Marin puokkoilee, tiedä itsekkään sanomisiaan

Pääministeri Marin: Kahden metrin turvavälivaatimuksesta tullaan luopumaan
Kahden metrin turvavälivaatimuksesta esimerkiksi kulttuurialan tapahtumissa tullaan luopumaan, kertoo pääministeri Sanna Marin (sd) säätytalolla pidettyjen hallituksen neuvottelujen jälkeen.
Marinin mukaan hallituksen tavoitteena on, että toimintaa pyritään järjestämään terveysturvallisesti niin, ettei kahden metrin turvaväliä kuitenkaan tarvitse olla.
Asiasta tullaan antamaan ohjeistus. Tarvittaessa hallitus on myös valmis lainsäädäntömuutoksiin, Marin kertoo.
Marin otti myös kantaa avin tuoreisiin kokoontumisrajoituksiin. Pääministerin mukaan hallituksen viesti on, että lapset ja nuoret ensin -periaatteen tulee toteutua koronarajoituksissa.
Marinin mukaan sosiaali- ja terveysministeriö tulee lähettämään aiheesta ohjauskirjeet aluehallintoviranomaisille.
-
Viimeaikainen koronatartuntojen nousu herättää huolta koronapotilaiden tehohoidon tilannekuvaa ylläpitävässä ryhmässä. Tänään Suomessa kirjattiin ennätykselliset 1 024 uutta koronavirustartuntaa.
Tehohoidon tarve heijastelee tapausmääriä. Tartuntamäärien nousu näkyy tehohoitoa tarvitsevina potilaina puolentoista, kahden viikon viiveellä.
– On aihetta pelätä, että tartuntamäärien kasvaessa tehohoidon tarpeen nousu jatkuu, huomauttaa koronapotilaiden tehohoidon tilannekuvaa ylläpitävää ryhmää johtava anestesiologian ja tehohoidon professori .
Toinen huolenaihe on henkilöstöpula.
– Etenkin hoitajista on pulaa terveydenhuollossa ja vaje on pahentunut. Nyt on lomakausi käynnissä. Hoitokapasiteetin lisääminen on vaikeaa. Tämän päivän lukujen mukaan tehohoitopaikoista 76 prosenttia on käytössä. On monta sairaalaa, joissa yli 80 prosenttia on käytössä. Kuormitus on siis melko kovaa, valmius lisätä kapasiteettia on heiveröinen.
Jos tehohoitoa tarvitsevien määrä nousee nopeasti, on sairaalan muuta toimintaa supistettava.

Ryhmä kokoaa tiedot teho-osastoilta suoraan joka arkiaamu. Tänä aamuna tehohoidossa oli 26 koronapotilasta. – Nyt luvut ovat verrattain pieniä, mutta suunta on nouseva. Taudinkuvat ovat rajuja.

21

88

    Vastaukset 21

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Aloittaja laittoi kopion sitten sivulle. Aloittaja ei osaa edes itsekään- sanaa kirjoittaa oikein!

    • Anonyymi

      On tämä todella merkillistä. Jo 4. kerran tauti päästetään viivyttelemällä rajoitustoimia ryöstämään väestöön. Ketkä tarkalleen ottaen on tämä takana? Nimet kehiin ja vastuun kantoon niinkuin pitää eikä mitään hämäämistä ja sekoittamista! Mennään vaan väkisin reaktiivisesti ja hybridihössöttäen ja saadaan lopulta suurta tuhoa ja väsytystä aikaiseksi. Joka kerta olisi ollut verrattain pienistä asioista kiinni, jotta olisi saatu tilanne luotsattua turvallisimmille vesille. Metodina näyttää olevan sen sijaan jatkuva vuotaminen ja epidemian karkaamisriskin hetkillä kuin tahallinen veräjien avaaminen ja mielipuolten megafestareille vimmauttaminen. Mikä on tämän tavoitteena ja miksi?

      Parhaillaan lapset heitettynä täydellä riskillä koronasoppaan kiehumaan, kun maailmalta tulee rankkaa faktaa deltasta ja nousevista lapsitehopotilaista. Aivan hurjaa peliä. Tässähän pelataan lisäksi jälleen kerran koko maailman tulevaisuudella. Muutamat kiihkotrollit ja ties millä intentiolla vapaata taudin levitystä lietsovat tahot saa tahtonsa läpi muutamassa maassa ja nämä meidän poliittiset pyrkyrit syöksyy kiima silmissä tämän hulluuden perään. Puuttuu vain, että isommat isännät marssii maahan valtaa pitämään. Onko tässä koko ajan joku tällainen ulottuvuus mukana? Vai haluaako muuan sosialismiin pakotettavan euroopan johtajaksi?

    • Anonyymi

      Tästä maasta on koko ajan puuttunut strateginen, älykäs, vaativan kriisin hoitamiseen kykenevä johto. Viime kuukausina kaikki mielekäs kriisin hoito on puuttunut! Törkeää!

    • Anonyymi

      Entä mikä osa tästä on kylmää peliä väestöllä, testaamista? Tarvitaan tarpeeksi sairaita, jotta saadaan hyötyä testikumppaneilta? Onko suomalaiset vaan tutkimusdataa?

      Teatteriporukka voisi mennä pitävään vasureitten sisäpiirikekkereitä ihan keskenään. Teidänkö takia pitäisi turvaväleistä luopua?? Kamoon!

      • Anonyymi

        Marin äärivasemmistolaisena palvoo teattteri vasureita.


    • Anonyymi

      Vai olet sinä oikein lääketieteen-tohtori?

      Se vain on niin, että oikea lääketieteen tohtori ei kirjoita arvokseen lääketieteen-tohtori.

      • Anonyymi

        Et osaa mainittua asiaa lainkaan, alat vain pohtimaan kirjoittajan koulutusta.


      • Ei kirjoitakaan, mutta tämän saitin omistaja Ilkka Lavas ei hyväksy nimimerkkeihin välilyöntiä. Siksi minäkin kirjoitan oman nimimerkkini alaviivan kanssa.


      • Anonyymi
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Ei kirjoitakaan, mutta tämän saitin omistaja Ilkka Lavas ei hyväksy nimimerkkeihin välilyöntiä. Siksi minäkin kirjoitan oman nimimerkkini alaviivan kanssa.

        Miltei kaiken muun Lavas hyväksyykin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miltei kaiken muun Lavas hyväksyykin.

        Onneksi lukijoiden ei tarvitse hyväksyä mainoksia, ne voi estää.


    • Anonyymi

      Korona on tullut jäädäkseen, maailman tappiinko tässä jotain hiton rättejä pidetään naamalla, rokotukset saatu rätti lähti mun naamalta.

    • Anonyymi

      Deltan kanssa lyhennetään turvaväliä. Aivan käsittämätöntä! Marin on kääntänyt kuppinsa ja menee raha edellä voidellen yritysmaailmaa.

    • Anonyymi

      Onhan moniakin väliviivalla mm Sateekaari-anikka, Steenkaari-sanna, aito-arska ja mainittu, monia muitakn Mitähn Pysty nyt houraat?

      • Välilyönnistä mainitsin, enkä väliviivasta. Oletko edes kansakoulua käynyt, kun et tiedä niiden eroa?


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Suomessa ei pääministeri päätä eikä tee kaikkia asioita Suomessa!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa ei pääministeri päätä eikä tee kaikkia asioita Suomessa!

        Suomessa on viranomaiset, jotka toimivat itsenäisesti ja saavat siitä ihan kunnon korvauksen.


    • Anonyymi

      Onko Pysty saanut koskaan väliviivaa kun ei sitä tunnista? Varmaan poikamiehenä pitänyt väliä siihen. Kansakoulunkin mainitsi, kyllä minä jo yläluokilla kiksautin monestikin mm välitunilla käytiin sekstaileen. Miten Pysty, oletko koskaan olut naisen päällä?

    • Anonyymi

      Marin vaan sekoilee.
      Suola vedellä rokotettu koronaa vastaa. Onhan se vaaraksi pistääkään tököttejä.

    • Anonyymi

      Sannan aivo vastaa vanhaa tietokonetta, jumittaa jumittaa.

    • Anonyymi

      Ihminen kaipaa syyllistä oikeamielisyyttään korostamaan, joten jotain oli löydettävä tyhjyyttä täyttämään. Onneksi sisäministeri ja vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo rynnisti kertomaan, että ilmastokatastrofi on maalaisten syytä.

      Maalla ei ole viestintätoimistoja eikä influensserikouluja, joten maalaiset joutuvat viljelemään maata ja tekemään kaikkea muutakin sottaista. Sellaisesta puuhailusta seuraa Ohisalon mukaan maailmanloppu, ja siksi vihreät yrittävät pelastaa budjettineuvotteluissa oman kannatuksensa ja maapallon kurittamalla niitä, joita kaupunkilaiset pitävät muutenkin huijareina.

      Yleisradiossa innostuttiin Ohisalon ohitulosta, sillä Ylessä on paljon kierrätystä periaatteessa harjoittavia, muita syyllistäviä ex-maalaisia, jotka haluavat kertoa olevansa oikeamielisiä kaupunkilaisia. Siksi Ylen toimittajat alkoivat toistaa omana ajatuksenaan Ohisalon vaalikampanjaa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1333
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1071
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      67
      845
    4. 60
      651
    5. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      51
      648
    6. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      541
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      30
      533
    8. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      507
    9. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      503
    10. Kyllä mulla on kovasti tunteita sinuun

      Rakkautta, intohimoa, välittämistä, hellyyttä jne.
      Ikävä
      16
      497
    Aihe