Kurviselta erittäin järkevä kommentti

Yhteiskuntaa ei voi pitää suljettuna pienen taikauskoisen vähemmistön takia.
Mitä Kurvinen jätti sanomatta on se että vähän karskisti sanottuna jos itse ehdoin tahdoin haluaa itsensä sairastuttaa jättämällä rokotuksen ottamatta ja laiminlyömällä viranomaissuositukset omapa on asiansa.
Meillä on edelleen koronaa vakavemmat ja akuutimmat sairaudet hoidettavana.
Tulee myös vakavasti pohtia sitä että tartuntajäljitys on nykytilanteessa resurssien haaskausta mihin THL:n Salminen viittasi.

18

61

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Niinpä

    • Yllättävä puheenvuoro palstalaiselta, joka vielä vähän aikaa sitten vaati Helsinkiin ulkonaliikkumiskieltoa ja armeijan kaduille valvomaan sen noudattamista.

      • Pitäiskö sun poika oppia että nyt eletään muuttuneessa tilanteessa rokotekattavuuden koko ajan lisääntyessä eikä jauhaa keväästä.


    • Anonyymi

      Paskaa puhuu, pedonmerkin haluaa kaikille. Mitä se kärsänenälle kuuluu kuka piikin ottaa.

      • Anonyymi

        Sitä voi aina jotenkin ihmetellä, kun rokotusvastainen saa koronan ja sitten maksetaan sairauspäivärahat ja työnantajakin joutuu osalliseksi tällaisen holtittoman ihmisen takia.

        Pitäskö oikeasti jättää maksamatta ansioihin sidottua sairauspäivärahaa itseaiheutetun taudin hankkimisesta(kieltäytyy rokotuttamasta itseään) ja rokottamattomuus olla työsuhteen irtisanomisen hyväksyttynä syynä. Siinähän vaarantuu muut työtoverit...ja palveluammateissa asiakkaat, voihan sitä antaa potkutkin, jos henkilö käyttää vapaa-aikana huumaavia aineita, jonka johdosta työteho on sitten oleellisesti laskenut ja aiheuttaa vaaratilanteita.


      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitä voi aina jotenkin ihmetellä, kun rokotusvastainen saa koronan ja sitten maksetaan sairauspäivärahat ja työnantajakin joutuu osalliseksi tällaisen holtittoman ihmisen takia.

        Pitäskö oikeasti jättää maksamatta ansioihin sidottua sairauspäivärahaa itseaiheutetun taudin hankkimisesta(kieltäytyy rokotuttamasta itseään) ja rokottamattomuus olla työsuhteen irtisanomisen hyväksyttynä syynä. Siinähän vaarantuu muut työtoverit...ja palveluammateissa asiakkaat, voihan sitä antaa potkutkin, jos henkilö käyttää vapaa-aikana huumaavia aineita, jonka johdosta työteho on sitten oleellisesti laskenut ja aiheuttaa vaaratilanteita.

        Rokottamattomien niskaanko kepupaskat koronan nyt heittää?. Kyllä se on vastuuton kepulainen politiikka ja vastuuton bilettäjänuoriso samoin kun vastuuton bisnesmailma missä korona pesii ja leviää.


    • Anonyymi

      Tartuntatautimyönteiset (rokotevastaiset) ovat yhteiskunnan syöpä. Ne levittävät sairautta syyttömiin sivullisiin kuten syöpä levittää etäpesäkkeitä. Kaikkeen aktiivisimpia tässä näyttää olevan persuissa hääräävät uskonnolliset höperöt, ainakin Viitasaaren suunnasta sellaisia someviestejä jaellaan.

      Rokotuksilla saataisiin tauti kuriin, mutta jos se säilyy leviämis- ja muuntumiskykyisenä näiden höperöiden takia, niin myös rokotetut sairastuvat siihen mutta toivottavasti sen ei-vakavassa muodossa. Ja jos siitä kehittyy rokotuksille vastustuskykyinen variantti näiden höperöiden säilyttämänä, niin sitten koko rumba alkaa uudelleen. Ja ihmisten elämää hankaloittavat rajoitukset jatkuu ja jatkuu...

      Miten uskonnolliset höperöt voivat lähimmäisilleen toivoa noin pahaa asiaa kuin koronasairaus? En todellakaan ymmärrä.

      • Anonyymi

        Kepun nykyajan agenda on kadonnut, Krpu on mystinen alkiolainen höperöpuolue perheviljelysten kadottua


      • Tuo rokotettujen sairastumismäärät on minimaalisen pieniä asia joka ei Iltapaskojen hysteriaa lietsovists klikeistä selviä.
        Voi toki tulla sitä ja tätä varianttis muttei meidän talous kestä että perunakuopasssa pelätään.

        Ei täällä käsittääkseni kukaan ole toivonut tautia kenellekään vaan todennut yksilön vastaavan teoistaan.


    • Anonyymi

      Kurvisen Kepu on aina sulkenut Suomea TAIKAUSKOISEN MYSTIKKORYHMÄN Kremlin kanssa ja ollut vallassa Kremlin kommunistien kanssa taikauskossa

      lysenkolaisuuteen stahanovilaisuuteen leninismi- stalinismiin marxilaisuuteen engelsiläiseen luonnonoppiin ja

      alkiolaiseen mystiikkaan

      Nyt on vähän heikompaa Kurvisen Kepun Kreml- tuki on laimentunut ja puoluetuki ja nuorisosäätiötuki vähentyneet

      • Anonyymi

        Mitä mieltä olet kirjoituksestasi näin päiväaikaan? Menikö omasta mielestäsi hyvin?

        Minun mielestä tuo on vähän niinkuin juoppohullun sekoilua, ei päätä eikä häntää jutussa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä mieltä olet kirjoituksestasi näin päiväaikaan? Menikö omasta mielestäsi hyvin?

        Minun mielestä tuo on vähän niinkuin juoppohullun sekoilua, ei päätä eikä häntää jutussa.

        Älä vähättele asiaa kirjotti, osuiko omaan nilkkaasi.


    • Anonyymi

      Pallopaita on pöpi idiootti, Lintilän ja Kurvisen koronapassi on täyttä roskaa. Suomessa ei voi estää osaa kansasta menemästä julkiseen paikkaan, josta jokaisella on oikeus käydä ihan lainkin mukaan.

      Laittakaa talikkokommarit passinne ulkohuussiin pyyhkeeksi.

      • Oikeutta ei ole levittää yleisvaarallista tartuntatautiea. Jos rokotus ei kelpaa niin säilöön vaan kunnes mieli muuttuu.
        Terveydenhuollon rekisterit tulisi rokotusten osalta avata poliisille joka hakisi rokotusten pakoilijat.
        Hoitajille joiden lääkesinetietämys on maallikon tasolla kenkää jos eivät rokotetta suostu ottamaan.
        Sairausajan palkka pois jos ei vastuutaan yhteiskunnasta kanna.


      • Anonyymi
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Oikeutta ei ole levittää yleisvaarallista tartuntatautiea. Jos rokotus ei kelpaa niin säilöön vaan kunnes mieli muuttuu.
        Terveydenhuollon rekisterit tulisi rokotusten osalta avata poliisille joka hakisi rokotusten pakoilijat.
        Hoitajille joiden lääkesinetietämys on maallikon tasolla kenkää jos eivät rokotetta suostu ottamaan.
        Sairausajan palkka pois jos ei vastuutaan yhteiskunnasta kanna.

        Levittä se diskoissa luuraava rokotettu myös koronaa ja vielä patemmin kun rokottamaton.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Levittä se diskoissa luuraava rokotettu myös koronaa ja vielä patemmin kun rokottamaton.

        Hyvää alkanutta viikkoa ystävilleni Pietariin!


    • Anonyymi

      HEHEEEE punapoliitikot tupeksi itse Veikkauksen rahoituksen ja valittelee nyt kun rahat on loppu:
      "Tiede on Kurvisen mukaan yksi aloista, joiden rahoitus uhkaa näivettyä, jos Veikkauksen vähentyvistä tuotoista saatavien varojen tilalle ei löydetä rahoitusta. Veikkauksesta saatavat varat ovat vähentyneet pysyvästi 30–40 prosenttia."
      is.fi/politiikka/art-2000008209420.html

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      521
      1640
    2. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      64
      1186
    3. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      62
      881
    4. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      62
      874
    5. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      857
    6. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      79
      785
    7. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      776
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      30
      707
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      705
    10. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      701
    Aihe