Vastauksia perussuomalaisille

Kirjoitin tähän vastauksia persujen esittämiin kysymyksiin ja pari arviota nykyisyydestä ja tulevasta.
14,5% pölhöpersut käyvät kuolonkamppailuaan ja epätoivoisesti haukkuvat kaikkea, jopa toisiaan.
Sanna Marin hallituksineen on korjannut kymmeniä lakeja ja asetuksia jotka Sipilän ja persujen kurjistus- ja kyykytyshallitus sääti. Etkö sinä ja muut persut osaa lukea, vai oletteko tosiaan niin tyhmiä ette ymmärrä lukemaanne?
Persujen loistavaa kurjistustyötä lienee hyvä muistella, koska persut ovat niin äärettömän tyhmiä etteivät tiedä mitään mitä on todellisuudessa tapahtunut..
- Esti Postin täydellisen pilkkomisen ja palkkojen alentamisen 27 -50%. Tämä oli ja on ankara isku perussuomalaisille, kun eivät saanet postilaisia sellaiseen palkkakuoppaan, ettei palkalla tule toimeen. Näin toimii Perussuomalainen puolue.

- Esti VR:n pilkkomisen kolmeen osaan ja vetureiden ja muun kaluston lahjoittamisen yksityisille toimioille, uusille operaattoreille. Palkkojen ja muiden työehtojen suuret heikennykset, totta kai, eihän persut muuten halliuksessa olisi ja myöhemmin Halla-ahon persut vielä oppositiosta olivat pahempia kurjistaja kuin Kokoomuksen vasensiipi.
- Korjaa Taksilakia. Sen korjaamien on vaikeaa, mutta älä hölmölän persu innostu, kyllä se tulee, korjaus tulee ja SDP sen tekee.
- On poistanut Sipilän ja persujen tekemiä heikennyksiä moniin sosiaalipuolen korvauksiin.
Miksi persut ajavat yleissitovuuden poistoa ja paikallista sanelua ja palkkojen ja työehtojen yleisiä heikennyksiä?
Koska persut ovat äärioikeistolainen ääliöryhmä. Perussuomalaisten ykköstavoite on palkansaajien, eläkeläisten, opiskelijoiden ja varsinkin lapsiperheiden elämän ja elinehtojen kurjastaminen!

44

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mitä aloitus kertoo aloittajasta?

      • Anonyymi

        Ai muka aloittajan vika, että persut ajelevat kaksilla rattailla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai muka aloittajan vika, että persut ajelevat kaksilla rattailla?

        Aloitus kertoo tekijänsä olevan hyvin kartalla ja persujen olevan vallastaan hullaantunut nihilisti-oikeistolainen kyykyttäjäpuolue heti, jos sille annetaan siihen tilaisuus.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Aloitus kertoo tekijänsä olevan hyvin kartalla ja persujen olevan vallastaan hullaantunut nihilisti-oikeistolainen kyykyttäjäpuolue heti, jos sille annetaan siihen tilaisuus.

        Voi myös sanoa, että kokoomuksen koulutetut ja kokeneet politiikan kehäketut jallittaisivat kokemattomampia ja heikommin koulutettuja persuja 100-0, jos nämä vaikka yrittäisivätkin vienosti tehdä jotain pienehkötuloisten kannattajiensa hyväksi.

        Kun tiedämme kokoomuksen ylivoimaisen osaamisen varakkaan eliitin tavoitteiden ajamisessa, on hämmästyttävää miten innokkaasti persut ovat hakeutumassa kokkareitten seuraan. Tälle voi olla vain kaksi selitystä: 1) tyhmyys tai 2) aito halu ajaa eliitin etuja.

      • Anonyymi

        Hyvä kommentti.

      • Anonyymi

        Täyttä asiaa!

      • Lisään vielä persujen "suuria" saavutuksia Sipilän hallituksessa.
        "Koulun käynti tekee tyhmäksi" sanovat persut."
        - Ammattikoulutuksen lähes täydellinen alasajo. Se tapahtui taikasanalla Töissä oppiminen.
        Yrittäjät valittavat etteivät metallipuolelta valmistuneet osaa edes hitsata ja tiedä hitsauksesta mitään.
        Perussuomalaiset, tämän Suomen Taliban järjestön tavoite on saada koulutus niin alas, että persujen äärioikeistolainen "totuus" voittaisi.

        - Hoito- ja hoivakotien kurjuus, se oli hallituksessa suunniteltu ja sen taikasana oli Omavalvonta. Suunnitelman mukaisesti julkinen valvonta lopetettiin lähes, ja käytännössä kokonaan.
        Viimein kun valvontaa sai tehdä, löytyi heti ensimmäistä kodista seitsemän vakavaa aliravitsemusta potevaa asiakasta.
        "PERUSSUOMALAISET OVAT KAIKKIEN SUOMALAISTEN PARASTA AJAVA PUOLUE"
        Siinä ovat persut lähes oikeassa. Erään hoiti- ja hoivakodin tilinpäätöksessä on Sijoitetun pääoman tuottoprosenttini oli 38%.
        Voisin kirjoittaa näistä vanhoissa vaipoissa ja suoranaisessa nälässä pidetyistä hoidokeista, mutta se on turhaa. Persut eivät usko vaikka näkevät.
        "Persut osallistuivat TÄYSIN RINNOIN Normien purkutalkoisiin. Ne tartkoittivat juuri sitä, että julkinen valvonta pitää lopettaa ja kaiken maaliman rosvot saavat tehdä mitä haluavat.
        Kuinka alas persut olisivat suomalaisten oikeudet ajaneet Sipilän hallitus olisi saanut jatkaa?
        Jussi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloitus kertoo tekijänsä olevan hyvin kartalla ja persujen olevan vallastaan hullaantunut nihilisti-oikeistolainen kyykyttäjäpuolue heti, jos sille annetaan siihen tilaisuus.

        Juuri niin !!!

    • Anonyymi

      Totuuden, onko lukutaito hukassa.

    • Anonyymi

      Vihreiden kanta.

      • Anonyymi

        Mutta totta. Koska heräät todellisuuteen ja näet mikä puolue Perussuomalaiset on?

    • Anonyymi

      Viimeisin persujen tyhmyyden osoitus oli se Eerolan ylistyslaulu Halla-aholke. Todella noloa.

      • Anonyymi

        Ei pidä olla noin jyrkkä.
        Parhaansahan Eerola silti yritti, eihän Juho sille mitään mahda jos biisi ei ollut oikein onnistunut, ja Juhon oma laulutaitokin on vähän sitä sun tätä.

    • Heko, heko ! Vaikka vihreät ja vasemmistoliitto löytäisivät toisensa ja jopa yhdistyisivät yhdeksi puolueeksi, niin persujen kannatus olisi edelleenkin suurempi.
      Tolkun ihmiset eivät voi sietää näitä maailmanhalaajia jotka jakavat suomalaisten veronmaksajien rahat ympäri maapalloa. Enne vaaleja osa näistä edellämainittujen puolueiden ehdokkaista käyvät jopa leipäjonoissa ovat niin niin "ymmärtävinään" köyhän ongelmia, seuravan kerran taas palaavat saman ymmärryksen kanssa noin 4 vuoden päästä.

      • >Vaikka vihreät ja vasemmistoliitto löytäisivät toisensa ja jopa yhdistyisivät yhdeksi puolueeksi, niin persujen kannatus olisi edelleenkin suurempi.

        Tavion helmitaululla ehkä, mutta normaali laskuoppi antaa tuoreimmaksi tulokseksi vihr vas 19,5 %, ps 17,9 %.

      • Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

        >Vaikka vihreät ja vasemmistoliitto löytäisivät toisensa ja jopa yhdistyisivät yhdeksi puolueeksi, niin persujen kannatus olisi edelleenkin suurempi.

        Tavion helmitaululla ehkä, mutta normaali laskuoppi antaa tuoreimmaksi tulokseksi vihr vas 19,5 %, ps 17,9 %.

        En huomannut laittaa, että seuraavissa eduskuntavaaleissa näin tulee käymään.
        Gallupit on vain viihdettä minkä mediat on keksineet vaalien välisen ajan noin "mittariksi" eli jos tätillä olisi munat niin olisiko täti sitten setä kyselytyyppinen otos.Yleensä mielipiden otannassa 30-33% jättää kantansa ilmoittamatta.Mitä lukuja nuo on ?

      • Anonyymi
        ciccero kirjoitti:

        Persuille gallupit ovat täyttä viihdettä, kun ne näyttävät Persuille laskua, mutta täyttä totta kun ne näyttävät nousua.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Persuille gallupit ovat täyttä viihdettä, kun ne näyttävät Persuille laskua, mutta täyttä totta kun ne näyttävät nousua.

        Hyvä että edes kuntavaalitulos kelpasi todeksi, kun se jäi aivan liian pieneksi odotuksiin nähden.

      • Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

        >Vaikka vihreät ja vasemmistoliitto löytäisivät toisensa ja jopa yhdistyisivät yhdeksi puolueeksi, niin persujen kannatus olisi edelleenkin suurempi.

        Tavion helmitaululla ehkä, mutta normaali laskuoppi antaa tuoreimmaksi tulokseksi vihr vas 19,5 %, ps 17,9 %.

        Viime vaaleissa persut saivat käsittämättömän hyvän tuloksen 14,5%.
        Kyllä rikollisuus ja järjetön mölyäminen tuottaa tulosta.

      • Osmium76 kirjoitti:

        Viime vaaleissa persut saivat käsittämättömän hyvän tuloksen 14,5%.
        Kyllä rikollisuus ja järjetön mölyäminen tuottaa tulosta.

        Vihervasemmistolaiset elävät fantasiamaailmassaan missä utopistiset unelmat ainostaaan realisoituvat.

      • Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

        Hyvä että edes kuntavaalitulos kelpasi todeksi, kun se jäi aivan liian pieneksi odotuksiin nähden.

        Keskustan torjunta voitto sanoi emäntä Saarikko. Pienissä maalaiskunnissa on tärkeintä että paikalliset voivat keskittyä kärryteidenlinjausten päättämisprosessiin. Suurin osa kunnista pysyy pystyssä ainostaan valtiolta saamilla avustuksilla.Persujen tulos nousi kohtalaisesti verrattuna edellisiin kuntavaaleihin, mutta ei ne julistautuneet voittajiksi.Eduskuntavaalien jälkeen esim. vassarit mesosivat olemme vaalien voittajia, vaikka puolue on pieni markinaalinen vaa,an kieli, lypsyjengi politiikan näyttämöllä.

      • Anonyymi
        ciccero kirjoitti:

        En huomannut laittaa, että seuraavissa eduskuntavaaleissa näin tulee käymään.
        Gallupit on vain viihdettä minkä mediat on keksineet vaalien välisen ajan noin "mittariksi" eli jos tätillä olisi munat niin olisiko täti sitten setä kyselytyyppinen otos.Yleensä mielipiden otannassa 30-33% jättää kantansa ilmoittamatta.Mitä lukuja nuo on ?

        >>En huomannut laittaa, että seuraavissa eduskuntavaaleissa näin tulee käymään.<<

        Missä seuraavien eduskuntavaalien tulos on päätetty ja mikä se on?

      • Anonyymi kirjoitti:

        >>En huomannut laittaa, että seuraavissa eduskuntavaaleissa näin tulee käymään.<<

        Missä seuraavien eduskuntavaalien tulos on päätetty ja mikä se on?

        Vihreiden kannatus tulee sukeltamaan ja vassarienkin tulos jää heikoksi. Tolkun suomalaiset ovat kyllästyneet nykymenoon ja kun tämä korona hiipuu tavallisen flunssan tasolle, palataan realiaikaiseen päivän politiikkaan.

      • Anonyymi
        ciccero kirjoitti:

        Vihervasemmistolaiset elävät fantasiamaailmassaan missä utopistiset unelmat ainostaaan realisoituvat.

        ''...utopistiset unelmat ainostaaan realisoituvat.''

        Huonomminkin voisi mennä. Ne voisivat olla realisoitumatta.

      • Anonyymi
        Osmium76 kirjoitti:

        Viime vaaleissa persut saivat käsittämättömän hyvän tuloksen 14,5%.
        Kyllä rikollisuus ja järjetön mölyäminen tuottaa tulosta.

        Persujen saavutuksiin nähden tulos oli ällistyttävän hyvä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        >>En huomannut laittaa, että seuraavissa eduskuntavaaleissa näin tulee käymään.<<

        Missä seuraavien eduskuntavaalien tulos on päätetty ja mikä se on?

        >>En huomannut laittaa, että seuraavissa eduskuntavaaleissa näin tulee käymään.<<

        Missä seuraavien eduskuntavaalien tulos on päätetty ja mikä se on?

        Kyseessä on persu,persut tietävät mitä tulevaisuudessa tulee tapahtumaan.Persu Prinsessa Purra jo ilmottautui olevansa valmis pääministeriksi.Vaaleihin on aikaa noin 2 vuotta.Purra siis tietää että he ovat vaalien voittajat, he päätävät mitkä puolueet pääsevät kurjistamaan heidän kansaan ihmisten elämää.

    • Anonyymi

      Kello käy vihervassareiden aika alkaa olla kortilla.

    • Anonyymi

      Kun äärivasemmistolainen purkaa pahaa oloaan, siihen on syytä suhtautua hilpeällä naurahduksella. Aikaansa tuollaisiin raivoamisiin ei kannata tuhlata. Nimittäin valehtelu ja kaikenlainen vihaa lietsova epärealismi on äärivasemmistolaisen polttoainetta ja terapeuttista itsehoitoa.

    • Anonyymi

      .

      🤔🤨🙄😏😂🤣

      . .

    • Anonyymi

      Kopioantipersu voisi kertoa, selventää, miten tuo kopioitu, toisteltu teksti on selitys, kenelekään ja millekään ?

      • Anonyymi

        Multinikki kopioantipersulla riittää itseluottamusta, ylvästelee antavansa vastauksia persuille, ja mitä ovat vastaukset, vastauksia mihin, eikähän kukaan ole multinikki kopioantipersu Osmium76 mitään kysynytkään, sehän olisi aivan turhaa. Vastauksinahan tulee noita kopioituja toistoja, joihin muut kopioantipersun multinikit vastailevat.

        Siksi mm. Osmium76 antaa vastaukjsensa yleensä listamuotoisena, Silakat ovat sellaisen trollille antaneet käyttöön. Vastasuksiahan Osmium76 ei anna mihinkään, vain kopiotuja lauseita ja kertomuksia. Ne löytyvät useimmiten silakoiden käyttäminä heidän parveilupaltoiltaan, johon kutsu on käynyt. Niitä parvailuja normaalit ihmiset kutsuisivat palstahäiriköinniksi. Niinhän se täälläkin näyttäytyy, jos sellainen mielipide palstalla pysyisi.

        Ilmiselvä trollihan tuo huonokäytöksinen höpöttäjä on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilmiselvä trollihan tuo huonokäytöksinen höpöttäjä on.

        Persut siirtävät maalia taas minkä ehtivät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut siirtävät maalia taas minkä ehtivät.

        Pitäähän sitä ainakin ulospäin esittää valtavaa hengennostatusta vaikka todellisuudessa persupuolue on tilassa, jossa sen hajoaminen atomeiksi on vain ajan kysymys.

      • Anonyymi

        Eikös se suurin kopioija ole kuitenkin tää palstan päivystävä kopiopersu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut siirtävät maalia taas minkä ehtivät.

        Niin, suurin syyllinen on aina demari ja varsinkin Sanna Marin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Multinikki kopioantipersulla riittää itseluottamusta, ylvästelee antavansa vastauksia persuille, ja mitä ovat vastaukset, vastauksia mihin, eikähän kukaan ole multinikki kopioantipersu Osmium76 mitään kysynytkään, sehän olisi aivan turhaa. Vastauksinahan tulee noita kopioituja toistoja, joihin muut kopioantipersun multinikit vastailevat.

        Kyllä. Vastasin usean persun kysymyksiin ja kirjoitin vielä persujen suurista saavutuksista kansan kurjistamis- ja kyykytyshallituksessa.
        Äsken kirjoitun vielä lisää persujen loistavasta työstä hoito- ja hoivakotien saattamiseksi persujen haluamaan kuntoon. Asiakkaat olivat suoranaisessa nälässä.
        Ammattikoulutuksen persut ajoivat als, nyt Sana Marinin hallitus palauttaa koulutusta takaisin persuja edeltävään aikaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ilmiselvä trollihan tuo huonokäytöksinen höpöttäjä on.

        Kerro missä olen väärässä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Siksi mm. Osmium76 antaa vastaukjsensa yleensä listamuotoisena, Silakat ovat sellaisen trollille antaneet käyttöön. Vastasuksiahan Osmium76 ei anna mihinkään, vain kopiotuja lauseita ja kertomuksia. Ne löytyvät useimmiten silakoiden käyttäminä heidän parveilupaltoiltaan, johon kutsu on käynyt. Niitä parvailuja normaalit ihmiset kutsuisivat palstahäiriköinniksi. Niinhän se täälläkin näyttäytyy, jos sellainen mielipide palstalla pysyisi.

        En alennu selliseen. Ne ovat Perussuomalaisten ja muiden tyhmien, mielenvikaisten ja aivan umpihullujen persujen tapoja.
        Kerro missä, miten ja kuinka olen väärässä.
        En tietysti kopio. Laita joku esimerkki.
        Olet tyhmä persu ja etkä koskaan järkiinny.
        '

    • Anonyymi

      Persujen olemattomiin saavutuksiin nähden niitten kannatus on ällistyttävän hyvä.

    Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      66
      1532
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      162
      1329
    3. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1172
    4. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      118
      1129
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      30
      955
    6. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      104
      795
    7. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      55
      720
    8. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      89
      656
    9. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      634
    10. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      181
      627
    Aihe