MTV J AVANHANEN

Olemme toisaalla kertoneet käsityksemme Matti Vanhasen mahdollisuuksista. Ne käsitykset eivät ole muuttuneet toisiksi.

Vaikkakaan mtv ei selostaessaan tutkimustaan kerro, että Matti Vanhanen nauttisi kansan luottamusta presidenttinä, on sen väittämä kuitenkin harhaanjohtava.

Tokkopa toki kaikki suomalaiset uskovat, että Matti Vanhanen (kesk)on siinä presidenttiehdokas, kuin Niinistö (kok) tai Hautala (vihr)
tai Laxikin (rp), mutta ei se tarkoita, että kansa luottaa Matti Vanhaseen mielipidejohtajana, päättäjänä tai vaikuttajana, kun vaali aikanaan tapahtuu.

Sekoiluillaan Matti Vanhanen on osoittanut olevansa sössö, jota suomalaisten tulee varoa. Pääministerinä Matti Vanhasella pitäisi olla vankkumaton asema mielipidejohtajana, vaikuttajana sekä päättäjänä. Samankaltainen kuin Paavo Lipposella (sd). Ja nyt hän kertoo haluavansa presidentiksi voidakseen tulla mielipidejohtajaksi.

Missä asioissa?

Pääministerinä hänellä on juuri nyt vastuu Suomen talouselämästä, työllisyydestä, ulkopolitiikasta ja mitä näemmekään. Hän ei ota vastuuta siitä, että maallamme menee huonosti. Hän jättää vastuun hallituksen muille ministereille. Ulkopolitiikassa hänen otteensa on lipsunut jatkuvasti. Suomi on menettänyt kokonaan ulkopoliittisen otteensa joka saavutettiin Paavo Lipposen pääministeriaikana. Me olemme vain sivusta seuraajia, kun meidän olisi pitänyt säilyttää asemamme Euroopan Unionin keskiössä.
Hän syyttää kaiken aikaa muita eurooppalaisia valtioita.

Pääministeri Vanhasta tuntuu kiinnostavan enemmänkin keskustan ja kokoomuksen vaaliyhteistyö, jonka yhtenä ehtona on Nato-jäsenyys välittömästi presidentivalinnan jälkeen.
Siihen kuvioon ei sitten aktiivinen Eurooppapolitiikka sovellu.

Vuoden hän aikoo olla ehdokkaana ja tehdä samalla maan hallituksesta itse asiassa vain toimitusministeriön. Maan hallitus on nyt tosiasiassa halvaantunut, hänen ryhtyessään ennenaikaisesti sekoilujensa johdosta presidenttiehdokkaaksi.

Matti Vanhaselta siis puuttuu harkintakykyä, jota on osoittanut pyrkimys tsunamin yhteydessä messiaspääministeriksi. Koko pääministerinkanslian tsunamioperaatio perustui tarpeeseen saada lähtölaukaus presidenttikampanjalle. Tsunami tuli Vanhasen kannalta sopivaan ajankohtaan. Samalla halvaantui kuitenkin aktiiviset toiminnat suomalaisten pelastamiseksi.

Pääministeri sekoili omissa henkilökohtaisissa avioeroprosesseissaan siinä määrin, ettei hänellä ole tälläkään perusteella edellytyksiä. Hänen on turha väittää, että kaikki tekevät hänestä kärsijän. Matti Vanhanen aloitti vaimonsa kanssa julkisen avioeropyykin pesemisen. Sivujuonteena sitten syntyi Karpelan hankkeet rikkoa Vanhasten avioliitto.

Arja (kesk)
Tuulikki (kok)
teiskonjuntti (kesk)
Tapio.Talvi (sd)
2218
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ratamo Rautalehti pitäisi kitkeä pois herrojen yrttitarhasta.

Äänestä
  • aina vain, aina vain, aina vain....kiskot sanoo aina vain...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tapsan.tsto kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu