Presidentin korona nyrkki olisi pitänyt tulla ehdottomasti jonka Marin tyssäsi.
Pelkäsi omaa kunniaansa.
Lapsiin kohdistuvilta rajoituksilta olisi ehkä vältytty, jos hallitus olisi valmistellut keväällä paremman lain.
Aluehallintoviranomaiset kertoivat torstaina uusista rajoituksista. Erityisesti lasten harrastuksiin osuvat päätökset herättivät suoranaista raivoa.
Puolitoista vuotta jatkuneen koronakriisin aikana kansalaiset ovat hämmästellen joutuneet seuraamaan, kuinka aluehallintoviranomaiset ja hallitus ovat vääntäneet kättä kriisin hoitamisesta.
Hallituksen mielestä aluehallintoviranomaiset ovat välillä toimineet liian hitaasti ja lepsusti, kuten esimerkiksi liikuntatilojen sulkemisen yhteydessä viime keväänä.
Toisinaan ne taas ovat hallituksen mielestä toimineet liian tiukasti ja hallituksen tahdon vastaisesti.
Näin kävi torstaina, kun Etelä-Suomen aluehallintoviranomaisen viesteistä sai käsityksen, että rajoitukset estävät laajasti lasten harrastukset. Kansalaiset raivostuivat, mutta niin tekivät ministeritkin.
Sannan ote asioihin on täysin hukassa
0
105
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va782011Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661239Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu251052- 1411028
- 91729
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa118722- 45697
Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63662- 59655
- 59608
