Otetaanpa aluksi vaikkapa Sammonkatu. Yhden kaupungin vilkkaimman kadun välityskyvystä on jäljellä vain 1/3, jäljellä aikaisempaan on vain ns. talouskaistat. Sampolan risteys on täysi katastrofi, valojen odotusajat ja jonot ovat pitkiä.
Joka puolella on samaa järjetöntä vihersuunnittelua henkilöautojen kiusaksi. Leveistä kaduista tehdään yksikaistaisia rännejä, joissa tilaa väistää esim. hajonnutta ajoneuvoa ei ole. Liikennevalot ovat peräkkäisiä punaisia aaltoja ja suma seisoo.
Rautatieaseman edusta on samoin täysin järjetön. Entisen risteyksen tilalla on nyt 2 kpl T-risteyksiä.
Pyörätiet pitäisi erottaa kokonaan omiksi väylikseen, ne eivät kerta kaikkiaan voi toimia, jos jalankulkijat ja pyöräilijät pakotetaan liikennemerkillä samaan tilaan. Milloin kaupungin suunnittelijat ymmärtävät tämän?
Verorahoja on täysin turhaan poltettu kaupunkipyöriin ja niiden pyörätelineisiin, joita juuri kukaan ei käytä.
Raitiotie on täysi susi jo syntyessään. Miksi sitä ei nostettu pylväitten varaan ja alla olevat kadut olisivat jääneet ennalleen ilman massiivista repimistä?
Tasamaatunneli, tarvitseeko tästä sanoa paljon mitään? Paljon halvemman ja toimivamman remontin olisi saanut sillä, että Paasikiven-Kekkosentie olisi nostettu Särkänniemen kohdalla rautatien tasoon ja poistamalla turhat risteykset. Tunneli olisi tarvittu paljon kipeämmin välille Santalahti-Eteläpuisto.
Esimerkkejä löytyy loputtomiin. Jopa ajokaistat on päin persettä maalattu, kun samalta kaistalta käännytään vasemmalle ja ajetaan suoraan, vaikka vieressä olisi tyhjä kaista, josta pääsee kuitenkin vain oikealle. Kun jonossa on yksikin vasemmalle kääntymistä odottava auto, suma seisoo.
Nämä kaikki ovat tulosta siitä, kun kaupungissa on vihreitä liikennesuunnittelijoita, joilla ei ole mitään käsitystä siitä, miten liikenne toimisi hyvin ja sujuvasti. Tuloksena on vain liikenteen hidastumista, hankaloittamista, matka-aikojen pidentymistä ja lisää pakokaasuja ruuhkissa seisomisesta.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Tampereen auto liikenne on pilattu vihervasemmisto vajakki liikenne suunnittelijoiden avustuksella.
Mielenkiintoista, että täällä käytetään termiä "liikennesuunnittelu" kun sitä ei kerran ole Tampereella.
Ahtaimmissa paikoissa joudutaan liikkumaan kahdessa kerroksessa ennemmin tai myöhemmin.
Missä niin sanotaan?
Kyllä täällä suunnitellaan, mutta tavoitteena on tukkia liikenne jotta voidaan lanseerata ruuhkamaksut. Lopputuloksena on kuitenkin Tampereen keskustan kuolema.
Kunnon ahdistus päällä jollakulla. Kehitys pelottaa, mutta jos oikein paljon rähjää sitä vastaan, niin kaikki palaa entiselleen. Kokeile vaikka!
Mikä kehitys? Otetaan nyt esimerkiksi juuri mainittu Kaleva. Kaupunginosassa oli aikaisemmin toimivat väylät molempiin suuntiin sekä katujen reunassa bussipysäkit sekä ns. talouskaistat helppoa ja nopeaa asiointia varten. Asioimaan pääsit helposti omalla autolla, bussilla, kävellen tai pyörällä. Mutta, et pääse enää.
Toisekseen, mitä tulee keskustaan, tämä mainitsemasi "kehitys" on ollut suunnaltaan sitä, että keskustasta on jo kadonnut suurin osa sellaisista kaupoista, jossa tuli ennen asioitua. Nykyisin Tampereen keskusta alkaa olla yhtä aneeminen kuin Jyväskylässä, kun palveluntarjonta on pelkkää ravintolaa - etnistä ravintolaa - kaljabaaria - purilaispaikkaa - alepubjuottolaa. Katukuvasta on tullut nuhjuinen sekä kusen polttama. Narkkasit ja muut nistit parveilevat kadulla, eikä kaupungin keskustan katujen siisteyteen panosteta hevon vittua. Nähtävästi kaikki Tampereen kaupungin kunnossapidon rahat palavat monen poliittisen pormestariturhakkeen sekä lukuisten muiden poliittisten vempuloiden elättämiseen. Vielä 80/90-luvuilla ydinkeskustan katuja saatiin edes puhdistettua säännöllisesti.
Se kehitys, jossa liikkumista kaupungin alueella tehostetaan. Mitä tiheämmin asuttu alue, sitä tehokkaampi joukkoliikenne tarvitaan. Myös autoilun olosuhteita on parannettu mm. tunnelin ja Ratapihankadun rakentamisella sekä Viinikan risteyksen ja sen ympäristön parannuksilla. Vaitinaron risteyksen parantaminen alkaa pian, onneksi.
Ihmiset eivät vaan olleet hereillä , kun ratikkaa rakennettiin. Tallinnassakin , ellei siellä nyt ole tullut sitten uudistuksia katuihin viime vuosien jälkeen. Ratikka kulki muun liikenteen seassa. Oli katuja , joissa ratikka pysähtyi pysäkille keskelle katua, se vaan tarkotti sitä , että takana tuleva liikenne myös pysähtyi siksi aikaa.
Minulle toimii, se riittää. Sääli joille ei toimi.
Luuletteko tosiaan, että autoilu sallitaan ikinään keskusta alueella.