymi

        Anonyymin kommentti 19.09 on loistava. Kiitos!

      • Anonyymi

        En kehu koskaan omia viestejä. Usko tai älä, sillä mitä sinä persu luulet, ei ole mitään merkitystä.

    • Anonyymi

      Fiksut antipersut pitävät tässä Suomi24:n
      PS-osiossa tasoa yllä. Lukijat kiittävät ja
      peukuttavat.

      Sen sijaan persut löräyttelevät melkoisia
      ripulivalheitaan, joista tuorein on ketju:
      "Ei voi kun todeta, säälittävää ja surullista. Antipersu ei ole
      koko vuonna voinut edes lomailla !"

      Persun ripulivalhe jatkuu näin:
      "Kun toistuvasti, 24/7/12 PerusSuomalaisista pitää palstalla tyhmyyksiä vääntää. Tuollainen käytös on valitettavaa, ja ennen kaikkea sairasta...."

      Tiukasti omien valheidensa seassa pakonomaisesti ja
      epätoivoisesti pysyttelevä palstapersu eli kopiopersu
      toistelee sanaa "pakkomielle" -
      eikä huomaa, että se kuvaa parhaiten häntä itseään.

      Persujen alhainen taso suorastaan paistaa täällä silmiin.

      Ilman fiksuja antipersuja tänne "avoviemäriin" ei
      kannattaisi ollenkaan tulla. Persujen ja antipersujen
      kommenttien tasoero on valtava ja juuri siinä on
      tänne tulon suola. Vain fiksujen antipersujen
      kommenttien vuoksi tänne todella kannattaa tulla.

      • Anonyymi

        Ja kopiopersu tupsauttaa taas tähän varmaan jonkin ylikuullun
        tyhjän trollikliseensä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja kopiopersu tupsauttaa taas tähän varmaan jonkin ylikuullun
        tyhjän trollikliseensä.

        ... ellei sitten ole jo sammunut sidukkapöhnäänsä.

    • Anonyymi

      Aloitus on hyvä:

      "...Seuraavien viikkojen aikana näemme, että Persupuolue lisääntyy jakautumalla vähintään kolmen osaan! Ehkä alussa kahteen, mutta ennen kun eduskuntavaalit ovat, on 14,5 prosentin puolue jakautunut vähintään kolmeksi kilpaa mölyäväksi rikolliseksi väkivaltaa ihaileviksi ja sitä käyttäviksi hölmöläisjoukoiksi, todellisiksi roskasakeiksi."

      Tuo tuntuu todennäköiseltä.
      Maltilliset persut (eli ne joissa vielä on hiukan järkeä jäljellä ja joilla
      vielä on mahdollisuus onnistuneesti siirtyä johonkin pätevämpään
      puolueeseen) ovat täällä Suomi24:ssä täysin vaiti, koska he
      häpeävät näitä palstapersujen alamittaisia kommentteja täällä.

      Maltittomat eli tolkuttomat persut eli natsimieliset, rikoksillaan
      leveilevät, auttamattomat mulkvistit, vauvantappajat,
      parantumattomat tapavalehtelijat ja muut sellaiset, joita
      tohtori Halla-aho on avoimesti nimittänyt "pelleiksi",
      aiheuttavat juuri sen, mistä aloittaja puhuu eli
      PS:n jakautumisen, hajoamisen, väkivaltaistumisen ja
      sen kautta kannatuksen katastrofaalisen romahduksen.

    • Anonyymi

      Punahuulet popsivat porkkanaa.

    • Anonyymi

      Ei ole vaikea ennustaa, että hallapersuuden aika on jo ohi.
      Hallapersuus on Suomen todelliselle kansalle aivan liian
      natsimielistä, aivan liian nuivaa jatkuvaa öyhötystä,
      aivan liian valehtelevaa perusteetonta kaikkien
      muiden puolueiden mustamaalaamista.

      Nyt on koittanut antipersuuden aika.

      Persu on jotain, jota ei useinkaan enää uskalleta sanoa ääneen,
      koska hävetään olla persu. Jos persu ei häpeä olla persu,
      häntä ei enää nykyään pidetä ihan täysjärkisenä.

      Antipersu on erittäin selvästi positiivisempi asia.
      Jokainen antipersu sanoo positiivisesti ylpeänä
      olevansa antipersu. Antipersuushan on sitä, että
      uskaltaa ajatella omilla aivoillaan eikä vahingossakaan
      kritiikittä niele valheellisen PS-propagandan
      äklöä potaskaa.

      Ei ole vaikea nähdä, miksi persut yrittävät
      aivan epätoivoisesti leimata omilla aivoilla
      ajattelevat antipersut "mielisairaiksi".
      Persuthan pelkäävät aivan hysteerisesti sitä, että
      omien aivojen käyttö suomalaisten keskuudessa
      alkaa lisääntyä. Sehän tietäisi sitä, että persujen
      suosion ilmapallo poksahtaisi lopullisesti!

    • Anonyymi

      Ei ole vaikea ennustaa PS-puolueen tulevaisuutta.
      Se tulee olemaan sama kuin SMP:llä. Vahvojen
      johtajien ikäännyttyä tai muuten livahdettua
      puolueen vastuupaikoilta PS:kin alkaa
      yhä enemmän sakata, näivettyä, riidellä ja
      hajota.

      Ei kerro persuista mitään hyvää se, että täällä Suomi24:ssä
      naputtelevat persut selvästi ovat yhä enemmän alkaneet pelätä
      niitä yhä USEAMPIA fiksuja, jotka täällä ovat alkaneet yhä ENEMMÄN
      ja yhä PÄTEVÄMMIN perustein kritisoida persujen tapaa
      tehdä politiikkaa. Persujen kyky kestää kritiikkiä on
      tunnetusti todella hämmästyttävän heikkoa ja siitä
      on helppo ennustaa persuille tukalaa tulevaisuutta.
      Nykyisen PS:n kaltaiset hyvin heikosti kritiikkiä kestävät
      puolueet eivät tule pärjäämään.

      Persujen kyvyttömyys ottaa vastaan kritiikkiä on tietenkin
      saanut persut hädissään luomaan ns. olkinuken eli olkiukon.

      "Olkinukke tai olkiukko (engl. straw man) on yleinen argumentointivirhe, jossa vastapuolen argumentti sivuutetaan hyökkäämällä siitä tehtyä heikompaa karikatyyria vastaan." (wikipedia)

      Persujen luoma olkiukko on saanut persuilta
      nimen "antipersu" ja persut ovat naurettavan
      keinotekoisesti luoneet sille karikatyyrisiä ja
      kielteisiä ominaisuuksia (varsinkin "mielisairas").
      :-)

      Persuuden ytimeen kuuluu se, että et - herranjumala -
      saa olla eri mieltä PS-propagandan perusväitteiden kanssa.
      Myös natsit ovat aina vaatineet propagandansa sokeaa ja täydellistä
      hyväksymistä - vaikka aivot panisivat kuinka vastaan.
      Persujen mielestä esim. on suoranaista "pyhäinhäväistystä"
      ja "itselleen vaikeuksia kerjäävää", jos uskaltaa kyseenalaistaa
      PS-propagandan RÄIKEÄN VALHEELLISEN ydinväitteen:
      "ET OLE AITO SUOMALAINEN, JOS ET ÄÄNESTÄ
      PERUSSUOMALAISIA".

      • Anonyymi

        Populistipuolueet pärjää vain oppositiossa. Hallitukseen osallistuminen tuhosi SMP :n / tuhosi Siniset ja tuhoutunut olusi myös PS. mutta Siniset ottikin iskut vastaan. Populistipuolueiden vakaus kansansuosion suhteen on kuin vertauksen hiekalle rakennettu talo.
        T: PS. Äänestävä mies

        Se on totta, että kenttäpersut häpeilevät sanoa ääneen, että ovat äänestäneet persuja.
        Huvitti, kun monen persukannattajan teki mieli mennä persujen vaaliteltalle syömään jauhomakkaroita, mutta kääntyivät kiireesti pois jos huomasivat, että joku ottaa kuvia persujen tilaisuudesta. Persuksi ei haluat leimautua, vaan sitä kannatetaan kuin pimeää viinaa kieltolakiaikana.

      • Tässä meitä on muutamia "antipersuja" joko sitaattien kanssa tai ilman, mutta meitä yhdistää muutama ominaisuus jotka lähes kaikilta persuilta puuttuu.
        1. Tieto, me tunnemme historian, persut korvaavat sen mölinällä.
        2. Tieto, me tunnemme kansantalouden perusteet. Se on persuille tuntematon.
        3. Tieto siitä, miten demokratia Suomessa toimii. PS Ek ryhmä ei.
        4. Tieto siitä, että länsimainen oikeusvaltio on parasta maalle ja kansalle.
        Lisäksi me osaamme kohtuullisen hyvää suomen kieltä ja hyviä käytöstapoja, jotka perussuomalaisilta puuttuvat täysin.

      • Anonyymi
        Osmium76 kirjoitti:

        Tässä meitä on muutamia "antipersuja" joko sitaattien kanssa tai ilman, mutta meitä yhdistää muutama ominaisuus jotka lähes kaikilta persuilta puuttuu.
        1. Tieto, me tunnemme historian, persut korvaavat sen mölinällä.
        2. Tieto, me tunnemme kansantalouden perusteet. Se on persuille tuntematon.
        3. Tieto siitä, miten demokratia Suomessa toimii. PS Ek ryhmä ei.
        4. Tieto siitä, että länsimainen oikeusvaltio on parasta maalle ja kansalle.
        Lisäksi me osaamme kohtuullisen hyvää suomen kieltä ja hyviä käytöstapoja, jotka perussuomalaisilta puuttuvat täysin.

        Osmiumin runot vaan eivät oikein vedä vertoja Tsevatevalle ja sellaisille, että maksaako tuo vaivaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Osmiumin runot vaan eivät oikein vedä vertoja Tsevatevalle ja sellaisille, että maksaako tuo vaivaa?

        Kuinka nuo persut oikein kehtaa? Mutta kyllähän persut kehtaa.

    • Anonyymi

      Hyvä ketju!
      Fiksut antipersut ovat hyviä ennustamaan!

    • Anonyymi

      NykyPS tuntuu pitävän Suomen kansaa täysin tyhmänä.
      Ja sokeana. Ja kuurona. Ja lukutaidottomana. Ja sivistymättömänä.
      Todellinen Suomen kansa ei tuollaista puoluetta kauan katsele!

      Nykyisen PS-puolueen pääongelma kietoutuu diktatuurien ihannoinnin ympärille. Timo Soinin luoma ja johtama jytkypuolue oli kansanläheinen - mutta hallainen ja nuiva nyky-PS on aivan liian pahasti kallellaan ja rähmällään yksinvallasta haaveilevan pölhöpopulistisen äärioikeisto-eliitin suuntaan.

      NykyPS:llä on edessään tukala tulevaisuus!

      • Anonyymi

        Kunpa persutkin osaisivat kirjoittaa jotain noin totuudenmukaista.
        Mutta eivät osaa. Persuthan käyttävät kaiken aikansa siihen, että
        kyhäilevät "sitä yhtä ja ainoaa antipersua" mustamaalaavia
        ketjuja. Niiden yhtä ja samaa toistavien ketjujen valheellisuus
        on uskomatonta. Kunpa niitä kirjoittava kopiopersu joskus heräisi.
        Mutta taitaa olla liian pahasti PS:n äklöllä propaganda-potaskalla
        aivopesty tapaus. Kopiopersu valheellisella toiminnallaan selvästi
        auttaa PS-puoluetta luisumaan yhä jyrkempään alamäkeen.
        Joten toivottavasti, kopiopersu, jatkat samaa rataa aina
        eduskuntavaaleihin asti.
        Se olisi hyvä uutinen!

        Persujen tyhmyys näkyy kaikessa, mutta erikoisen hyvin se näkyy siinä, että eivät nämä typerykset huomaa kuinka eri tyylit meillä eri antipersuilla on.
        Eri kirjoittajilla on erilaiset tyylit, lauserakenne poikkeaa, joskus lipsahtaa murresana tai sanonta.
        Joskus kepun saitillla yksi Pankkopoika kirjoitti minun nimimerkillä törkeitä häväistyskoituksia Kapi Korhosesta, mutta joutui naurunalaiseksi, koska hänen kirjoitukset olivat niin kankeita ja suorastan tökeröitä, ettei kukaan täysjärkinen niitä minun kirjoituksekseni luullut,

    • Anonyymi

      Kannatuksen lasku taitanee johtua siitä, että Chernobylistä Suomeen tulleen säteilyn määrä alkaa laskea ja ihmiset alkavat taas kyetä ajattelemaan.

      • Anonyymi

        Voi hyvinkin olla juuri noin!

    • Anonyymi

      Voiko sellainen puolue menestyä, joka luulee aivan liikaa itsestään?
      Voiko sellainen puolue menestyä, joka projisoi kaikki omat pahimmat
      vikansa itsensä ulkopuolelle?

      Ns. antipersut ovat osoittautuneet hyvin fiksuiksi, sillä he
      ovat onnistuneet ennustamaan persujen tulevaisuutta
      yllättävän hyvin. Heitä siis kannattaa kuunnella. Heitä
      kaikkia!

    • Anonyymi

      Ehkä turhan paksua tekstiä? Tunnen vähän persuja. Yhtään työssäkäyvää laistaan en. Katkeria mamuille, joita eivät ole nähneetkään.

      • Anonyymi

        Muistan kuinka persut jo ainakin kymmenisen vuotta sitten valittivat, että "mamut vievät heiltä työpaikat ja naiset".
        Siellä nämä samat pöhöttyneet persun reppanat kaljabaarin nurkassa tai terassilla (osan on jo tuoni korjannut) valittavat yhä samaa. Eivätkä nämä vihanriivaamat persut ole huomanneet, etteivät työt ole heitä koskaan oikeasti kiinnostaneetkaan (joskus ovat toki jossain pätkätöissä karenssin uhan vuoksi olleet pitkin hampain). Eikä heillä mitään naisia ole koskaan ollutkaan. Kauniin naisenkin he ovat nähneet läheltä korkeintaan kaljanhakureissulla kaupan kassalla.

    • Anonyymi

      "Voiko sellainen puolue menestyä, joka projisoi kaikki omat pahimmat
      vikansa itsensä ulkopuolelle?"

      Hyvä kysymys!
      Perussuomalaiset (ainakin ne jotka täällä Suomi24:ssä selvässä sidukkapöhnässään naputtelevat) ovat harhautuneet kuvittelemaan, että "antipersuissa" on selvästi tasan yhtä paljon pahoja vikoja kuin mitkä yhtä selvästi persuilta "puuttuvat". :-)

      Palstapersujen ajattelu siis tekee tragikoomisen kuperkeikan.
      Eli siis muka "antipersut" on saatettava vastuuseen siitä, että persujen puolueessa on sellaisia pahoja vikoja, joita persut itse eivät uskalla nähdä. :-)

      Vinksahtaneita nuo persut! Todellakin!

    • Anonyymi

      Persut ovat niin naiiveja höpönassuja, että kuvittelevat
      poistavansa kaikki puolueensa pahat ongelmat siirtämällä
      ne kuvitteellisesti "antipersun mielenterveysongelmiksi".

      Jokainen täysjärkinen lukija täällä tajuaa, että antipersut
      kirjoittavat täällä fiksummin kuin palstapersut.
      Persulukijat eivät tajua edes sitä, että antipersuilla
      ei ole mitään "mielenterveysongelmia".

      Ei ole vaikea ennustaa nykyPS:lle tukalaa tulevaisuutta.

    Ketjusta on poistettu 20 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      70
      2052
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      165
      1582
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      155
      1537
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1348
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1270
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      275
      1115
    7. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      131
      1027
    8. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      1022
    9. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1003
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      53
      847
    Aihe