😂🐕⚡mutta välillä tuon koiran touhut naurattavat. Aamulenkillä se ei mitenkään suvainnut kulkea siihen suuntaan missä lihalehmät laidunsivat. Äsken ukkonen jossakin kaukaa jyrähti ja herätti nössökän sikeästä unesta tulemaan mamman turviin. Sen onni on, että on joku lähellä, johon turvautua hädän hetkellä.
Säälittää ne yksin jätetyt kesäkissat, joista kissasivuilla nyt puhutaan. Kamalan julmaa jättää lemmikki heitteille senjälkeen, kun se kesän on ollut seurana. Tietäähän sen itestä, miten surullista on kaivata jotakin, mistä on pienen palan saanut kokea! Plus tietysti, etteihän ne pikkukissat talven yli kylmässä selviä paleltumatta.
Ei saisi nauraa toiselle
4
64
Vastaukset 4
- Anonyymi
Kissa ei kuulu suomen luontoon, eikä se pärjää ilman ihmisen hoivaa. Ihminen on kissan jalostanut ja silloin ihmisen kuuluu siitä huolehtia.
Kesäkanat jotenkin ymmärrän, kun nehän viedään takaisin paikkaan mistä ne on vuokrattu, Mutta että otetaan kissa kesäksi ja jätetään oman onnen nojaan luontoon. Sitä en ymmärrä, kun kissahan kiintyy ihmisiin ja muutenkin tarvitsee lämpöä ja hoivaa.
- Anonyymi
Kukaan muu ei tahdo nauraa kanssasi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1421620- 1481091
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät70960Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi325913- 68753
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56733- 69671
- 37639
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7601Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33571
