Miten vapaakirkossa/ seurakunnassa suhtaudutaan homouteen. ,Räsänen ilmoitti vain äänestäjilleen kantansa että on palkkansa eteen töitä tehnyt mutta mikä on teidän uskovien kanta nuoren ihmisen homouteen ?? Moni nuori on päätynyt itsemurhaan tätäkö te haluatte?
Miten suhtaudutaan??
24
2788
Vastaukset
- Anonyymi
Ymmärtääkseni mitään yksiselitteistä suhtautumista ei ole. Kannattaa olla yhteydessä seurakunnan pastoriin/vanhimmistoon, joilla on asiassa vaitiolovelvollisuus/rippisalaisuus.
Mutta noin pääpiirteissään (avainjakeena Room. 11:32 : Jumala on sulkenut kaikki tottelemattomuuteen, että hän kaikkia armahtaisi):
- homoseksuaalisuuden harjoittaminen on Raamatun ilmoituksen mukainen synti, mutta vain yksi synnin ilmenemismuoto lukuisien muiden tekosyntien joukossa, jotka Raamatun mukaan ovat ’Jumalalle kauhistuksia’
- jos pitkään uskossa ollut (yleensä nuori tai keski-ikäinen) henkilö ei kykene vapautumaan homoseksuaalisuuden harjoittamisesta ja kokee/tietää sen olevan asia, mistä ei voi ylpeillä ja mihin ei tule muita rohkaista, niin tällainen asenne on aivan ok. Siis jos vapaaseurakunnan jäsenelle hänen harjoittamansa akti samaa biologista sukupuolta olevan henkilön kanssa on ’shame’, niin mielestäni mitään ongelmia seurakunnan jäsenyydelle ja seurakunnan toiminnassa toisten syntisten kanssa mukana ololle ei ole. Päinvastoin homoseksuaalisuutta harjoittava kristitty on yleensä toisia ihmisiä kohtaan armollisempi kuin kristityt keskimäärin, joilla armollinen mielenlaatu on vielä kovastikin vaiheessa omassa kilvoituksessaan. (Lakihenkinen farisealaisuus on Jeesuksen opetuksen mukaan paljon vakavampi ja vaikeampi synti kuin homoseksuaalisuuden harjoittamiseen lankeaminen). Toivottavasti seurakunnassa on jokin uskottu vanhimmiston jäsen, jolle tämä homoseksuaalisuuden syntiin lankeava (uusi) jäsen voi avautua ja tämä asia saadaan sovittua. Mutta jos akti samaa biologista sukupuolta olevan henkilön kanssa on hänelle ’pride’ (ks. alla lisää), niin sitten tilanne on ongelmallinen.
- homoseksuaalisuuden harjoittaminen ei ole peruste seurakunnan jäsenyydestä erottamiseen, mutta jos jäsen alkaa rehvastella ’seta-agendan’ mukaan tälla asialla, niin sitä ei voi pidemmän päälle sallia. Jos joku (rahan) ahneuden synnin harjoittaja alkaa seurakunnan keskuudessa kehoittamaan kaikkia jäseniä olemaan maksamatta kymmenyksiään seurakunnan kolehtiin/tilille, niin eihän tällaistakaan toimintaa voi pidemmän päälle seurakunnassa sietää. Tahi jos joku (hetero)avioliitossa oleva mies alkaa ’kerskailla’ sillä, kuinka monta naista hän on viime aikoina ’hoitanut’, niin ei tällaistakaan miesjäsentä voi seurakunnassa suvaita.
- seurakunnan ei tule painostaa homoseksuaalisuuttaan harjoittavaa jäsentään osallistumaan ’eheytymishoitoihin’ , mutta luonnollisesti siunata häntä ja rukoilla hänen puolestaan (jos Jumala näkee hyväksi vapauttaa hänet tästä 'epäsuuntautuneisuudestaan' )
- vapaakirkollisen(kin) käsityksen mukaan avioliitto on tarkoitettu vain yhden biologisen miehen ja yhden biologisen naisen välille, mutta kahden homo-/lesboparin parisuhteen virallistaminen maallisen viranomaisen edessä (maistraatissa tapahtuva vihkimys) on ok. Jos tällaisen homoparin kumpikin osapuoli on uskossa, niin en näe mitään estettä sille, että molemmat voivat olla saman seurakunnan (aktiivisia) jäseniä .
- hyvään homoseksuaaliseen parisuhteeseen liittyy seksin harjoittamisen lisäksi kiintymystä (uskollisuutta), hellyyttä, ystävyyttä ja inhimillistä rakkautta kuten hyviin heterosuhteisiinkin, joten nämä ihmisten väliset rakkausasiat eivät ole ’mustavalkoisia’ eikä niihin ole helppoja ratkaisuja.
- toki yhä monissa vapaaseurakunnissa on vanhimmistossa jäseniä, joille homoseksuaalisuuden harjoittaminen on ’raskauttava kuolemansynti’. Tällaisissa tapauksissa ei nöyrästi Kristuksen yhteydessä vaeltavan homoseksuaalin kristityn seurakunnan jäsenyydestä voi tulla toimivaa, valitettavasti. Ymmärtääkseni kohtuu isokokoisten kaupunkien vapaaseurakunnissa löytyy ymmärrystä ’homokristityille’, mutta pienissä maalaiskunnissa tilanne on usein ongelmallinen.- Anonyymi
Muutamia hajatelmia edelleen läheisesti aiheeseen liittyen:
- jos esim. pieniä lapsia sisältävässä ’lesbosuhteessa’ elävä nainen tulee uskoon, niin lasten turvallisen elinympäristön jatkumiseksi tässä lesbosuhteessa jatkaminen voi usein olla paras vaihtoehto, varsinkin jos tämä toinen (ei-kristitty) osapuoli kykenee suhtautumaan hyvin muuttuneeseen tilanteeseen ( = miksi tälle uskoontulleelle parille lesboseksin harrastaminen muuttuu ongelmalliseksi)
- samoin kuin kristillisissä seurakunnissa ei vihitä homo/lesbopareja avioliittoon, ei myöskään tulisi vihkiä ’pettäjiä/avionrikkojia’ uuteen (hetero)avioliittoon. Jos tietyssä avioliiitossa toinen osapuoli (= petetetyksi tullut) on ollut viaton avioliiton rikkontumiseen, niin hänen kohdallaan toki uuteen avioliittoon siunaaminen on ok.
- inhimillisessä ja tieteellisessä mielessä vasenkätisyys ja homoseksuaalisuus ovat hyvin samantapaisia ilmiöitä (ne eivät ole puhtaasti geneettisiä, koska identtisten kaksosten kohdalla usein havaitaan että toisesta tulee vasenkätinen ja toisesta oikeakätinen & vastaavasti toisesta tulee homo ja toisesta hetero . . ) Joten vaatii kristityltä suurta nöyryyttä ja hengellistä viisautta kunnioittaa käsittämätöntä Pyhää Jumalaa, joka on Raamatun ilmoituksessa nähnyt viisaaksi ilmoitaa homoseksuaalisuuden harjoittamisen olevan rikos Hänen luomisjärjestystään vastaan, mutta vasenkätisyydestä ei ole mitään paheksuttavaa ilmoitettu Raamatussa. On nöyrryttävä siihen että me kristityt, Jeesuksen omat, emme voi ymmärtää synnin olemusta Jumalan näkökulmasta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muutamia hajatelmia edelleen läheisesti aiheeseen liittyen:
- jos esim. pieniä lapsia sisältävässä ’lesbosuhteessa’ elävä nainen tulee uskoon, niin lasten turvallisen elinympäristön jatkumiseksi tässä lesbosuhteessa jatkaminen voi usein olla paras vaihtoehto, varsinkin jos tämä toinen (ei-kristitty) osapuoli kykenee suhtautumaan hyvin muuttuneeseen tilanteeseen ( = miksi tälle uskoontulleelle parille lesboseksin harrastaminen muuttuu ongelmalliseksi)
- samoin kuin kristillisissä seurakunnissa ei vihitä homo/lesbopareja avioliittoon, ei myöskään tulisi vihkiä ’pettäjiä/avionrikkojia’ uuteen (hetero)avioliittoon. Jos tietyssä avioliiitossa toinen osapuoli (= petetetyksi tullut) on ollut viaton avioliiton rikkontumiseen, niin hänen kohdallaan toki uuteen avioliittoon siunaaminen on ok.
- inhimillisessä ja tieteellisessä mielessä vasenkätisyys ja homoseksuaalisuus ovat hyvin samantapaisia ilmiöitä (ne eivät ole puhtaasti geneettisiä, koska identtisten kaksosten kohdalla usein havaitaan että toisesta tulee vasenkätinen ja toisesta oikeakätinen & vastaavasti toisesta tulee homo ja toisesta hetero . . ) Joten vaatii kristityltä suurta nöyryyttä ja hengellistä viisautta kunnioittaa käsittämätöntä Pyhää Jumalaa, joka on Raamatun ilmoituksessa nähnyt viisaaksi ilmoitaa homoseksuaalisuuden harjoittamisen olevan rikos Hänen luomisjärjestystään vastaan, mutta vasenkätisyydestä ei ole mitään paheksuttavaa ilmoitettu Raamatussa. On nöyrryttävä siihen että me kristityt, Jeesuksen omat, emme voi ymmärtää synnin olemusta Jumalan näkökulmasta.Kiitos sinulle neuvoista !! En ole sitten syyllistynyt rikokseen vaikka homoilin seurakunnan työn tekijän kanssa. Minä Viettelin hänet .muutaman kerran ollaan ollu silleen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muutamia hajatelmia edelleen läheisesti aiheeseen liittyen:
- jos esim. pieniä lapsia sisältävässä ’lesbosuhteessa’ elävä nainen tulee uskoon, niin lasten turvallisen elinympäristön jatkumiseksi tässä lesbosuhteessa jatkaminen voi usein olla paras vaihtoehto, varsinkin jos tämä toinen (ei-kristitty) osapuoli kykenee suhtautumaan hyvin muuttuneeseen tilanteeseen ( = miksi tälle uskoontulleelle parille lesboseksin harrastaminen muuttuu ongelmalliseksi)
- samoin kuin kristillisissä seurakunnissa ei vihitä homo/lesbopareja avioliittoon, ei myöskään tulisi vihkiä ’pettäjiä/avionrikkojia’ uuteen (hetero)avioliittoon. Jos tietyssä avioliiitossa toinen osapuoli (= petetetyksi tullut) on ollut viaton avioliiton rikkontumiseen, niin hänen kohdallaan toki uuteen avioliittoon siunaaminen on ok.
- inhimillisessä ja tieteellisessä mielessä vasenkätisyys ja homoseksuaalisuus ovat hyvin samantapaisia ilmiöitä (ne eivät ole puhtaasti geneettisiä, koska identtisten kaksosten kohdalla usein havaitaan että toisesta tulee vasenkätinen ja toisesta oikeakätinen & vastaavasti toisesta tulee homo ja toisesta hetero . . ) Joten vaatii kristityltä suurta nöyryyttä ja hengellistä viisautta kunnioittaa käsittämätöntä Pyhää Jumalaa, joka on Raamatun ilmoituksessa nähnyt viisaaksi ilmoitaa homoseksuaalisuuden harjoittamisen olevan rikos Hänen luomisjärjestystään vastaan, mutta vasenkätisyydestä ei ole mitään paheksuttavaa ilmoitettu Raamatussa. On nöyrryttävä siihen että me kristityt, Jeesuksen omat, emme voi ymmärtää synnin olemusta Jumalan näkökulmasta.Kiitos veli sulle tästä opetuksesta
- Anonyymi
229 uskovaa kiinnostaa homoilut te irstaat
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos veli sulle tästä opetuksesta
Monia ukkoja kiinnostaa tämä teksti tältä palstslta onko kiinnostusta miehiin päin ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos sinulle neuvoista !! En ole sitten syyllistynyt rikokseen vaikka homoilin seurakunnan työn tekijän kanssa. Minä Viettelin hänet .muutaman kerran ollaan ollu silleen.
Räsänen ei tiedä yhtään mitään kova palkka ja muut korvaukset juoksee papin kanssa on yhdessä korva syyhyssä miten on alkoholi lahjoitusten kanssa toimittu illan vietossa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Monia ukkoja kiinnostaa tämä teksti tältä palstslta onko kiinnostusta miehiin päin ?
Vanhoja miehiä kiinnostaa eu asiat ja naapureiden asiat
- Anonyymi
Ei oikein tullut selväksi saako olla gay tai muuten oma itsensä. Pitäisi varmaan ensin selvittää itselleen mikä on suhtautuminen asiaan? Ja kuinka sitä suhdetta asiaan käsittelee?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos veli sulle tästä opetuksesta
Eipä ollut veli väkevä vaan sisar prid kannattaja
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muutamia hajatelmia edelleen läheisesti aiheeseen liittyen:
- jos esim. pieniä lapsia sisältävässä ’lesbosuhteessa’ elävä nainen tulee uskoon, niin lasten turvallisen elinympäristön jatkumiseksi tässä lesbosuhteessa jatkaminen voi usein olla paras vaihtoehto, varsinkin jos tämä toinen (ei-kristitty) osapuoli kykenee suhtautumaan hyvin muuttuneeseen tilanteeseen ( = miksi tälle uskoontulleelle parille lesboseksin harrastaminen muuttuu ongelmalliseksi)
- samoin kuin kristillisissä seurakunnissa ei vihitä homo/lesbopareja avioliittoon, ei myöskään tulisi vihkiä ’pettäjiä/avionrikkojia’ uuteen (hetero)avioliittoon. Jos tietyssä avioliiitossa toinen osapuoli (= petetetyksi tullut) on ollut viaton avioliiton rikkontumiseen, niin hänen kohdallaan toki uuteen avioliittoon siunaaminen on ok.
- inhimillisessä ja tieteellisessä mielessä vasenkätisyys ja homoseksuaalisuus ovat hyvin samantapaisia ilmiöitä (ne eivät ole puhtaasti geneettisiä, koska identtisten kaksosten kohdalla usein havaitaan että toisesta tulee vasenkätinen ja toisesta oikeakätinen & vastaavasti toisesta tulee homo ja toisesta hetero . . ) Joten vaatii kristityltä suurta nöyryyttä ja hengellistä viisautta kunnioittaa käsittämätöntä Pyhää Jumalaa, joka on Raamatun ilmoituksessa nähnyt viisaaksi ilmoitaa homoseksuaalisuuden harjoittamisen olevan rikos Hänen luomisjärjestystään vastaan, mutta vasenkätisyydestä ei ole mitään paheksuttavaa ilmoitettu Raamatussa. On nöyrryttävä siihen että me kristityt, Jeesuksen omat, emme voi ymmärtää synnin olemusta Jumalan näkökulmasta.Ei yksi kerta homoksi tee
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos sinulle neuvoista !! En ole sitten syyllistynyt rikokseen vaikka homoilin seurakunnan työn tekijän kanssa. Minä Viettelin hänet .muutaman kerran ollaan ollu silleen.
Juuri näin on

Kuten nimi vapaa ilmoittaa vapaa on omasta tahdosta vapaata
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos veli sulle tästä opetuksesta
Kiitos kiitos tiedosta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muutamia hajatelmia edelleen läheisesti aiheeseen liittyen:
- jos esim. pieniä lapsia sisältävässä ’lesbosuhteessa’ elävä nainen tulee uskoon, niin lasten turvallisen elinympäristön jatkumiseksi tässä lesbosuhteessa jatkaminen voi usein olla paras vaihtoehto, varsinkin jos tämä toinen (ei-kristitty) osapuoli kykenee suhtautumaan hyvin muuttuneeseen tilanteeseen ( = miksi tälle uskoontulleelle parille lesboseksin harrastaminen muuttuu ongelmalliseksi)
- samoin kuin kristillisissä seurakunnissa ei vihitä homo/lesbopareja avioliittoon, ei myöskään tulisi vihkiä ’pettäjiä/avionrikkojia’ uuteen (hetero)avioliittoon. Jos tietyssä avioliiitossa toinen osapuoli (= petetetyksi tullut) on ollut viaton avioliiton rikkontumiseen, niin hänen kohdallaan toki uuteen avioliittoon siunaaminen on ok.
- inhimillisessä ja tieteellisessä mielessä vasenkätisyys ja homoseksuaalisuus ovat hyvin samantapaisia ilmiöitä (ne eivät ole puhtaasti geneettisiä, koska identtisten kaksosten kohdalla usein havaitaan että toisesta tulee vasenkätinen ja toisesta oikeakätinen & vastaavasti toisesta tulee homo ja toisesta hetero . . ) Joten vaatii kristityltä suurta nöyryyttä ja hengellistä viisautta kunnioittaa käsittämätöntä Pyhää Jumalaa, joka on Raamatun ilmoituksessa nähnyt viisaaksi ilmoitaa homoseksuaalisuuden harjoittamisen olevan rikos Hänen luomisjärjestystään vastaan, mutta vasenkätisyydestä ei ole mitään paheksuttavaa ilmoitettu Raamatussa. On nöyrryttävä siihen että me kristityt, Jeesuksen omat, emme voi ymmärtää synnin olemusta Jumalan näkökulmasta.Tiedän avioliittoja solmittu useaan kertaan taas oli uus nimi puolisona.Erimielisyyden tullessa srk kaikkii vanhoi asioita julkisuudessa,vaitiolo velvollisuus muka ja joku tietää,mitä yksityiselämässä tapahtuu,vaikka asianomainen asioitaan selvittäisikään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos sinulle neuvoista !! En ole sitten syyllistynyt rikokseen vaikka homoilin seurakunnan työn tekijän kanssa. Minä Viettelin hänet .muutaman kerran ollaan ollu silleen.
Niinpä et ole ainut.
- Anonyymi
Vaitiolo ja rippisalaisuus lähnnä sanonta monet tietävät asioita,joista ei saisi puhua,mutta eripura tekee laulavaksi.
Henkilökohtaisesti ajattelen että Päivi Räsäsen twiitti pride-viikolla oli tahditon. En todellakaan toivo että kukaan ihminen päätyisi itsemurhaan tai edes harkitsisi sitä.
Suomen Vapaakirkossa keskustellaan sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöistä. Avioliittokäsitys on meillä perinteinen kuten tämän kommentin kirjoittamishetkellä myös Suomen ev.lut. kirkollakin.
Kirkkokunnanjohtajamme Hannu Vuorinen on todennut hyvin että SVK:ssa tahdotaan tukea "vähemmistöjen vähemmistöjä" tarkoittaen niitä homosekseksuaaleja, jotka tahtovat seurata Kristusta ja kilvoitella Raamatun mukaiseen kristilliseen ihanteeseen.
Nähdäkseni seurakunnan tulee hyväksyä ihmiset jotka tahtovat toteuttaa perinteistä kristillistä seksuaalietiikkaa varauksetta. Ja yleensäkin suvaita kaikkia ihmisiä - myös niitä jotka eivät toteuta.
Meillä on varmasti jokaisella parannuksen tarvetta asenteidemme, uskomustemme ja käytännön elämämme suhteen. Itse en ole erottamassa yhtäkään homosuhteessa elävää seurakunnasta. Se ei ole edes laillista. Paitsi jos kyse on esim. pastorista. En myöskään promoa eheytyshoitoja.
Jos joku yrittää muuttaa yhdessä sovittua linjaa, esim. avioliiton suhteen siihen tulee puuttua. Tällaiset kuuluu uskonnonvapauden piiriin.
Jos tämän lukija kuulut seksuaali- ja/tai sukupuolivähemmistöön tahdon sanoa että Jumala on armollisempi kuin me ihmiset usein olemme. Hän etsii niitä jotka tahtovat häneen vilpittömästi uskoa ja häntä seurata ja opettaa ja kasvattaa meitä. Jokainen meistä on tehnyt syntiä ja on armon varassa. Tarvitsemme kasvurauhaa ja -tilaa itse kukin.
Kenenkään ei tarvitse avata yksityiselämäänsä julki. Voi avautua turvalliselle ja luotettavalle henkilölle jos kokee että on sellaiseen valmis. Jokaisella meistä on sama luovuttamaton ihmisarvo. Jokainen seurakuntalainen on arvokas. Nämä ovat kipeitä ja vaikeita juttuja. Tarvitsemme hienotunteisuutta.
Jumala on pyhä rakkaus. Jeesus Kristus on täynnä armoa ja totuutta. Jumalan siunausta aivan jokaiselle teistä!- Anonyymi
Toisin sanoen pidät Raamattua tahdittomana.
- Anonyymi
Suhtaudutaan homouteen erittäin kielteisesti. Toisaalta sanotaan että Jumala rakastaa ihmistä mutta tuomitsee homouden, ja kuitenkin kohdellaan toiminnalla joka täyttää vihapuheen ja julkisen solvauksen kriteerit.
- Anonyymi
Ei ollut aiheena 50vsitten olis joutunut hoitoon ja salatut asiat ei haluttu tietää.Nyt on kaikki avointa.
- Anonyymi
Sen kertoo jo kirkon nimi, vapaakirkko eli ihan kuka ja ketkä vaan!
- Anonyymi
Kyllä vapaakirkossa homoja on. Vapaakirkko suosii niitä jäseniä, joilla on perhe normaalina. Yksin asuva aikuinen on aina vapaakirkossa epäilyttävä ja moni näistä yksinäisistä alkaakin juoda viinaa ja sillä turruttaa pettymyksensä siihen, ettei voi täyttää vapaakirkon asettamia vaatimuksia. Viinan suurkuluttajakin siellä hyväksytään, sitä ongelmaa ei voi salata, mutta homouden siinä sivussa pystyy jotenkin ehkä vielä salaamaankin.
- Anonyymi
Vapaakirkossa voi olla vaikka eläimeen sekooja!
Vapaamielistä touhua, mutta jos poikkeaa seurakunnan opista, silloin joudut kytättäväksi ja saat nimetyn valvojan!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut
– Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti39141042Särkynyt sydän
Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s1199584Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..
Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos316240Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta
Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös224998Paskakaivo Kuhmo
Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi623945Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!
Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta543839Uskotko yliluonnolliseen?
Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D783478- 403037
Mitä kuuluu?
Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul192488Keilahalli
Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!212338