Valheprofeetta Jouko Pihon eksytyksiä ja seurauksia?
Koska Jumala rakastaa erityisesti niitä, jotka totisella sydämellä tahtovat olla Herramme Jeesuksen seuraajia, Hän myös huolehtii siitä, että varoituksia eksytyksistä, harhaopeista ja harhaopettajista on julkisesti tuotava. Onkin nähtävä, että olemme ja elämme sellaisessa h-hetkessä, jossa
• ”Jumala käy väärien profeettojen kimppuun”. Varoittavia esimerkkejä näkyy.
Ei mitään uutta auringon alla!
-----------------------------------------
Lopunajan väärien profeetojen tunkutulva ei ole uutta. Jumalan asettaman Oikean profeetta Jeremian aikana ( samoin profeetta Hesekielin) aikana sikisi omatekoisia valheprofeettoja kuin sieniä sateella! (Kannattaa asian valaisemiseksi lukea Jeremian kirjan luku 23!)
Nämä ”profetiapuuhastelijat” tulivat joka aamu markkinoille:
• Olen nähnyt unta!
• Olen nähnyt unta!
• Olen nähnyt näkyjä!
• Sain taas ”sanan”…
• Sain profetian… näin taas…
• Näin taas unen Itsestäni Jonakin suurena, Suuressa roolissa...
Eikö ole tuttua juttua nänäkin aikoina? Kyllä. Nämä itse itsensä ”profeetoiksi” asettaneet ja korkealle korokkeelle korottaneet – Oman Nimensä kanssa - ovat juuri niitä, joista Herramme Jeesus varoitti eskatologisessa puheessaan. ( Matt 24., Markus 13. ja Luuukas 21 luvuissa).
Retoriikan oppien mukaan jonkun puheen 1. lause on puhujan logiikassa se tärkein. Mikä se oli em:ssa Jeesuksen lopunaikoja koskevassa puheessa? ( Matt 24:4, 11) Älkää juosko heidän perässään!
• ”Katsokaa ettei kukaan teitä eksytä!”
• ”Ja monta väärää profeettaa nousee ja he eksyttävät monta...”
Pihon eksytysten luonne ja sisältö?
-----------------------------------------
Kun tutkimuksellisessa viitekehyksessä analysoi ja ”koettelee” Raamatun Terveellä Opilla ja Sanalla, kullakin ”omatekoisella profeetalla” on omat metkunsa ja erityisharhat! Vaikka suuri osa suomalaisista kristityistä jo on nähnyt minkän sortin ”harhaopettaja” (!) tämä J.P. on, on tarpeen todeta seuraavaa: Piho on
• itsensä korottaja
• omaa itseään nostava ja esille tuova
• omia omituisia tuotteitaan markkinoiva
• omaa julkisuutta, kunniaa ja ihmisten huomiota tavoitteleva
• omaa sekavaa agendaansa ylläpitävä
Mitä Jeesus tällaisesta lausui?
• ”Joka omiaan puhuu, se pyytää omaa kunniaansa, mutta joka pyytää lähettäjänsä kunniaa, se on totinen, eikä hänessä ole vääryyttä. ” ( Johannes 7: 18)
On täysin selkeästi ja julkisesti todettava, että Piho etsii
• ”omaa kunniaansa”
• - on siis ”omalla asiallaan”
• ”puhuu ”omiaan”
• ”ei ole totinen ja vilpitön”
(Aloitus jatkuu..)
Koska Jumala rakastaa erityisesti niitä, jotka totisella sydämellä tahtovat olla Herramme Jeesuksen seuraajia, Hän myös huolehtii siitä, että varoituksia eksytyksistä, harhaopeista ja harhaopettajista on julkisesti tuotava. Onkin nähtävä, että olemme ja elämme sellaisessa h-hetkessä, jossa
• ”Jumala käy väärien profeettojen kimppuun”. Varoittavia esimerkkejä näkyy.
Ei mitään uutta auringon alla!
-----------------------------------------
Lopunajan väärien profeetojen tunkutulva ei ole uutta. Jumalan asettaman Oikean profeetta Jeremian aikana ( samoin profeetta Hesekielin) aikana sikisi omatekoisia valheprofeettoja kuin sieniä sateella! (Kannattaa asian valaisemiseksi lukea Jeremian kirjan luku 23!)
Nämä ”profetiapuuhastelijat” tulivat joka aamu markkinoille:
• Olen nähnyt unta!
• Olen nähnyt unta!
• Olen nähnyt näkyjä!
• Sain taas ”sanan”…
• Sain profetian… näin taas…
• Näin taas unen Itsestäni Jonakin suurena, Suuressa roolissa...
Eikö ole tuttua juttua nänäkin aikoina? Kyllä. Nämä itse itsensä ”profeetoiksi” asettaneet ja korkealle korokkeelle korottaneet – Oman Nimensä kanssa - ovat juuri niitä, joista Herramme Jeesus varoitti eskatologisessa puheessaan. ( Matt 24., Markus 13. ja Luuukas 21 luvuissa).
Retoriikan oppien mukaan jonkun puheen 1. lause on puhujan logiikassa se tärkein. Mikä se oli em:ssa Jeesuksen lopunaikoja koskevassa puheessa? ( Matt 24:4, 11) Älkää juosko heidän perässään!
• ”Katsokaa ettei kukaan teitä eksytä!”
• ”Ja monta väärää profeettaa nousee ja he eksyttävät monta...”
Pihon eksytysten luonne ja sisältö?
-----------------------------------------
Kun tutkimuksellisessa viitekehyksessä analysoi ja ”koettelee” Raamatun Terveellä Opilla ja Sanalla, kullakin ”omatekoisella profeetalla” on omat metkunsa ja erityisharhat! Vaikka suuri osa suomalaisista kristityistä jo on nähnyt minkän sortin ”harhaopettaja” (!) tämä J.P. on, on tarpeen todeta seuraavaa: Piho on
• itsensä korottaja
• omaa itseään nostava ja esille tuova
• omia omituisia tuotteitaan markkinoiva
• omaa julkisuutta, kunniaa ja ihmisten huomiota tavoitteleva
• omaa sekavaa agendaansa ylläpitävä
Mitä Jeesus tällaisesta lausui?
• ”Joka omiaan puhuu, se pyytää omaa kunniaansa, mutta joka pyytää lähettäjänsä kunniaa, se on totinen, eikä hänessä ole vääryyttä. ” ( Johannes 7: 18)
On täysin selkeästi ja julkisesti todettava, että Piho etsii
• ”omaa kunniaansa”
• - on siis ”omalla asiallaan”
• ”puhuu ”omiaan”
• ”ei ole totinen ja vilpitön”
(Aloitus jatkuu..)
Vastaukset 39
Vanhimmat
(Jatkoa+aloitukseen+Valheprofeetta+Pihon+eksytyksistä...)
Pyhä+Henki+kirkastaa+ja+korottaa+Herraa+Jeesusta+Kristusta!
-------------------------------------------
Ketä+Pyhä+Henki+korottaa+–+ihmistäkö+ja+tämän+outoja+oppeja?+Mitä+Jeesus+sanoi?
++++•+”Hän+on+MINUT+kirkastava,+sillä+hän+ottaa+minun+omastani+ja+julistaa+teille.++Kaikki,+mitä+Isällä+on,+on+minun;+sentähden+minä+sanoin,+että+hän+ottaa+minun+omastani+ja+julistaa+teille.”++(Joh+16:14)
Pihon++”opit+ja+jutut”+ovat+ihmistasolla.+Hän+korottaa+ja+mainostaa+ITSEÄÄN+piho-piho-+piho,+minä-minä-minä…++Hän+ei+anna+kunniaa+Jeesukselle!
Hän+pyörii+kehää+itsensä+ympärillä,+niinkuin+koirat+tekevät+usein+–+pyörivät+oman+häntänsä+ympärillä+.+.+.
Julkinen+Todistus+on+täysin+selvä!+Piho+on+aina+Jokin+Suuri!++(+Niinkuin+eräs+Noita+Simon+oli+apostolien+aikana.+Apt+8:9)
++++•+Hän+ei+ole+Jumalan+ja+Jeesuksen+asialla,+hän+pyörittää+omaa+agendaansa!+
Pihon+”peleissä”+Herramme+Jeesus+on+pantu+johonkin+taka-alalle,+sivurooliin.++
++++•+Piho+leikkii+”profeettaa”!
++++•+Sitten+”ennustajaa”!+
++++•+Kuule+kroonisesti+”ääniä”+,+saa+(muka)+sanoja?
++++•+Hän+näkee+unia,+kuinka+on+”presidenttien+sisäpiirissä,+trumpin+kanssa”,+
++++•+joskus+Ranskan+presidentin+kaverina….+
++++•+Yhdessä+unessa+hän+nukkui+ex-presidentin+(kuolleen)+sängyssä!
++
++•+Eivätkä+”profeettapelit”++ja+”politiikan+pelit”+hänelle+riitä?+Hän+on+ennustanut+että+hänestä+tulee,+no…+mitä+kaikkea+soopaa+hän+onkaan+sepittänyt?++Ei+ansaitse+tässä+toistoa!
On+100%+selvää,+että+Piho+ajaa+OMAA+asiaansa,+omaa+patologista+agendaansa!+Jota+toki+osittain+selittää+ilmeinen+mentaalitason+häiriötila?+
Mutta+vakavin+kysymys+on,+että+hän+opettaa+ja+eksyttää+vastoin+Raamatun+Sanaa.+Sivuraiteille.++Pois+raamatullisen+uskon+keskipisteestä,+joka+on+Herramme+Jeesus+Kristus!++Terve+usko+ei+pyöri+sairaiden+unien,+näkyjen+ja+harhaprofetioiden+sekamelskassa!+Sellainen+sotku+ei+pelasta+KETÄÄN++Taivastan+valtakuntaan.+Se+on+omiaan+johtamaan+SIVURAITEILLE!++Syömään+sairaista+"profetiasaastetta"!
Meidän+on+käsketty+julistaa+JUMALAN+VALTAKUNTAA,+syntien+anteeksiantamusta+ja+puhdistusta+Jeesuksen+Kristuksen+Pyhän+sovintoveren+voimassa.++Pihon+sivuraide+on+helvetin+suunta.+Hän+on+eksyttäjä-harhauttaja,+josta+Jumala+tahtoo+varoittaa!+
"Älkää+juosko+hänen+harhoissaan!"++Ottakaa+etäisyyttä+-+suuntana+terve+Raamatun+Sana+ja+Raamatun+koetellut+profetiat!
+
Lopuks:++Raamatun+ohjeistusta:
++++•+”Jos+taas+joku+profeetta+julkeaa+minun+nimissäni+puhua+sellaista,+mitä+minä+en+ole+käskenyt+hänen+puhua,+tai+puhuu+vieraiden+jumalien+nimissä,+hänen+on+kuoltava.”
++++•+”+Jos+alatte+kysellä+mielessänne,+mistä+tiedätte,+mikä+sana+ei+ole+lähtöisin+Herralta,+muistakaa+tämä:++Jos+se,+mitä+profeetta+puhuu+Herran+nimissä,+ei+toteudu,+se+ei+ole+Herran+sanaa+vaan+väärän+profeetan+röyhkeää+puhetta.+Älkää+kuulko+häntä.+”++(+5+Moos+18:+18-22,+KR+1992)
++++++
++++•+”Mutta+profeetta,+joka+julkeaa+puhua+minun+nimessäni+jotakin,+jota+minä+en+ole+käskenyt+hänen+puhua,+tahi+puhuu+muiden+jumalien+nimessä,+sellainen+profeetta+kuolkoon.+
++++++
++++•+”Ja+jos+sinä+ajattelet+sydämessäsi:+'Mistä+me+tiedämme,+mikä+sana+ei+ole+Herran+puhetta?'+niin+huomaa:++kun+profeetta+puhuu+Herran+nimessä,+ja+kun+se,+mitä+hän+on+puhunut,+ei+tapahdu+eikä+käy+toteen,+niin+sitä+sanaa+Herra+ei+ole+puhunut;+julkeuttaan+se+profeetta+on+niin+puhunut;+älä+pelkää+häntä."+++(+5+Moos+18:+18-22,+KR1993)
++++++
On+julkisesti+nähtävissä+ja+luettavissa,+että+Piho+on+tuottanut+”röyhkeää+puhetta”++-+”julkeaa+puhetta”,+vuosikausien+ajan.+”Profetioiksi”++mainostamiaan+”ennustuksia”+jotka+EIVÄT+ole+käyneet+TOTEEN!+++Raamatun+Sanan+mukainen+”väärän+profeetan”+todiste+on+selkeä.
Jumala+on+koettanut+kehottaa+Pihoa+parannukseen+ja+puhdistukseen,+mutta+sellainen+korjaus+ja+tervehdyttävä+muutos+ei+ole+hänelle+kelvannut.+Päinvastoin.++Hän+tunkee+julkisuuteen+yhä+lisää+sairasta+saastetta,+näkee+(muka)+näkyjä+antikristuksestakin.+Todella+sairasta+ja+pimeää.+
+Herran+sana+Piholle:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16978940/herran-sana-jouko-piholle-01-06-2021
Pihon+tulee+siivota+”omaa+huonettaan”
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16984549/jouko-pihon-ison-huoneen-siivousta-riittaa-kovasti
Aloittajan korjaus vuosilukuun:
Edellisessä oli teksti:
• ”Ja jos sinä ajattelet sydämessäsi: 'Mistä me tiedämme, mikä sana ei ole Herran puhetta?' niin huomaa: kun profeetta puhuu Herran nimessä, ja kun se, mitä hän on puhunut, ei tapahdu eikä käy toteen, niin sitä sanaa Herra ei ole puhunut; julkeuttaan se profeetta on niin puhunut; älä pelkää häntä." ( 5 Moos 18: 18-22, KR1993)
Korjaus: Pitää olla 5 Moos 18: 20-22, käännös KR1933.
Kuka noita seuraa ja uskoo? Eli ketä varoittelet? Eihän hän ole kokoustilaisuuksiinsa koskaan saanut kuin kourallisen kuulijoita.
No, nyt on Jouko-poika kovasti hurahtanut uuteen puolueeseen, Ano Turtiaisen sellaiseen. Kehuu sitä. Varmaankin kohta koettaa nostaa itseään Turtiaisen "siivellä" johonkin julkisuuteen... Näin se on Piholla aina mennyt? Milloin profeetta-roolissa, milloin politiikkapelissä, milloin ennustelijan kiikaihommissa!
Toki Piho oli otettu, kun se Turtiainen sai yhdessä vuorokaudessa 5000 kannattajaa. Aikoinaan kun Piho nyhersi niiden Omien puolueidensa kanssa, se kulki kaupungista toiseen ja koetti kerätä kananttajia. Ison Kuvansa kanssa!
Ei edennyt...
No, Piho on itse itseään Julkisuuteen nostanut ja nostattanut!
Se siitä. Julkisuudessa on plussat ja miinukset.
Jouko nyt kallellaan sen uuden puolueen suuntaan. Varmaan taas ehdottaa itseään presidentiksi. Ottakaa MINUT ehdokkaaksi..
Piho on juurikin sellainen, joka nostaa omien korviensa välistä milloin sitä milloin tätä.
Jumalan kutsuma ja asettama profeetta hän ei tietenkään ole. Raamatun asettaman keottelun mukaan.
Surullista se on, kun ihminen tuhlaa elämänsä ja aikansa toisarvoiseen. Siis tämä Pihokin? Vaikka lienee lapsesta saakka saanut mahdollisuuden Totuuden tielle!
Jumalan armo riittää jopa Joukolle.
Joka syntinsä hylkää, se saa armon. Mutta ei muuten. Ei ilman parannusta ja katumusta.
Sellaista ei Piho ole osoittanut.
Ei Jumalaa voi lahjoa.
Ei sillä, että touhuaa sitä ja tätä.
Missä näkyy ja kuuluu Pihon pyhyys?
Jumalan kunnioitus ja Jumalalle kunnian antaminen?
Kirjoitin 20.8.2021 oheisen viestin, jonka laitoin monille eri foorumeille.
Kunnia Jumalalle hänen suurista teoistaan, joita alkaa tapahtua Suomessa ja kaikkialla maailmassa! Kohta ovat ateistit ja uskomattomat huuli pyöreänä. Osa tulee uskoon, mutta osa paaduttaa itsensä jatkaen vain pilkkaamistaan ja siten lisäten tulevaa tuomiotaan.
Ja kun näin ei tapahdu taaskaan, niin tuletko tällä kertaa pyytämään anteeksi tätä valehteluasi, vai oletko taas pelkuri ja juokset karkuun?
Nyt Piho on lääpällään sen Turtiaisen puolueen taholle?
Ehkä ehdottaa että ottaisivat Pihon presidenttiehdokkaaksi?
En ehdota presidenttiehdokkuutta. Vain Jumala voi asettaa minut siihen tehtävään.
"Vain Jumala voi asettaa minut siihen tehtävään."
Ei voi. Etkö edes tiedä miten presidentti Suomessa valitaan?
Kuka enää ottaa todesta noita sekoamisia???
No antaa miehen huseerata.
Jumala ei jätä kesken sitä operaatiota, jonka on käynnistänyt näitä valheprofeettoja, omatekoisia kohtaan. Piho on siinä työpöydällä.
Vielä viimeisillä voimillaan on yritystä sepittää onttoja profetioita.
Haluaisinpa tietää mitä sinä todella tulet tekemään viimeisillä voimillasi, kun aika tulee... Ehkä seison vieressäsi, kun rukoilet armoa, että joku päästäisi sinut vapauteen?
Pihon pitäisi tutustua länsimaalaiseen ja kiinalaiseen astrologiaan, sekä "tähtien" asentoon, ja hän ymmärtäisi itseään paremmin, ja löytäisi mahdollisesti uusia voimavaroja. Nämä ovat taivaan valtakunnan avaimet, ja kuten Jeesus sanoi: hän opettaa salaisuutensa niille, jotka ovat sen arvoisia.
Tähdistä ennustelu on harhaa.
Piho sepittää sitä ja tätä.
Kaikki sepitykset ajavat "sivuraiteilla", koskien Jumalan Valtakuntaa!
Kaikki hänen esityksensä keskittyvät HÄNEEN itseensä. Piho.
Viime syksynä hän julkaisia (tällä) jopa 18 eri otsikkoa, aloitusta!
"Ennen julkaisemattomia profetioita Jouko Pihosta"
Kaikissa keskipisteenä oli siis JOUKO PIHO!
Kaikkien em:n profetioiden perässä oli Pihon OMA tulkinta....
Missä Paavalin ohje?
" Sillä me emme julista ITSEÄMME; vaan Kristusta Jeesusta, että hän on Herra, ja me teidän palvelijanne Jeesuksen tähden."
2 Kor 4:5
Pihon kaikkien juttujen ydinteema on julistaa itseään: Piho, piho, piho..
MINÄ, minä, minä...
Totean, että Herra on saanut tarpeekseen tuosta IHMISEN itsensä nostamisesta.
"Joka itsensä ylentää, se alennetaan.." sanoi Jeesus.
Joku muu esim. Piho, muttet sinä? Jos ihmiset tietäisivät toistensa luonteen taivaallisen ohjelmoinnin, ei kukaan enää syyttäisi toista, vaan sanoisivat, että ärsyke toi luonteen huonommat puolet esiin.
Pihoa voidaan pitää syyntakeisena. Aikuinen ihminen. Vastaa sanoistaan ja valheistaan aj eksyttävistä tuotteista!
Piho on paatunut ja puutunut, siksi JUmala on hänet hylännyt.
Eksyttäjä on yleensä ensin itse eksynyt - mutta luulee olevansa vielä oikealla tiellä!
Väärien ja epäraittiiden profetioiden keräilijä, Piho, on kasvattanut Jumalan edessä sellaisen "tilinteko-paketin" että miten siitä selviää?
Sekä omat, että tyhannet muut muiden postaamat eksyttävät sanomat ja unet?
Se, joka Pihon tulevasta kohtalosta tietää ---- valittaa jo tässä vaiheessa siitä kurjuudesta!
Niin valitettavaa se on? Kun ihminen (ennen uskova) paaduttaa ja puuduttaa mielensä, sulkee korvansa Herran Sanan nuhteilta.
Kun ihminen kovettaa itsensä, pintansa, niin ei Jumalakaan voi enää auttaa??
Asiaa on tässä ketjussa!
Piho leikki edelleen profeettaa... mutta saa yrittää. Jumala on hänet kuitenkin hylännyt omista riveistään. Toki Omatoimisena, omapäisenä yksityisyrittäjänä piho voi puuhata, niinkuin tähänkin asti,
Jumala ei hänelle enää tehtäviä usko. Epäluotettava - uskoton - palvelija?
Nämä Pihot ja Sunit ja Veijoset ja Pasaset?
Itse itsensä profeetoiksi nimenneet.
Huonoja ennustajia, huonoja povareita!
Tekopyhästi Piho kirjoittaa:
Tehkäämme parannus!
Ketkä me?
Onko hänellä joku profeettajengi, jolle kehottaa?
Miksei aloita itsestään - miksein tunnusta harhaoppisia juttujaan`? Miksei kerro - tein prannuksen..
Jumala tutkii ytimiä myöten.
Niin, eikä jätä kesken.
Pihon harhaisuus ja hänen saamanasa "sanomat" alakavat olla niin överiä tasoa, että KAIKKI heräävät hänen onnettoman eksymyksensä alla.
HÄn kuvittelee, että Jumala hänelle kaiken aikaa puhuisi?
Sellaiseen sairauteen on lääkettä, mutta Piho vain jatkaa?