Olen viime aikoina huomannut että nielemisestä on tullut hankalaa tuntuu että tukehtuu omaan sylkeen mietin vaan sitä että onko joku muu kokenut samaa ja mistä voisi johtua
Samaan aikaan alkoi minun vatsa oireet välillä ummetus ja välillä ripuli ja kiertää vatsassa
Voiko syynä olla se että ammattikoulu alkoi 2vk sitten
Silloin alkoi myös oireet
Moi kaikki
4
127
Vastaukset
- Anonyymi
voi johtua tai sitten ei johdu.Mutta aika vahvat oireet sulla tuli koulun aloittamisesta.Sulla on fiksu elimistö kun tietää koska koulut alkaa.
- Anonyymi
Hei, minulla oli kouluaikaan joku neuroosi nieleskelystä luokassa. Siitä on yli 20 vuotta aikaa ja se nykyään tuntuu aika hassulta. En kertonut siitä kellekään. Mutta monilla nuorilla on sellaisia ohimeneviä pakkomielteitä ja ahdistuksia ja outoja vaiheita ja todella outoja kuvitelmia - ja se on normaalia että niitä on.
Pakkomielle tuli siitä, että koska poltin tupakkaa, niin syljeneritys oli paljon voimakkaampaa kuin olisi ollut ilman tupakointia. Joillakin voi myös olla normaalistikin keskimääräistä runsaampi syljeneritys. Minua myös siihen aikaan ahdisti aika kovastikin luokassa oleminen, enkä osannut suhtautua niihin tunteisiin millään lailla. Pelkäsin että nielaisusta kuuluu liian kova ääni! En halunnut vetää muiden huomiota sillä itseeni. Siitä seurasi että pidätin sitten nielaisua ja sylki alkoi kertyä suussa... Jossain vaiheessa oli sitten pakko nielaista kun se alkoi tuntua kivuliaalta. Ihan sairaalta tuntuu nyt ajatella tuota. Kylläpä on ollut synkkää. En tiedä onko tämä samaa kuin sinulla.
On normaalia että kokee paineita sulautua joukkoon tuossa iässä ja kukaanhan ei halua silmätikuksi, koska halpamaisiakin tyyppejä on aina sekalaisessa joukossa. Terapiasta, jopa itseterapiasta olisi hyötyä. Jos sinulla on sellaisia ahdistus tai jännitys oireita, niin suosittelen lukemaan kotona YTHS:n opasvihkosen jonka voi ladata ilmaiseksi netistä: Jännittäminen osana opiskelijan elämää.
Muista kuitenkin että tämä on ohimenevä vaihe elämässä, ja ei kannata jättää koulua kesken joidenkin ahdistusten tai jännitysten takia. - Anonyymi
Hyvin voi johtua koulun aloittamisesta. Silloin taannoin kun itse aloitin ammattikoulun, oksentelin muutaman viikon ajan joka aamu jännityksen vuoksi ennen kouluun lähtöä. Kyllä se siitä sitten helpotti kun koulu ja muut asiat tulivat tutuiksi. Todennäköisesti myös sinulle käy samalla tavalla. :)
Jos kuitenkin tuntuu kovin vaikealta ja tuntemukset häiritsevät, kannattaa ottaa asia puheeksi vanhempien, koulukuraattorin, terveydenhoitajan tai muun luotettavan aikuisen kanssa. Siinä ei ole mitään hävettävää. - Anonyymi
Ahdistuksen/jännityksen piikkiin tuo menee.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,734271Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt172738Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242497Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod152432Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1092318Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1102194Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e992151Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.6091946MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141945Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S231683