Useat oppilaitokset aloittavat ensiviikolla ja tullaan varmasti näkemään myös Korona luvuissa parinviikon sisällä..? Ainoat hyötyjät asuntosijoittajat.
Opiskelijoiden "valtakausi"taas alkamassa..
Anonyymi
1466
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Koronatilanne on taas "räjähtämässä" käsiin, joten ainakin syyslukukausi on etäopetusta.
Ei kaikkialla. Oppilaitokset voivat aika pitkälti päättää itse.
Tänään tartunnoista peräti 43 tilastoitiin Jyväskylään.
Siitä voi syyttää ainoastaan kiinalaisia rotanpurijoita.
Näin kertoo itse rotta
https://www.superlehti.fi/tyoelama/700-000-suomalaista-mukana-tyoelaman-ihmiskokeessa/
Pätkätyö, vuokratyö, freelance-työ, joustotyö, nyhtötyö – eli prekaari työ. Joillekin se merkitsee vapautta, toiselle pelkkää epävarmuuden tuomaa huolta ja stressiä. Sitä tekee jo joka kolmas työssä käyvä suomalainen, mutta virallinen Suomi on sen edessä ymmällään.
”Työelämän ulkoringillä – vakituisen ja kokoaikaisen palkkatyön ulkopuolella – on jo pitkään ollut käynnissä ihmiskoe”, kirjoittavat Anu Suoranta ja Sikke Leinikki toimittamansa kirjan Rapautuvan palkkatyön yhteiskunta alkuluvussa.
Kokeen mittasuhteet ovat valtavat. Sen piirissä on 700 000 suomalaista: osa- ja määräaikaisen palkkatyön tekijöitä, vuokratyöläisiä, freelancereita, pienyrittäjiä ja muita itsensä työllistäjiä.
Suunnilleen joka kolmas suomalainen työntekijä tekee jo muuta kuin kokoaikaista ja vakituista palkkatyötä. Kokeen myötä selviää, säilyykö näiden prekaaria työtä tekevien ihmisten luottamus yhteiskuntaan, jonka suojaavat rakenteet on luotu vakituisen palkkatyön varaan.
Sana prekaari juontuu Wikipedian mukaan latinankielisestä sanasta precarius, joka tarkoittaa epävarmassa tilassa tai muiden armoilla olevaa.
Prekaarin työn tekijöillä on myös muita vähemmän tai ei lainkaan oikeutta lomaan, saati palkalliseen lomaan. Työturvallisuudesta ei aina huolehdi kukaan, työterveyspalveluita ei välttämättä ole. Osalta on kielletty kokonaan oikeus työttömyysturvaan.
Katos saakeli sentään ihanko totta
Ilman yliopistoa Jyväskylä olisi kuin Mikkeli. Niinhän meille aikoinaan kerrottiin.
Ilman kortsupohjsn Höpöheinän pössyttelijöitä ei Jyväskylä olis vihreä.
Osui ja upposi🤣
Kylläpäs muuttoautoja rampannut koko viikonlopun. Onneksi on Virosta aikoinaan löydetty Neuvostoajan kaasunaamari niin voin kulkea se päässä hississä ja rappukäytävässä.
Nimenomaan sinun takia haiset aivan järjettömän pahalle
Muuttohaukka on aktiivinen jo loppukesästä.
Vain unelmissas