lumo ja veden laukkaava pauhu

Eräänä aamuna
hän heräsi pää viileänä ja
keho levänneenä
Hän tunsi olonsa hyvin kevyeksi,
päivä tulisi olemaan kuin linnun elämää

Pienen lapsen askelin
hän haki ilmaa siipiensä alle ja
lähti lentoon

Lensi läpi seinän,
sen ikuisen harmaan kiven ja
laskeutui lopulta sataman laiturin tolppaan,
siihen mistä näki sumutorvien huudon ja
kuuli laivojen liikkeen horisontissa

Ei mikään voisi hänen päätänsä kääntää
"Nyt suuntaan uuteen todellisuuteen,
rajan taa,
helpompaan arkeen”

Niin meren päällä hän liisi pilvi ja
ikkuna verhojen läpi,
kuin jäätävässä tulessa,
tuntien jo piston sydämessään

Liskojen myrkkyjä ja autiomaan kipeää

Saapuisiko enää elossa maihin

Kuinka sattuikaan ilta valottumaan taas myöhemmin
"Kunpa saisin nyt lepuuttaa pumpuliaivojani tyynyllä
Katsoa televisiota ja
paeta sähköteitä omassa tyhjiössäni",
hän ajatteli ja
alkoi raukeana heittelehtiä myrskytuulessa
Siivet heikkoina,
vajoten meren pohjaan

Yhä alemmas ja alemmas,
kunnes tunsi kutsuvan äänen olevan yhtä kanssaan

"Juokse pakoon poika, on syttynyt sota",
hänen äitinsä kähisi viimeisillä sanoillaan ja
uni oli päättynyt

Olisi pitänyt vain lentää,
ei syöksyä myrskyn silmään
2144
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

varmaan tiedät sen,mutta haluaisin nyt sinulta lohduttavan sanan.
----

Runosi on upea!!

Äänestä
  • Lohdutukseni sinulle on minun henkilökohtainen lohduttomuus eli tämän runon alle kirjoittamani "avopuolisoni petti minua kolmesti". Ymmäthän että et ole tämän maailman harhapoluilla yksin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kentauri kirjoitti:

Eräänä aamuna
hän heräsi pää viileänä ja
keho levänneenä
Hän tunsi olonsa hyvin kevyeksi,
päivä tulisi olemaan kuin linnun elämää

Pienen lapsen askelin
hän haki ilmaa siipiensä alle ja
lähti lentoon

Lensi läpi seinän,
sen ikuisen harmaan kiven ja
laskeutui lopulta sataman laiturin tolppaan,
siihen mistä näki sumutorvien huudon ja
kuuli laivojen liikkeen horisontissa

Ei mikään voisi hänen päätänsä kääntää
"Nyt suuntaan uuteen todellisuuteen,
rajan taa,
helpompaan arkeen”

Niin meren päällä hän liisi pilvi ja
ikkuna verhojen läpi,
kuin jäätävässä tulessa,
tuntien jo piston sydämessään

Liskojen myrkkyjä ja autiomaan kipeää

Saapuisiko enää elossa maihin

Kuinka sattuikaan ilta valottumaan taas myöhemmin
"Kunpa saisin nyt lepuuttaa pumpuliaivojani tyynyllä
Katsoa televisiota ja
paeta sähköteitä omassa tyhjiössäni",
hän ajatteli ja
alkoi raukeana heittelehtiä myrskytuulessa
Siivet heikkoina,
vajoten meren pohjaan

Yhä alemmas ja alemmas,
kunnes tunsi kutsuvan äänen olevan yhtä kanssaan

"Juokse pakoon poika, on syttynyt sota",
hänen äitinsä kähisi viimeisillä sanoillaan ja
uni oli päättynyt

Olisi pitänyt vain lentää,
ei syöksyä myrskyn silmään

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu