Martina poistanut instasta nega kommentin

Joku kysyi "sun asuin/seurustelu kumppania syytetään raiskauksesta, pitääkö paikkansa, se poistettiin. Maran kommenttikenttään saa laittaa vaan kehuvia, ylistäviä kommentteja. Mielellään et oot niin kaunis tossa kuvassa.
802485
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 80

Vanhimmat

Olisi nyt sen ihanan ja urheilullisen miehensä tukena. Heillähän piti olla yhteiset arvotkin. Erikoista, että jos arvomaailma on heillä sama, kuten Martina kertoi, niin kai hän silloin raiskauksenkin hyväksyy.
Poistaa vaan tekstin, kommentoimatta mitään. Jos toista rakastaa, seisoo rinnalla myös niinä vaikeinakin aikoina.
Nyt tuntuu, että on jättänyt möllin ihan yksin tämän asian kanssa.
Kunnon pusukuva olisi nyt kohdallaan!
Martina on myös sanonut, että hänen lapset osaa lukea ja jokaviikkoiset otsikot Stefusta on kamalaa luettavaa.
Miksei nyt sano mitään, kun oma avopuoliso, rakas ja ehkä tulevan lapsen isä, oma lätkäjätkä on syytettynä raiskauksesta? Kyllä ne tytöt tämänkin osaa lukea. Mahtaa olla hyvät jutunaiheet koulunpihalla, kun näistä lapset juttelee.

Äänestä
  • Arvomaailmat on samat, kaikki toisen ihmisen fyysisen koskemattomuuden rikkominen on sallittua.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Arvomaailmat on samat, kaikki toisen ihmisen fyysisen koskemattomuuden rikkominen on sallittua.

    Myös setämies🍬 ja tytöt.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Arvomaailmat on samat, kaikki toisen ihmisen fyysisen koskemattomuuden rikkominen on sallittua.

    Kihlajaisia odotellen, vähän piristystä tännekin palstalle saamme välillä.👍💫

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kihlajaisia odotellen, vähän piristystä tännekin palstalle saamme välillä.👍💫

    Siellä ne yhdessä rakastavaiset ovat ja niinhän kuuluukin olla, pois kauna viha ja rakkaus voittaa kaiken.😍

    Äänestä

  • Siitä saavat syyttää ainoastaan näitä tyhmiä ja täysin ymmärrystä vailla olevia vanhempiaan, jotka itse aiheuttavat omilla teoillaan negatiivisia otsikoita viikosta viikkoon.

    Kohta on äiti/lapsi kuvia insta pullollaan, " mun rakkaat " eli lapsilla valkopestään omaa ryvettynyttä julkisivua.

    Tuskin tuli Martinalle " Hannu rakkaan " raiskaussyyte ihan puskista sentään , mutta tähtiä vaan kosketeltiin ihan viime hetkeen asti. Kuvottavaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siellä ne yhdessä rakastavaiset ovat ja niinhän kuuluukin olla, pois kauna viha ja rakkaus voittaa kaiken.😍

    Anne vaan jaksaa jakaa rakkautta jokaiseen päivään, entä saako raiskattu yhtä paljon sympatiaa ???

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Anne vaan jaksaa jakaa rakkautta jokaiseen päivään, entä saako raiskattu yhtä paljon sympatiaa ???

    Kuks raiskattu ?? Ei kannata oletella mitään ennenkuin adia on ratkaistu

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuks raiskattu ?? Ei kannata oletella mitään ennenkuin adia on ratkaistu

    Kuks vaan ja adia😄

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siitä saavat syyttää ainoastaan näitä tyhmiä ja täysin ymmärrystä vailla olevia vanhempiaan, jotka itse aiheuttavat omilla teoillaan negatiivisia otsikoita viikosta viikkoon.

    Kohta on äiti/lapsi kuvia insta pullollaan, " mun rakkaat " eli lapsilla valkopestään omaa ryvettynyttä julkisivua.

    Tuskin tuli Martinalle " Hannu rakkaan " raiskaussyyte ihan puskista sentään , mutta tähtiä vaan kosketeltiin ihan viime hetkeen asti. Kuvottavaa.

    Sieltähän ne lapsikuvat tuli. On se kiero muija, luulee että lasten kautta saa ryvettyneen maineensa puhdistettua

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siellä ne yhdessä rakastavaiset ovat ja niinhän kuuluukin olla, pois kauna viha ja rakkaus voittaa kaiken.😍

    Tämä heidän juttu kestää korkeintaan vuoden

    Äänestä

Buahahhaa!!! Martina ei kestä totuutta. Lapsia kiusataan koulussa että isäpuoli on raiskarisyytetty ja rattijuoppo. Äiti on pahoinpitelytuomittu joka kuvittelee olevansa urheilija.

Äänestä
  • Sinuako naurattaa . ? Mikä siinä on niin hauskaa kun lapsia kiusataan ??

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinuako naurattaa . ? Mikä siinä on niin hauskaa kun lapsia kiusataan ??

    On varmaan itse kiusattu lapsena,kun nyt nauraa vahingoniloisena.

    Äänestä

  • Ei kiusata lapsia Martinan ainakaan, pysy totuudessa ,koska tiedät et valheet on väärin todella, kun vielä on puhe lapsista.💪

    Äänestä

  • Kaikenlainen ihminen ja tämä ämmä tekee rahaa tällä toiminnallaan että me puupäät luetaan hänen tekosistaan tulevia juttuja

    Äänestä

Mistä tunnet sä ystävän, onko oikea hän.....
Kuka viereesi jää, kun on vaikeaa....

Äänestä
  • Olisi ollut edes talousrikossyyte tai joku muu vastaava mutta, että raiskaussyyte, todella törkeää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olisi ollut edes talousrikossyyte tai joku muu vastaava mutta, että raiskaussyyte, todella törkeää.

    Ei edes tiedetä vielä, onko edes raiskausta tapahtunut, sen oikeus päättää aikanaan.👍

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olisi ollut edes talousrikossyyte tai joku muu vastaava mutta, että raiskaussyyte, todella törkeää.

    Vittu sinulle ei kuulu yhtään kenenkään tekemiset ja tekemättä jättämiset.!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olisi ollut edes talousrikossyyte tai joku muu vastaava mutta, että raiskaussyyte, todella törkeää.

    Koskaan ei voi tietää mitä edessä on
    Syytteitä voi saada kukatahansa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vittu sinulle ei kuulu yhtään kenenkään tekemiset ja tekemättä jättämiset.!

    Voi vitun vitun vittu?

    Äänestä

Kyllä vuosi takaperin niin kovasti itkettiin Stefanin tekoja. Ja kun hän haluaa sellaisen miehen jolla on samat arvot. Huh. Miltähän martinasta tuntuu rakastella miestä joka on raiskannut viime kesänä hyvin tunteman naisen

Äänestä
  • Mistä sä sen tiedät? Odotellaan nyt oikeuden päätöstä asiasta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mistä sä sen tiedät? Odotellaan nyt oikeuden päätöstä asiasta.

    Ei kuule syytettä nosteta heppaisin perustein, se nyt on sanomattakin selvää kaikille selväjärkisille ihmisille, mutta nämä Martinan kumppanit ovat ihan oma kastinsa.

    Äänestä

  • Sinä rikot räikeästi Suomen lakia. Oikeudenkäynti on vasta edessä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinä rikot räikeästi Suomen lakia. Oikeudenkäynti on vasta edessä.

    Syyttäjä on nähnyt esitutkintamateriaalista, että raiskaus on tapahtunut ja lähtee hakemaan raiskauksen uhrille oikeutta. Näitä oikeudenkäyntejä vatvotaan varmasti pari vuotta hoviin asti. Mahdollisuudet on, että Hannu joutuu vankilaan. Raiskauksesta tulee lähes aina ehdotonta.

    Valitettavasti aika usein nk. perusmuotoisesta raiskauksesta selviää ehdollisella vankeustuomiolla, ja usein hovioikeus jopa lieventää seksuaalirikostuomioita.

    Oot jälleen väärässä.

    Tämä on ainoastaan syyttäjän julkisuushakuinen päätös viedä asia eteenpäin, kuten oli Roopenkin kohdalla. Jos Hannu ei ois saanut jalansijaa julkisuudessa, ei syytettä olisi tullut!

    Roopen syyte ja tuomio oli seksuaalisesta ahdistelusta, ei raiskauksesta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oot jälleen väärässä.

    Tämä on ainoastaan syyttäjän julkisuushakuinen päätös viedä asia eteenpäin, kuten oli Roopenkin kohdalla. Jos Hannu ei ois saanut jalansijaa julkisuudessa, ei syytettä olisi tullut!

    On sinulla otsaa arvostella lainoppineita

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei kuule syytettä nosteta heppaisin perustein, se nyt on sanomattakin selvää kaikille selväjärkisille ihmisille, mutta nämä Martinan kumppanit ovat ihan oma kastinsa.

    Hepposin syin on nostettu syytteitä, oikeus on todenut monen raiskaajan olessa syytteessä, et on syytön koko raiskaus syytteeseen.Mitäs tähän vastaat. ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Syyttäjä on nähnyt esitutkintamateriaalista, että raiskaus on tapahtunut ja lähtee hakemaan raiskauksen uhrille oikeutta. Näitä oikeudenkäyntejä vatvotaan varmasti pari vuotta hoviin asti. Mahdollisuudet on, että Hannu joutuu vankilaan. Raiskauksesta tulee lähes aina ehdotonta.

    Syyttäjä on vetänyt asian oikeuteen ja oikeuden päätös on ollut et syytön on raiskaukseen.Näitä tapauksia on ollut paljon viime aikoina.Mitäs tästä sanot. ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Valitettavasti aika usein nk. perusmuotoisesta raiskauksesta selviää ehdollisella vankeustuomiolla, ja usein hovioikeus jopa lieventää seksuaalirikostuomioita.

    Lievin kategoria on jos raiskaaja ja nainen on tuttuja ennestään ja ovat nauttineet yhdessä alkoholia.Silloin on aina sakkoja ja ehdonalaista, näin lukee oikeuden määräämissä tuoimioissa.Googlesta kyllä jokainen löytää tiedot, jos haluaa pysyä täälläkin totuudessa näitä viestejä kirjoittaessaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Syyttäjä on vetänyt asian oikeuteen ja oikeuden päätös on ollut et syytön on raiskaukseen.Näitä tapauksia on ollut paljon viime aikoina.Mitäs tästä sanot. ?

    Nyt onkin kyse Martinan ja lapsen kassa asuvasta "miehestä" = Möllistä. Ei kenestäkään muusta!! Jos ymmärrät mitä tarkoitan...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Valitettavasti aika usein nk. perusmuotoisesta raiskauksesta selviää ehdollisella vankeustuomiolla, ja usein hovioikeus jopa lieventää seksuaalirikostuomioita.

    Mikä on perusmuotoinen raiskaus?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Syyttäjä on nähnyt esitutkintamateriaalista, että raiskaus on tapahtunut ja lähtee hakemaan raiskauksen uhrille oikeutta. Näitä oikeudenkäyntejä vatvotaan varmasti pari vuotta hoviin asti. Mahdollisuudet on, että Hannu joutuu vankilaan. Raiskauksesta tulee lähes aina ehdotonta.

    Syyttäjä ei tuomitse, vaan syyttää. Pakko syyttää jos joku on tehnyt ilmoituksen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oot jälleen väärässä.

    Tämä on ainoastaan syyttäjän julkisuushakuinen päätös viedä asia eteenpäin, kuten oli Roopenkin kohdalla. Jos Hannu ei ois saanut jalansijaa julkisuudessa, ei syytettä olisi tullut!

    Näitä syytteitä alkaa tulla säännöllisesti ja kohta ollaan kun Amerikassa. Lakimies paikalla, ennenkuin seksiä harrastetaan. Allekirjoitukset paperiin ja sen jälkeen sänkyyn.

    Äänestä

Meneekö joku idari (aloittaja?) oikeasti instaan kyseleeen moista, ja mihin hän tuota tietoa tarvitsee? Tänne sitten tulee itkemään....

Äänestä

Täysin lapsellista ja suorastaan absurdia , minkälaiset tollot menee ylipäätään kyselemään mitään , se on pelkkää rahastusta ja kysymykset saa olla luokkaa, mistä toi ihana jumppa-asu, mistä tota haastetta voi tilata mistä sun ihanat ripset ym paskaa.
Jos kysyt jotain tämän hetken tilanteesta , ei ole mitään asiaa sinne saitille.

Säälittävää touhua !

Äänestä
  • Joo niin joku tollo kysyi sitä asiaa instas Martinalta.vielä kirjoitti,et vastaa .🖤

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joo niin joku tollo kysyi sitä asiaa instas Martinalta.vielä kirjoitti,et vastaa .🖤

    Nyt puhut paskaa, oman pääsi tuotantoa, sinä todella sairas ihminen päästäsi, kukaan ei ole kirjoittanut että vastaa. Et sit muuta keksinyt. Aina kun sulta loppuu puolustelutjäät alakynteen, niin seuraava viesti on häät, kihlajaiset kohta tulossa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nyt puhut paskaa, oman pääsi tuotantoa, sinä todella sairas ihminen päästäsi, kukaan ei ole kirjoittanut että vastaa. Et sit muuta keksinyt. Aina kun sulta loppuu puolustelutjäät alakynteen, niin seuraava viesti on häät, kihlajaiset kohta tulossa.

    Ja varmasti helvetti luki, tälläistä en keksi enkä valehtele koskaan.!!!

    Äänestä

Se on nyt loppu. Kaikki.

Äänestä

Niin martina ja Martinan tytöt ....saavatko olla nyt samassa asunnossa Hannun kanssa..siis miksi asiasta ei ole nyt koko sivun juttua jossain lehdessä.

Äänestä
  • Sinäkö hullu kieltäiset perheen , etteivät saisi olla samassa asunnossa.Hannu ei ole huumeiden käyttäjä ja ei koskaan ole pidätetty muusta kuin yhdestä rattiskärystä.Toivotaan et H ja M- menisivät avioon ja olisivat elämänsä loppuuasti onnelisia .

    Äänestä

  • Isi on kolmekertaa kärähtänyt rattijuoppo ja viimeisessä myös huumeita veressä.On parhaillaan ehdonalaisessa marraskuun loppuunasti.Haulikolla uhkaili ampua myös kaverinsa, puhumattakaan äitipuolesta ja hänen huume rikoksista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Isi on kolmekertaa kärähtänyt rattijuoppo ja viimeisessä myös huumeita veressä.On parhaillaan ehdonalaisessa marraskuun loppuunasti.Haulikolla uhkaili ampua myös kaverinsa, puhumattakaan äitipuolesta ja hänen huume rikoksista.

    Kiva kun on mukavaa, eiks niin. ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Isi on kolmekertaa kärähtänyt rattijuoppo ja viimeisessä myös huumeita veressä.On parhaillaan ehdonalaisessa marraskuun loppuunasti.Haulikolla uhkaili ampua myös kaverinsa, puhumattakaan äitipuolesta ja hänen huume rikoksista.

    Ilmeisesti tämä aseella heiluminen tulee käsittelyyn vasta ensi vuoden puolella. Syyte ensin ja sitten oikeudenkäynti.

    Äänestä

Odotellaan uutta Me Naiset lehteä😄

Äänestä
  • Jospa Anna kertoisi totuuden kulissien takaa? Olisi hyvä näpäytys MeNaisille.

    Äänestä

Eiköhän toi ole ihan normaalia,ei sitä kaikkiin typeriin kysymyksiin halua kommentoida.

Äänestä

Vastaa vaan niihin missä on sydämen kuva ja kehu hänestä😄

Äänestä

Miksi yleensä kysyy Martinalta mitään? Olisi kysynyt Hannulta. Hölmö mies.

Äänestä

Hannu poisti kaikki muut kommentit paitsi ylistävät. Ihan on samanlainen kuin Martina. Nyt Hannun ig on kommentointi rajoitettua.

Äänestä

Miksi Martinan pitäisi kommentoida omassa instassaan mitään tähän asiaan liittyen ? Ei todellakaan pidä eikä edes kannata. Oikeudenkäynti on vasta edessä päin ja asioiden oikea laita selviää silloin. Ja mikä oleellisinta, Martina ei ole syytettynä mistään ja Martina ei ole tilivelvollinen kenellekään omista tunteistaan. Hän kertoo juuri sen mitä haluaa kertoa ja milloin haluaa. Siihen hänellä on täysi oikeus.

Sama koskee Hannua. Hän on sanottavansa asiasta tässä vaiheessa sanonut. Edelleen oikeudenkäynti ei ole edes alkanut.

Vaikka kuinka täällä räävitään ja langetellaan tuomioita ja maalaillaan näiden ihmisten romahtamista, jopa toivotaan sitä, niin ei. Martinalla ja Hannulla ei ole minkäänlaista velvollisuutta vastailla raatelijoiden solvauksiin. Vain todella typerä ihminen lähtisi sellaiseen mukaan. Joten koettakaahan hillitä kiimaanne ja odotella mitä o i k e u s asiasta päättää.

Äänestä

Tulipa mieleeni, että eikö tänään ole uutisoitu erään julkisuudessa olleen nuoren naisen kuolemasta. Eikö tälläkin palstalla ole tänään spekuloitu ihmisten julmuutta solvaavien ja todella törkeiden kommenttien muodossa. On jopa nostettu nimiä esiin ja syytetty tästä naisen kuolemasta joitain palstalaisia.
Eikö mikään pistä ajattelemaan ja tuntemaan, että edes yhden ainoan päivän ajan ihminen kykenisi hillitsemään sitä kaikkein ilkeintä ja pimeinä puolta itsestään ?

Äänestä

Kyllä minäkin poistaisin.

Äänestä

Mitäpä se Mara voisi asiaan sanoa, kaikki tietää nyt mikä mies tämä uusin rakkaus on.

Äänestä

Hyvä, että poisti kakkakommentin, olisi blokannut saman tien kakkakommentoijankin!

Tollaset aloittajan kaltaiset luuserisurkimukset kuuluis 9 e tunnissa hommiin jäteasemalle lajittelemaan käytettyjä vaippoja. Olisivat olemustaan vastaavassa ympäristössä ja hommassa.

Äänestä

Nanna oli laittanut näkyviin viestin jossa joku oli uhannut että jos tulet tehohoitoon niin en varmasti hoitaisi. Eikös täälläkin joku aina sano olevansa töissä siellä ja täällä. Nanna oli kuulemma julkaissut viestin jossa näkyi lähettäjän nimi ja kuva. Lisää tällaisia julkaisuja. Aina kun joku julkkis julkaisee viestinsä (yleensä julkaisevat jonkun tosi törkeän) niin se viesti on kuin suoraan keskustelupalstoilla eniten vainoavan viesti.

Äänestä

Onko Martan leukaa leikelty?

Äänestä

Joku kysyi siis Martinalta asiaa joka oli jo julkaistu jokaisessa lehdessä?

Äänestä

Martinan insta täynnä valmennustenta kehumista ja Hannun insta täynnä tsemppiviestejä. Martinan pakko jatkaa entiseen tapaan koska kyse on perheensä toimeentulosta mutta Hannu voisi sulkea instansa.

Äänestä

On tuomio mikä tahansa niin ihmiset ovat jo tuominneet rampon. Ikuinen leima otsassa kulkee ja tästä tapauksesta hänet tullaan muistamaan.

Äänestä
  • Hannuhan sano instassaan, jos tuomio tulee, niin elämä jatkuu. Eli on itsekin sitä mieltä tavallaan, että tuomio voi tulla... Onkohan kuitenkaan niin kiltti poika.. Mielenkiinnolla oikeuden päätöstä odotellaan..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hannuhan sano instassaan, jos tuomio tulee, niin elämä jatkuu. Eli on itsekin sitä mieltä tavallaan, että tuomio voi tulla... Onkohan kuitenkaan niin kiltti poika.. Mielenkiinnolla oikeuden päätöstä odotellaan..

    Voi käydä miten tahaansa. Todennäköisesti ollut seksiä ja toinen syyttää raiskauksesta. Nämä on todella hankalia tapauksia ja näitä on paljon.

    Äänestä

Ei hannuakaan voi kommentoida

Äänestä

Mitä sitten? Lähde ulos, hanki elämä. Anna luuserijulkkisten olla.

Äänestä

Jos tuomitaan nousee meteli ja jos ei tuomita nousee meteli. Kummasta kovempi meteli?

Äänestä
  • Täällä puhutaan Hannusta mutta minkähänlainen ihminen tuo vastapuoli on. Jossain vaiheessa joku se nimenkin julkaisee koska onhan se kuitenkin niin monen tiedossa. Joku Hannun pitkäaikainen tuttu eli siellä porukoissa pyörineet tietävät hyvinkin.

    Äänestä

Mitäpä se sivullisille kuuluu Martinan instagramit ja niiden sisällöt. Pitäkööt jokainen huolen vain omistaan.
Olitko sinä aloittaja itse tuo kyselijä, kun teit heti siitäkin aloituksen?

Äänestä

Ja Martina jo haaveili lapsista ? Ilmankos pikkarai kertoi että edetään hitaasti nyt vaan. Tää suhde ei kestänyt kauan . Pikkarai varmaan tiesi mitä on tulossa

Äänestä
  • Ei haaveillut.

    Äänestä

  • Mielestäni Pikkarainen ajatteli että tuo naisen syyte ei voi mennä läpi. Olihan hän paikalla eikä täällä kirjoittelijat. Taisi olla aikamoinen yllätys että syyttäjä nosti syytteen. Syyttäjä nosti syytteen 18.6. ja 23.6. Stefu avautui elämänsä virheestä ja pyysi anteeksi läheisiltään ja puhui tekopyhästä pa***sta ja rotasta ja oli laittanut Sofian kuvan. Vieläkin miettii että mitähän Stefu tuolla tarkoitti, aivan kuin Sofia olisi tehnyt jotain. Mutta siis vasta elokuussa Seiska ensimmäisenä julkaisi että tuollainen syyte oli nostettu. Oliko joku vinkannut Seiskaan vai oliko Seiska itse kytsinyt koko ajan Hannua ja joka päivä tutkinut että tuleeko jotain. Mutta se joka asian Seiskaan vinkkasi pääsi kyllä päämääräänsä. Hannu on tuomittu, työpaikka mennyt, parisuhteeseen tulee kieltämättä ongelmia, asiaan kuulumaton puoliso saa taas jatkuvat törkyt palstoilla. Seiskalle asian vinkannut pääsi päämääräänsä vaikka tuomiota ei edes ole vielä mutta henkilö on tuomittu jo.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mielestäni Pikkarainen ajatteli että tuo naisen syyte ei voi mennä läpi. Olihan hän paikalla eikä täällä kirjoittelijat. Taisi olla aikamoinen yllätys että syyttäjä nosti syytteen. Syyttäjä nosti syytteen 18.6. ja 23.6. Stefu avautui elämänsä virheestä ja pyysi anteeksi läheisiltään ja puhui tekopyhästä pa***sta ja rotasta ja oli laittanut Sofian kuvan. Vieläkin miettii että mitähän Stefu tuolla tarkoitti, aivan kuin Sofia olisi tehnyt jotain. Mutta siis vasta elokuussa Seiska ensimmäisenä julkaisi että tuollainen syyte oli nostettu. Oliko joku vinkannut Seiskaan vai oliko Seiska itse kytsinyt koko ajan Hannua ja joka päivä tutkinut että tuleeko jotain. Mutta se joka asian Seiskaan vinkkasi pääsi kyllä päämääräänsä. Hannu on tuomittu, työpaikka mennyt, parisuhteeseen tulee kieltämättä ongelmia, asiaan kuulumaton puoliso saa taas jatkuvat törkyt palstoilla. Seiskalle asian vinkannut pääsi päämääräänsä vaikka tuomiota ei edes ole vielä mutta henkilö on tuomittu jo.

    Voihan se olla että Seiska sai heti vinkin mutta odotteli ja katsoi että missä mennään. Nythän Seiska sai Martinan kuvalla nostettua tuon jutun kanteen, vaikka Martinalla ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Ehkä Seiska odotteli että ottaako Martina eron. Kyllä veikkaan että heti kesäkuussa Seiska sai vinkin.

    Käytettiinkö tuota asiaa Martinan maalittamiseen?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voihan se olla että Seiska sai heti vinkin mutta odotteli ja katsoi että missä mennään. Nythän Seiska sai Martinan kuvalla nostettua tuon jutun kanteen, vaikka Martinalla ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Ehkä Seiska odotteli että ottaako Martina eron. Kyllä veikkaan että heti kesäkuussa Seiska sai vinkin.

    Vaikka Martina ja Hannu olisivat eronneet niin kyllä olisi ollut Martinasta iso kuva ja Hannusta pieni kuva ja otsikko että "Martinan ex-mies.."

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mielestäni Pikkarainen ajatteli että tuo naisen syyte ei voi mennä läpi. Olihan hän paikalla eikä täällä kirjoittelijat. Taisi olla aikamoinen yllätys että syyttäjä nosti syytteen. Syyttäjä nosti syytteen 18.6. ja 23.6. Stefu avautui elämänsä virheestä ja pyysi anteeksi läheisiltään ja puhui tekopyhästä pa***sta ja rotasta ja oli laittanut Sofian kuvan. Vieläkin miettii että mitähän Stefu tuolla tarkoitti, aivan kuin Sofia olisi tehnyt jotain. Mutta siis vasta elokuussa Seiska ensimmäisenä julkaisi että tuollainen syyte oli nostettu. Oliko joku vinkannut Seiskaan vai oliko Seiska itse kytsinyt koko ajan Hannua ja joka päivä tutkinut että tuleeko jotain. Mutta se joka asian Seiskaan vinkkasi pääsi kyllä päämääräänsä. Hannu on tuomittu, työpaikka mennyt, parisuhteeseen tulee kieltämättä ongelmia, asiaan kuulumaton puoliso saa taas jatkuvat törkyt palstoilla. Seiskalle asian vinkannut pääsi päämääräänsä vaikka tuomiota ei edes ole vielä mutta henkilö on tuomittu jo.

    Tuota kutsutaan maalittamiseksi eikä kyseessä ole edes mikään vaikutusvaltainen, ei edes mikään julkisuuden henkilö vaan erään kovasti vainotun ja maalitetun yrittäjän uusi puoliso. Tapaus ei edes ollut sattunut tämän suhteen aikana. Kun ottaa huomioon että tuolla yrittäjällä on kaksi lasta ja hän ei ole tehnyt mitään ja silti jotkut ulkopuoliset pyrkivät vaikuttamaan negatiivisesti koko perheeseen ja myös lapsiin. Kun joku paparazzi kytsii jutunaihetta jostain perheellisestä niin hän pystyy näkemään myös mitä kaikkea lapset siinä mukana tekevät. Ja myös että nykäisikö koira kun näki vieraan koiran. Siitäkin tehdään negatiivinen juttu.

    Äänestä

Martina pitää teitä kaikkia pilkkanaan🖕

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Joku kysyi "sun asuin/seurustelu kumppania syytetään raiskauksesta, pitääkö paikkansa, se poistettiin. Maran kommenttikenttään saa laittaa vaan kehuvia, ylistäviä kommentteja. Mielellään et oot niin kaunis tossa kuvassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu