Olen vasta nyt vanhemmalla iällä ymmärtänyt mitä minulle nuorena tapahtui ja miksi minulle tuli niin ristiriitaiset tunteet jo nuorena seksistä. Olin noin 13 kun ystäväni (olemme molemmat naisia) tuli luokseni yökylään, puhuimme seksistä ja yhtäkkiä hän alkoi työntää kättä housuihini taisi muutaman kerran kieltää mutta lopulta vain lamaannuin tilanteessa ja hän kosketteli minua ja työnsi erinäisiä tavaroita sisääni, hän myös suuttui kun en suostunut tekemään hänelle samaa. Tätä tapahtui useamman kerran ku hän oli yökylässä luonamme, lopulta en edes enää kieltänyt ulkoistin vain itseni tilanteessa. Kun kokemukset olivat loppuneet ja aloin olla vanhempi ja enemmän kiinnostunut esimerkiksi itsetyydytyksestä tuntui se aina väärälle, saatoin itkeä sen jälkeen. Myös kesken seksin saan yhtä paniikkikohtauksia harvakseltaan. Olen nyt 27 vuotias ja asia jollain tapaa yhä kummittelee mielessä. Mistä hakea apua näihin tunteisiin?
Ystäväni raiskasi minut ollessani 13-14v
Anonyymi
093
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.