Olkaa reilusti, häpeilemättä arvokkaita, avoimia itsellenne ja läheisille

Anonyymi

Meidän tarinamme:
Olemme seurustelleet nelisen vuotta. Aika-ajoin eläneet sellaista vuoristorataa, että oikeammin paitsi ihmettelen, että olemme ehjänä hengissä, mutta edelleen sitoutuneita, rakastuneita, lujittuneita suhteeseemme. Takana elettynä hyvin paljon unettomia öitä, pohtimisia ja vieläe enemmän pohtimisia, arvosteluja ihan jokaiselta suunnalta, jopa läheisten hylkäämisiä ja uhkailuja. Rakkaus vaan ei tunne rajoitteita, ei ennen ja vielä vähemmän enään koskaan.

Iso suuri askel lupaavampaan huomiseen tapahtui ihan hiljattain. Kumppanini oli itse löytänyt osuvan lehtijutun persoonallisuushäiröstä ja rohkeasti lukenut jutun loppuviimein itseänsä avoimesti arvioiden. Hän oli todennut itsessään monia aiheeseen liittyviä ominaisuuksia ja sen myötä rohkeasti minua aiheesta lähestyi.
Ajanjaksona jolloin juuri on käyty taas elämämme riita, oikeammin agressiivinen yhteenotto, jossa jouduin turvautumaan virkavallan apuun. Hyvin surullinen tapahtumaketju kaikkinensa, lkähtökohtana minua koskeva ehdottoman aiheettoman pettämisepäilyn johdosta. Sydän pettymystä täynnä koko yhteinen kesäloma sujui hyvin vaitonaisin miettein.

Mutta, tuon lehtijutun myötä, jonka sain myös itse lukea, sain todella suuren määrän ymmärrystä kaikkeen tapahtuneeseen. ihan kaikkeen. Aivan kuin valot koko eletyn elämän ylle olisi tuossa hetkessä sytytetty. Ja vaikka oireyhtymien kirjo jossain määrin rajultakin tuntui, silti, mikä suurista suurin helpotus, kaikelle oli olemassa ihan konkreettinen syy, selitys, seuraamus, tausta.
Ja mihin ainakin minä itse puolisona pystyn myös vaikuttamaan on ymmärrys! Ymmärrys ja sen myötä tukeminen, lähellä oleminen ja lähellä pysyminen! Rakkaani turvaaminen lähtökohtaisesti sillä tiedolla, että olen ja pysyn tukemassa jokaista hetkeä hamaan hautaamme saakka.

Seuraava askel onkin jo saavutettu ja lääkärin vastaanotolle on aika varattu, minkä kautta sitten kuulemaan erilaisista etenemisen vaihtoehdoista. Mieli ehdottoman avoimena, luottavaisena ja mikä lie parhautta yhdessä.

2

467

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sanoisin vaan että ei mikään väkisin onnistu. Kokemuksests. 14v. Poliisit kävi ainaki 10x ja oikeudes linnatuomioita. Molemmille.

      Suosittelen antaa jo olla.

    • Anonyymi

      Mitä persoonallisuushäiriötä epäilette hänellä olevan, entä itse luitko itse artikkelin arvioiden itseäsi. Minkä persoonallisuuden arvioit itse olevasi. Kirjohan on laaja ja kaikki eivät sovi yhteen, vaikka kuinka yrittäisi ymmärtää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      83
      4503
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      26
      3304
    3. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      20
      2935
    4. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      41
      2926
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      117
      2757
    6. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      49
      2677
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2559
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2305
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2105
    10. Vornanen ja oulainen

      Voi voi Ville mihin sekaannuit🥶
      Oulainen
      7
      1791
    Aihe