Vanhanen pisti haisemaan

Anonyymi

Jos jotakin jää kesken, minä hoidan loput, nikkarointiin viehtynyt pääministeri Matti Vanhanen (kesk) nauratti väkeä pääministerin virka-asunnon Kesärannan remontin harjannostajaisissa keskiviikkona.

Toisen kerroksen yksityispuolen olohuone, kaksi makuuhuonetta ja ruokailutilat on maalattu eri värein, keltaiseksi, vihreäksi ja roosaksi.
Kallein urakka on tehty talon kellarikerroksessa. Sinne syntyy muun ohessa monitoimitila, joka varustetaan nykyaikaisin viestintävälinein. Siellä voidaan pitää tiedotustilaisuuksia 40 hengelle.

Kesärannan kahden miljoonan euron korjauksen on Senaatti-kiinteistöjen toimitusjohtajan Aulis Kohvakan mukaan määrä valmistua helmikuun lopulla.

8

112

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vanhasen vätys laittoi palamaan kaksi miljoonaa euroa.

    • Anonyymi

      Tuppensahattuja lahjuksena ottanut Vanhanen ehti lahjoittaa ne kavereilleen ennen palamistaan tuppeen

      • Anonyymi

        Oliko Kehäsanomat perustettu vain ja ainoastaan Lautakasan henkilöytymän ympärille kunnes pääsi eduskuntaan?


    • Anonyymi

      Kesäranta on valtion arvokiinteistö. Tottakai sitä täytyy kunnossa pitää.
      Päästätkö oman talosi rappeutumaan ?

    • Anonyymi

      Matti Vanahanen: "Jos jotakin jää kesken, minä hoidan loput"

      Taisi olla piilovittuilua autotalliaskartelija Juha Sipilälle.

      • Anonyymi

        Lestoja molemmat ?
        Ottiko Sipilä lestoista mallia kikytykseen ? Ilmaistyö on työtä Herralle.


    • Anonyymi

      Kepun "tiedotustilaisuuksia" kutsutaan kepun tupailloiksi

    • Anonyymi

      Vieläkö lautakasa on huolissaan suhteista Neuvostoliittoon ja virolaisten aiheuttamista "provokaatioista?"

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      177
      14545
    2. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      117
      10390
    3. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      105
      9257
    4. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      25
      8710
    5. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      50
      8360
    6. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      49
      6857
    7. 179
      6445
    8. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      143
      5288
    9. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      29
      5262
    10. En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen

      Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä
      Maailman menoa
      422
      1444
    Aihe