Laitoin eilen jalkaan tyttöystäväni sukkahousut, olin vapaalla ja teki mieli kokeilla
sukkahousuja..
Kun sain ne jalkaani, niin mulla oli tosi kova seisokki niiden sisällä!
Sain makeen orgasmin sukkiksiin ja nyt tekee mieli kysyä.. et oletko
kokeillut samaa?
sukkahousuja..
Kun sain ne jalkaani, niin mulla oli tosi kova seisokki niiden sisällä!
Sain makeen orgasmin sukkiksiin ja nyt tekee mieli kysyä.. et oletko
kokeillut samaa?
Vastaukset 213
Vanhimmat
Jo 20 vuotta sitten kokeilin samaa, nyt nailonit,korkkarit ja hameet lähes päivittäin käytössä.
Niin se aika kuluu, minäkin laitoin jo lapsena ison siskon aluhousut kun teki niin mieli olla tyttönä, siitä saakka olen pukeutunut halukkaasti naiseksi, ainakin alusvaatteiden osalta
se on vaan niin koukuttavaa, ihanaa, ja seksikästä.
Aamulla ajelin töihin stayupeissa ja minihameessa,kotimatkalla pelkkä hame päällä. Kotona korkkarit jalkaan ja rintsikat päälle. Kiihottavaaa tyttöilyä.
Ihan lapsena minäkin aloitin. Olimme viettämässä pitkää viikonloppua vanhempieni kanssa tätini perheen kesämökillä. Siellä maistuivat leikit ikäiseni serkkulikan kanssa, jonka kanssa myös jaoimme pienen makuusopin. vanhemmamme lähtivät viihteeseen ja me vakuutimme, että osaamme olla kiltisti kahdestaan. Kohta heidän mentyä,serkkuni ehdotti, että leikkisimme asuleikkejä ja sanoi haluavansa pukea minut tytöksi. Vähän ensin mallin vuoksi laitoin vastaan, mutta ajatus viehätti, sillä olin usein ajatelleut, että on niin epäoikeudenmukaista, että tytöillä on aina niin kauniit ja ihastuttavat vaatteet ja niin myönnyin. Olimme silloin molemmat 12-vuotiaita. Eikä siinä mennytkään kovin kauan kun minulla jo oli tyttöjen alusasut, mekko, valkoiset polvisukat ja lakerikengät ylläni. serkkuni katseli miua pää kallellaan ihastiksesta hihkuen ja sanoi vielä jotain puuttuvan. Hän kävi etsimässä äitinsä meikkejä ja meikkasi minut. Kun hän vielä vähän tupeeerasi pitkähköjä hiuksiani, oli tulos lähes täydellinen. Hän etsi vielä käteensä äitinsä kameran ja niin mentiin yhdessä ulos mökin pihalle, missä hän kuvasi minusta varmaan koko rullallisen kuvia. (Kuvia mitkä myöhemmin päätyivät myös äidilleni,mutta se onkin jo toinen juttu). Siitä alkoi minun tyttöilyni ja sitä on jatkunut vuosien ajan. En käytä lainkaan miesten alusasuja, paitsi lääkärikäyntien aikana. Koton olen aina naisten asuissa vaimoni luvalla, sillä häntä kiihottaa kovasti, kun mies on naisena myös vuoteessa. Olisiko jotain lesboajatuksia hänen sisimmässään. Tai, mistä minä tiedän, hänellä saatttaa jo olla kokemuksiakin siitä...
Mallin vuoksi, mallin vuoksi, ja nyt on mallia kummalekkin.
Sukkikset on kyllä ihania😊
Niin on nytkin päällä.
Buuaahaa mikä hupiukko
Täällä sukkahousumies, IG sukkahousu_jari. Laittakaa viestiä :)
Juu... usein. [email protected]
Mistä päin Taapeli on?
Kyllä olen kokeillut! On ihanaa, kun sukkahousun seitinohut pinta hyväilee paljasta seisovaa kullia. Haluatko nähdä siitä kuviani?
Haluaisin.. M49 sukkistelija
Mistäs näkee kuvia🤔
Omakuvassa ja alaston-suomessa löytyy :)
Millä nimellä??? Siis as
Olisi kiva katsella.. Nylonmies
sukkikset hieroo ihanasti kullia kun kävelen korkkareissa..kulli mahaa vasten nailonien alla ja kosteutta havaittavissa pian roiskahtaa sukkiksiin sisälle mällit
Annapa yhteystietosi, niin lähetän kuviani.
Kyllä sukkahousut ovat ihanat. Itsellä myös monia pareja ja nytkin yhdet jalassa farkkushortsien kanssa.
Peukutan!
Etsi seksikumppani! Määritä parametrit ja kaupunki 👉 http://ehsurwingvem.ml/G/l4Z5z 👈
Päälle en ole pukenut mutta kyrvän olen työntänyt lahkeeseen ja runkannut. Kyllä lähtee...meinaan siemenet lentää. Nuorempana tuli vedettyä mutsin sukkahousuihin.
Moi,samat kuviot..kyllä varma siemensyöksy kun sukkahousut koskettaa kyrpää...
Sukkahousuja tulee usein pidettyä kelien viiletessä,mut suosin enemmän stayupeja,saa kulli olla vapaana.
Siihen vielä minihame ja korkkarit niin kiihottavaa fiilistellä.
Sukkahousut hyväilee kivasti kyrpää,siksi Sukkikset kiihottaa enempi....Missä pidät asuja,kotona vai ulkona farkkujen alla piilossa..?!
Useimmiten kotona,myös ulkona housujen alla sukkikset tai sukat.
Kotona viihdyn hameissa ja korkkareissa,joskus myös liivit täytteillä.
Joo,eipä sitä kukaan näe kun farkkujen alla kiihottavat Sukkikset herättää kyrvän kovettumaan...kiva varmasti nauttia jännityksen tuomasta lisäkiihoittumisesta...kiihottava ajatus/näky...?!
Kerran kaupan sovituskopissa,josta jalat näkyi polvesta alaspäin kaupan puolelle sovittelin aikani farkkuja.
Kun tulin kopista ulos,oli yhden nuoremman parin ilmeet paljon puhuvia.
Hymyiltiin toisillemme ja jatkoin matkaa.
Myöhemmin tilanne tuntui kiihottavalta.
Varmasti kiihottava tilanne,kiinnijäämisen jännitys lisäsi kiihottumisya entisestään...
Oli,siksi tuon kerran jälkeen olen silloin tällöin käynyt uudestaan sovittelemassa 25 den sukkikset jalassa housuja ja vahingossa jättänyt verhon ihan pikkusen raolleen ,jos joku näkisi kun kulli kovana ilman pikkareita.
Todella kiihottavaa!
Kiihottava ajatus,joku näkisi...? Tiedä mitä ajattelee,kiihottuuko näystä vai mitä ihmettelee....varmasti kotona runkkaa näkemäänsä....
Niin on,itse kiihotun ajatuksesta että toinen saa kiksit mun näkemisestä ja runkaa sille....
Näyttäisin mielelläni,jos joku haluaa katsoa.
Kyllä olisi kiihottavaa nähdä ukko kiihottavissa sukkahousuissa kyrpä kovana...!!!
Niinpä,voisin hyväillä jalkoja ja siitä lähestyisin kovaa kullia ja katsella sun runkkaavan omaa kalua ja kun saan orgasmin,laukean sukkiksille ja sä vetäisit omat spermat mun jaloille ja kalulle.
Olen aivan kovana..
Tosi kiihottava ajatus,runkata sukkiksissa toisen kanssa ja laueta säärille...kiihottaa varmasti ajatus molempia..!!!?
Kyllä,vaimon mielestä mulla on hyvännäköiset sääret,niille sopisi laskea spermat.
Lainaatko vaimon sukkiksia vai onko omat..? Kummalla parempi sukkisperse..!? Kiihottava pelehtiä yhdessä ohuissa sukkiksissa....
Ostan ihan omat sukkikset ja nykyään vain kalliimpia hyvälaatuisia.
Vaimolla hyvä perse,mut munkin näyttää tosi hyvältä mustissa ohuissa,vielä jos jotain kuvioita koristamaan.
Sepä mukavaa kun omat sopivat..mustat ohuet kuviolliset on seksikkäät.Sopii hyvin hoikille niin naisille kuin miehille..kiihottaa kovasti
Mulla ei omia sukkiksia,runkkaam vaimon sukkiksiin pyykkikorista salaa lainaan ja takaisin pesua odottamaan...
Uskon monien kiihottuvat jos näkee miehen kyrvän ohuissa sukkahousuissa kovana...
Minä saan kiksit siitä kun mietin miten sairaita hullija olette, sukkahousut, voi hitto, minuloe on riittänyt kyllä sukkahousuja ja sukkiakin, mutta kyllä niiden sisällä on nainen, siis aluksi. Teillä on pysähtynyt aivotoiminnan kehitys tyyliin 12 v.
Sukkis camia tänään n. klo 9 Huonetta tai dirtyroulette?
Missä,en tiedä...kiihottavaa olisi nähdä/keskustella mielipiteitä..hivenen ujo aloittamaan...
Kyllä Sukkikset ovat ihanan tuntuiset,sileät,kauniit,kiihottavat...!!!
Niin on,mustat ohuet tuntuu kiihottavalta, varsinkin kun olen hoitanut karvat palleista ja jaloista.
Ehdottomasti ilman alkkareita ja mustat ohuet sukkahousut...kiihottaa varmasti itseä kuin näkijäänin..!!!
Kiva hyväillä kyrpää sukkisten päältä.Tummissa ohuissa sukkiksissa näkyy irstaasti kun mällit tulee...kiihottavaa tyydytystä itselle...
Mustissa sukkiksissa. Runkkaa minua nylonjaloilla
Kiva olis tehdä niin,paikka ja aika sovittava..?!
Mustat ohuet on kyllä ihanat😍
Samaa mieltä,parhaat mustat ohuet Sukkikset..!
Sukkahousufetissi taitaa olla aika monella ukolla.Olipa sitten hyväsäärinen nainen tai muuten vaan kiihotuksen kohde...?
Sukkikset on niin kiihottavat,ihana hyvällä naisen muotoja ja nuolla sukkiksen päältä
Samaa mieltä,kiihottava hyväillä ja katsella hyviä sukkissääriä...
Olisi kiihottavaa tavata joku samanhenkinen ja puuhailla kiihottavia sukkishetkiä kullit tanassa?
Enempi pillut kiinnostaa.
Kyllä meitä on monia jotka kiihottuu sukkiksista kovasti..!!!
Pillu näyttää sukkiksissa kiihottavalta ilman pikkareille..
Ujous estää usein yhteydenoton aika moni varmaan haaveilee/kiihottuu sukkissääristä ja hyväilystä...
Samoin,arkuus estää yhteydenotot.Kiihotun sukkahousuista kovasti olipa naisen tai miehen jaloissa..!
Missä vois tavata tai ottaa yhteyttä..
Minut ainakin tapaa Kouvolan seudulla.
M60
Kiitos kiinnistuksestasi,etäisyys ei oikein sopiva...!
Harmi,onnea etsinnälle.
m60
Kiitos..!
Moi M60! Minäkin Kouvolan seudulta ... Olen ukm 60vee. Ja sukkikset kiihottaa niin naisilla kuin miehilläkin....
Niinpä,kiihottava ajatus hyäillä kyrpiä sukkiksissa ja laueta reisille...
Moi ukm60. Sukkikset naisilla kauniiden jalkojen kera kääntää aina katseen,miehillä nyt harvemmin julkisesti näkee,harmillista.
Alkuviikosta sokeroimaan jalat ja brassi,alkaa taas sukkikset tuntumaan jalassa kiihottavalta.
M60
Oisko lapin alueella nuorta naista joka myisi kostutetut ja tuoksuvat sukkikset.
Moi.
Kouvolan seudulta minäkin,ja sukkikset kiihottaa niin naisilla kuin miehillä kuin ;)) rupeaa olemaan sopivat kelitkin käyttää....
Hra 62
Moi M60
Kyllä kääntää katseet ja jään jopa vaivihkaa tuijottamaan... Sopivasti korkoa ja hyvä ryhti....uuuh..... Kyllä nää ohuet ihonväriset tuntuu kiihottavalle,vaikkei brassi olekkaan.... Mutta olis kyllä aika bonusta ... Ukm 60
Moi Hra 62.
Se alkaa olla päivät vilakan puoleisia,et täytyy käydä sukkiskaupoilla ja ostaa syksyn varalle uusia ohuita mustia,kivempi liikkua kaupoilla,kun alla kiihottavat sukkikset.
M60
Huomenna aamupäivällä brassiin ja sit kaupoille ostamaan uusia sukkiksia.
Tulee kiihottava ilta,karvat pois jaloista ja palleista.
M60
Eilen kauniita sukkissääriä TV..Suvi,Diandra ja Hanna näytti kauniilta sukkissäärissä,korkkareissa....
Moi M60
Tuliko sileät sääret sokeroinnilla? Ja kyllä alkaa kelit olemaan sukkiksille otolliset...
Hra62
Moi Hra62
Tuli sileää,täysin karvattomat sääret tuntuu kiihottavalta ohuissa sukkiksissa,taas karvaton navasta alaspäin.
M60
Osta marketista edullisesti,käytettyjen myyjät varmasti huijaavat...
Laita Iskuriin ilmoitus niin nähdään ! T : sukkisfani 62v
Iskuriin ilmoitus
Anoppini pitää usein sukkahousuja ilman pikkareita, on ihana nähdä vilaukselta välillä vanhan rehevän pillun hameen alta, leskeksi jäätyään noin 10v sitten ja sen jälkeen olen runkannut usein sen päällä olleisiin sukkahousuihin kun käyn kylässä, niiden ihana tuoksu saa kullini seisomaan ja hieron kulliani niihin kunnes laukean, ihana tunne ja nähdä kuinka spermat pursuaa niiden läpi, joskus otan ne mukaani kotiin niin saan nauttia pidempään ja palautan ne seuraavalla kerralla, tämä on anopin ja minun yhteinen salaisuus mistä nautimme salaa.
Kuulostaa tosi kiihottavalta,käytetyt naisen Sukkikset joihin voi laueta ...Mukava anoppi sinulla kun ymmärtää viehätyksesi sukkiksiin...
Parasta mitä voi kuvitella,tosi kiihottava ajatus....Anopin sukkisjalat himon kohteena
Moi,antaako anoppi myös pillua vai lainaatko vain sukkiksia sinun omalle kivalle kiihotukselle...?
Muutaman kerran olen päässyt sormella kokeilemaan ja kiimasta märkä on vanha pillu ollut mutta sitten sanonut ei, emme voi, fantasoidaan vain toisistamme masturboiden...
Haluttaa kuitenkin,mutta ei vaan kehtaa.Kiihotus jatkuu vaan,kiva jos antaa sukkiksiin tehdä....
Jatkan että upea anoppi sinulla kun ei nosta mölyä sinun kiihotuksesta anoppin ohuisiin sukkahousuihin....joihin saat runkata/nuuhkia oikein luvan kanssa....huippu anoppi...!
Ja niin haluttavan näköinen vanha kiimainen nainen ja usein kuiskaan sille kuinka haluisin pitää hyvänä, tekisin ihan mitä vain haluisit, nuolisin ihanalta tuoksuvaa pilluasi ja saisit nauttia vävyn isosta kovasta kullista, anoppi hymyilee ihanasti ja sanoo että menes nyt siittä sinne vessaan siellä ne sukkikset odottaa vävyä...
Kiihottavaa,kyllä anoppi vielä heltyy pillua antamaan kun nyt jo tuoksunsa sukkiksissa antanut käyttöönsä.Leikkii vaikeasti antavaa,väsytystekniikka puree varmasti kun vilautat seisovaa kyrpääsi ohuissa sukkiksissa....!
Oli kiva kokeilla yhdessä sukkiksia ja runkkailla
Varmasti kiihottavaa nauttia yhdessä sukkahousuista ja laueta...
Yhdessä tekeminen mukavaa....molemmat nauttivat samanlaisista kiihotuksen kohteista(Sukkikset)?
Anopin kanssa vai ukkojen sukkissääriä hyväilee..?
Aamulla viileää ja siksi olen tänään 40 denin mustissa sukkiksissa
Kyllä sään mukaan piti pukeutua,ja laittaa Sukkikset lämmittämään sääriä...kiihottaa myös samalla kivasti...
Oliko farkut päällä,ettei sukkikset näy muille kanssa liikkujille.Seisoiko kun mietti että kukaan ei näe eikä tiedä....?
Töissäkö vai muuten olet sukkikset jaloissa..mites yleiset paikat..?
Mulla on ollut nyt pari päivää ruskeat 20 denierin sukkahousut jalassa farkkujen alla. Mietin ensin pitäisikö laittaa paksummat, mutta ihan hyvin näilläkin vielä tarkenee.
Nyt on lämmintä vielä.Taitaa vielä pärjätä ohuilla jotka on seksikkäämmät mielestäni kuin paksut sukkahousut....taitaa kiihottaa pukea sukkikset ulos...
Töissä pidän sukkiksia pitkien housujen alla. Kotona usein shortsien kanssa. Joskus hameilen
Varmasti kiihottaa kun vähän jännittää näkeekö kukaan.Kotona varmasti kiva leikkiä hameessa,sukkiksissa loppuun asti...kiva olisi nähdä....
Taas kävin leskianopin luona sukkahousuja tuoksuttamassa, ihana vanhan kiimaisen pillun ja parfyymin tuoksu sai kullini isoksi kovaksi, tuoksu saa niin ihanaa ja samalla runkkaan kuvitellen että panen anoppia ja lopuksi kiedon sukkahousut kullini ympärille ja laukean niihin, spermat pursuu niiden läpi ja anoppini saa nähdä kuinka taas vävy on nauttinut salaa .....
Ihana anoppi kun ymmärtää auttaa sukkismiestä saamaan tuoksuvat sukkikset käyttöönsä.Anoppi myös taitaa vähän kiihottua kun tietää sinun himoitsevan anoppia/sukkiksia.Taitaa kiusallaan pitää usein hametta/sukkiksia kun käyt kylässä runkulla...kiihotun ajatuksesta....
Varmaan riisuu aina pikkuhousut pois kun tietää minun tulevan kylään, on jättänyt nekin kylpyhuoneeseen kiimasta märkänä ja olen niidenkin ihania tuoksuja samalla tuoksutellut, mutta sukkahousut tuntuvat paremmalta kun hieroo niillä kulliani ja näkee spermat paremmin.
Kateeksi käy,onpa ihana anoppi sinulla.Muista palkita anoppia..!!! Sukkisseksiä yhdessä....
Onko anoppi katsonut kun runkkaat sukkahousuihin kylppärissä..???
Anoppisi taitaa olla puutteessa kun noin haluaa kiihottaa sinua.Minulle kelpaisi tuollainen järjestely kivasti,anoppi auttaa sukkisfetissiä laukeamaan omiin sukkiksiinsa.....tarkistaa että olet spermannut sukkahousut kunnolla....
Muutaman kerran kun olemme jääneet kaksin vaimon mentyä kauppaan olen mennyt vessaan ja jättänyt tahallaan ovea raolleen, kuullut anopin tulleen oven taakse kurkkimaan ja kuuntelemaan, silloin olen hiljaa ääneen sanonut kuinka paljon haluaisin antaa anopille kullia ja runkannut äänekkäästi kulliani sukkahousuihin hieroen ja lauennut ääneen, olen nähnyt kuinka se on kurkkinut oven raosta samaan aikaan ja se on tuntunut jännittävältä sekä kiihottavalta.
Kyllä kuulostaa kiihottavalta näin ulkopuolisestakin.Alkaa hieman kovettumaan ajatuksesta/mielikuvista anoppisi sukkissääristä...!
Kyläiletkö usein anopilla runkkaamassa sukkiksiin...odottaako anoppi vierailujasi kovasti
Ainakin kerran viikossa käydään kylässä ja vaimo käyttää sitä kaupassa, odotan innolla aina sitä päivää että näen leskianoppini ja että pääsen näkemään edes vilaukselta sen sukkahousupillun, vaimoni tekee kaikkea kotihommia, laittaa ruokaa ja siivoaa, kyllä minäkin auttelen mutta mieluiten siivon makkaria missä pääsen vähän tuoksuttamaan salaa sen silkkistä yöpaitaa ym. muita alusasuja, istumme usein vastapäätä toisiamme ja jos anoppi pystyy niin mekon helma helposti nousee niin että vävy näkee aarteen, minäkin hieron housujeni päältä samaan aikaan kulliani niin että se näkee seisokkini, on jännittävää ja tosi kiihoittavaa salaa katsoa anopin kiimaa vaimon touhutessa muualla, nähdä niin läheltä anopin pillu sukkahousujen läpi ja kuinka pillun huulet ovatkin niin tyrkyllä, ihana anoppi! Sitten jo menekin kulli kiimasta sykkien vessaan jossa odottaa anopin sukkiset spermaustani, joskus harvoin kun jäädään kahdestaan niin olen sanonut kuinka paljon haluisin pitää sitä hyvänä mutta anoppi on sanonut ettei voi tehdä sitä tyttären/vaimoni takia mutta on kiva edes fantasoida kanssasi, olen kyllä nähnyt muutaman kerran anoppini alasti, mm.saunaan mentyä mutta ihanita kun olen nähnyt sen pukeutuvan tai riisuvan sukkahousuja, nami! Myös ihanan isot tissit ja nännit, wau! Ihan muutaman kerran olen saanut pillua salaa hivellä sukkahousujen päältä.
Onpa kiihottavaa kun näyttää kun laittaa sukkiksia,hametta päällensä.Varmaan vilauttaa reittäkin vähän että näet sukkiksista hieman enempi.Varmasti kiva käydä kylässä kun saa runkata anopin ohuisiin sukkiksiin spermat.Ihanan kiihottavaa...!!!
Kiihottavaa,vähän kateellinen sinun ja anopin suhttsta.Loistavaa nauttia anopin kiihottavissa sääristä sukkahousuissa...sukkahousuista joihin saa purkautua luvan kanssa...
20 den mustat sukkahousut työhousujen alla ..
Mullakin tänään 20 denieriä mutta ruskeat.
Mustat on seksikkäät minun mielestä...!!!
Taitaa olla aika kiihottavaa pitää sukkiksia töissä....ei paljon puntti saa nousta istuessa tai vilahtaa sukkikset..?!
Kyllä nousisi ihmetystä jos joku huomaisi että ukolla sukkahousut duunihousujen alla....taitaa myös olla pitkät miesten sukat sukkisten päällä....?
Tumman ruskeat tai mustat miellyttää eniten..
Suosin ihonvärisiä, eri vaaleanruskeita ja beigejä sukkahousuja 20-40 den niin naisten kuin miesten yllä. Kyllä kaikki muutkin värit käyvät
Kaikki näyttää/tuntuu kiihottavalta...
Olla yhdessä sukkahousuissa. Hyväillä, hekumoida ja nauttia, Nylonkalut ylväästi pystyssä
Paljas kyrpä sukkiksissa näyttää niin kiihottavalta...ohuissa sukkiksissa erottuu kivasti....
Upea ajatus,runkata yhdessä sukkiksissa..!!!
Kiihottava katsella seisovaa kyrpää ohuissa sukkiksissa....spermat lentoon...
Sukkis runkkua 50m vantaa
Sukkismiestä olis kiva hyväillä kunnolla..!!!
Kiva tunne kun sukkiskyrpä laukeaa sukkahousuissa...tahdon...
Se olisi mahtavaa 50m vantaa
Laitoin just uudet 20 den mustat sukkikset ja kulli nousi samalla kohti kuuta ! Olis ihanaa kun joku mies katsois ja koskis muhun kun mulla on sukkikset jalassa ! Ehdotuksia ! 62v. Turku
Mälläsin nuorena tyttöystäväni treeni asut ja moni hänen ystävänsä ihmeli mitä ne läikkät oli peliasussa hänen isänsä luuli, että on tyttö tiputtanut liimaa vahingossa.
Melko pervoa,spermasissa asuissa pelaamaan.Olisit runkannut pyykkikorista ennen pesuun menoa..?!
Kiihottaa ohuet mustat sukkahousut, joista näkyy stringit läpi!!!
Mustat ohuet Sukkikset ja punaiset stringit niin kyllä toimii kiihokkeena...!
Kokeilin just vaimon sukkahousuja!! Kiihotti!!
Niinpä!!!
Moi,sotkitko kunnolla.Taitaa tulla sanomisia,ei haittaa kun kiihotuit kunnolla...!?
Miltä tuntui,jouduitko tyhjentämään.....? Kiihottavalta,mutta mites jatkui...
Oliko ensimmäinen kerta kun salaa koitit vaimon sukkiksia..? Laitoitko jalkoihin vai hyväilitkö muuten...
Täytyypä kokeilla...
Joko uskalsit kokeilla..?
Kyllä...kävin vieläpä ajelulla ...
Varmasti kiihottavaa,ei sitä kukaan huomaa kun autolla kuvailee..???
Kurvailee
Korkeintaan linja tai kuorma autosta ...
Eiköhän ollut pitkät housut sukkisten päällä....!? Nilkat korkeintaan voi paljastaa että sukkikset ukolla jaloissa..!
Verkkarit ovat nilkoissa ...
Kyllä ne sitten näkyy vaikka paksusta.Aika rohkeata ajella verkkarit nilkoissa,varmasti omaa kivaa...
Oon muutaman kerran kokeillut! Laitoin päälle!
Kiihotti paljon!! Otin kuvan ne päällä!
Omaksi kivaksi vai jaoitko johonkin...miltä se tuntui katsella omaa kuvaa sukkiksissa..?
Omaksi iloksi! Harmi kun ei voi enää vaihdella kuvia missään!
Harmi,olisihan se kiihottavaa nähdä.....oliko kuvassa kovana..?!
Puolikova oli!
Varmasti kivasti pullotti ohuissa sukkiksissa...!?
Kyllä kiihotti pitää niitä!!
Uskon sen,sukkikset hyväili peliä kivasti....sotkitko ne kunnolla..?
Varmasti mukava kokeilu sinulla.Kiihotti pelkkä ajatus että miltä näyttää tai tuntuu munissa..!?
Sitäkin ...toki ei haittaa jos muutkin näkee ...
Olis kiva nähdä camissa tv: tvhki
Noin minäkin pääsin alkuun, nyt panettaa heti vähänkin alle v. 50 kollin jossakin näkee.
Sukkahousutko sen laukaisi että alkoi pitää niistä...?
Ostin muutamat lämpö sukkahousut, kyllä mukava laittaa päälle.
Tiukat , pehmeät ja hyvä pullotus .
Kalu kovettu heti,olispa kaveri hyväilemässä .
Missäpäin? mä vantaa 50um
Liminka nyt on tukikohta,lämpösukkahousut om mukavat
Mustat 20den sukkikset ovat parhaat ! Mä rakastan niitä ! Etsin sukkismiestä Turusta yhteisiin kiimaisiin hetkiin ! T : 62v sukkisukko
Harmi että etäisyyttä liikaa..toivottavasti löytyy Turusta..! Pidän myös mustista ohuista sukkiksista...
Just sellaset jalassa ! Missä olet ja miten tutustuit sukkiksiin !
Imatralta,eka kokeilu äitin sukkikset....mustat on parhaat...
ohkaset kiiltävät on kiimaset kiva runkata niihin.
Sukkis-sääret kiinnostaa,mustat ohuet parhaat...!!!Muita..?
Löytyiskö lahdesta sukkis seuraa?
Sukkistyypit ujostelee,olis kiva vaihtaa kuulumisia.. ?!
Temusta tilasin avosukkahousuja ja sukkahousut 'putkella' . siis meisselille oma putki ja tosi liukas pintaiset. Tosi kätevät , mutta ne päällä stondaa koko ajan . Niillä on kiva virpoa, ei tarvii rasvaa. Pitäisi kokeilla pystyykö niillä pamputtamaan böönää
Sukkisrunkku kaveria pkseudulta?
Vaaleanruskeat 40 den sukkahousut nyt yllä. Haluan sukkisseksiä miehen kanssa, suudella sukkissääriä ja —varpaita. Nuolla nylonkalua ja saada lämmin spermalasti suuhun
Vanha ukm on haaveillut jo pitkään saada nuolla ja imeä sukkahousujen läpi nuoremman kullia...
Sukkikset jaloissa kun niitän ojaa..punkkisuoja
Kyllä sukkikset on kiihottavat jalassa....itsekin kiinnostuin tälleen vanhemmalla iällä....vaimovainaan jäämistöstä löysin.... Kiihottais kyllä kaverini kanssa päästä nauttimaan..... Ukm68 kvl -alue
Sukkikset tuntuu hyvältä....näyttää myös kivoissa säärissä kiihottavia...
Moi,millaisia kokeilut,ohuita,mitä värejä....teitkö loppuun asti..t.61ukm
Kun laittaa pyykkikorista nuoren neidon pöksyt jalkaan niin johan alkaa seisomaan.
Pyykki korista minä myös vaimon sukkiksia lainaan...
Mustat kiiltävät 15den sukkikset tai stayupit, posliini kulli ja karvattomat jalat,tuntuu niin kiihottavalta.
Minulla nuoren naisen mustat sukkahousut,tuoksuvat ihanalle ja joskus puen ne päälleni.
Sotket kunnolla,tietääkö sukkisten omistaja...
En halua sotkea niitä. Tietää olen saanut ne häneltä.
Aarteet sinulle,kiihottaa varmasti.Minä sotken vaimon sukkikset usein pyykki korista..t.61ukm
TV1 Annella upeat sääret Aamu-tv.ssä
Ei sukkahousuja parempia olekkaan , kevät tulee ja tarkenee 15-20 den
Nyt anopin ihonväriset 40 den kiimasukkahousut yllä. Ihanat tuoksut, pimppi, pissa ja jalkahiki. Haaveissa toinen mies sukkiksissa kalu kovana haistellen, maistellen, runkaten ja imien kimpussani
Kiva kun on joku toinenkin kuka tykkää pitää anopin kiimalta tuoksuvia sukkahousuja.
Itse usein pihistän anopin pikkareita ja sukkiksia kyläillessämme vaimon kanssa siellä.
Anoppini kyllä tietää että salaa unelmoin siitä.
Vien aina takaisin spermattuna ja se on laittanut vaihtarit pyykkikoriin.
Olisi ihanaa imeä toisen kullia sukkisten läpi niin että spermat alkaa tulla niiden läpi ja samalla tuoksutella kiimalta tuoksuvia anopin pikkareita.
Kullini seisoo nytkin kovana sukkisten sisällä ja tuntuu niin hyvältä, kohta laukean.
Mukava anoppi kun antaa sukkikset käyttöösi..!
Vakkari naiselta sukkiksia .
Vakkarilta naisten alkkareita sukkiksia,asuja ,mekkoja,takkeja.
Meikkaa tarpeen mukaan.Saa munaa kielihoitoo,piiskaa mitä haluu pyytää.
On tullu hommattua tytöiltä pikkareita ja sukkahousuja. Käytän lenkkeillessä ja hiihtäessä niitä. Jotenki ne on kivat päällä.
Haluaisiko joku sukkis mies/ nainen soittaa.
Nytkin sukkikset päällä tälläset lämpimät talwimalliset. Mieliasuste. Näistä näkyy läpi silti melko hywin kyrwän upeat muodot....
Pikkarit,lämpösukikset paituli satiini aamutakki.Aamupalan laittoon.
Pitsi stringit ja läpikuultava yömekko ja valtava seisokki.
Löytyiskö etelä Lapista naista joka haluaisi luopua pikkuhousuista ja sukkahousuista..
Kelpaisiko vaimoni stringit ja sukkahousut.
Missä päin on . Ja minkä ikäinen nainen
Oulu.
58 vaimo.tiukka perseinen hyvä kroppainen.
Haluaisitko pesemöttömät pöksyt.
Hyvän ikäinen..tuoksut ois kivat..osallistuu jo vaimosi tähän vai onko salaista
Kiitos. No salaista on joo. Itse käytän hänen pöksyjä ihan hänen luvallaan.antaa minun käyttöön joita ei enää käytä ja ostaa uusiakin minulle.nussin usein häntä stringit jalassa.on vaan niin taivaallinen olo olla näissä pöksyissä niin kuin nytkin.olisi kyllä kiihottava antaa hänen pöksyt tuoksuilla sinulle ja nähnä kuinka niistä nautit.tiedän tuon tunteen ihanaa
Olisihan niistä kiva nauttia. Minkä koon pöksyjä.
M koko.
Mistä päin sinä olet.
Jotkut stringi mallit on tiukempia niin silloin.L koko.
Etelä Lapissa..Kemin lähellä
Kiva olisi nähdä kuinka nauttisit käytetyistä naisen tuoksuista.
Piha se kiva nauttia
Oishan se kiva nauttia piti kirjoittaa..