Tässä oikein emähölmösti poliisin laatima rikoskerronta

Anonyymi

Miehen epäillään anastaneen järjestelmällisesti pääosin vitamiineja sekä muita luontaistuotteita elintarvikekaupoista eri puolilta Suomea.
Oulun poliisi sai toukokuussa tehtävän Haukiputaalle kauppaliikkeeseen. Turvallisuustarkastuksessa miehen vaatteiden sisältä löytyi noin 700 euron arvosta lisäravinteita ja vitamiineja. Mies esiintyi kiinniotto hetkellä väärällä henkilöllisyydellä ja hänellä oli hallussaan muualta Euroopasta anastetuksi ilmoitettu passi.
Epäillyn oikea henkilöllisyys selvisi myöhemmin itsensä kertomana sekä kansainvälisten kyselyjen avulla.
Poliisi epäilee ulkomaalaistaustaista miestä yhteensä 16 eri varkaudesta 12 eri paikkakunnalta ympäri Suomea. Anastus rikoksista on kirjattu rikosilmoitus Haukiputaan lisäksi Kalajoella, Oulaisissa, Haapavedellä, Kuhmossa, Vetelissä, Mäntyharjulla, Joensuussa, Mäntässä, Rääkkylässä ja Nurmeksessa.
Poliisin tietoon tulleissa teoissa anastetun omaisuuden arvo on yhteensä lähes 7000 euroa.
Miehen epäillään tehneen varkaudet kahden erillisen Suomessa oleskelunsa aikana vuonna 2020 sekä keväällä 2021.
Oulun poliisilaitos on tehnyt asian esitutkinnan ja tapaus siirtyy syyttäjälle syyteharkintaan. Rikoksesta epäilty on tutkintavankina.
Varastettuja vitamiineja lähetettiin eteenpäin
Miehen puhelimeen tehdyn laite-etsinnän perusteella pystyttiin selvittämään epäillyn liikkumista Suomessa. Puhelimesta löytyi runsaasti kuvia vitamiineista sekä muistiinpanoja, joihin oli listattu erilaisia vitamiinituotteita.
Lisäksi puhelimessa oli valokuvia pahvilaatikoista, jotka on mahdollisesti kuvattu jossain terminaalissa.
Poliisin esitutkinnassa selvisi kyseisen terminaalin sijaitsevan Lappeenrannassa. Terminaalista takavarikoitiin yli 2 200 purkkia vitamiineja ja lisäravinteita. Määrä vastasi 19 laatikkoa lähetettäväksi tarkoitettuja anastettuja tuotteita.
Poliisi epäilee esitutkinnan perusteella, että samasta hallista on lähetetty eteenpäin vastaavia lähetyksiä jo ennen tätä ajankohtaa.
Mies oli vuokrannut kahteen eri ajankohtaan Etelä-Suomesta ajoneuvon, jolla oli liikkunut ympäri Suomea.
Varkausrikoksien lisäksi esitutkinnassa on tutkittu epäillyn kohdalla rikoksia nimikkeillä väärän henkilötiedon antaminen, ulkomaalaisrikkomus, väärennysaineiston hallussapito ja luvaton käyttö.

---Ottakaa nyt viimeinkin opiksi ja ohjenuoraksi, ettei tuota pöljääkin pöljempää epäillään termiä tarvitse käyttää.
Tässä oikealla tavalla selkokielellä kirjoitettu sama juttu ilman epäillään lisukkeita:

---Mies anasti järjestelmällisesti pääosin vitamiineja sekä muita luontaistuotteita elintarvikekaupoista eri puolilta Suomea.
Oulun poliisi sai toukokuussa tehtävän Haukiputaalle kauppaliikkeeseen. Turvallisuustarkastuksessa miehen vaatteiden sisältä löytyi noin 700 euron arvosta lisäravinteita ja vitamiineja. Mies esiintyi kiinniotto hetkellä väärällä henkilöllisyydellä ja hänellä oli hallussaan muualta Euroopasta anastetuksi ilmoitettu passi.
Tekijän oikea henkilöllisyys selvisi myöhemmin itsensä kertomana sekä kansainvälisten kyselyjen avulla.
Poliisi on selvittänyt ulkomaalaistaustaisen miehen tehneen yhteensä 16 eri varkautta 12 eri paikkakunnalta ympäri Suomea. Anastus rikoksista on kirjattu rikosilmoitus Haukiputaan lisäksi Kalajoella, Oulaisissa, Haapavedellä, Kuhmossa, Vetelissä, Mäntyharjulla, Joensuussa, Mäntässä, Rääkkylässä ja Nurmeksessa.
Poliisin tietoon tulleissa teoissa anastetun omaisuuden arvo on yhteensä lähes 7000 euroa.
Mies oli tehnyt varkaudet kahden erillisen Suomessa oleskelunsa aikana vuonna 2020 sekä keväällä 2021.
Oulun poliisilaitos on tehnyt asian esitutkinnan ja tapaus siirtyy syyttäjälle syyteharkintaan. Rikollinen on nyt tutkintavankina.
Varastettuja vitamiineja lähetettiin eteenpäin
Miehen puhelimeen tehdyn laite-etsinnän perusteella pystyttiin selvittämään tekijän liikkumista Suomessa. Puhelimesta löytyi runsaasti kuvia vitamiineista sekä muistiinpanoja, joihin oli listattu erilaisia vitamiinituotteita.
Lisäksi puhelimessa oli valokuvia pahvilaatikoista, jotka on mahdollisesti kuvattu jossain terminaalissa.
Poliisin esitutkinnassa selvisi kyseisen terminaalin sijaitsevan Lappeenrannassa. Terminaalista takavarikoitiin yli 2 200 purkkia vitamiineja ja lisäravinteita. Määrä vastasi 19 laatikkoa lähetettäväksi tarkoitettuja anastettuja tuotteita.
Poliisi on selvittänyt esitutkinnan perusteella, että samasta hallista on lähetetty eteenpäin vastaavia lähetyksiä jo ennen tätä ajankohtaa.
Mies oli vuokrannut kahteen eri ajankohtaan Etelä-Suomesta ajoneuvon, jolla oli liikkunut ympäri Suomea.
Varkausrikoksien lisäksi esitutkinnassa on tutkittu tekijän kohdalla rikoksia nimikkeillä väärän henkilötiedon antaminen, ulkomaalaisrikkomus, väärennysaineiston hallussapito ja luvaton käyttö.
Jutusta käy ilmi selvääkin selvemmin, miten poliisi on asian jo selvittänyt ja tarvitsee ainoastaan oikeuden tuomarin siunauksen poliisin epäilyksille. Kuitenkin poliisi olisi saanut jättää toistelematta tuota samaa hapatus mantraansa, koska oikeasti eivät mitään epäilleet.

0

67

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

        Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
        Maailman menoa
        160
        3267
      2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

        Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
        Maailman menoa
        40
        3022
      3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

        A haluaa J
        Ikävä
        112
        1535
      4. Empaattisuus ja suoruus.

        Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
        Sinkut
        150
        1264
      5. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

        Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
        Kaste
        162
        1097
      6. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

        Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
        Kaste
        366
        1067
      7. Nainen, mikset lähetä

        miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
        Ikävä
        60
        1037
      8. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

        Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
        Kaste
        373
        989
      9. Ehkä vähän

        Rakastunut sinuun
        Ikävä
        43
        906
      10. Sä saat mut tuntemaan

        Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
        Ikävä
        23
        903
      Aihe