Naiset toi politiikkaan toisenlaisen osaamattomien riitelyn

Persuille tulee myös "ohraset" sen mukana, kun jo pohjustettu seuraavaksi puheenjohtajaksi nainen. Voi jo sanoa että persut tipahtaa. Tarvitaan taas Soinia puolueen ylösnostamiseen. -katotaampa vain !

esim> Sopivan ehdokkaan löytäminen on helpommin sanottu kuin tehty.
Kaljulaidin valinta oli paniikkiratkaisu
Viron presidentinvaali on ajautumassa kaaokseen jo toista kertaa peräkkäin.
Vuonna 2016 vaali epäonnistui kahdesti: sekä parlamentissa että valitsijamieskokouksessa, joka kutsutaan koolle, jos päätöstä presidentistä ei synny. Valitsijamiehiä ovat kansanedustajien lisäksi Viron kuntien edustajat.

Viiden vuoden takaa muistetaan muun muassa Viron suurimman puolueen reformipuolueen sisältä nousseet kaksi kilpailevaa ehdokasta. Kersti Kaljulaid tuli lopulta valituksi eräänlaisena paniikkiratkaisuna kokonaan vaalitaistelun ulkopuolelta.
Ehdokuutensa on keväästä lähtien toistuvasti poissulkenut myös parlamentin puhemies ja keskustapuolueen johtaja Jüri Ratas.
Viron presidentinvaali on ajautumassa kaaokseen jo toista kertaa peräkkäin – "Instituutio kyntää pohjamudissa", sanoo politiikan tutkija
Virolainen vaalitapa näyttäytyy hankalana ja epävarmana. Viisi vuotta sitten presidentti valittiin lopulta paniikkiratkaisuna vaalitaistelun ulkopuolelta. Tällä kertaa moni tunnettu virolainen on kieltäytynyt ehdokkuudesta.

Tilanne ajautui viime viikon lopulla täydelliseen umpikujaan. Aiemmin vahvana ehdokkaana pidetty Viron tiedeakatemian puheenjohtaja Tarmo Soomere ei onnistunut vakuuttamaan (siirryt toiseen palveluun) puolueita riigikogun ryhmien kuulemisissa.
Hänen tilalleen kaavailtu pitkän linjan diplomaatti ja moninkertainen ministeri Jüri Luik puolestaan sanoi ehdokkuudelle ei.
– Monta varteenotettavaa henkilöä on kieltäytynyt. Ilmeisesti he eivät ole olleet varmoja siitä, olisiko heidän kannatuksensa parlamentissa ihan niin suurta kuin heille suostutteluvaiheessa on luvattu.
598
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Eikös tohtori Paavo Väyrynen voisi auttaa heimoveljiä ja sisaria, ja ilmoittaa olevansa käytettävissä Viron presidentin valinnassa. Hänellä kun kokemusta on?

Äänestä

Persut tulee alas, se varmaa.
Keskustalla olisi tuhannen taletin paikka taas nousta maan suurimmaksi puolueeksi.
Sitä ei nyt hukata, kun viikon lopulla persujen valinta nais-puheenjpohtajaksi, he menettää siinä statuksensa, ja alkaa siirtymä muihin puolueisiin. keskusta on luonnollisin siirtymäkohde.

Äänestä

Näin on näreet.

Äänestä

Tämä hallitus tuntuu olevan joittenkin miesten työrukkanen, joka päästää miehet voittamaan kultaa naisten urheiluun ja suosii miesselittäjiä ja tahtoo esitellä intiimialueitaan miehille naisten pukutiloissa.

Äänestä

Viikon vaihteessa persu kelkasta lähtee jalakset.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Persu_ kirjoitti:

Persuille tulee myös "ohraset" sen mukana, kun jo pohjustettu seuraavaksi puheenjohtajaksi nainen. Voi jo sanoa että persut tipahtaa. Tarvitaan taas Soinia puolueen ylösnostamiseen. -katotaampa vain !

esim> Sopivan ehdokkaan löytäminen on helpommin sanottu kuin tehty.
Kaljulaidin valinta oli paniikkiratkaisu
Viron presidentinvaali on ajautumassa kaaokseen jo toista kertaa peräkkäin.
Vuonna 2016 vaali epäonnistui kahdesti: sekä parlamentissa että valitsijamieskokouksessa, joka kutsutaan koolle, jos päätöstä presidentistä ei synny. Valitsijamiehiä ovat kansanedustajien lisäksi Viron kuntien edustajat.

Viiden vuoden takaa muistetaan muun muassa Viron suurimman puolueen reformipuolueen sisältä nousseet kaksi kilpailevaa ehdokasta. Kersti Kaljulaid tuli lopulta valituksi eräänlaisena paniikkiratkaisuna kokonaan vaalitaistelun ulkopuolelta.
Ehdokuutensa on keväästä lähtien toistuvasti poissulkenut myös parlamentin puhemies ja keskustapuolueen johtaja Jüri Ratas.
Viron presidentinvaali on ajautumassa kaaokseen jo toista kertaa peräkkäin – "Instituutio kyntää pohjamudissa", sanoo politiikan tutkija
Virolainen vaalitapa näyttäytyy hankalana ja epävarmana. Viisi vuotta sitten presidentti valittiin lopulta paniikkiratkaisuna vaalitaistelun ulkopuolelta. Tällä kertaa moni tunnettu virolainen on kieltäytynyt ehdokkuudesta.

Tilanne ajautui viime viikon lopulla täydelliseen umpikujaan. Aiemmin vahvana ehdokkaana pidetty Viron tiedeakatemian puheenjohtaja Tarmo Soomere ei onnistunut vakuuttamaan (siirryt toiseen palveluun) puolueita riigikogun ryhmien kuulemisissa.
Hänen tilalleen kaavailtu pitkän linjan diplomaatti ja moninkertainen ministeri Jüri Luik puolestaan sanoi ehdokkuudelle ei.
– Monta varteenotettavaa henkilöä on kieltäytynyt. Ilmeisesti he eivät ole olleet varmoja siitä, olisiko heidän kannatuksensa parlamentissa ihan niin suurta kuin heille suostutteluvaiheessa on luvattu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu