Kivisiä kermakakkuja kansalle.

Punavihreät joilla ei huomista nyt vallassa, kunhan ideologiaansa saadaan levitettyä.
Heillä puuttuu näkemys yhteiskuntaa kohtaan, kunhan itsellä on mukavaa, lomamatkansakin näin:
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000387538.html
Lomansa jälkeen taas kehitetään valeita miten köyhiä autetaan. Ei ennen lomaansa osannut hänkään laskea mitä tuollakin rahalla olisi köyhille saatu. Näitten oppi-isä on Neuvostoliitosta ja DDR:stä, valehtelijoitten valtioista.
Hänenkin piti vielä saada 20400 € /v lisää presidentti eläkkeensä päälle,joka jo karttunut 200 000 euroon, joka pitää palauttaa.

Lainsäädäntö vaan laahaa tässäkin asiassa toivottomalla tavalla, korjausvelka kasvaa vuosi vuodelta ja hallitus hallitukselta. Vaihtoehtoisen informaation tarve on suunnaton, mutta silkkojen valheiden levittäminen on kyettävä estämään. Koko tämä prosessi lähti liikkeelle 70-luvulla mainonnasta. Kun markkinoinnissa ei ollut enää valehtelulla mitään rajaa, sama toiminta levisi kaikkialle.

Nyt ollaan tilanteessa, jossa kukaan ei enää kykene erottamaan tulvan seasta totuutta, valehteleminen ja perättömän tiedon levittäminen on jo levinnyt tieteisiinkin. Vähintäänkin tietoa manipuloidaan omiin tarkoituksiin sopivaksi, pirstotaan suodatetaan, veivataan ja vaivataan, kunnes on saatu aikaan omaan uskontoon sopiva tarina, jolla ei ole enää mitään tekemistä paljaan totuuden kanssa. Pahimpia tässä suhteessa ovat puoluepoliitikot, joiden täytyy löytää puolueelleen olemassaolon selitys - piittaamatta millään tavalla todellisesta elämästä ja sen karuista totuuksista.

2

178

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Olisiko Turtiaisen ryhmässä toivoa?

      • Anonyymi

        Tuskin huulia liikuttelemalla näitä saadaan maksuvelvollisiksi, pitäsi mm Valtakunnasyyttäjän puuttua näihin...mutta ei puutu, kun omistaan hänkin valittu, pelkkä poliittinen trolli.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi yritti murhata mopopojan

      Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
      Maailman menoa
      709
      1793
    2. Mopomiitti!

      Menikös öoliisilta yli tuo mppedinkans kisaaminen tais olla melkoinen riski vahigoittaa tarpeettomasti jopa kuolla tuoss
      Tuusula
      280
      942
    3. Ei se nainen edes oo

      mitenkään nätti 🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      67
      867
    4. Poliisi kiilasi mopoilijan

      Ylellä leviää video jossa poliisi pysäyttää rajusti kiilamalla mopo pojan. Toivottavasti poliisi ottaa tuosta mallia myö
      Kiuruvesi
      119
      710
    5. Vetovoima

      Onko välillänne suuri vetovoima ja miten se ilmenee? Onko siitä haittaa?
      Ikävä
      32
      591
    6. Niin kauan tätä

      Onko vuotesi menneet hukkaan
      Ikävä
      88
      567
    7. Käviskö tällainen suhde

      Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
      Ikävä
      61
      559
    8. Aina vaan mietin sua

      Miksen saa sinua mielestäni pois
      Ikävä
      32
      550
    9. Onko täällä ketään

      Joka kaipaa M alkuista? Millä kirjaimella nimesi alkaa?
      Ikävä
      42
      532
    10. Nainen. Onko meissä

      Sinusta jotain samaa? Näköä tai luonteenpiirteitä? Utelias
      Ikävä
      37
      520
    Aihe