Törkeän ryöstön tutkinta johti laajan huumevyyhdin jäljille Virroilla

Anonyymi

Pottunokkaiset valkonaama-kantikset taas oikein ahkeroineet.

Tammikuussa 2020 järjestetyssä yhteisoperaatiossa oli poliiseja mukana Virroilta, Keuruulta, Tampereelta ja Sastamalasta.

Tutkinnassa selvisi muun muassa 17 huumausainerikosta, ampuma-aserikos, lievä laiton tuontitavaraan ryhtyminen ja lievä veropetos.

Jutun 14 epäiltyä ovat syntyneet 1980- ja -90-luvuilla. Alun perin epäiltynä oli 15 henkilöä, mutta yksi henkilöistä on kuollut tutkinnan aikana. Epäillyt ovat kotoisin Virroilta, Ruovedeltä, Sastamalasta ja Tampereelta.

Pääepäilty on virtolainen mies, joka on kasvattanut kannabista ja myynyt sitä. Hänen kohdallaan kyse on 14 eri rikosnimikkeestä.

23

2371

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Oivoi! Nuorehet pultsarit.. 20-40 vuotiaan jo tossa jamassa. Kyllä on maailmankirjat sekkaasin kun näin pienillä kylillä tapahtuu kummia! Menisivät töihin perkeleet niin ei tarvi lorvia päivät pitkät missään katupenkeillä ja roskalaatikoissa. Eikönä teille ole opetettu että huumehiit on vaarallista ja ensimmäinen kannabispiikki tappaa???? Oivoii! Aijjaii!

      Voimia ja terveisiä sinne Virroille kaikille rakkahille!

      Toivotteleepi naapuripitäjän Savulan Terttu.

      • Anonyymi

        Terttu hyvä. Ei aina tarvitse olettaa, että kyse on työtävieroksuvista tai muutoin loivaliikkeisistä kansalaisista. Ehkä tämä on sitä kevytyrittäjyyttä? Tai oma-aloitteista yritystä sitoa hiiltä? Valtakunnassahan on "kasvata kaikkee joka paikassa niin maailma pelastuu" -kampanja, jolle tunnetusti myös annettu vihreä siunaus.

      • Anonyymi

        Terttu kun on itse, omasta mielestään, päässyt eroon huonosta menneisyydestään, luulee olevansa nyt parempi ihminen. Se että on ollut työelämässä pari-kolme vuotta ei tee sinusta parempaa ihmistä. Pahuus sinusta ei lähde ikinä.

      • Anonyymi

        Terttu hyvä.
        Mitä se kenellekään ja etenkään sinulle kuuluu jos aikuiset ihmiset omilla tonteillaan joskus juo kaljaa, polttaa pilveä tai ammuskelee? Miten se on sinun elämääsi ja arkeesi vaikuttanut muutoin kuin saanut kukkahatun viuhumaan? Mitä ajanviettoa ja rentoutumista tarjoaisit/ehdottaisit heille sitten tilalle jos sellanen sinua häirittee? Tuon ikäisille tuskin mikään päiväbingo tuo riittävästi jännistystä elämään, saati herätä edes mielenkiintoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toivottavasti täällä ei uhkailla ketään, omasta mielestäni 14 rikosnimikettä on ihan riittävä potti yhdelle. En ole Tuomari, mutta uskoisin että siitäkin kuitenkin maksimissaan parilla-kolmella vuodella selviää? Riippuen tietysti rikoksien laadusta ja motiiveista ja siitä että onko ensikertalainen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Terttu hyvä.
        Mitä se kenellekään ja etenkään sinulle kuuluu jos aikuiset ihmiset omilla tonteillaan joskus juo kaljaa, polttaa pilveä tai ammuskelee? Miten se on sinun elämääsi ja arkeesi vaikuttanut muutoin kuin saanut kukkahatun viuhumaan? Mitä ajanviettoa ja rentoutumista tarjoaisit/ehdottaisit heille sitten tilalle jos sellanen sinua häirittee? Tuon ikäisille tuskin mikään päiväbingo tuo riittävästi jännistystä elämään, saati herätä edes mielenkiintoa.

        Kokeilkaa työntekoa!?!

      • Anonyymi

        Narsisti sählää ihmissuhteita niin, etteivät esimerkiksi perheenjäsenet enää pidä toisiinsa yhteyttä, koska heille on mustamaalattu muita ja herätetty epäluuloa. Hämähäkki katselee ja nauttii siitä, että välejä menee poikki. Draama ja kärsimys ovat tuon hämähäkin herkkuruokaa. Ja ne nilviäiset, joita hän saa pistellä ja kiusata ihan loputtomiin. Hän imee lähellään olevien elämänvoimaa niin, ettei heistä jää jäljelle muuta kuin kuoret.

        Narsisti osaa näytellä. Ihan mitä hän milloinkin haluaa ja sopii hänen tarkoitusperiinsä. Tänään hän saattaa olla itsensä uhraava auttaja, toisena mehiläiskuningatar ja kolmantena hyvä isä tai äiti. Hän on oppinut näyttelemään normaalia. Todellisia kasvojaan hän ei paljasta kuin kaikkein lähimmilleen.

        Ulkopuolisten on miltei mahdotonta uskoa, että se herttainen ja iloinen rouva tai viehättävä ja niin hauska mies, hakkaa ja kyttää lapsiaan ja saa puolisonsa tuntemaan itsensä kaikin puolin huonoksi ja hävettäväksi. Narsisti on kuin seireeni, joka kutsuu kauniilla laulullaan ja antaa uskoa, että nyt koittaa se hetki, kun saa sitä, mitä kaikkein eniten janoaa: rakkautta ja hyväksyntää. Ja kun erehtyy luulemaan ja luottamaan, olet narsistin uhri – jälleen kerran.

        Hän nauttii, kun saa ihmiset tuntemaan itsensä avuttomiksi. Ja voi miten hän vihaakaan avuttomuutta ja heikkoutta ja niitä jotka pelkäävät. Itse hän pelkää kuollakseen niitä, joiden lähellä hän tuntee olonsa epävarmaksi. Noita ihmisiä hän mielistelee ja pyrkii saamaan toisen ihmisen loisteesta osansa. Eniten narsisti pelkää niitä, jotka osaavat katsoa hänen todelliseen ytimeensä. Näitä ihmisiä hän vihaa kylmän sydämensä kyllyydestä.

        Narsisti kykenee pääasiassa kahteen tunteeseen, viha ja kateus. Pelkää kuollakseen paljastuvansa ihan tavalliseksi pulliaiseksi, mikä liian iso häpeä käsitellä minävaurioiselle.

        Oikein viehättävä jos siitä hyötyy. Ajan kanssa heikko itsetunto puskee läpi ja alkaa itsensä ylentäminen alentamalla. Narsistin taivaalla on tilaa vain yhdelle tähdelle, hänelle. Oma lapsikaan ei saa loistaa ellei samalla lisää narsistin hohdetta.

        Kun näet huolella rakennetun kuoren läpi, tunnistat uhmaikäisen kiukuttelijan. Valheita, hyväksikäyttöä, lentäviä apinoita, paljon puhetta ilman tekoja, manipulointia, oman häpeän projisointia, draamaa, riitaa, huomionhakuisuutta, mustamaalausta, rooleja, naamioita, kulisseja...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Narsisti sählää ihmissuhteita niin, etteivät esimerkiksi perheenjäsenet enää pidä toisiinsa yhteyttä, koska heille on mustamaalattu muita ja herätetty epäluuloa. Hämähäkki katselee ja nauttii siitä, että välejä menee poikki. Draama ja kärsimys ovat tuon hämähäkin herkkuruokaa. Ja ne nilviäiset, joita hän saa pistellä ja kiusata ihan loputtomiin. Hän imee lähellään olevien elämänvoimaa niin, ettei heistä jää jäljelle muuta kuin kuoret.

        Narsisti osaa näytellä. Ihan mitä hän milloinkin haluaa ja sopii hänen tarkoitusperiinsä. Tänään hän saattaa olla itsensä uhraava auttaja, toisena mehiläiskuningatar ja kolmantena hyvä isä tai äiti. Hän on oppinut näyttelemään normaalia. Todellisia kasvojaan hän ei paljasta kuin kaikkein lähimmilleen.

        Ulkopuolisten on miltei mahdotonta uskoa, että se herttainen ja iloinen rouva tai viehättävä ja niin hauska mies, hakkaa ja kyttää lapsiaan ja saa puolisonsa tuntemaan itsensä kaikin puolin huonoksi ja hävettäväksi. Narsisti on kuin seireeni, joka kutsuu kauniilla laulullaan ja antaa uskoa, että nyt koittaa se hetki, kun saa sitä, mitä kaikkein eniten janoaa: rakkautta ja hyväksyntää. Ja kun erehtyy luulemaan ja luottamaan, olet narsistin uhri – jälleen kerran.

        Hän nauttii, kun saa ihmiset tuntemaan itsensä avuttomiksi. Ja voi miten hän vihaakaan avuttomuutta ja heikkoutta ja niitä jotka pelkäävät. Itse hän pelkää kuollakseen niitä, joiden lähellä hän tuntee olonsa epävarmaksi. Noita ihmisiä hän mielistelee ja pyrkii saamaan toisen ihmisen loisteesta osansa. Eniten narsisti pelkää niitä, jotka osaavat katsoa hänen todelliseen ytimeensä. Näitä ihmisiä hän vihaa kylmän sydämensä kyllyydestä.

        Mitenkäs tämä nyt liittyy tähän tapaukseen?

    • Anonyymi

      Millaisia tuomioita näistä rikoksista mahdollisesti tulossa???

      • Anonyymi

        Mitä se sulle kuuluu?

      • Anonyymi

        Toivottavasti ei sentään häkki heilahda kun kuitenkin noin pieniä juttuja. Vankiloissa nimittäin istuu pitkiä kakkuja niitä isoja tatuoituja miehenköriläitä karuissa oloissa ilman naisen suloista ja hellää kosketusta…

        Kyllähän tuosta maakotkan taposta saa jo 12 vuotta linnaa. Ja noista kasvattamoista 45 vuotta. Muiden huumeostoista ja kotietsinnöissä löytyneistä kamoista sen 5 vuotta. Siellähän ne joutuvat töihin rekisterikilpiä tekemään.

        Ei Suomessa vankila tuomiot ole ollenkaan noin pitkiä. Täällä päätä silitellään ja sanotaan että kyllä se siittä.Amerikassa tuomiot ovat aivan toista luokkaa kuin täällä pikkuisessa Suomessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toivottavasti ei sentään häkki heilahda kun kuitenkin noin pieniä juttuja. Vankiloissa nimittäin istuu pitkiä kakkuja niitä isoja tatuoituja miehenköriläitä karuissa oloissa ilman naisen suloista ja hellää kosketusta…

        Jos linnaan joutuvat niin palasaippua tulee melko varmasti hyödylliseksi, sillä pesee ja liukastaa kyntövaon uusia istutuksia varten. Voi sitten miettiä kannattiko leikkiä huumeilla ja rötöstellä.

    • Anonyymi

      Kuoliko tuo yks autokolarissa viime syksynä?

    • Anonyymi

      Ei ymmärrä mikä muuten mukavia miehiä vaivaa,kaippa sitä jollakin pitää rahaa saada.

      • Anonyymi

        Itsekin teit sitä rahan vuoksi. Sekoiluksihan se totaalisesti meni. Silloin ne tyypit eivät olleet mukavia. Niin se maailma muuttuu.

    • Anonyymi

      Kylä täynnä nuoria aikuisia jotka vetää kessua ja hania,perheelisiä äitejäkin.

      • Anonyymi

        Äidit ovat yleensä perheellisiä. Äitiys on nykyään niin raskasta että tarvitsevat "vähän" rentouttavaa savua, että jaksaisivat.

    • Anonyymi

      hyi

    • Anonyymi

      Lapset pois hampunpolttajilta,se on rikollista toimintaa. Tiedossa koko kylällä ketkä näin tekee. Ettäs kehtaatte.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3545
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      69
      1886
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1578
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1204
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      1002
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      968
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      833
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      824
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe