Uusi valtuusko kokoontui ja järjestäyi. Valtuustoa johtaa edelleenkin Kai Pajala ja varapuheenjohtajat ovat Heikkinen ja P.Ranta-Eskola.
K-hallitusta johtaa sitten ensimmäistä kertaa Oulaisten historiassa nainen kun Marjut Lehtonen valittiin puheenjohtajaksi, vpj:t ovat Antikka ja Männikkö.
Lautakuntien ja muiden luottamuspaikkojen jako ei sujunut ihan kitkatta kun vastaesityksiä tehtiin kepun ja demarien jo valmiiksi
sovittuun kaavaan jakaa paikat. Olisi ollut oikeudenmukaisempaa että vaalien tulos olisi selkeämmin näkynyt esim. lautakuntien puh.johtajien jaossa. Nythän kepun ja demarien tekinen vaaliliitto kahmi kaikki johtopaikat itselle ja muille puolueielle jäi vain varajohtajien paikat jos niitkään ei vaalitulosten mukaisesti jaettu.
Puheenvuoroissa tämä kyllä onneksi tuotiin esille ja kaupunkilaisille tieedoksi että kepu ei halunnut luopua vallasta ja eikä suostunut näkemään vaalitappiota joka näkyisi luottamuspaikkojen jaossa. Toivottavasti tämä ei kuitenkaan valtuuston työskentelyä tulevan neljän vuoden aikana kuitenkaan häiritse.
Valtuuston kokous 18.8.
16
1250
Vastaukset
- Anonyymi
Oishan tuo Heikkinen ollut ihan yliveto kaupungin valtuuston pj tuon entisen tilalle.
- Anonyymi
Hänhän sai olla puheenjohtajana, mutta eipä tuo luonnistunut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hänhän sai olla puheenjohtajana, mutta eipä tuo luonnistunut.
No kyllä ei ollut pallo hallussa Pajalallakaan,vaikka ollut kauan pestissä.Ja Matti on selkeäsanainen ja myöntää kyllä virheensä ,eikä iske silmää väheksyttävästi omille toisten mielipiteistä niinkuin Pajala!Katsokaa kokoustallenne.
- Anonyymi
Sai hänen puheesta kuitenkin selvää, ei ollut epävarmaa höpötystä.
Se veto puheenjohtajaksi kaupungin johtajavalinta pykälään oli hevosmiesten tietotoimiston mukaan yritys kostaa kun Heikkinen oli vaalien ääniharava ja kepulaiset jäi onkimaan särkiä- Anonyymi
Kuulemma Veäjän mafia oli vaatinut Heikkistä puheenjohtajaksi.
- Anonyymi
Taitaa tulla Haapaveden meininki Heikkisen ansiosta Oulaisiin, valitettavasti. Voi, voi.
- Anonyymi
Marjut ihan loisto valinta! Onnittelut!
- Anonyymi
Hienoa Marjut ja Moilanen....kyllä naiset ossaa nykypäivinä. KIITOS
- Anonyymi
Eläpä höpäjä mikä sinä itse olet suuta kyllä osataan soittaa siihen ne teot sitten loppuukin.
- Anonyymi
Toivotaan että uusi hallituksen puheenjohtaja ottaa käyttöön mitä kirjoittaa mm .kiitostekstissä Facebookiin(kesken kokouksen);sanelemalla ei voi asioita hoitaa,vaan keskustelemalla,neuvottelemalla ja sovittelemalla?Miten valinnat meni näihin sanoihin verrattuna .Eli näkee koskemattomuuden kuin vain yhdestä työstä Siellä ei varmaan keskustella oppilaiden kanssa,vaan minä,minä.Oikeassa työelämässä pitää tehdä kompromisseja koko ajan ja ottaa muutkin huomioon eikä vaan sitä oma mielipidettä.Ja se enterin painaminen pitää muistaa myös itse eikä vaan muut!!
- Anonyymi
Miikan esitys uudesta paloasemasta kaikui valitettavasti kuuroille korville. Täytyy ihmetellä valtuutettujen laskupäätä. Tämä oulaisten tekninenjohtaja on suurin syy miksi tänne ei pätevät hae töihin ja suurin syy miksi kaupungilta loppuu rahat, äly ei vain riitä ja sitä peitellään hyökkäävällä käytöksellä, surullista.
- Anonyymi
Paloasemako sen on tärkein uudistettava tällä.kylällä entinen kyllä menee paikkansa puolesta ja muutenkin.
- Anonyymi
Kepun johtonaiset haluaa näköjään menettää loputkin kannattajansa, melko hyökkäävää arvostelua asioissa joita kuitenkin myös itse laukovat 😀
- Anonyymi
Selvästi toivat Heikkinen, Antikka ja Rahkola esille että luottamuspaikkojen jako oli kepun ja demarien suunnalta vain ilmoitusasia heille. Aidosti ei neuvoteltu joten ne puheet toisten kuuntelemisesta ja asioista neuvottelemalla sopimi nen näyttäis olevan vain tyhjiä korulauseita. Mutta aika näyttää miltä tuleva valtuustokausi näyttää, toivotaan parasta.
- Anonyymi
Näin se meni.Olen pitänyt SDP:tä tasa-arvon ,tasapuolueellisuutta kannattavana puolueena mut Oulaisissa oma napa lähinnä.Kepun nykyinen ylimainonta joka tuutista suorastaan oksettaa.Ei voi enää selata mitään sivuja,kun tämä yksi mainostaa itseään koko ajan .On tieten liian hyväpalkkainen ja aikaa työstä jäävä et voi koko ajan kehua/mainostaa itseään/puoluettaan.Liika on aina liikaa🙃
- Anonyymi
Aina vain naurettavampana näyttäytyy SDP,:n toiminta: oli tarjolla hallituksen puheenjohtajuus niin alkoi puntti tutisemaan ja mentiinkin kepun palvelijaksi 😀
Miten sitä luulee sopivansa kansanedustajaksi, jos ei puheenjohtajaksi uskalla alkaa, meni vuosikymmenten p:n jauhaminen hukkaan, ei voi kuin ihailla...
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po1496419- 322292
- 1872089
Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101313Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.741232- 731067
Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä241047Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,25987Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty44951Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla
Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I12835