Älykkyysosamäärän mittaus kehitettiin alunperin erityisopetusta tarvitsevien lasten tunnistamiseen. Sen määritelmä oli henkinen ikä jaettuna fyysisellä iällä. Mutta nykyaikana ikää ei edes kysytä esim. nettitesteissä.
Miten siis lasten ja aikuisten ÄO:t suhteutuvat toisiinsa? Jos meillä on kaksi lasta, toinen fyysisesti 10-vuotias mutta henkisesti 13-vuotiaan tasolla, ja toinen 13-vuotias joka on normaalilla 13-vuotiaiden tasolla, niin jumittuuko tuo jälkimmäinen aikuisuuden kynnyksellä "normaaliälykkyyteen" siinä ensimmäinen säilyttää tuon kaulan loppuikänsä? Jos, niin miksi kehitys kaikkien yksilöiden osalta päättyy aikuisuuden kynnykselle?
Miten siis lasten ja aikuisten ÄO:t suhteutuvat toisiinsa? Jos meillä on kaksi lasta, toinen fyysisesti 10-vuotias mutta henkisesti 13-vuotiaan tasolla, ja toinen 13-vuotias joka on normaalilla 13-vuotiaiden tasolla, niin jumittuuko tuo jälkimmäinen aikuisuuden kynnyksellä "normaaliälykkyyteen" siinä ensimmäinen säilyttää tuon kaulan loppuikänsä? Jos, niin miksi kehitys kaikkien yksilöiden osalta päättyy aikuisuuden kynnykselle?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Älykkyysosamäärää ei enää lasketa tuon "älykkyysiän" perusteella vaan suhteessa oman ikäluokan tuloksiin joten lapsilla ja aikuisilla se lasketaan aivan samalla tavalla.
Eli niin että testataan monia samanikäisiä henkilöitä. Ne joiden testitulos on kaikkien tulosten puolessa välissä saavat tulokseksi ÄO=100 ja muut sitten saavat eri luvut normaalijakauman mukaisesti.
Jos nettitestissä ei kysytä ikää niin se saattaa laskea älykkyysosamäärän suhteessa kaikkiin testin tekijöihin, ei vain samaan ikäluokkaan. Tuo toki sitten ei enää ole niin luotettava koska toki ikä on merkittävä tekijä joka tulisi ottaa huomioon.
Älykkyystesti kehitettiin aikanaan yleisen oppimishäiriön identifioimiseen peruskouluissa. Älykkyystesti ei siis lähtökohtaisesti ole älykkyystesti, vaan pikemminkin tyhmyystesti, sillä on relevanssia ja luotettavuutta vain negatiivisessa merkityksessä. Ja jotkut jopa kiistävät tämänkin lähtökohdan.
On kuitenkin yleisesti havaittu, että jos ihmisen IQ on poikkeuksellisen alhainen, ei ole olemassa länsimaissa montakaan tehtävää työelämässä, jota ihminen voisi edes tehdä onnistuneesti.
Mutta sanoa, että fyysikon hommin - ja näin usein sanotaan - tarvitaan mensan jäsenyys, ts. että nykyfysiikka on jotain niin vaikeaa, että IQ>130, tuskin pitää paikkaansa.
Intuitio on oppisen ja ongelmanratkaisun kannalta oleellisempi asia kuin abstrakti IQ-arvo.
Mielestäni kaikkein huvittavinta on se dogmaattinen nykykäsitys, että kun IQ on vahvistetusti > 140, niin kyseessä on nero ihminen. Miten ihmeessä tähän on tultu?
Mitä tekemistä neroudella on IQ:n kanssa?