Mistä tunnistaa hörhöpuolueen?

Hörhöpuolueen tunnistaa siitä, että se yrittää vedota itsenäiseen "kansaan". Esimerkiksi Suomen Kansan Sinivalkoiset, Kansalaispuolue, Itsenäisyyspuolue ja tämä viimeinen Turtiaisen puolueviritys Valta kuuluu kansalle.

Tämä kansaan vetoaminen tepsii yksinkertaisimpiin äänestäjiin, sillä he kuvittelevat kansan olevan jokin yhtenäinen ryhmä, minkä etuja kansaan vetoava puolue puolustaa.

Kansaan vetoaminen on kovasti kilpailtua hörhösektorilla. Pitäisikö keksiä jotain uuttakin vaihteeksi

15

68

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kyllä kai sen verran pitää kansaan luottaa, että osaavat itse valita oman parhaansa. Toki on pitkä aika, kun viimeksi on toimittu sen pohjalta, että vaikuttaisi edes siltä että kansa ymmärtäisi valintojen merkitykset. Tämä viimeinen hallitus on aika vihon viimeinen noteeraus, siis heikompi kuin edelliset heikkotasoiset hallitukset. Yhtenä lähes yhtä huonona kuin tämä nykyinen, voi pitää Sipilän katastrofaalista hallitusta, vai pitääkö sanoa hallituksia.

      • Anonyymi

        Noh, mikä tässä hallituksessa on sinusta niin huonoa?


      • Anonyymi

        Persun mielestä kansa teki väärin kun äänesti persut hallitukseen? Vain opposiittiossa(vennamo) on lupa olla räksyttämässä?


    • Anonyymi

      DNA testillä se selviää niin kuin sinun jeesuksesi kamelikansa 🤣

    • Anonyymi

      Valta kuuluu kansalle muuttuu nopeasti muotoon Kansa kuuluu vallalle.

    • Suomen Kansa Ensin (SKS) unohtui listalta.

      Eli kansaan ja kansan etuun tunteella vetoavat hörhöpuolueet ovat

      - Suomen Kansa Ensin
      - Suomen Kanan Sinivalkoiset
      - Itsenäisyyspuolue
      - Perussuomalaiset
      - Sinimustat
      - Valta kuuluu kansalle
      - Kansalaispuolue

      Muissa puolueissa jokainen ymmärtää, että Suomen etua ajetaan jonka myös heidän äänestäjänsä ymmärtävät. Nämä hörhöpuolueet ja niiden äänestäjät eivät ymmärrä, joten se pitää heille erikseen kertoa :)

      • Anonyymi

        Kristallipuolue kuuluu tuohon joukkoon myös ja vahvasti.


      • Anonyymi

        Onn hienoa, kun löytyy niin fiksuja ja älykkäitä jotka voivat luetella hörhöpuolueet ja oikeastaan halvaksia sillä tavalla demokrataa. Tuollaiseen mielenlaatuu kuuluu myös kertoa, se oikea puolue johon tule kuulua, ja jakaa sen pamfletteja joissa kerrotaa mistä asioista, miten, koska ja kuinka palavasti niistä tulee keskustella.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Onn hienoa, kun löytyy niin fiksuja ja älykkäitä jotka voivat luetella hörhöpuolueet ja oikeastaan halvaksia sillä tavalla demokrataa. Tuollaiseen mielenlaatuu kuuluu myös kertoa, se oikea puolue johon tule kuulua, ja jakaa sen pamfletteja joissa kerrotaa mistä asioista, miten, koska ja kuinka palavasti niistä tulee keskustella.

        Johan se hörhöpuolue oli käsitteenä määritelty: porukat, jotka tekevät kansasta käsitteenä yhtenäiskulttuurin, ja joita vain he puolustavat. Ei pitäisi olla vaikea ymmärtää.

        Ne jotka eivät tätä harrasta, eivät hörhöile omimalla kansan mandaattia.


    • Anonyymi

      Äänet tulee kansalta jos on tullakseen ja äänet tuo kannatuksen kautta valtaa joten avaatko hieman mihin pitäisi vedota jos ei potentiaalisiin äänestäjiin, enkeleihin, joulupukkiin vai menninkäisiin?

    • Huomattavaa on myös että näiden kansaa puolustavien puolueitten taka-ajatusmaailmassa on sellainen vire, että kansan tulisi olla samaa mieltä puolustajiensa kanssa ollakseen kansa.

      Vähintään 92 % suomalaisista on ottanut tai aikoo ottaa koronarokotuksen. Sitten loppujen alle 8 prosentin mannekiinit edustavat muka kansaa. No ihan Saatanan varmasti juu.

      • Anonyymi

        On hyvä, olisi hyvä ettyä erilaisia kantoja asiosta tuodaan esiin, kun edes rokoteasiassa ei ole vain yhtä ja oikeaa vaihtoehtoa. Lisäksi täytyy sanoa, että kohtalaisen sekavaa on ollut sille 92 % suomalaisista olliuit se rokote- ja koronatieto. Sellainen alkaa vaikuttaa epäluotettavalta, ja kun tieto on ristiriitaista ja sitä huudetaan kokoajan, se vaikuttaa aivopesulta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On hyvä, olisi hyvä ettyä erilaisia kantoja asiosta tuodaan esiin, kun edes rokoteasiassa ei ole vain yhtä ja oikeaa vaihtoehtoa. Lisäksi täytyy sanoa, että kohtalaisen sekavaa on ollut sille 92 % suomalaisista olliuit se rokote- ja koronatieto. Sellainen alkaa vaikuttaa epäluotettavalta, ja kun tieto on ristiriitaista ja sitä huudetaan kokoajan, se vaikuttaa aivopesulta.

        Siis 92 % kansasta ei ymmärrä omaa parastaan. Vain 8 % on täysjärkistä "kansaa".
        Taas tulee mieleen persu-suomi -sanakirja: kansa = mä ja yks mun kaveri.


      • Anonyymi kirjoitti:

        On hyvä, olisi hyvä ettyä erilaisia kantoja asiosta tuodaan esiin, kun edes rokoteasiassa ei ole vain yhtä ja oikeaa vaihtoehtoa. Lisäksi täytyy sanoa, että kohtalaisen sekavaa on ollut sille 92 % suomalaisista olliuit se rokote- ja koronatieto. Sellainen alkaa vaikuttaa epäluotettavalta, ja kun tieto on ristiriitaista ja sitä huudetaan kokoajan, se vaikuttaa aivopesulta.

        Ei ole ollut sekavaa. Kaikki tieto on kerrottu sitä mukaa kun sitä on kertynyt ja myös se, millaiseen aineistoon se perustuu. Valheita ei vastuullinen media tietenkään kerro muuten kuin samalla huomauttaen, että ne ovat valhetta.

        Osin ristiriitainen, keskeneräinen ja kattava tieto on aivopesun vastakohta. Aivopesussa on vain yksi valhe, jota hakataan päähän ilman ainuttakaan vaihtoehtoa ja jopa mahdollisuutta nukkua.


    • Anonyymi

      vkk eihän sitä vielä tiedä millainen on ?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan

      Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs
      Ikävä
      54
      1658
    2. Kiinni on siekkilän yliajaja

      Eilen illalla saatu kiinni Varsinais-Suomessa tämä henkilö.
      Mikkeli
      13
      1403
    3. Maskuliininen herrasmies

      Tekee aloitteen. 🌸
      Ikävä
      174
      1366
    4. Oletko valmis? Meidän tarinaan

      Rakastan sinua ❤️
      Ikävä
      76
      1294
    5. Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti "En pystynyt olemaan siellä enää"

      Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti – "En pystynyt olemaan siellä enää" Ennen sotaväki oli
      Maailman menoa
      292
      1257
    6. Näyttävin pariskunta

      Ketkä lie tällä kylällä kääntää päät?
      Suomussalmi
      17
      1185
    7. Ollaanko me tyhmiä mies?

      Miten ihmeessä me onnistuttiin saamaan tästä näin pitkällinen ja masokistinen kuvio. Miten? Jos toisesta tykkää, näinhä
      Tunteet
      61
      938
    8. Martina Aitolehti poseeraa Ibizalla

      Ihanaa! Ibiza on ihan paras paikka lomailla hengaillen, viinistä ja iltamenoista nauttien. Säpinää riittää. Aitolehti
      Kotimaiset julkkisjuorut
      98
      935
    9. Unelmoin päivästä, jolloin voimme olla yhdessä.

      Niin pieni kuin sydän onkin, sä oot siellä ja ne mun isot tunteet sua kohtaan ❤️Sydämeni sykähtää joka kerta kun sut nää
      Ikävä
      33
      913
    10. Kannattaako kaikki Abrahamilaiset uskonnot jättää?

      Ja seurata jotain ihan muuta?
      Hindulaisuus
      347
      825
    Aihe