Ei enää kovin pitkä aika päätökseen .....
Lauri Puranen
Keskikesän vähän rauhallisemman ajanjakson päätteeksi viime viikonlopun Kaivari 21 -lentonäytös herätteli myös HX-keskustelua. Näin aavistelin ja oletinkin, vaikkei HX-hankkeella mitään tekemistä lentonäytöksen moitteettomissa järjestelyissä ollutkaan. HX-tarjoajille lentonäytös oli erinomainen tilaisuus esitellä omaa osaamistaan ja kandidaattiaan suomalaiselle yleisölle eikä siksikään ollut yllätys, että maanäyttelyssä ja taivaalla nähtiin useampikin HX-ehdokas. Suomalaiselle yleisölle lentonäytös saattoi olla ainakin hetkeen viimeinen mahdollisuus nähdä näin laaja ulkomaisten vieraiden kirjo yhdessä lentonäytöksessä.
Itse seurailin tapahtumaa pääasiassa median välityksellä ja luettavaa ja seurattavaa riittikin ihan mukavasti. Kiitos siis mediakentälle hyvin tehdystä työstä myös tämän näytöksen osalta. Kiitokset kuuluvat tietysti myös kaikille niille, jotka olivat järjestämässä onnistunutta tapahtumaa.
Tutkiskelin uutisointia ennen kaikkea ammatillisten lukulasieni lävitse. Havaintoni oli – ja se on toistunut muissakin yhteyksissä – että tilanne puheenaiheiden valitsemisen suhteen on HX-tarjoajien näkövinkkelistä tarkasteltuna melko lailla optimaalinen: kiinnostusta on paljon eivätkä suorituskyvyn yksityiskohdat tai tarjousten sisältö ole julkista tietoa. Näin ollen HX-myyntipuheiden faktantarkistajan rooli jää puolustusvoimien hankintaorganisaation vastuulle, kuten tietysti viran puolesta kuuluu jäädäkin.
Nykyisten kyvykkyyksien ja tarjousten sisällön osalta tarkistus on vielä verrattain helppoa, joskin työlästä sekin, mutta tulevaisuuden kyvykkyyksien arviointiin liittyy epävarmuuksia jokaisen tarjoajan osalta. Tätäkin puolta arvioidaan kunkin kandidaatin kehitysnäkymien uskottavuuden ja toisaalta epävarmuuksien arvioinnin ja riskinhallinnan menetelmien avulla. Näin voimme analysoida kunkin kandidaatin suorituskyvyn lähitulevaisuudessa ja arvioida myös tulevaisuuden kehityspotentiaalin.
En halua toimia ilonpilaajana enkä puhu erityisesti yhdestäkään uutisesta tai tarjoajasta, mutta asiat eivät varmasti ole yhdenkään tarjoajan osalta täsmälleen kuten myyntipuheissa on luvattu. Eli suosittelen malttia ja harkintaa myös kaikille niille, jotka eivät työkseen arvioi hävittäjävalmistajien tarjouksia, vaikka toki kaikenlainen perehtyminen, spekulointi ja pohdinta onkin sallittua, jopa suotavaa.
No missä sitten mennään HX-tarjousten arvioinnin osalta? Ensiksikin hankintapäätöstä odotetaan edelleen tehtäväksi jouluun mennessä, joten siltä osin ollaan suunnitellussa aikataulussa. Päätös on tietysti lopulta valtioneuvostolla myös ajankohdan osalta, mutta me teemme työtä siten, että suunniteltu aikataulu on mahdollinen.
Arviointityö on siis edennyt hyvin, mutta arvioinnissa ollaan edelleen kolmen hyväksytty/hylätty-päätösalueen eli huoltovarmuus, kustannukset ja teollinen yhteistyö kimpussa. Vielä ei siis olla ”lopullisessa” suorituskykyvertailussa, jonka perusteella puolustusvoimat tekee oman esityksensä Hornet-kaluston seuraajaksi.
Tähän mennessä HX-hankkeen asiantuntijat ovat valmistelleet ja osin myös tehneet päätösaluekohtaisia arvioita kustakin tarjoajasta. Päätösalue- ja kandidaattikohtaiset arvioinnit alistetaan seuraavaksi vertaisarviointien käsiteltäviksi. Näiden avulla edelleen minimoidaan ja vähennetään arvionteihin liittyviä epävarmuuksia. Paneelien työtä seuraavat tarkkailijaryhmät, jotka on koostettu huoltovarmuuden, kustannuslaskennan ja teollisen yhteistyön parhaista osaajista puolustushallinnossa. Aikanaan myös sotilaallisen suorituskyvyn osa-alueen arvioinnit saavat samanlaisen käsittelyn.
Päätösalue- ja kandidaattikohtaiset raportit tuodaan lopulta hankejohdon toimesta tehtävään kokoavaan ryhmäpäätöksentekoon, jonka perusteella muodostetaan HX-hankkeen lopullinen evaluointitraportti. Raportin pohjalta taas valmistellaan lopullinen HX-hankintaesitys. Kokoavaan ryhmäpäätökseen saakka arvioinnin kokonaisuus ja päätösaluekohtaiset tiedot laajemmin ovat vain hyvin harvan henkilön tiedossa. Menettelyllä varmistetaan se, että päätösaluekohtaisilla arvioinneilla ei ole turhia riippuvuuksia keskenään ja samalla suojataan myös valmistelun eheyttä. Arvioinnin kokonaisuutta, erityisesti päätöksentekoa, seuraa ja tarkkailee myös ulkoinen ja sisäinen laadunvarmistus.
Eli aikataulussa ollaan ja arvioinnit etenevät hyvää vauhtia. Suomen hävittäjäpäätöstä odotetaankin seuraavana, kun Sveitsi teki jo omansa kesän kuluessa. En ota kantaa itse päätökseen eikä minulla ole tietoja päätöksen yksityiskohdista, mutta se on tietysti aina merkittävä juttu, kun mittava hanke nytkähtää eteenpäin. Onnittelut siis Sveitsin kollegalleni, jonka kanssa olen jonkin verran vaihtanut yleisiä hankekuulumisia matkan varrella. Jokainen hävittäjähanke on kuitenkin erilainen ja toteutetaan kunkin valtion kansallisista tarpeista lähtien, joten hankkeiden suora vertailu ja sen pohjalta tehdyt johtopäätökset ovat turhia.
Ohjelmajohtajan blogi, lentonäytöksen pyörteissä
8
61
Vastaukset
- Anonyymi
Selvähän tuo on jos ollaan oltu yhteydessä Sveitsiin eikä Ruotsiin.
Juteltiin siinä gripenistä vähän ja naureskeltiin mutta onhan siinä ainesta harjoitushävittäjäksi vaan kun on kalliimpi kuin F-35 niin ei sitä kukaan osta harjoitushävittäjäksi.
Venäjä se toivoo koko armeijakuntansa voimalla Suomelle Gripeniä. - Anonyymi
Lockheed Martinin viidennen sukupolven taktinen F-35 Lightning II-häivehävittäjä on jo 14 valtion valitsema suorituskyky.
Kesäkuun lopulla uutisoitiin Sveitsin Air2030-hävittäjäkilpailun ylivoimaisesta voittajasta F-35A joka oli sotilaallisen suorituskyvyn pisteytyksessä aivan ylivoimainen voittaja ja samalla myös kustannuksiltaan halvin vaihtoehto.
"F-35 oli selkeä ykkönen Air2030-hankkeen pisteytyksessä ja kustannuksiltaan alhaisin
Kaikki Air2030 -hankkeessa evaluoidut hävittäjä- ja ilmapuolustusjärjestelmien suorituskyvyt täyttivät annetut vaatimukset. Valintaperusteluiden mukaan suurinta suorituskykyä tarjoava ratkaisu oli myös kustannuksiltaan halvin. F-35A oli Air2030-hankkeen ehdokkaista myös kustannustehokkain vaihtoehto, kun hankinta- ja operointikustannukset olivat vaihtoehdoista alhaisimmat.
Air2030-hankkeen tarjoukset jätettiin helmikuussa 2021. Hankintakustannukset ovat sen mukaan 5,068 miljardia Sveitsin frangia eli reilusti alle annetun kuuden miljardin frangin rajan.
Lisäksi F-35 -hävittäjän operointikulut olivat ehdokkaista alhaisimmat, kun 30 vuoden ajan elinkaarikustannukset ovat noin 15,5 miljardia frangia eli noin 14,1 miljardia euroa. Se on noin 1,8 miljardia euroa vähemmän kuin toiseksi tulleen ehdokkaan elinkaarikustannukset.
Lockheed Martin F-35A sai Air2030-hankkeen pisteytyksessä 366 pistettä ja se oli selvä voittaja. Eroa toiseksi tulleeseen ehdokkaaseen oli 95 pistettä ja vielä enemmän muihin ehdokkaisiin.
Tehokkuuden osalta F-35 todettiin parhaaksi sen tarjoaman teknologiaedun ansiosta. Hävittäjässä on sisäänrakennettu erittäin tehokas sensorijärjestelmä, joka suojaa ja valvoo ilmatilaa. F-35:n todettiin myös varmistaman informaatioylivoiman eli lentäjän tilannetietoisuus on kaikilla alueilla parempi kuin muilla ehdokkailla. Juuri tämä katsottiin tärkeäksi päivittäisessä ilmapartioinnissa.
F-35 -hävittäjä oli Sveitsin arvioinin mukaan ainoa hävittäjätyyppi, joka oli suunniteltu alusta lähtien erittäin vaikeasti havaittavaksi eri järjestelmillä. Tämä lisää selviytymiskykyä, joka on merkittävä etu Sveitsin ilmavoimille.
Lisäksi F-35 -hävittäjien todetaan olevan helppoja operoitavia ja erinomainen tilannetietoisuus vaatii vähemmän koulutusta ja antaa siten paremman suhteen lentosimulaattoritunneille. F-35A vaatii koulutuksessa 20 prosenttia vähemmän lentotunteja kuin muut ehdokkaat ja 50 prosenttia vähemmän lentoonlähtöjä ja laskeutumisia kuin Air2030-hankkeessa korvattavat hävittäjät.
Sveitsi arvioi F-35A uusimpana asejärjestelmänä säilyttävän teknologisen etumatkansa pitkälle tulevaisuuteen. Nyt valitun hävittäjäsuorituskyvyn elinkaari on 30 vuotta ja etumatka nähtiin merkittäväksi eduksi muihin vaihtoehtoihin verrattuna.
Tuotetuen osalta F-35A sai suurimmat arvosanat sen tehokkaan operoinnin, huoltotoiminnan, modernin koulutuksen sekä toimitusvarmuuden osalta koko elinkaaren aikana. F-35-hävittäjä valmistetaan määrältään eniten maailmassa ja konetyyppi on yleisin Euroopan ilmavoimien käytössä.
F-35 nähtiin parhaana myös yhteistyön osalta, kun se tarjoaa laajoja mahdollisuuksia operatiiviseen yhteistyöhön sekä laajan saatavuuden tietoihin ja teknisiin järjestelmiin.
Teollisen yhteistyön hankkeissa F-35A ei kuitenkaan saanut parasta tulosta tarjousten jättämisen aikaan. Vaadittava 60% osuus suorasta teollisesta yhteistyöstä tulee täyttää viimeistään neljä vuotta viimeisen toimitun hävittäjän jälkeen.
Liittoneuvosto huomioi päätöksessään myös teknologiset riippuvuudet valmistajan ja valmistajamaan osalta. Kaikki ehdokkaan täyttivät vaatimukset itsenäisestä tietojen käsittelystä. F-35A:n osalta kyberturvallisuus ja järjestelmien turvallisuus nähtiin olevan erittäin korkealla tasolla.
Kaikkien ehdokkaiden osalta Sveitsi sai päättää mitä tietoja se jakaa muiden ilmavoimien kanssa ja mitä tietoja se lähettää takaisin valmistajalle. Uuden hävittäjätyypin huoltaa Sveitsin ilmavoimat ja RUAG Switzerland."
Lockheed Martinin viidennen sukupolven taktinen F-35A Lightning II-häivehävittäjä tulee olemaan myös Suomen ilmavoimien valinta HX-hävittäjähankkeen voittajaksi ja F/A-18 C/D Hornet-monitoimihävittäjien korvaajaksi. 🙂
https://www.lentoposti.fi/uutiset/sveitsi_hankkii_36_lockheed_martin_f_35a_h_iveh_vitt_j_ja_raytheonin_patriot_j_rjestelmi - Anonyymi
Koneiden yksikköhinnat miljoonina US dollareina. Eikä ole kenellekään epäselvää että ainoaan häivekoneeseen saa myös parhaat aseet. Tulevaisuudessa etenkin kuilu vain kasvaa.
Superhornet: 67,4
F-35A: 77,9
JAS 39E/: 89,0
Dassault Rafale:115
Eurofighter Typhoon:124
vertailuksi:
SU-35 Flanker 85,0
https://www.aerotime.aero/27553-Top-10-most-expensive-fighter-jets-in-2021 - Anonyymi
Itävinkujat ryömivät kellariin tuliliemellä kyllästettyyn palaveriin ja tulevat tänään maan pinnalle epätoivoisempana kuin koskaan julistamaan valheitaan.
Gripenin ylistyslaulua ja F-35 vinkumista odotettavissa aamusta iltaan. Suoroa huutova!!
Stay tuned!!!
😩🤬🤬😩🤬🤬😩🤬🤬😩🤬🤬😩🤬🤬😩 - Anonyymi
Kaivarin KAIKUJA.
"Gripenin suosio Suomalaisten keskuudessa NÄKYI ja KUULUI kaivarissa."- Anonyymi
So? Suomen valinta on F-35A.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
So? Suomen valinta on F-35A.
Niin. Se valittiin hylättäväksi.
Gripen on nyt keulilla ja HX- voittaja.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1233982Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3142049Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481811- 1051727
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21710IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4391661Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4431518Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441266MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar531252Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4401218