Moi kaikille,
kirjoitan tekstini koska haluan kertoa kaikille teille, että tein sittenkin sen viimeiseen mahdolliseen aikaan, pahimman ratkaisun, mutta joka tuntui ainoalta ja oikealta, suhde mieheeni kun ei oikein tuntunut olevan sitä mitä haluan, kun olen pieniin päin jo valmiiksi yksinäni, (yksinhuoltaja olen jo, 3v poika ennest.) eikä hän aikonutkaan sitoutua minuun, ei "hinnalla millä hyvänsä" sitoutua. Vaikka olisin itse ollut valmis... siis menetin myös "sen lapseni", joka kohdussani oli jo hyvin kehittynyt ja kasvoi kokoajan ja odotin häntä...
Nyt on välillä syvä ahdistus rinnassa, pistokset tuntuvat ajoittain, mutta menevät vielä ainakin toistaiseksi suht helpolla ohi.
Tein abortin torstaina. Maanantaina kävin ottamassa ensimmäisen tabletin, joka aloitti keskeytymisen heti, ja sen jälkeen en päätöstäni saanut enää peruuttaa.
Itkin heti samana iltana, ja kun mies palasi kotimaastaan reissulta työasioiden merkissä oli viikonlopun yli, vasta kerroin hänen palatessa tänne Suomeen että lapsi on mennyt pois..... itkua....
joskus tuska helpottaa, mutta tiedän että yksin en olisi selvinnyt.
Olisin halunnut samalla miehen, en pelkästään lasta.
Päätin siis pysyä yhden lapsen yh:na, enkä tehdä toista, rakkaus sitä sikiöä kohtaan ei silti ikinä katoa, ja muistan hänet aina.
Epäilin hänen olleen tyttö, en tiedä miksi. Nimiehdotuskin jo oli valmiina...
Tänään olisi alkanut raskausviikko 11. ='(
NYYH
kirjoitan tekstini koska haluan kertoa kaikille teille, että tein sittenkin sen viimeiseen mahdolliseen aikaan, pahimman ratkaisun, mutta joka tuntui ainoalta ja oikealta, suhde mieheeni kun ei oikein tuntunut olevan sitä mitä haluan, kun olen pieniin päin jo valmiiksi yksinäni, (yksinhuoltaja olen jo, 3v poika ennest.) eikä hän aikonutkaan sitoutua minuun, ei "hinnalla millä hyvänsä" sitoutua. Vaikka olisin itse ollut valmis... siis menetin myös "sen lapseni", joka kohdussani oli jo hyvin kehittynyt ja kasvoi kokoajan ja odotin häntä...
Nyt on välillä syvä ahdistus rinnassa, pistokset tuntuvat ajoittain, mutta menevät vielä ainakin toistaiseksi suht helpolla ohi.
Tein abortin torstaina. Maanantaina kävin ottamassa ensimmäisen tabletin, joka aloitti keskeytymisen heti, ja sen jälkeen en päätöstäni saanut enää peruuttaa.
Itkin heti samana iltana, ja kun mies palasi kotimaastaan reissulta työasioiden merkissä oli viikonlopun yli, vasta kerroin hänen palatessa tänne Suomeen että lapsi on mennyt pois..... itkua....
joskus tuska helpottaa, mutta tiedän että yksin en olisi selvinnyt.
Olisin halunnut samalla miehen, en pelkästään lasta.
Päätin siis pysyä yhden lapsen yh:na, enkä tehdä toista, rakkaus sitä sikiöä kohtaan ei silti ikinä katoa, ja muistan hänet aina.
Epäilin hänen olleen tyttö, en tiedä miksi. Nimiehdotuskin jo oli valmiina...
Tänään olisi alkanut raskausviikko 11. ='(
NYYH
Vastaukset 33
Vanhimmat
Hankala kyllä tuo sinun tilanteesi,minun oli myös. Noin puoli vuotta sitte tein abortin. Lapsi ei ollut toivottu koska olin (ja olen tietysti edelleen) kovin nuori,opiskeluni ovat kesken enkä elä vakituisessa suhteessa, joten lapselle ei olisi ollut ehjää perhettä tarjolla. En tietenkään tarkoita ei-toivotulla etten pitäisi lapsista tai etten joskus niitä haluaisi mutta meidän (minun ja lapsen isän) mielestä lapsen ei kuulunut syntyä tähän maailmaan, siis tuo tilanne ei ollut sopiva lapsen "hankintaan" (inhoan tuota sanaa,ihan kuin lapsi otettaisiin kuin joku tavara, mutta en nyt keksinyt parempaakaan sanaa). Joten päädyimme siis aborttiin.
Toimenpidettä edeltävänä iltana itkin kovasti, en oikeastaan tiedä miksi. En muista paljoakaan siitä ajasta mutta minulla on tunne etten vielä sillon olisi katunut tilannetta. Ehkä se oli niin pelottava että tunteet purkautuivat,kuka tietää. Itkin myös sairaalassa ennen toimenpidettä. Ahdisti, sen muistan. Ehkä yritin varoittaa itseäni että olin tekemässä väärin. Mutta olimme lapsen isän kanssa päättäneet toimia niin, en voinut enää perääntyä. Ja mietin lapsen elämää jos se olisi saanut syntyä. Olisin toki rakastanut sitä (rakastan nytkin) mutta tilanne vain tuntui mahdottomalta, sitä en saa koskaan tietää olisinko onnistunut lapsen kanssa. Tilanne ja mielipiteeni olivat jo silloin sekavat. ne ovat edelleen.
Itken vieläkin. Kovasti välillä. Tuntuu kuin kaikki kaatuisi päälleni. Syytän monesti itseäni lapseni murhasta. Tuntuu pahalta. Koitan ajatella että sillä on nyt parempi olla siellä missä se ikinä onkin. Mutta paha olo, ahdistus ja masennus vaivaavat minua edelleen.
Sanoit että sinusta tuntui kuin se olisi ollu tyttö, outo juttu mutta mekin sen miehen kanssa "annoimme" lapselle nimen ja ajattelimme hänet aina pojaksi :) Luulin ettei kukaan muu ole tehnyt nuin. Että se on ollut muille vain "lapsen alku", pidin meitä jopa outoina sen takia..
No mutta se minkä halusin sanoa että vaikka abortista on jo kauan, syyllisyys ja masennus ja ahdistus asiasta vaivaa edelleen. Monet luulevat aborttia turhan helpoksi, vain toimenpiteeksi (ehkä se joillekkin on helppo toimenpide vain), mutta minulle se oli paljon enemmän ja henkisellä puolella hyvin raskas kokemus. Mielipiteeni vaihtelee kovasti: välillä on hyvä olla ja ajatella että näin kuului tapahtua, ettei lasta ollut tarkoitettu tähän maailmaan mutta välillä tunnen niin suurta syyllisyyttä toisen ihmisen elämän riistämisestä.
Täytyy sanoa että ilman tätä miestä (lapsen isää siis) tuskin olisin tässä. Hän on ollu mahtavana tukena ku on ollut vaikeaa, saa minut aina ajattelemaan asian/asioiden valoisaa puolta. Toivon että sinullakin on joku jolle kertoa jos asian käsittely on hankalaa. Minä voin aina kuunnella jos haluat puhua,vaikka sähköpostilla, jos vain haluat. Mutta älä jää yksin asian kanssa.
Olen miettinyt että tulenkohan aina ajattelemaan tätä lasta, kun esim. saan joku päivä lapsia, mietinkö että heillä saattaisi olla isoveli (tai -sisko), aina tämän lapsen laskettuna syntymäpäivänä että nyt hän olisi niin ja niin vanha. Nimipäiviä, äitien- ja isänpäivänä.. Kamalaa ajatella ettei tämä ikävä menisi koskaan pois. Tai siis en tarkoita etten haluaisi ikävöidä tätä lasta mutta haluaisin tehdä sen ilman tuskaa ja syyllisyyttä.
Toivon sinulle voimia jaksaa ja toivon että pääset tämän, ehkä sinullekkin hankalan, ajan yli. Minulla matka parempaan on vielä kesken mutta toivon pääseväni tavoitteeseen (ajatella lasta hymyssä suin,ei surun kanssa) jonain päivänä.
..syyllistää, potkia maassa makaavaa,näinhän se on että jokainen kantaa tuskansa itse. Me voimme täällä tukea, kannustaa, syyllistää mutta loppupelissä jokainen on sen asian kanssa yksin. En ole tehnyt yhtään aborttia, mutta voin kuvitella miltä tuntuu elää tilanteen kanssa.Itse kuitenkin kannat tuskasi ja toivon ettet rankaise itseäsi liikaa, se oli sillä hetkellä oikea ratkaisu ja sinä itse tiedät mikä on oikein...
parempaa kevättä sulle ja voimia!
Abortti on aina julma teko, oli se sitten missä tilanteessa tahansa tehty. VARSINKIN silloin kun muka oma elämäntilanne ei ole suotuisa lapsen syntymistä varten. Tuollanen on jotain niin itsekästä. Sekä tuo sinun että tuon edellisen tapaus osoittaa juuri kuinka itsekästä ja julmaa on tehdä abortti muka myös lapsen parasta ajatellen. Abortissahan on lähes väistämättä kysymys aina siitä että tuleva äiti ei koe joko haluavansa lasta tai että ajankohta ei muka ole sopiva. Jokainen uusi elämä on ansaittu, ja on julmaa kuinka kehittyvältä sikiöltä riistetään mahdollisuus omaan elämään. Jos elämäntilanne ei muka ole hyvä lasta ajatellen, niin se on kyllä heikko peruste, Sillä elämäntilannehan on mukautuvainen asia, joka kyllä kestää lapsen siihen tuomat muutokset. EI lapsi estä opiskeluja, tokihan lapsen saaminen niitä hidastaa, mutta ainahan niitä voi jatkaa kun lapsi hieman kasvaa. Ja Uraa ja siinä etenemistäkään lapsi EI estä. Lastenhoitopaikkoja on yllin kyllin ja niihin otetaan jo hyvin pieniäkin lapsia päivähoitoon ja muitakin apuja on tarjolla kyllä mielin määrin.
On siis erittäin itsekästä vedota väärään elämäntilanteeseen yms. vastaaviin syihin abortin perustelemiseksi.
Abortti On murha, riistetäänhän siinä julmalla tavalla vasta kehittymässä oleva uusi elämä!
Ei sitä minkäänlaiset syyt voi perustella.
Aivan se ja sama kuule. Kaikki joka syntyy, myös kuolee, turha sun saarnata niitä näitä siltä väliltä.
Ihmisiä on jo aivan riittämiin täällä, ei haittaa jos joitakin jää syntymättä.
Kirjoituksestasi paistaa läpi se, että tuskin olet itse joutunut vastaavaan tilanteeseen.
On helppo täällä nimettömänä tuomita ja kertoa toiselle, miten tämän ihmisen elämä olisi sinun mielestäsi pitänyt mennä.
Itse käyn läpi juuri nyt vastaavia tunteita ja ajatuksia ja olen kahden vaiheilla miten toimia.
Vaikka nyt päätyisinkin ratkaisuun, jossa pidän vauvan , en silti ikinä tuomitsisi ketään abortin tehnyttä.
Koska minulla on nyt tosiaan omakohtaista kokemusta millaista tämän asian kanssa eläminen on.
Abortin läpikäyminen muutenkin henkisesti raskasta ilman tuollaisten turhia omaan mielipiteeseen perustuvia saarnoja.
Tuossa yksi tutkimus koskien abortteja:
Brittitutkijat: Abortti kivuton sikiölle
(Päivitetty 10:53)
Joukko brittilääkäreitä kumoaa tuoreessa tutkimuksessaan väitteet, joiden mukaan sikiö tuntisi kipua, kun raskaus keskeytetään. Tutkijoiden mukaan ainakaan alle 17-viikkoisen sikiön keskushermosto ei ole vielä niin kehittynyt, että sikiö tuntisi kipua.
Sikiö reagoi kyllä refleksinomaisesti ärsykkeisiin, joiden voidaan kuvitella aiheuttavan kipua, mutta sen aivotoiminta on vielä niin kehittymätöntä, ettei se tietoisesti rekisteröi kipua.
-Tieteelliset todisteet viittaavat siihen, että aborttia harkitsevat naiset voivat olla varmoja siitä, ettei sikiö tunne kipua siten kuin abortinvastustajat väittävät, sanoi tutkijaryhmään kuulunut tri Stuart Derbyshire.
Aborttia vastustavat ryhmät ovat Englannissa levitelleet videokuvia, joissa sikiö näyttää vääntelehtivän ja irvistävän tuskasta naisen kohdussa.
(STT-AFP-Reuter)
Niin just. Tuollaisia TUNTEETTOMIA tyyppejä tänne on todella SYNTYNYT. Sinäkin olet saanut tilaisuutesi. Entäs ne abortoidut?? Niissäkin varmaan olisi TUNTEELLISIA tyyppejä.
Se on se mielipidevapaus. Ja jos omaan nilkaan kolahtaa niin mikäs sen parempi että perille niikuis olis sanoma mennyt.
Mikä hinku on nostaa sikiöt jumal-asemaan? Mikä elämässä on nyt muka niin hienoa, että tänne kannattaa syntyä, elätäkseen n. 80 vuotta ja kuolla pois?
Olen realisti, en tunteeton, tiedoksi vain.
Marilyn teki rohkean ja oikean teon, aivan turha sotkea kolmen elämää vaan sillä että jostain kersasta joskus voisi tulla jotain erikoista. Ja asia on kyllä niin, että edellytykset pitää kans olla suht tukevalla pohjalla, ennen kuin lapselle voi taata hyvän alun. Ajattelin vaan selvittää sulle tuon, ennen kuin alat vaahtoamaan jostain rakkaudesta, tunteista, elämän pyhyydestä jne. (rakkaudella ja tunteilla tunnetusti ruokitaan lapsia tosi hyvin köyhissä maissakin)
Kysymys kivun tunnosta ja sen kokemisesta askarruttaa monia tutkijoita eri aloilla. Pitkään on ajateltu, että eläimet ja jopa pikkuvauvat eivät tunne kipua vaan reagoivat "refleksinomaisesti". Nämä käsitykset ovat vähitellen muuttumassa, vaikka nekin aikanaan "todistettiin" tieteellisesti. Olen lukenut tutkimuksen, jonka mukaan vastasyntynyt rotta ei tunne kipua. Omasta kokemuksesta tiedän, että se kuitenkin reagoi neulanpistoon tms. niin kuin aikuinen rotta tai pieni lapsi: se pyrkii pois, se voi vinkua, sen syke nousee jne. Jos jokin haisee kalalta ja näyttää kalalta, se voi olla kala. Rotan poikanen voi tuntea kipua, ja sen mukaisesti minä niitä kohtelen.
Tosiasia on, että kipu on äärimmäisen subjektiivinen kokemus, jota on vaikea mitata. Emme tiedä paljoakaan edes toisen ihmisen tavasta kokea tietyn laista kipua, miten voisimme siis saada varmaa tietoa olennoista, jotka eivät kykene kommunikoimaan kanssamme? Keskushermoston kehitysaste tai EEG ei ole luotettava todiste siitä, tunteeko kohde kipua vai ei. Näitä tutkimuksia on julkaistu kautta aikain, ja usein ne on kumottu nopeasti. En väitä, etteikö tuon tutkimuksen tulos voisi olla tottakin - sen perusteella ei kuitenkaan saada varmuutta. Sen olettamukset perustuvat pohjimmiltaan samoihin virheanalogioihin kuin ne kokeet, joilla aikanaan todistettiin pikkuvauvojen olevan vain refleksikoneita.
Ihan yleisesti, suosittelen suhtautumaan kriittisesti kaikkiin tutkimuksiin, jotka "todistavat" ettei tutkimuskohde tunne kipua, kiintymystä, pelkoa tai että sillä ei ole tietoisuutta jne... nuo ovat kaikki subjektiivisia, määrittelystä riippuvia ominaisuuksia, jotka ihmisillä on taipumus kieltää olennoilta, jotka eivät voi itse kokemuksitaan kertoa.
Abortista vielä: olet ihan oikeassa, ulkopuolelta on helppo tuomita. Suosittelen jokaiselle kovin jyrkkiä mielipiteitä omaavalle pientä roolileikkiä. Jos ihan oikeasti yrittää asettua toisen asemaan ja samaistua niihin tunteisiin, joita hän kokee, huomaa usein, etteivät asiat ole lankaan niin mustavalkoisia, kun aluksi luuli.
Olet todella tunteeton. Katsos ulkopuolinen sen osaa lukea rivien välistä. Toki totuus ottaa koville. Ja ei sitä voi tietää kuinka kauan kukin täällä on?! Pitää nauttia jokapäiväisistä hetkistä. Tunnut jotenkin katkeralta elämälle? Ja toki edelleen vaahtoa rakkaudesta. Siitä alkaa elämä. Voi sinua, et ole kokenut sitä oikeaa lähimmäisen rakkautta. Mutta usko tai älä, tulet sen vielä kohtaamaan :) kevään jatkot. PS: elän todellisuutta päivittäin
"Olet todella tunteeton. Katsos ulkopuolinen sen osaa lukea rivien välistä. Toki totuus ottaa koville."
Oot aika ristiriitainen. Sanot, että olen tunteeton, mutta silti väität mun tuntevan jotain?
Ja et vastannu noihin kysymyksiin jotka esitin tuossa?
Mikä tässä elämässä on muka niin erikoista? Ihmisiä tulee ja menee, lopputuloksena kuitenkin kuolema.
Miksi jokaisen pitäisi sun logiikan mukaan syntyä?
"Ja ei sitä voi tietää kuinka kauan kukin täällä on?! "
Ei, siksi käytinkin keskiarvoa 80 vuotta, joka kattaa varmaankin 85 % tänäänkin syntyneistä.
"Siitä alkaa elämä. Voi sinua, et ole kokenut sitä oikeaa lähimmäisen rakkautta."
Ok, eli elämä alkaa rakkaudesta sitten. Miksi olit siis tuomitsemassa naista joka abortoi sikiön sitten? Ja kyllä, en ole tehnyt kenestään mun "sitä oikeaa", eli en kai sit ole kokenut sitä ns. oikeaa rakkautta.
"Mutta usko tai älä, tulet sen vielä kohtaamaan"
Elän (ja kuolen) hyvin näinkin, ei haittaa vaikken kohtaisikaan.
Niin tunnet vihamielisyyttä, et lempeyttä. Erikoista? Elämä itse. Jokaisella on oikeus syntyä. "Hedelmöittykää ja täyttäkää maa". Kenelläkään ei ole oikeus tuhota elämää. Elämä alkaa hedelmöityksestä. Kaksin aina kaunihimpi. Ja myönnä pois. Sitä oikeaa sinäkin kaipaat...päivittäin unelmissasi. Olet vanhapiika. Anna elämän tulla vastaan. Nainen ja mies on luotu toisilleen. Kaksi paria, ei yksin. Elämäsi menee hukkaan. Elä ja anna toistenkin elää.
Kyseenalaistan. Jos kyseenalaistaminen on vihamielisyyttä, niin sitten kai tunnen vihamielisyyttä. Ei tää oravanpyörä, mitä nimitetään elämäksi nyt mitään niin erikoista olisi, ettenkö minäkin hyväksyisi omalle kohdalleni abortin.
""Hedelmöittykää ja täyttäkää maa". " sanot sinä.
Jos kiinalaisetkin ajattelisivat noin, niin lause kuuluisi "hedelmöittykää ja tuhotkaa maa". Se rasitus minkä ihminen maapallolle aiheuttaa ei oo hyvästä.
"Kaksin aina kaunihimpi. "
Entä sitten kun on kolme?
"Sitä oikeaa sinäkin kaipaat...päivittäin unelmissasi. Olet vanhapiika. "
En oikeestaan. Jos semmonen tulee vastaan, se tulee vastaan. Mut se ei todellakaan ole elämän tarkoitus, ja ei huononna elämääni lainkaan sen puuttuminen.
"Anna elämän tulla vastaan. Nainen ja mies on luotu toisilleen. Kaksi paria, ei yksin. Elämäsi menee hukkaan. "
Elän jo, ja kuolenkin jonkin ajan kuluttua.
Hieman vanhollisia näkemyksiä sulla. Tottahan se toki on että naiset ja miehet on biologisesti kuin luodut toisilleen.
"Elä ja anna toistenkin elää. "
Sen minä teenkin, SÄ otit vapauden puuttua toisen (marilyn2005) elämään tuomitsemalla hänen tekemänsä päätöksen koskien hyänen omaa elämää.
Kyllä, siinä oot oikeassa ettei mulla ole asiasta omakohtaista kokemusta, Mutta se ei heilauta mun mielipidettäni millään lailla. Mä en hyväksy aborttia ja jos itse tulisin raskaaksi suunnittelematta, niin aborttia en edes harkitsisi.
On järjetöntä kun jotkut teini-ikäiset tekee abortin kun ovat ensin omaa tyhmyyttään menneet kännissä harrastamaan seksiä ilman ehkäisyä. Ja muut tuonkaltaset tapaukset. Eihän he tollasesta voi syyttää mitään muuta kuin itseään Ja sitte viaton, uusi elämänalku saa kärsiä siitä maksamalla hengellään.
Ja mua ei kiinnosta pätkääkään tollaset järjettömät esimerkit tutkimuksista joiden mukaan sikiöt ei tunne kipua kun ne abortoidaan. Vaikka se ois totta niin Ei tollasella ole mitään merkitystä! Se ei vähennä yhtään abortin julmuutta. Ehkä se saattaa jollain lailla lievittää abortin tekevien syyllisyyden tuntoja, ettei muka aiheuta sikiölle kipua, Mutta mitä helvetin merkitystä sillä on kun se sikiö kuitenkin menettää henkensä ja mahdollisuuden elämään? Sanoisinko että tollanen on yhtä tyhjän kanssa, eli täysin merkityksetöntä.
Alla olevassa linkissä vähän valaisevia kuvia abortin julmuudesta. Kyllä ne ihan ihmisen näkösiä ja ihmisiä On ne sikiötkin.
http://www.kolumbus.fi/mika.ebeling/abortti.htm
Sinulle Athina
Haluan vaan sanoa, että mielipiteesi ovat kovin epäkypsiä ja selvästi jonkun toisen sinulle valmiina antamia. Lasta ja lapsen elämää ei voi prosessoida käteväksi pikku-paketiksi sinun tekemääsi tyyliin: ruoka, päivähoito, koulutus. Jokainen lapsi ansaitsee oman RAKASTAVAN perheen, jolla on aikaa, halua ja rakkautta keskittyä lapsen kanssa olemiseen ja hänen kanssaan kasvamiseen. Kaikilla raskaaksi tulevilla ei ikävä kyllä ole tätä mahdollisuutta. Sen tulet vielä oppimaan jossain vaiheessa elämää. No, sanoistasi päätellen olet vielä kovin nuori, joten elämä ehtii vielä koulia sinua. Varoituksen sana tulevaisuuttasi ajatellen: ÄLÄ NIELE MITÄ TAHANSA TEORIOITA MUUT YRITTÄVÄT SINULLE TUPUTTAA! AJATTELE ITSE!
Nyt haet ne klipsit, kohdun poisto tai vastaavaa. Laita se ehkäisys kuntoon. Ei vauva ole mikään tavaratalosta haettu juttu jossa on palautusoikeus. Olen ja tulen olemaan aborttia vastaan. "Sitä saa mitä tilaa". Nyt heität sen ukon pellolle sieltä. Ja elät selibaatissa. Piste.
Minulla on kaksi lasta ja takana abortti. Aikaa siitä on vasta 5-6 viikkoa. Ensimmäiset kaksi päivää itkin niin hysteerisesti, että sanoin jo itsekin miehelle,että on pian lähdettävä sairaalaan, jos ei tämä lopu. Itkin lohduttomasti, yritin jopa soittaa sairaalaan, että saisin sikiöni sieltä takaisin, että voisin haudata ja jollakin tapaa osoittaa, että kadun ja rakastan ja kadun taas miljoona kertaa..kadun vieläkin, ikävöin, (en ole uskovainen) mutta yritän uskotella itselleni, että se pieni täydellinen viaton sielu on päässyt jumalan luokse taivaaseen. Sinä päivänä kun menin sairaalaan, pyysin lupaa lähteä vielä pois, sillä heti kun sen ensimmäisen pillerin nielin, alkoi sisälläni myllertämään sellainen kipu (henkisesti) että tänä päivänäkään, en usko ikinä oikeasti "toipuvani" tästä.
Kyyneleet tulevat taas, kun edes ajattelen asiaa...en tajua miten ikinä pystyin siihen, tai tiedän, että se johtui miehen realiteetti painostuksesta ja siitä, että emme lukuisista järjestelyistä huolimatta olisi saaneet asioita niin "kuntoon", etteikö se olisi ollut todella suuri riski otettavaksi pärjäämisen kannalta. Mutta jos ikimaailmassa voisin kelloa kääntää takaisin, niin siihen hetkeen kääntäisin ja tekemättä jättäisin. (riskeistä piittamatta, mikä on minun pohjimmainen luonteeni tällaisessa tilanteessa)
Kaikki läheiseni ymmärtävät tilanteen ja sanovat, miten oikein se oli...olen siis ainoa, jonka mielestä se oli oikein vain hetken ja ainoa joka katuu ja suree, edelleen...mitä voin sanoa..kirjoitin joskus ennen aborttia tänne, että toipuuko ikinä? Minä en takuulla toivu, en tiedä haluanko edes...mutta ikävöin ja kadun..ja kannan tuskani, olenhan sen ansainnut. Jaksamista sinulle ja muillekin saman ikävän ja surun kanssa painiville.
Olipa puolustuspuhe. SINÄ määräät elämästäsi, kehostasi, EI MIEHESI. Hyppäätkö kaivoon kun miehesi sanoo????????????????????????? T: VIIDEN lapsen äiti. Jokainen lapseni on mukana pysynyt. Siis ymmärsitkö VIISI.....haloo? Jumankauta mitä noi naiset menee tekemään miehen takia. Pysykää tästä lähtien sitten selibaatissa. Kohdun poisto! Jotakin teet.
"SINÄ määräät elämästäsi, kehostasi, EI MIEHESI. "
Ootko sotkenu miehesi/miestesi elämän noilla kersoillas kans, jotka olet itse päättänyt pitää vedoten sun omaan elämään ja kehoon? Vai onko mieskin saanu päättää omasta elämästään ja saanu jättää sut ja SUN kersat ja lähteä omiin oloihin?
Eli ei elatusmaksuja jne?
Ei todella mitään elatusmaksuja. Olen ONNELLISESTI naimisissa. VIIDEN lapsen äiti. Ei mitään abortteja. Me olemme lapset YHDESSÄ saaneet, emme edes tehneet. Ei lapsia TEHDÄ, ne SAADAAN. Kumpikin saa todella päättää omasta elämästään kuten esim: mies haluaa mennä parille oluelle, ok. Vaimo saa mennä taas ystäviensä kanssa vaikka siiderille, kirpparille tms. Tai menemme yhdessä. Emme elä VAAN TOISEN EHDOILLA. Kummankin mielipidettä kuunnellaan. Ja aina ne VIISI lasta ovat mukana kuvioissa. Menikö perille. Ja lapsen äiti. Ei kersoja, vaan RAKKAITA lapsia. Ihania, omia pikku kultia, TOIVOTTUJA, ei abortoituja.
Hyvä viiden lapsen äiti. On todella vaikeaa selvittää kenellekään mitään asiaa niin tarkasti, etteikö joku tajuaisi kuitenkin väärin. Aborttimme oli yhteinen päätös, vaikka kuinka sitä ajattelin vain hetken, puhuin realiteettipainostuksesta siinä mielessä, että mieheni sanoi heti aluksi, sen mitä todellisuus oli..minä olen sellainen ihminen , joka ei ajattele moisia kysymyksiä..mutta kerkesimme miettiä asiaa monta viikkoa, MONTA...jolloin minäkin aloin ajattelemaan noita asioita, REALISTISIA taloudellisia jne asioita ja kun kaikki loppu viimeksi meni myttyyn...ja kun kaikki muutkin olivat sitä mieltä, että väärin se ei olisi tässä tilanteessa, niin ajattelin, että ehkä siis näin...Ei mieheni ole siitä mitenkään vastuussa, minä yhtälailla...mutta siitä minun hetkellinen mielenmuutos johtui..päätös oli kuitenkin yhteinen ja abortin ensimmäinen pilleri, jonka toinen antoi suuhun ja toinen nieli. En halunnut tällä saada syyllisyyteni ja tuskan taakkaa kasvatettua, mutta todellisuushan on, että sitähän täällä piisaa, mutta ansaittua kaikki. En ole pahoillani kommentistasi, vaikka ehkä sitä toivot.
"Me olemme lapset YHDESSÄ saaneet, emme edes tehneet. "
Kusettimia yhteen hinkattaessahan nuo tulee, jos on tullakseen.
"Kumpikin saa todella päättää omasta elämästään kuten esim: mies haluaa mennä parille oluelle, ok."
Mut jos mies ei olisi halunnut ekaa lasta liian nuoren iän takia niin et olisi antanu hänelle mitään vaihtoehtoa?
"Ei kersoja, vaan RAKKAITA lapsia."
Kersoja ne vaan on, vaikka ne kuinka sun omia olisi.
"TOIVOTTUJA, ei abortoituja. "
Se siinä ero onkin. Muumimamman raskaus ei ollut toivottu ja ei sopinu monesta syystä heidän (hänen ja hänen miehensä) elämään. Joten eläpä ole niin herkästi tuomitsemassa.
Jos kerran yhdessä päätitte taloudellisista syistä yms. tehdä abortin, koska se ei ois sopinu teidän elämään niin miks ihmeessä ette miettiny sellasta vaihtoehtoa kuin adoptoitavaks antaminen? Eipähän olis tarvinu tappaa sitä viatonta lasta jolla kaiken järjen mukaan olis ollu oikeus elämään. Maailmassa on niin monia lapsettomia pareja jotka antais mitä vain saadakseen lapsen ja niin paljon viattomia elämänalkuja abortoidaan, vaikka ne ois ihan hyvin voitu antaa adoptoitavaks joillekin lapsettomille pareille. On se elämä vaan niin epäoikeudenmukasta..
Niin, lähetit lapsesi roskikseen ja tulet sitten hakemaan tältä palstalta sääliä.
Lapsesi oli säälin ja rakkauden arvoinen. Hänelle ei sitä suotu.
Niin sääliä viimeiseksi keneltäkään kerjäisin, asioista kun voi puhua ääneen ihan vain siksikin, että haluaisi jakaa näin kamalan kokemuksen-Tiedätkö?
Ei voi kuin ihmetellä, kuinka täällä monet
kirjoittajat ovat kilvan tuomitsemassa jo tapahtuneita asioita.Saavat varmaan jotain ihmeellistä mielihyvää, kun koittavat kirjoituksillaan parhaansa mukaan pahoittaa toisten mieliä.
Varmasti heillä itsellään paha olla ja oloa helpottaa jotenkin koittaa lisätä toisten tuskaa.
Minun mielipiteeni on, ettei sellaisten ihmisten tarvitsisi kirjoitella mielipiteitään, joille tälläinen elämäntilanne ei kuulu kokemuksiin tai liity omaan elämään.
Hankkikaa elämä!
Suhtaudutko samalla lailla joka kerta, kun naiskentelet ehkäisyn kera? Tuskinpa. Ihan samalla lailla se 'lapsi' menetetään käyttämällä ehkäisyä, joten en oikein ymmärrä tuota 'surua'. Tietenkin voi surettaa, että mahdollisuus saada lapsi menetettiin, mutta sama juttu tapahtuu silloinkin, kun tietoisesti käytetään ehkäisyä... Jos oikeasti olisit lapsen halunnut, niin silloinhan olisit antanut sen kehittyä loppuun asti. Mietin joskus, johtuvatko nämä surun tunteet vain siitä, että yhteisössä on ihmisiä, jotka eivät hyväksy aborttia ja sitten pitää surra, että saa hyväksyntää niskaansa. Blaah.
Todella noloa verrata ehkäisyn käyttämisestä johtuvaa muka "lapsen menettämistä" siihen että lapsi on jo kehittymässä ja abortoidaan. Ehkäisyhän on nimenomaan juuri pelastus niille lapsille joille olis tiedossa heti tulevan elämän päättyminen aborttiin.
olisin vaikka kasvattanut lapsesi jos olisit synnyttänyt hänet!!! moni muukin olisi siihen halukas... meillä on taas yksi ivf takana, eikä vieläkään meille omaa lasta.aborttia en ole koskaan tehnyt kun en raskaaksikaan ole lähtenyt, joten en osaa kuvitella kokemaasi. lapsettomuutta on kestänyt jo 13v eli koko parhaimman ikäni!!! onko tää sit sitä parasta aikaa??? toivottavasti et ikinä koe aborttisi jälkeen lapsettomuutta ja rankkoja hoitoja. voimia elämääsi!
Niin, kun vain elämä olisi niin reilua että annettaisiin lapsia niille jotka haluaa. Ei ole hyvä arvostella muita omasta kokemuksestasi vain. Sinulla on omat vaikeat asiat ja muilla on omansa. Onko sinusta sitten oikein että lapsia synnytetään esim. perheisiin, joissa on alkoholismia, väkivaltaa, masennusta jolloin vanhemmat eivät osaa huolehtia edes itsestään? Kuten sanoin, olisi ihanaa jos lapsia annettaisiin kaikille niille, jotka niitä haluavat. Valitettavasti asia ei ole näin.
Ooops, lähinnä viesti oli tarkoitettu nimimerkille Athina ja muille aborttia yhtä jyrkästi vastustaville, luin nimimerkin "en saa" viestin väärin. Anteeksi sekaannuksesta! :)
jätä se mies.. ulkomaalaiset ei osaa muuta ku käyttää hyväkseen ja niillä on ainaki se 5 naista varalla samanaikaisesti..ainakin nämä turkkilaiset, irak, iran yms.. huh en ole törmännyt yhteenkään poikkeukseen-aina iskemässä mutta jostain päin se muija aina tulee ja seuraavana päivänä liikkuu eri naisen kanssa
no, mutta enhän minä tiedä minkä maalainen sinun on mutta ei tuo lupaavalta kuulosta, eikä ole miehen asia uhkailla "tee abortti tai minä lähden"
et voi tietää etkä edes kuvitella miltä abortin tehneestä tuntuu..ei sitä voi tietää vasta kun itse sen on tehnyt!!