Sdp:n sisällä tilanteen kehittymistä seurataan paikoin jo huolissaan, esimerkiksi puolueen eduskuntaryhmässä.
Puheenjohtaja, pääministeri Sanna Marinin jyrkkä antipatia sekä kokoomusta että varsinkin perussuomalaisia kohtaan tiedetään, mutta jatkuessaan tyyli johtaa siihen, että Sdp:n vaihtoehdot käyvät vähiin eli jäljelle ei jää kuin nykyinen vihervasemmisto.
Perussuomalaisten ja Riikka Purran tie on porvaritie.
Kun demokratiassa eletään, sitä mentävä vaalitulosten mukaan. mm nyt oleva hallitus ei sellainen jota ensimmäinen lause kertoo, vaikka mainittu vain perussuomalaiset, niin ns porvaripuolueita on; kokoomus, perussuomalaiset, keskusta, kritilliset, RKP, Liike Nyt. Varmaan ainakin osa vihreistä myös täyttää nämä kriteerit. Vasemmistopuolueita on SDP ja vasemmistoliitto.
"Timo Haapala>
Perussuomalaisten päättynyttä puoluekokousta ja sen henkilövalintoja katsottiin monella suunnalla myös ”sillä silmällä”.
Eli millä?
Siis sillä silmällä, mihin päin puheenjohtajaksi valittu Riikka Purra katselee, kun seuraavaa hallitusta aletaan kulisseissa rakentaa. Ja sitähän jo hahmotellaan, vaikka vaalitulos ratkaisee hallituspohjan kuten aina sanotaan, ja kuten melkein aina onkin.
Vaaleihin on puolisentoista vuotta. Aluevaalit ovat välissä, mutta tulevat eduskuntavaalit leimaavat jo nyt politiikan tekemistä.
Asetelmia siis haetaan. Ehkä nyt rakennetaan jonkinlaista blokkipolitiikan tynkääkin, joka monipuolue-Suomessa on jäänyt tuntemattomaksi."
Hertta Kuusisen kuuluisaa sanontaa ”Tshekkoslovakian tie on Suomen tie” mukaillen voi todeta, että Riikka Purran johtamien perussuomalaisten tie on porvaritie – siitä ei jäänyt epäselvyyttä.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000008194333.html
Nyt kuitenkin on ns porvaripuolueilla 123 kansanedustajaa mainitut vihreät lisänä jotka itsensä porvapuolueen kannattajaksi tituleeraavat. Se on aikamoinen enemmistö maassa jossa tulisi demokratian olla herra ja hidalko.
Varmaan nyt katsotaan sillä silmällä
5
99
Vastaukset 5
- Anonyymi
Perussuomalaisilla olisi latu auki porvarihallitukseen, mutta puheet vuohipaimenista ja loisivista elintasosurfareista kannattaisi lopettaa
- Anonyymi
Kaikki viittaa siihen että1½ vuoden päästä maassamme on erisävelet, saadaan työ parempaan kunniaan jota pääministerikin kannustaa.
Eräs merkittävä keskustavaikuttaja arveli lauantaina taustakeskustelussa, että politiikan kannatuskäyrät näyttävät nyt siltä, että seuraavissa eduskuntavaaleissa suosituimmat puolueet ovat kokoomus ja perussuomalaiset. Ennuste voi hyvinkin pitää paikkansa.
Perussuomalaiset uskovat tähän itsekin, se nähtiin puoluekokouksessa Seinäjoella. Useissa puheissa uudesta puheenjohtajasta Riikka Purrasta tehtiin jo uutta pääministeriä.
Purra totesi linjapuheessaan mahdollisesta hallitustaipaleesta, että ”perussuomalaiset on valmis osallistumaan sellaiseen hallitukseen, jossa se voi edistää tavoitteitaan”.
Tämä koskee tietysti ennen muuta maahanmuuttoa, vaikka Purran mukaan se ei ole ainoa tärkeä teema puolueelle. Se on kuitenkin ”lakmustesti eli hallitusyhteistyöindikaattori”, Purra sanoi.
– Puolue, joka ei ole valmis kiristämään suomalaista maahanmuuttopolitiikkaa, ei voi olla perussuomalaisten kanssa hallituksessa, hän linjasi.
Uuden puheenjohtajan linjapuheesta kävi selväksi, ettei perussuomalaisilla olisi esimerkiksi talous- ja työllisyysasioissa juurikaan ongelmia solahtaa porvarihallitukseen.
Linjapuheessaan Purra mainitsi muun muassa, että PS haluaa pienentää paisuvaa julkista sektoria, priorisoida valtion menoja, tukea yrittämistä ja alentaa työn verotusta. Esimerkiksi kokoomuksen kanssa PS pystyy näistä asioista tarvittaessa vääntämään hallitusohjelmaa, vasemmistopuolueiden kanssa se tuskin onnistuisi. - Anonyymi
Kepu on polvillaan seuraavissa hallitusneuvotteluissa, Saarikko vetää kepun kannatuksen vielä alemmaksi ja ehkä jopa nurin koko kepun. Väyrynen hyökkäsi jo kunnolla Saarikkoa vastaan ja siltäkin suunnalta on tulossa jotakin uutta.
- Anonyymi
Älähän nyt hättiisi kuole jota olet vuosia hokenut.
Ei vanhat perinteiset puolueet nyt niin vain lopu, esim 2015 SDP oli 16.5 % kannatuksella ja nousi siitä tiukempaan aikaa kilpaan vajaaseen 18 %:iin. Kyllä puolueet näissiä lukemissa heiluu, vaikkaklin nykyään on kärki hyvinkin tasaista. Varmaan puolentoistavuoden päästä perustavat hallituksen mitä suuntaa on äänestetty, ei näin sekaisin. Blokit tulee etusijalle, silloin vasemmisto on ulkona. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älähän nyt hättiisi kuole jota olet vuosia hokenut.
Ei vanhat perinteiset puolueet nyt niin vain lopu, esim 2015 SDP oli 16.5 % kannatuksella ja nousi siitä tiukempaan aikaa kilpaan vajaaseen 18 %:iin. Kyllä puolueet näissiä lukemissa heiluu, vaikkaklin nykyään on kärki hyvinkin tasaista. Varmaan puolentoistavuoden päästä perustavat hallituksen mitä suuntaa on äänestetty, ei näin sekaisin. Blokit tulee etusijalle, silloin vasemmisto on ulkona.Niin se Väyrynenkin uskoo, saattaa perustaa taas uuden puolueen;-)))
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1381530- 1481081
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät69936Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi276776- 68733
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56723- 37619
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7581- 60567
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33561
