En olisi ikinä kirjoitellut niin avoimesti, jos olisin tiennyt kuinka järjettömät oikeudet on em. ryhmien valvojilla katkaista ketjuja ja muuttaa kirjoitusten sisältöä oman mielensä ja ystäväporukkansa mukaiseksi. Ryhmien valvojilla on oikeus myös katkaista kokonaan jäsennyys tai määrä-ajaksi täysin oman mielensä ja mielikuviensa mukaisesti (kirjoituksen ei siis tarvitse olla millään tavalla ketään loukkaava tai epäsivistyneesti kirjoitettu) Jäsen ei siis pääse myöskään korjaamaan kirjoituksiensa tarkoitusta ja sisätöä (väärinkäsitylsiä) eikä lukemaan edes aikaisempia onnistuneita kirjeketjuja ja niiden merkittäviäkin tietoja sekä itse kirjoittamia että muiden.kirjottamaia, puhumattakaan valvojan/ valvojien mielestä ei toivottavaa kirjoitustaan. Kyseisellä palstalla kirjoittajan oikeusturva on vähintäänkin kyseenalainen. Olisi hyvä jos joku asiantuntija, mielummin jo virkavalta voisi tarkistaa mistä oikein on kyse,
Palsta oli aluksi ihan ihana, oli todella uusi kokemus keskustella kylän aikaisemmista tapahtumista, historiasta ja sukututkimuksista sekä nykytilanteesta sekä tutustua kyläyhteisön uusiin tulokkaisiin , nuoriin perheisiin ja heidän ongelmiinsa ja toiveisiinsa kylän kehittämiseksi. Palstalta oli luettavissa myös tiedon kannalta tärkeistä, ikävistä ilkivaltatapauksista, bensavarkaista ym. Palsta toimi myös ilmoitustauluna ja työpalvelujen tarjoajana. Ei tullut mieleenkään, että valvojilla on ihan erilaiset oikeudet kuin muilla nettipalstojen valvojilla, jopa lukea yksin jäsenten kirjoituksia, jakaa omille ystävilleen, mutta diskata julkisena kirjoituksena tai julkaista vain osa, jolloin tieto vääristyy. Palstan valvojilla ei tarvitse olla edes mitään koulutusta tai kokemusta, eikä löytyä edes osoite ym tiedoista, eikä ilmeisesti edes kuulua millään muulla tavoin kyläyhteisöön. Palsta toimii mielestäni täysin jo oikeusturvan vastaisesti
Nokian kyläyhteisön facebook- ryhmien oikeustajusta ja kontrollista
11
88
Vastaukset
- Anonyymi
Mikä ryhmä on kyseessä?
- Anonyymi
Facebook-ryhmät eroavat siinä muista nettipalstoista, että kirjoitukset ja kommentit ovat nimellisiä. Säännöt i ilman minkäänlaista kontrollia ja ketjujen katkaisu on kokonaan lukijoiden ja valvojien moraalin, ymmärryksen ja mielikuvien varassa. Nyt on muotiin tullut kyseisessä ryhmässä, että mikäli vaan mahdollista huomautetaan, että kyseessä voi olla loukkaava kirjoitus tai mustamaalaus. Näin tapahtuu vaikka teksti olisi täysin neutraali ja käsittää yleisiä asioita. Valvojien ja lukijoiden mielikuvissa ne kohdistuvatkin johonkin tiettyyn henkilöön tai aina voi näin väittää. En uskalla ilmoitta suoraan ryhmän nimeä, koska nyt ainakin kirjoitukseni on krfiittinen , tosin myös olen antanut sekä risuja ja ruusuja. Kritisoin nytkin sääntöjä tai niiden puutetta ja kyseisen ryhän mielivaltaa . Valvojat saavat mustamaalata kirjoittajaa ja antaa sanktioita . Toisaalta meillä Suomessa on sanan ja mielipiteiden vapaus ja näissä keskusteluryhmissä monet kritisoivat jopa presidentin, pääministerin ja muiden politikkojen toimintaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Niin siis mikä ryhmä on kyseessä? Mikä on sen ryhmän nimi josta puhut? Ei ainakaan Nokia City johon itse kuulun. Siksi kysyn.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin siis mikä ryhmä on kyseessä? Mikä on sen ryhmän nimi josta puhut? Ei ainakaan Nokia City johon itse kuulun. Siksi kysyn.
Ei ole, vaan yksi Nokian kyläryhmistä, asukasmäärältään pieni, kesäisin mökkiläisten asuttama. Kylän facebookin keskusteluryhmiin kuuluu sekä nuoria moderneja maalle muuttaneita nuoria perheitä että jo eläkevuosiaan viettäviä vanhoja "alkuasukkaita". Lisäksi monet mökkiläiset ovat viettäneet jo lapsuuttaan kyseisessä kylässä tai kesiä mummolassa. Jostain oudosta syystä ryhmän valvojat ovat melko tuntemattomia, jopa ehkä kyläyhteisön ulkopuolisia henkilöitä. Itselläni oli mummola em. kylässä, vaikka isossa kaupunkikunnassa Tampereella olen suurimman osan elämästäni asunutkin. Tunnen sekä kylän vanhat asukkaat ja kylän historian että facebookin kautta olen tutustunut myös nuoriin. Myös lasteni mummula oli em. kylässä ja nykyisin perheelläni on kaksi kesämökkiä siellä. En oikein voi käsittää valvojien melko rajua ja melko mielivaltaista sensuuria ja vapaata tulkintaa mitä kirjoittaja "oikeastaan" tarkoittaa ja tavoittelevat vaikka se ei mitenkään kävisi ilmi kirjoituksista ja ainakin omalla kohdallani täysin vastaisesti sekä oikeudentajun että moraalin vastaisesti. En myöskään voinut kuvitella että negatiivinen sävy on kiellettyä. Pitäisi saada kunnon selkeät ohjeet kielletyistä aiheista. Nykyisin jo korona aiheuttaa lähes kaikille aikaisemmasta poikkevia elämäntilanteita, Kun siihen tulee lisää esim. luonnonvoimien aiheuttamat tuhot, ajoneuvojen hajoaminen , julkisen liikenteen puuttuminen, en ymmärrä miten aina voi kirjoittaa vain hymyillen ja "kivoista" asioista. Ne sujuu ilman lähimmäisten apuakin. Koulutukseni mukaan olen "maailman parantaja" ja kasvattaja, eli mietin miten asioita voisi muuttaa paremmiksi ja maailmaa kehittää turvallisemmaksi ja viihtyisammäksi. En ole ksokaan aikaisemmin törmännyt kertomaani sensuuriin koskien hyvin tärkeitä asioita.

Mutta et kuitenkaan tiedä sen ryhmän nimeä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta et kuitenkaan tiedä sen ryhmän nimeä?
Minä tiedän ryhmän nimen, mutta koska ryhmän tietyn valvojan teot ovat olleet täysin ennen arvaamattomat en kyllä todella uskalla sitä mainita. Sanktioita saivat muutkin kirjoittajat ,jotka vain ihmettelivät kylälaisten joitakin ,ei kehenkään henkilöön kohdistuneita yleisiä asioita. Jotkut saivat kiellon kirjoittaa kyseisestä aiheesta, mutta seuraava vaihe oli täydellinen kirjoituskielto, vaikka aihe ei ollut lainkaan sama. eikä mitenkään ketään loukkaava. Kirjoituskielto oli määräaikainen, mutta kun asianomainen yritti facebookkiin lukeakseen muiden kirjoituksia, ei sivut auenneet hänelle. Vaikka kirjoituskiellon Määräaika umpeutui, eivät edes sivut auenneet. Ihmettelen nyt voiko olla edes laillista ja miten se käytännössä tapahtuu, että kyseinen henkilö ei pääse edes lukemaan ryhmän muiden kirjoituksia, vaikka ryhmää mainostetaan kaikille avoimeksi ja sivuja voivat kaikki lukea. Kyseinen henkilö on ollut pari vuotta jäsen ja kirjoitellut ahkeraan, paljon myös hyvin kauniista aiheista tai historiallisista aiheista, joita tämä valvoja tuskin on lukenut. Kyseinen henkilö luuli ensin, että koko kyläyhteisön palsta on sulkeutunut, mutta tuttava jäsen, ei em. ryhmän jäsen pääsee sivuja lukemaan. Onko kyse jo jonkinlaisesta hakkeroinnista?

Trollaus kannattaa lopettaa ennen kuin se menee yli.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Trollaus kannattaa lopettaa ennen kuin se menee yli.
MIkä sinusta on trollausta. Voitko suomentaa käsitteen? Jos minulla on oikea käsitys trollauksesta niin em, kirjoittaja on trollaaja. Kannattaa kirjoittaa sitten jo rikospalstalle tai tehdä rikosilmoitus, jos kirjoituksen melko ykiselitteinen sisältö ja merkitys käytännön elämässä ei oikein aukene ymmärrettävällä tavalla .kyseiselle vastaajalle edes. Kyseinen menettelyhän on ihan jo täysin laitonta ja menettelyn voi ymmärtää vain esimerkiksi tutkintovaneudessa olevan kohdalla , jolloin voidaan osa yhteyksistä sulkea pois tutkimisen ajaksi. Kerrotussa tapauksessahan henkilö menetti oikeudet tosta vaan täysin milevaltaisesti, oikeudet jotka kjuuluvat tässä maassa kaikille netsissä lukijoille, eli oikeudet lukea mm. em. kyläyhteisön tapahtumista kyläyhteisön palstalta, vaikka ei itse olisi jäsen. Miten yleensä kyseinen sanktio pystytään tekemään. Siihen tarvitaan myös jo laittomia toimenpiteita pysäyttää toisen nettiyhteydet tiettyyn kohteeseen. On todella syytä olla huolissaan siitä, että palstan nk. "valvojilla" on paljonkin yksityisiä tietoja , joita ei ole tarkoitettu heidän käyttöönsä. Vaatii ammatti-hmisten tutkintaa, ottaa selvää miten em. sankio voidaan yleensä toteuttaa.
- Anonyymi
Kuka jaksaa aina samaa lukea?
- Anonyymi
Blogissa voit kastella koko putken täydeltä.
- Anonyymi
Mielestäni ei kannata pitää yllä keskusteluryhmiä lainkaan, ainaostaan ilmoitustaulua, jos kirjoittajien asiasisältöä voi valvojat vappaasti ja oman näkemyksensä ja moraalitajunsa mukaisesti muuttaa, poistaa tai lakkauttaa kirjoittajan oikeudet ja jopa lukuoikeudet em. palstan suhteen ainakin määrä-ajaksi. Lukuoikeushan on yleensä kaikilla olemassa, vaikka ei olisi jäsen, mutta jäsenillä ainoastaan kirjoittaa ja lähettää kuvia. On sitten eri asia jos kirjoitellaan hävyttömyyksiä tai solvauksia, mutta kun poistetaan ja lakkautetaan sivistyneitä, ei kehenkään yksityishenkilöön suoraan kohdistuneita kirjoituksia ja kirjoitusten aiheetkin yleisiä ja useita koskettavia, joko amamtti-ihmisen neuvoa kyseleviä tai tapahtumia, esim. luonnon, myrskyn ym aikaansaamia ongelmia, alkaa todella ihmetyttää. Jos ihmisi llä menee hyvin, harva siitä haluaa lähteä kirjoittelemaan,. Yleensä kaikilla muilla palstoilla ratkotaan ongelmia. Tälle ei ilmeisesti voi kirjoittaa kuin kaunis ilma tänään ja huomenna voi sataa. Kovin huonosta ilmasta tai myrskystä puhuminen on jo liian negatiivista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113465MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681868Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin801178Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59816Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768