Äänestin SDP:läisiä aikanaan,nyt ihmetyttää miksi ??

Eihän puolueella ole ENÄÄN mitään duunareille, miksi ihmeessä moinen takinkääntö,tietääkö kukaan mitä on tapahtunut !!
22<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Nykydemarit on perseestä, ajavat kyllä kansan etua, muttei Suomen kansan.

Äänestä

Niin minäkin äänestin demareita silloin, kun puolue vielä oli yleistä etua ajava palkansaajapuolue. Antti Rinteen tultua puheenjohtajaksi tapahtui kertarysäyksellä muutos vihreiden ja vasemmistoliiton tontille. Marinin kaudella linja on kokonaan muuttunut, joten mainittujen puolueiden yhteistä politiikkaa sanotaan oikeutetusti vihervasemmistolaisuudeksi. Yleisestä valtakunnan ja palkansaajan edun ajamisesta näillä puolueilla ei ole enää mitään jäljellä.

Äänestä

Sdp on tänään Suomen pahin vihollinen.

Äänestä

SDP ei sitten sisällissodan ole koskaan ollut näin vasemmalla.

Äänestä
  • Olet oikeassa, jos oikein muistan niin sotien jälkeen asevelisosialistit eli silloinen SD:n johto oli sen verran oikealla jotta jenkkien CIA tuli sitä rahallisesti aivan kuten itä naapuri SKDL:ää! Taistelu ay mafian herruudesta sitten sekoitti SDP:n ja se luisui pois järkevältä linjalta talouden suhteen eikä ole sitä vielä uudelleen löytänyt!

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Olet oikeassa, jos oikein muistan niin sotien jälkeen asevelisosialistit eli silloinen SD:n johto oli sen verran oikealla jotta jenkkien CIA tuli sitä rahallisesti aivan kuten itä naapuri SKDL:ää! Taistelu ay mafian herruudesta sitten sekoitti SDP:n ja se luisui pois järkevältä linjalta talouden suhteen eikä ole sitä vielä uudelleen löytänyt!

    Eivät asevelisosialistit mitenkään erityisen oikealla olleet muutoin kuin ulkopolitiikassa eli suhteessa NL:oon. Asevelisosialistit vastustivat kommunismia ja CIAssa nähtiin, että Suomi voisi välttyä kommunismilta, jos maltillinen revisionistinen vasemmisto saisi ylivallan. Tämän takia CIA tuki SDP:tä ja operaatio myös onnistui.

    Mikään taistelu Ayn herruudesta ei sekoittanut SDP:tä. Ayn valta oli tuolloin paljon suurempaa kuin nykyisin, mikä johtui siitä, että elimme puolisuljetussa taloudessa. Palkkapolitiikan kustannuskierrossa devalvaatio oli aina keino varmistaa vientiteollisuuden kilpailukyky. Sen seurauksena velan otto oli aina erittäin kannattavaa. Vain tyhmät säästivät sukanvarteen. Devalvaation-inflaatiokierre näytti kuitenkin toimivan aika hyvin Suomen taloudessa niinä aikoina. Nykyisinhän se ei tietenkään tomisi kuten tiedetään.

    SDP:n talouslinja oli aivan järkevä. Tuloksethan olivat erinomaiset. Kansan elintaso nousi ropisten ja työttömyysongelmaa ei juuri ollut.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Kiky olisi silloinkin ollut devalvaatiota parempi keino! Se olisi kannustanut järkevänpään talouspolitiikkaan!

    Äänestä

Ennen minäkin äänestin SD-Puoluetta. Nyt aion seuraavissa vaaleissa äänestää Vihreää puoluetta, koska luontoarvot ovat hyvin lähellä omia arvojani. Näin eläkeläisenä en tarvitse enää työmiehen etuja ajavaa puoluetta.

Äänestä
  • Mielestäni tänä päivänä vihreät ja sdp on samaa sakkia. Itsekin olen eläkeläinen enkä varmasti äänestä näistä kumpaakaan. Nämä puolueet verottavat jo nyt meitä eläkeläisiä liikaa ja lisää korotuksia on tulossa. Eläkkeet eivät ole nousseet indeksin mukaan ja muita maksuja on jo liikaa.

    Äänestä

  • Vihreät ratsastavat luontoarvoilla, mutta eivät todellisuudessa toimi niiden puolesta.

    Vihreät on suurin syyllinen Suomen hiilidioksidipäästöihin. Se on lähtenyt kaksi kertaa hallituksesta, kun ei voi sietää päästötöntä ydinvoimaa. Fossiiliset ovat kelvanneet sille paremmin.

    Vihreillä on ole moraalia. Kannattaa perehtyä vähän tarkemmin heidän touhuihinsa, niin ei tarvitse sivullisten selitellä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vihreät ratsastavat luontoarvoilla, mutta eivät todellisuudessa toimi niiden puolesta.

    Vihreät on suurin syyllinen Suomen hiilidioksidipäästöihin. Se on lähtenyt kaksi kertaa hallituksesta, kun ei voi sietää päästötöntä ydinvoimaa. Fossiiliset ovat kelvanneet sille paremmin.

    Vihreillä on ole moraalia. Kannattaa perehtyä vähän tarkemmin heidän touhuihinsa, niin ei tarvitse sivullisten selitellä.

    Juuri niin. Vihreät ovat oman edun tavoittelijoita eivätkä ymmärrä luontoarvoista ja yleisestä edusta enempää kuin sika pyhäpäivistä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mielestäni tänä päivänä vihreät ja sdp on samaa sakkia. Itsekin olen eläkeläinen enkä varmasti äänestä näistä kumpaakaan. Nämä puolueet verottavat jo nyt meitä eläkeläisiä liikaa ja lisää korotuksia on tulossa. Eläkkeet eivät ole nousseet indeksin mukaan ja muita maksuja on jo liikaa.

    Hupaisaa kun eläkeläinen alkaa valittaa veroista. Verotuksen ansiostahan eläketaso voidaan pitää korkeana. Ei eläkkeitä kyetä rullaavasti maksamaan pelkillä eläkemaksuilla.

    Eläkeet nousevat ihan tasan tarkkaa indeksin mukaan. Ei eläkkeiden pidäkään nousta palkkaineksin mukaan vaan pääosin hintaindeksin. Tavoitehan on ylläpitää eläkkeiden ostovoima samana eikä kilpailla palkkakehityksen kanssa. Jos eläkeläinen haluaa kisasta palkansaajien kanssa, menköön töihin. Se on eläkeläisille ihan sallittua.

    Siinä nähdään, miten vähän vihervasemmisto arvostaa lähes 50 vuotta työelämässä olleita eläkeläisiä. Mielestäni yli 70 vuotiaat ovat jo tehneet yhteiskunnalle työtä oman osansa. Itse aloitin 16 vuotiaan, jotkut vielä nuorempina. Silloin ei perheet saaneet toimeentulotukien kaltaisia tukia. Työeläkemaksuja kyllä on kerätty koko työhistorialta. Alkuaikoina Suomessa oli vielä 45 tuntinen työviikko, lauantaisin töissä klo 7-12.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Hupaisaa kun eläkeläinen alkaa valittaa veroista. Verotuksen ansiostahan eläketaso voidaan pitää korkeana. Ei eläkkeitä kyetä rullaavasti maksamaan pelkillä eläkemaksuilla.

    Eläkeet nousevat ihan tasan tarkkaa indeksin mukaan. Ei eläkkeiden pidäkään nousta palkkaineksin mukaan vaan pääosin hintaindeksin. Tavoitehan on ylläpitää eläkkeiden ostovoima samana eikä kilpailla palkkakehityksen kanssa. Jos eläkeläinen haluaa kisasta palkansaajien kanssa, menköön töihin. Se on eläkeläisille ihan sallittua.

    Verotuksen+ansiota+korkea+eläketaso?+Demareille+vero+on+pyhä.+Aina+vain+paremmin+menee,+mitä+korkeammat+verot.+Kun+päästään+tasoon+100+%+toteutuu+demarien+unelma+sosialismista.+Silloin+voimme+vapautua+ajattelusta+sillä+unelmatilanteessa+politrukki+päättää+puolestasi.

    Äänestä

SDP, Vas.liito, vihreät ja kepulaiset kilpailevat tulevisss vaaleissa samoista äänestäjistä...

Kaikki eivät tule voittamaan, vaan osa häviää vaalit...

Äänestä
  • Samoista äänestäjistä kisaavat myös muut puolueet kuten persut. Suomen etua ajavien puolueiden soisi menestyvän. Niitä ovat suunnilleen kaikki muut puolueet paitsi persut. Suomen edun vastaista politiikkaa harjoittavien persujen toivoisi taas vähitellen häviävän kokonaan pois. Persut ovat Suomelle suorastaan hengenvaarallinen puolue, koska se pyrkii edistämään EUn hajoamista. EUn hajoaminen puolestaan rapauttaisi Suomen talouden ja ajaisi meidät Isä-Putninin "hellään" syleisylyyn.

    Äänestä

Mitä SDPn pitäisi antaa duunareille? Mitä odotat siinä suhteessa ja ovatko odotuksesi millään lailla realistiset maailmassa, missä duunarien etuja on yhä mahdottomampaa edistää politiikalla taikka työmarkkinatoiminnalla. Globalisaatio on pitänyt huolen siitä, että ehdot määritellään nykyisin hyvin anonyymeilla kansainvälisillä sijoitusmarkkinoilla. Miten joku puolue voisi pienessä Suomessa tätä muuttaa uhraamatta koko kansan hyvinvointia ja elintasoa?

Äänestä

olit varmaan känässä, kukaan ei selvinpäin äänestä demareita.

Äänestä

Demarit Sanna Marinin johdolla potkii duunaria munille, ei ole varaa ostella sähkö-autoja ja maksetut verotkin menevät jonkun muun kuin duunarin iloksi.

Äänestä

Kannattaa siis äänestää Kokoomusta ja Perussuomalaisia, jotka ovat duunarin parhaita ystäviä.

Nuo puolueet suorastaan kilpailevat siitä, että kumpi saa olla enemmän duunarin kaveri.

Äänestä
  • Äänestäkää mitä tahansa, kunhan ette äänestä demareita tai vihreitä, nää ei edusta Suomea.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Äänestäkää mitä tahansa, kunhan ette äänestä demareita tai vihreitä, nää ei edusta Suomea.

    Myös vasemmistoliitto kuuluu samaan sakkiin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Eihän puolueella ole ENÄÄN mitään duunareille, miksi ihmeessä moinen takinkääntö,tietääkö kukaan mitä on tapahtunut !!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu